Kuntouttavaa työtoimintaa tarvitaan

Voisin minä kylpylään mennä pariksi viikoksi yhdeksän euron päiväkorvauksella. Kyllähän tämä jatkuva hakemusten lähettely rasittaa kroppaakin. Selkä kipeytyy, lonkkanivelet jäykistyvät, ranne kipeytyy, kynnet katkeilevat, menee näkö, eikä pelkästään ulkonäkö. Kompastuu jäisellä kadulla postilaatikolle mennessä ja katkaisee jalkansa. Saa kuulovaurion, kun työnantajaehdokakat tomerasti lyö luuria korviin. Nenäkin lytyssä, ja varvas, kun ovi lyödään edessä kiinni. Pari viikkoa kylpylässä saisi minutkin taas hakemustenlaatimiskuntoon.

Hei, mehän voisimme tehdä oman pikku kampanjan, jolla voisimme saada työnantajatkin vaatimaan systeemiin muutosta. Valitaan viikoittain kymmenkunta (suurta) yritystä (tai julkista laitosta) mollin sivuilta, johon sovimme, että kaikki kynnelle kykenevät, ja me muutkin, lähettävät hakemuksen, soittavat, laittavat sähköpostia, ansioluettelonsa, ja soittavat ainakin kerran jälkeenpäin ja kysyvät hakemuksensa edistymistä. Tai jos trohkenee, voihan käydä paikan päälläkin vielä tarkistamassa, tuliko hakemus ja mites ois. Kun yritykset eivät tiedä, millä viikolla juuri he hukkuvat hakemusryöppyyn, he eivät ehkä uskalla edes laittaa paikkoja hakuun. Se tekee entistä selvemmäksi, miten vähän työpaikkoja on.

Tästä voisi olla se seuraus lyhyellä tähtäimellä, että avoimet paikat tosiaan pitäisi itse etsiä kyselemällä, mutta hyviä puolia voisi olla se, että yritykset liittoutuisivat kanssamme ja alkaisivat motivoitua korjaamaan huonoa systeemiä. Kuvitelkaa, miten paljon heidänkin aikaansa tuhlataan sillä, että pakotetaan heidät ottamaan vastaan turhia hakemusksia ja seulomaan nisitä ne, jotka aidosti haluavat sen työn ja osaisivat sitä tehdä. Työkkärin tehtävä pitäisi olla tuo seulontatyö! Tai työnhakijan itse. Ketään ei saisi pakottaa häiriköimään yrityksiä, tuhlaamaan omaa aikaansa ja riskeeraamaan, että joutuu huonoon työhön ja jopa köyhtyy entisestään.