Isäni petti äitiäni, kun olin lapsi. Isosiskoni, joka oli kyllin iso ymmärtämään asioita, kertoi minulle siitä. Itse olin niin pieni, etten olisi selostamatta ymmärtänyt.
Vanhempieni suhde oli onneton. Äitini uskoi parisuhteen arvoon ja tärkeyteen lapsille, isä oli kai tyyppiä "pettää, ei jätä". Minun silmissäni paskahousu. Eikä äitikään sen rohkeampi ihminen. Rohkea nainen olisi jättänyt isäni.
Nyt kun vanhempieni elämässä vuodet ovat vierineet ja me lapset aikuistuneet, heidän välinsä ovat ehkä jollain lailla parantuneet ja tottumuskin pitää yhdessä. Minulta kysyvät miesystävistä ja odottavat, että perheellistyisin. Jopa antavat vinkkejä ja arvioivat valintojani. En osaa arvostaa heidän neuvojaan. Minulle he ovat varoittavia esimerkkejä siitä, millaista elämää itselleni en ainakaan halua.
Vanhempieni suhde oli onneton. Äitini uskoi parisuhteen arvoon ja tärkeyteen lapsille, isä oli kai tyyppiä "pettää, ei jätä". Minun silmissäni paskahousu. Eikä äitikään sen rohkeampi ihminen. Rohkea nainen olisi jättänyt isäni.
Nyt kun vanhempieni elämässä vuodet ovat vierineet ja me lapset aikuistuneet, heidän välinsä ovat ehkä jollain lailla parantuneet ja tottumuskin pitää yhdessä. Minulta kysyvät miesystävistä ja odottavat, että perheellistyisin. Jopa antavat vinkkejä ja arvioivat valintojani. En osaa arvostaa heidän neuvojaan. Minulle he ovat varoittavia esimerkkejä siitä, millaista elämää itselleni en ainakaan halua.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Ei kaikki liitot oo onnettomia. Ei vanhempien suhde tarkoita automaattisesti samanlaista suhdetta itsellesi. Elämää on syytä uskaltaa elää ja siihen kuuluu riskejä. Asioita tiedostavana ihmisenä osaat varmasti tarvittaessa hakea esimerkiksi terapia apua ihmissuhdesolmuista selvitäksesi.
Kirjoituksesi kyllä osoittaa, että pettäminen jättää jäljet parisuhteen lapsiin. Pettäminen ei ole koskaan vain pettäjän ja salasuhdeihmisen välinen asia. Se on aina jollain tapaa myös pettäjän puolisoa ja lapsia rikkova asia.
Tokihan tiedän, ettei vanhempien liitto tarkoita samanlaista suhdetta itselle. Joskus ehkä sellaista pelkäsinkin, mutta olen käsitellyt asian. Yritin sanoa, että ennemminkin nuo kokemukset horjuttivat luottamustani vanhempiini. Minulla ei ole vanhempia, joiden näkemyksiä elämästä ja ihmisistä voisin arvostaa, vanhempia joihin voisin luottaa. Ilman sellaistakin toki pärjää ja on muita ihmisiä, jotka korvaa tuon puutteen. Silti, joskus se tekee edelleen surulliseksi.
Sulla on nyt joku itsenäistymisvaihe menpossa ja kapinahenkeä riittää.
Ei hätää, se menee ohi ja kuuluu asiaan.
Höpön löpö. Olen itsenäistynyt aikapäiviä sitten. Enemmän tämä liittyy huolehtimissuhteen ympärikääntymiseen. Olen iltatähti ja vanhempani ovat alkaneet tulla siihen ikään, että tarvitsevat jo jonkin verran minun apuani. Tämä kai tekee aiempaa näkyvämmäksi sen, mistä itse on jäänyt paitsi ja siksi näitä prosessoin.
