Laihdutus alkaa nyt!

JohannaS

Moi kaikki.

Olen ihan naamaltani nätti 33-vuotias nainen. Mutta olen kyllästynyt näihin kiloihini, jotka estävät normaalin elämäni. Jos kaverit lähtevät baariin, reissuun tms. en ikinä kehtaa lähteä mukaan koska ei ylipainoisena ole kivaa lähteä rantalomalle tai bilettämään kun muut kulkevat seksikkäissä vaatteissa. Minä kuljen kesät talvet samoissa löysissä hirvityksissä.

Nyt on oikeasti pakko tehdä jotain. Mulla on urheilutaustaa ja joskus olin hyvinkin hyvässä kunnossa ja kropaltani sopusuhtainen. Mutta vuodet vierivät ja elämässä tapahtunut paljon kaikkea ei niin hyvää. Olen syönyt ahdistukseen ja alkanut lihoa. Ja kun olen alkanut lihoa, olen aina vähemmin halunnut olla ihmisten ilmoilla ja syönyt iltakaudet ja lihonut lisää. Siinä sivussa sitten hankkinut ahmimishäiriön yms.

Olen niin kyllästynyt, että olen aina se nainen, jolle miehet sanovat että sulla on kauniit silmät ja olet mukava. Sitten lähdetään yrittämään muita naisia ja ehkä kehuskellaankin minun kuulteni, kuinka hyvänäköinen joku nainen on kun on hoikka jne... Haluaisin joskus että minuakin kohdeltaisi kuin oikeaa/kaunista naista ja voisin olla ylpeä itsestäni ja pukeutua miten haluan.

Toki tahtoisin myös paremman terveyden ja kunnon.

Mutta nyt aloitan laihduttamaan, Heti huomenna. Aion olla toukokuussa 2015
20 kg kevyempi.

Nyt minulla on elopainoa n. 80 kg ja pituutta 157 cm.

Kunhan tässä joudan niin alan pitämään Blogia laihduttamisestani ja lupaan laittaa sinne myös kuviani.

Ilmoittelen myöhemmin blogin nimen yms. Olisi kiva saada vaikka netin välityksellä laihdutusseuraa?

3

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pampulainen

      Heippa, mulla jatkuu loppukesällä alkanut laihdutus, eli 171cm ja 79kg oli paino ennen pyhiä, nyt en käy vaa´alla kun vasta 1.1. niin ei tuu paha mieli suotta, sen verran vetää nää jouluruuat muijan tukkoon. Mulla lähtöpaino oli kesällä sen 86 ja 78kg:ssa on tossa jo pari viikkoa sit paino käynyt, eli sellai 7-8 kilon pudotus takana mutta nyt olis tarkotus jatkaa oikeen zempillä. Ikää on 28 ja mulla on vuoden ikänen poika.

      Raskauskilot on jo onneksi nelisen kiloa miinuksella, mutta tätä muuta ylimääräistä piisaa ja raskauden jälkeen vatsan seutu on tietysti yhä löllö kun mikä. Siihen saa nyt tulla muutos, kun alan käymään taas salilla, ja hka tuo uusi sali sopivasti 1.1. aukeaa. Ilmottele ihmeessä blogisi osoite, olisi hurjan kiva luekisa. Zemppiä!

    • WW.

      Kovin samalta kuulostaa kuin minunkin aloitukseni. Nyt olen pudottanut jo yli 19kg alle puolessa vuodessa ja vielä pitäisi pudottaa noin 8kg. Usko pois, kyllä sinä siihen pystyt, kun minäkin omine ahmimishäiriöineni ym. Blogini osoite on välillä vaihtunut, mutta täältä löytyy alkutunnelmat viime elokuulta:

      http://wanhanvaiheita.vuodatus.net/lue/2014/08/syottoporsaasta-teuraaksi

      ja täältä löytyy samaan blogiin jatkoa: http://vanhanvaiheita.wordpress.com/

      Kun luot blogisi, ilmoittele minullekin vaikka tuon blogini kautta. Olisin kiinnostunut seuraamaan edesottamuksiasi ja vaihtamaan ajatuksia.

    • Johannas

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      251
      4535
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      127
      2971
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2742
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1710
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1553
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      20
      1451
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1304
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      92
      1216
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      204
      1083
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1075
    Aihe