Lapsia on luonteeltaan erilaisia! Minustai tuntuu uskomattomalta, että isäsi pettäminen on noin paljon vaikuttanut nyt aikuisena sinun parinvalintaasi tai edelleenkin vaikuttaa vanhempiesi hoitosuhteeseen.
Minun kohdallani tapaus vaikutti niinpäin, että se lujitti omaa parisuhdettani! Puolisoni ymmärsi myös sivusta kuinka pahalta se tuntui ja satutti jo aikuistakin lasta. Niinpä itseni ei ole pettämistä tarvinnut kokea ja avioliitto on kestänyt 35 vuotta. Olimme siis pettämisdraaman aikaan avioliiton alussa!
Mutta, mutta! Tapauksen jälkeen aloin pikkuhiljaa näkemään vanhempien parisuhteessa myös syitä niitä jotka johtivat pettämiseen. Siinä oli avioliitossa kaksi toistensa vastakohtaa! Äiti oli lämmin hellan ääressä pyörivä pullantuoksuinen emo ja isä " filmitähtimäinen maailmanmies"! Äiti ei lähtenyt kotoa mihin, kun isä rakasti liikkumista ja matkustamista.
Rakkautta silti kesti pettämisestä huolimatta 40vuotta! Meillä oli hyvä ja turvallinen koti ja lapsuus. Ja lapsenlapsilla mummola heidän kuolemaansa asti!
Me lapset hoidimme vanhempamme hautaan isän ensin ja äidin 10vuoden päästä!
Eikä tullut kyllä kertaakaan mieleen kyseenalaistaa pettämisen vuoksi isän hoitamista ja huolehtimista.
Eikä meistä lapsista kukaan syyllistynyt siitä, että äiti antoi silloin pettämisen anteeksi ja jatkoi meidän lasten vuoksi, kuten äiti monesti kertoi. Se oli kaunis uhraus ja siihen kantoi rakkaus elämänsä mieheen!
Ihmeellisiä oletuksia täysin irrallaan siitä, mitä kirjoitin. :) Miksi päättelet sen vaikuttaneen parinvalintaani?Tai siihen, hoidanko isääni tai äitiäni vai en?
On myös kokonaan eri asia kokea jotain aikuisena kuin elää sen perhetilanteen keskellä, jonka pettäminen synnyttäää, lapsen roolissa.
No ehkä siksi on helppo olettaa kun kirjoitat omasta tilanteestasi, vanhempiesi avioliitosta jota halveksit ja itseäsi varoittavasta esimerkista samassa tekstissä. Joten vaikuttaahan tuo vanhempiesi mielestäsi kurja liitto sinuun ja mielipiteisuisi ja sitä myötä tekemiin valintoihisi.
Pitäskö sun käydä muutenkin vähän juttelemassa tosta kiukusta joka paistaa läpi, ja ehkä pääsisit yli myös tuosta vanhempiesi avioliiton aiheuttamasta stressireaktiosta. Mukavaa talvea!!
Kiukkukin kuuluu elämään. Pitäisikö sinun mennä juttelemaan, jos negatiiivisten tunteiden toleranssisi on noin vähäinen? :P
Mukavaa talvea. :)
Etköhän nyt tee kärpäsestä härkästä, vielä vanhempiesi välisestä asiasta, joka ei sinulle kuulu. Vanhemmillasi on oma elämänsä, sinulla omasi. Vanhempasi ovat eläneet elämäänsä hyvin rohkeasti, armollisestikin. Miksi et luota vanhempiisi? Hyvin harvalla vanhemmilla ja lapsilla on samanlaiset näkemykset asioista. Tärkeintä on kuitenkin erilaisuuden hyväksyminen. Ota myös huomioon, ettet edes tietäisi isäsi uskottomuudesta, ellei siskosi olisi kertonut asiasta. Miksi siskosi kertoi? Kannattaisiko sinun puhua vanhempiesi kanssa asiasta? Sanoa, että asia painaa sinua vieläkin?
Omat teini-ikäiset lapseni käsittelivät kerran ystäviensä vanhempien elämää. Etenkin niiden vanhempien, joilla oli sivusuhteita, enemmän ja vähemmän, puolin ja toisin. Jännittävää oli miten aikuisesti teinit asiaa käsittelivät. Välillä ihmeteltiin, mikä kumma pitää joitain vanhempia yhdessä, vaikka he eivät ole puhuneet toisilleen moneen viikkoon, isä nukkuu sohvalla. Myös äidillä oli ilmennyt sivusuhde. Isällä oli ollut niitä jo useita. Mitä pohdittiinkaan, niin päädyttiin lopulta toteamaan "se on vanhempien välinen asia". Teinit pohtivat myös sitä mitä he itse tekisivät, jos aikuisena puoliso pettäisi. Joku sanoi hyvinkin tiukasti "se olisi kerrasta poikki". Mutta empi heti perään, että ehkei sittenkään. Vaikka nyt suhde menisikin kerrasta poikki uskottomuuden vuoksi, niin muutaman vuoden päästä ei ehkä ajattelisikaan niin yksinkertaisesti.
Sandra; Uskottomuus ei ole pelkkä kärpänen! Se koskettaa syvästi myös lasten elämää ja lähipiiriä. Koettu on, kun oman tyttären sydän särkyi isän salasuhteen paljastuttua. Arvaappa, kuka lasta silloin tuki?
Aika rohkeita johtopäätelmiä Sandra teet vähäisten tietojen pohjalta. Mitä rohkeaa ja armollista on pettämisesessä, häntä koipien välissä kotiin luikkimisessa ja petetyn puolelta näennäisessä anteeksiantamisessa? Lapsenahan äitini sai meidät lapset omalle puolelleen aikuisten välisessä draamassa. Vaikka hän ei ääneen puhunut pettämisestä, monella muulla tapaa hän sen jälkeen sulki isän perheemme ulkopuolelle. Aikuisena sitten irtisanouduin tuosta puolien valitsemisesta. Eli epäluottamuksen pohja on juuri siinä, että vanhemmat eivät kyenneet käsittelemään asiaa aikuisten kesken.
Ja sisko oli lapsi itsekin kertoessaan.
"Lähipiiri" tarkoittaa usein aikuisia ihmisiä - ja jopa sellaisia, joille asia ei edes suoranaisesti kuulu.
Kun uskottomuus osui omalle kohdalle, pidin tärkeimpänä suojella lastani isäänsä kohdistuvalta mustamaalaukselta ; vaikka isänsä minua pettikin, niin hän oli kuitenkin hyvä isä lapselleen. Lapsen etu oli, että hänen suhteensa isään säilyi. Tiukkaahan se teki olla "asiallinen aikuinen", kun puoliso veti maton jalkojen alta että kolahti... Monet kerrat ajattelin, että isä ei ole ansainnut lastaan, mutta hammasta purren pidin mölyt mahassani. Erosimme ja ex on "vaihteeksi" onnistunut jopa yllättämään positiivisesti: pitää kiinni sitoumuksista ja sopimuksista lasta koskien ollen ehkä jossain määrin parempikin isä nyt kuin perheen ollessa vielä koossa.
Lapset ovat hyvinkin erilaisia, aivan kuten vanhempansa. Mietin sittenkin miksi tyttären sydän särkyy isänsä uskottomuudesta. Oikeasti sen kuuluisi särkyä vasta sitten, kun 1. poikakaveri jättää tai on uskoton. Olen huolissani miten tyttäresi kestää ikiomat sydänsurut.
Keittiökyökkäystä surkeimmillaan. Kun poikakaverit jätti, niin isä oli tukena. Silloin vielä luotin häneen pyytteettömästi. Siitä oli suuri tuki. Isän uskottomuuus on koko maailman tuhoutumista, mutta vain silloin jos pettäminen johtaa eroon. Isäkin on vain mies, mutta rakasti meitä niin paljon että valitsi meidät ja äitini. Se on suurin lahja minkö olen saanut elämässäni. Oman syntymäni jälkeen toiseksi suurin. Isä on kai kaikkein lähimpänä jumalaa, mitä ihminen voi päästä.
Minä taas olisin toivonut, että isäni ja äitini olisivat eronneet. Sen sijaan jatkoivat huonossa suhteessa.
Minä en toivonut, eikä kukaan sisaruksistani. Olin huolissani äidin puolesta ja inhosin isää. Olen hyvilläni vieläkin, että heillä on turvana toisensa. Se vaan harmittaa, etteivät he ymmärrä täysillä toistensa arvoa. Jompikumpi itkee vielä katkerasti, kun toinen lähteen ensin pois. Pelkään, että se tulee olemaan niin hirvittävän suuri menetys, ettei kumpikaan heistä ole koskaan osannut edes ajatella.
Minä ja sisko molemmat taas jopa pyysimme vanhemmiltamme, että eroaisivat. :) Edelleen uskon, että silloin se olisi ollut hyvä vaihtoehto. Äitini pettymys isään oli niin voimakasta ja toisaalta taas isän luonteesta katosi se iloisuus, mikä minusta hänelle on luontaista.
Nyt taas kun tapahtumista on aikaa ja ovat vanhenneet monta vuotta enemmän, heistä on varmasti apua ja turvaa toinen toisilleen.
Niin ja minäkin inhosin pitkään isääni ja äiti tavallaan nautti siitä, että sai minut puolelleen ja pitämään isää alhaisena matona. Vasta vanhempana ymmärsin, että asioilla on kaksi puolta. Tarkoitan sitä, että isä toki teki väärin pettäessään, mutta oikein ei ollut sekään, että äidin anteeksianto oli näennäistä ja alla kyti se valtava viha isääni kohtaan, jota hän ei käsitellyt. Ja jos oikeasti ei pystynyt antamaan anteeksi ja olemaan sotkematta meitä lapsia siihen, olisi ollut parempi lähteä.
Mä sain tietää veljeni kanssa viime kesänä, että faijalla on ollut sivusuhteita siellä täällä. Sen vuoksi tuli ero, faija ei koskaan myönnä mitään. (Vaikka on melkoisia todisteita tästä.) Olen parikymppinen, ja en voi sille mitään, että oman faijan mieltäminen panomieheksi tekee vähän kipeetä. Varsinkin, kun meillä oli jossain vaiheessa peräti "kristilliset arvot", siis mutsin puolelta. Yksi faijan hoidoista on melkoisessa maineessa oleva itänaapurin naikkonen, joten ei ollut äitini huolet esim. taudeista hysteriaa. Ikävä kyllä jouduin kuuntelemaan noita keskusteluja ikävuoet 12-16. Mahdollinen tyttöystäväni ei toivottavasti saa koskaa tietää tätä, että faijalla oli samaan aikaan 3-4 naista, ja pari sukupuolitautia myös. Muuten luulee mua samanlaiseksi! Ja joo, mutsi oli liitossa kai sen takia, että sais meidät aikusiksi.
Huh, melkoista on ollut teilläkin. Nuo asiat todellakaan ei kuulu 12-16-vuotiaiden korville!Enkä usko, että tuota tarvitsee salata tyttöystävältä. Päinvastoin, hyvässä suhteessa näistä asioista voi ja minusta pitääkin puhua.
Äiti on ainakin ollut anteeksiantavainen. Ja kiltti. Joku ajoi kai toisen pettämään, tiedä sitten mikä. :/
Veepee21, toivottavasti käännätkin isäsi epäonnistumisen voitoksesi!
Turha on väheksyä lasten mielipidettä. Lapset ymmärtää paljon jo pieninä ja aikuisten käytös ei voi olla monilla tavoilla heijastumatta myös lapsen elämään. Jokainen reagoi omalla tavallaan ja en pidä lainkaan ihmeenä että se on tehnyt ap.stä epäilevän perustaa oma perhe. Parempi katsoa rauhassa kuin katua.
Tunnen tapauksen jossa jo iäkäs nainen ei koskaan mennyt naimisiin, koska lähipiirissä näki huonon parisuhteen ja naisen taholta alistetun miehen. Joskus nuo traumaattiset kokemukset vaikuttaa aikuiseen ikään ja tekee ihmisestä aran vielä aikuisenakin. Ei siihen terapeuttikaan aina auta, jos trauma jää syvälle sisimpään pesimään.
En ole jättänyt perhettä perustamatta vanhempieni vuoksi, vaan muista syistä. Hyvää elämää voi elää sekä sinkkuna että parisuhteessa. Ehdottomasti kuitenkin pidän omia valintojani parempina kuin vanhempieni ja siksi ihmettelen, miksi he minua parisuhdeasioissa neuvovat. Ihmiset, jotka ovat täysin epäonnistuneet omassaan.
Olet aikuinen sitten, kun ymmärrät olla vertaamatta omia valintoja vanhempien valintoihin. Ja lakkaat ajattelemasta vanhempiesi olevan epäonnistuneita! Kirjoituksistasi päätellen sinulle olisi hyväksi käydä terapeutin tms. ammattiauttajan juttusilla. Sinulle on ihan selkeästi muodostunut hyvin negatiivinen kuva vanhempiesi avioliitosta, olet saanut siitä traumoja, jotka sinun pitää tykönäsi selvittää.
No huh huh. Ikävät asiat ovat ikäviä asioita eikä niitä tarvitse muuksi kuorruttaa. Vaikeiden asioiden kanssa voi elää ja ne hyväksyä osaksi elämää ilman, että niistä tarvitsee tehdä mitään naminamia. Minusta on epäaikuismaista yrittää kaunistella asioita.
"Parempi katsoa rauhassa kuin katua."
Kyllä vaan, muttei niin kauaa, että biologinen kello lakkaa tikittämästä...
On ihmisiä, joilla ei biologinen kello koskaan ole tikittänyt. Se on ihan normaalia.
Totta kai on normaalia! Kaikkien biologinen kello ei vaan tikitä, eikä sen tarvitsekaan. Mutta, jos mieli vaientaa biologisen kellon tikityksen vanhempien välisen suhteen vuoksi, niin se ei välttämättä ole hyvä asia ollenkaan. Moni aikuinen lapsi ei elä omaa elämäänsä, vaan elää vanhemmille, vanhempien puolesta, tai käänteisesti "ei ainakaan niin kuin vanhemmat". Eli aikuinen lapsi ei itse ole tehnyt päätöksiä itsenäisesti, vaan ainoastaan sen perusteella, ettei esim. tahdo tehdä jotain asiaa kuten vanhempansa.
"Minulta kysyvät miesystävistä ja odottavat, että perheellistyisin". Tämä on useinkin vanhempien toive nro 1. Että omat lapset perheellistyisivät. Ei siinä ole mitään pahaa taka-ajatusta, sekin on täysin normaalia. Sen sijaan epänormaalimpaa on kuulla vanhemman sanovat "älä hemmetissä hommaa kakaroita" tms.
No minusta kypsä aikuinen ja vanhempi jättää nuo asiat kokonaan aikuisen lapsensa ratkaistavaksi, ei yritä tuputtaa vaihtoehtoa suuntaan tai toiseen.
Silloin 80-luvulla lähdettiin isän mukana kaupunkiin ja odotettiin autossa kun isä kävi panemassa kakkostaan ja äiti soitteli vaihtuville kakkosilleen ystäviltään ja kuuntelin sitä sontaa joskus tunninkin vieressä!!! Kotona äiti pyysi valehtelemaan jos isä kysyy että on soittanu siskolleen. Mulle äiti kertoi kuinka on vain isän kans meidän lasten vuoksi ja kun olemme aikuisia, muuttaa sen tai sen luokse. Kyllä se vaikutti syvästi ja yhä vanhempieni ollessa yli 40 vuotta naimisissa, on jotenkin vaikeaa suhtautua siihen kaikkeen salailuun, valehteluun ja lasten sekoittamiseen asioihin. Lapset ymmärtävät enemmän kuin aikuinen aina tajuaa. Jos isä otti kiljuvan katraansa kaikkiin muihin paikkoihin mukaan kuin siihen yhteen. Tuli autoonhaisten hajuvedelle ja käyttäytyi oudosti jopa allekouluikäinen tajuaa kasvettuaan teiniksi mitä se isä touhusi. Kuvottavaa ja jättää jäljet.
Mieli tekisi sinullekin sanoa, että ota yhteys terapeuttiin. Ihme vanhempia teillä on ollut! Mutta kai heissä jotain hyvääkin oli?? Voisitko puhua nyt vanhempiesi kanssa tästä vakavasti? Syyttelemättä, vain kertoen miltä sinusta on tuntunut, ja että se vieläkin vaikuttaa. Vai luuletko saavasi vain kuvotusta lisää niskaan? Tiedä sitten onko vain parempi jättää asia omaan arvoonsa - tai tässä tapauksessa arvottomuuteensa.
Kannattaisiko itsesikin mennä sinne terapeutille, jos noin muiden ihmisten kokemukset ärsyttää ja haluat ne selittää pois? :) Meillä jokaisella on varmasti syymme olla juuri tällä palstalla. :)
En ole missään sanonut toisten kokemusten ärsyttävän minua, vaan tuossa juurikin päinvastoin: ehdotin särkyneen ongelmaan ratkaisua. Särkynyt kirjoitti "kuvottaa ja jättää jäljet". Jos näin on, tekee itselle palveluksen puhumalla asiasta.
No olkoon sitten jokin muu tunne, jos ei ärsytys. Kerroppa minulle, miten odotat sitten terapian jälkeen ihmisen näkevän lapsuuden ikävät kokemukset? Kaikki on sitten ollutkin ihanaa ja hyvin, musta muuttuunut valkoiseksi ja päinvastoin? :)
Olen jutellut terapeutilleni omista kokemuksistani. Hänen mukaansa se ei kannata, koska vanhemmat eivät olleet aikuisia silloin, kun heidän olisi pitänyt olla. Nyt kun kummallakaan ei ole enää viirausta, niin turhaapa olisi. Varmaan kieltäisivät kaiken ja laittaisivat minun syyksi. Tyyppillistä pettäjien toimintaa mielestäni.
Niin. Jos valaistusit kirjoituksista, se olisi paras palkinto. Taitaa vaan olla ihan turha toivo.
Kiitos huolenpidosta, jouduin todella käydä terapeutilla lapsuuden vuoksi. Muttei se ettei kaikesta jäisi joku jälki tai kuvotus poistu silläkään. Lapsia on suojeltava aikuisen typeryydeltä. Mua se lapsuus opetti kovalla kädellä, sain kolme ihanaa lasta. Ymmärrys siitä että lapset on tärkeimpiä ja eikä todellakaan tyhmiä on saanut mut tekemään aina paljon parempia ratkaisuja.
Jep. Jos vanhemmat ovat niin aikuisia, että kykenevät puhumaan asioista rakentavasti ja kohtaamaan myös sen oman tekemisensä vaikutukset syyttelemättä, mitätöimättä kokemusta ja vertaamatta sitä muiden kokemuksiin, silloin se kannattaa. Valitettavasti kaikkien kohalla se ei ole mahdollista.
No heh heh. Ei omien vanhempien kanssa oikeastikkaan kannata mennä juttelemaan heidän pettämisistä aikuisena. Todella olen joskussylettänyt, mutta hyvä kun valitsivat toisensa ja minulla yhä molemmat vanhemmat jonne mennä välillä angstaamaan, vaikka olenkin jo yli viisikymppinen.
No saattahan se hyvä olla säästyä kuulemasta likaisia yksityiskohtia. :p
Sanoppa muuta! Tosi noloa heidän touhunsa. Tavallaan rakastan ja inhoan heitä. Voidaanko siten sanoa, että minulla on vanhempieni kanssa terve suhde? ;D
Lapsen näkökulmasta vanhempaa on vaikea jos ei mahdotonta nähdä miehenä ja naisena eikä vanhemmalle "sallita" virheitä. Vanhemmanhan pitää olla se josta lapsi ottaa mallia. Näinhän se menee. Ja siksi lapsen ja vanhemman suhde voikin olla joskus pirun vaikeakin.
Itse ajattelen niin, melkein viisikymppisenä, että mitä enemmän ikää tulee itselle, sitä enemmän ymmärtää vanhempien tekemiä tai tekemättä jättämiä asioita.
En ole joutunut kokemaan esim. päihdeongelmaisia vanhempia, fyysistä väkivaltaa, mutta ajattelisin että sellaista olisi varmaan paljon vaikeampaa ymmärtää tai hyväksyä kuin vanhemman uskottomuuden.
Itse olen avioeroperheestä ja eron tapahtuessa kymmenen vuotias. Isäni ei halunnut olla yhteydessä lapsiinsa koska halusi tehdä näin kiusaa äidilleni.
Niinpä välejä ei ole ollut isään, eikä pian neljäänkymmeneen vuoteen yhteyksiä.
En ole silti tuntenut katkeruutta isää kohtaan. Hän toimi näin ja se oli hänen valintansa.
Antaa vanhempien ohjeistaa vaikka eivät itsekään niin esimerkillisiä olisi olleet.
Kyllä ne useimmiten lapsilleen hyvää haluaa.
"Lapsen näkökulmasta vanhempaa on vaikea jos ei mahdotonta nähdä miehenä ja naisena eikä vanhemmalle "sallita" virheitä. Vanhemmanhan pitää olla se josta lapsi ottaa mallia."
Vähän niin ja näin tuokin juttu. Riippuu ihmisestä. Itse näin vanhempani paitsi vanhemman roolissaan, niin myös puolisoina = miehenä ja naisena. Näin vieläpä heidät myös ammattinsa edustajina. Koska olimme sukulaisten, ystävien ja naapureiden kanssa paljon tekemisissä, kaikki kertaantui. Eli sain näkökulmaani myös toisten lasten vanhempia = ihan erilaisia miehiä ja naisia. Totesin sellaisiakin miehiä ja naisia olevan, joilla ei ollut lapsia. Oli myös eronneita vanhempia, mitä erilaisempia. Varmaankin tästä moninaisuudesta johtuen opin aika diplomaattiseksi, vanhempien virheiden suhteen, ja muutenkin.
Uskottomuus periytyy, valitettavasti lasten -useimmiten erolasten - tappioksi. Isäni petti äitiäni, minäkin alauduin avioliittoon pettävän miehen kanssa itsekin. Koska mies muistutti niin kovasti isää, joka ei ollut läsnä, kun olisi pitänyt, silloin kun vielä lapsi olin.
Tiedoksi pettäjäisille, teidän tyttäret saa niskaansa sen, mitä itse naisille teette. Poikanne toimivat kuin te -> niiden avioliitot ja perheet hajoaa.
Allekirjoitan uskottomuuden periytyvän ja rikkovan lapsen sielua syvältä.
Sisareni oli vasta 15v vanhempien erotessa isän uskottomuuden vuoksi ja hän on nyt kolmannen kerran aviossa. Nelikymppinen nainen etsii sitä ikuista onneaan, on myös pettänyt aikaisemmissa liitoissaan. Lapset ovat olleet kärsijöitä!
Höpöpuhetta. Uskottomuus on valinta. Se eikä mikään muukaan toisen ihmisen/oma valinta ei voi periytyä.
Et kai sä luule, että uskottomuus on geeneissä? Silloinhan säkin olisit esim. 50% pettäjä kun toinen vanhemmistasi kantoi pettäjän geeniä.
Ei ole pettäminen geeneissä eli ei periydy. Käyttäytymisestä ja arvoista ihmiset oppinsa yleensä imevät. Jos sun isäsi ei ollut läsnä, niin kai fiksu ihminen olisi valinnut omaksi ukokseen päinvastaisen tyypin?
Et voi syyttää omista vääristä valinnoistasi vanhempiasi. Aikuinen ottaa vastuun itsestään ihan itse.
wrtjqrgtjwryjnmwrgjryjqrgnwfgnhqethälqeryovhjoqe år,u jo´qerjh qelfjgqåejh klqethmqklefmqet¨lhntlwrhljwrgklhmjwrp¨hqdvmwrp¨gnjqëlmhklrghkggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggghlmwr¨gmhd'ghl
qedöqdlhqedhkqdflm,
dq
eöh
qedf
hqdöhqeth
k
qerh¨qr
th
rthj
rw
tj
qr
j
qrt
qrtj
qr
yj
2ry
j
3tu
j3t
y
j35
yj
2r
t
2rhj
wrhj
4hr
tj
25ry
j
3tk
ty
jw3ryj2ryj2wryj
wrj
yj
wr
yj
rty
25yu
jqr
tj
5tk
wr
g
3tul
6y4u
jwr
tj
4ry
uil4tyumjryj46tyj36ukjrtyj
ty
hjh
ty
j
46uk
tyj
7il
kry
ty
uj
ty
ujrj
er
yj
wry
jwryj
wr
y
jwt
yj
t
yj
wryj
nt
wy
jw5r
LASTEN TAKIA EI SAA OLLA PELKÄSTÄÄN YHDESSÄ HERRAJESTA.JA NE KETKÄ OVAT TAVALLAAN PIILOTTAVAT ONGELMANSA LASTEN TAAKSE.MEILLÄ YKSI ELÄMÄ.KYLLÄ LAPSETKIN SAA ENEMMÄN KUN EROAA JA ON AIDOSTI MIKÄ ON.
Yksi elämä jossa vastuunkanto olisi toivottavaa.Ihastumisia tulee ja menee.Pettäminen on luonteen puutetta.
Taas yksi joka marinoituu lapsuuden "vääryyksien" liemessä. Ja vanhemmillakin menee jo hyvin! Ja silti valitetaan!
GET OVER IT!!
Hyvä tavaton sentään! Että yhä jaksat pohtia moista asiaa, joka sinulle ei edes kuulu. Se on vanhempiesi välinen asia.
"Pettäjäisän lapsi"... Maailma on täynnä, ellei pullollaan uskottomia isiä, äitejäkin. Monet lapset eivät ole ikinä edes tavanneet isäänsä, monet eivät tiedä, kuka heidän isä on. Monelta lapselta on salattu vanhemmat kokonaan. On vahinkolapsia, yllätyslapsia. On lapsia, joiden äiti on tullut raiskauksen uhrina raskaaksi. On myös seksityöläisten lapsia. Ja kaikenlaisia muita. Mutta tiedätkö mitä? Kaiken voi antaa anteeksi, jos vain haluaa. Tietysti se kysyy osaamistakin, mutta se on sivuseikka.
Äitisi on antanut isällesi anteeksi, isäsi itselleen. Se jos mikä vaatii rohkeutta ja tahtoa.