En tiedä mikä sana kuvaa miesystäväni luonnetta parhaiten, mutta hän on hyvin pessimistinen ja negatiivinen lähes kaiken suhteen. Hän on kokenut elämänsä aikana vaikeita tapahtumia esim.edellisessä suhteessaan ja lapsuuskodin ilmapiiri oli ilmeisesti melko rakkaudeton, ns. kulissia.
Itsekin olen kokenut erittäin järkyttäviä juttuja menneisyydessäni, mutta olen päässyt niistä yli kai juuri mustan huumorin ja positiivisen luonteen vuoksi.
Olen huomannut, että alan voimaan henkisesti huonosti, kun joudun kuuntelemaan miehen selostuksia miten huonosti asiat ovat hänen elämässään, säässä tai maailmassa yleensäkin, koska nämä monologit kestävät yleensä kymmeniä minuutteja ilman keskeytyksiä. Koomista on että nämä "luennot" eivät keskeydy edes jos menen vessaan vaan mies seuraa sinne perässä jatkaen puhumista. Automatkatkin menevät aina samaa kaavaa noudattaen eli mies puhuu ja minä kuuntelen. On mahdotonta edes saada sanaa väliin, joten on pakko olla hiljaa.
Hän on myös hyvin herkkänahkainen ja kun olen yrittänyt ottaa esille sitä, että voitaisiinko jutella jostain muusta aiheesta välillä, hän loukkaantuu. Kärsin siis tästä negatiivisuudesta. Voisinko tehdä jotain asian hyväksi?
Itsekin olen kokenut erittäin järkyttäviä juttuja menneisyydessäni, mutta olen päässyt niistä yli kai juuri mustan huumorin ja positiivisen luonteen vuoksi.
Olen huomannut, että alan voimaan henkisesti huonosti, kun joudun kuuntelemaan miehen selostuksia miten huonosti asiat ovat hänen elämässään, säässä tai maailmassa yleensäkin, koska nämä monologit kestävät yleensä kymmeniä minuutteja ilman keskeytyksiä. Koomista on että nämä "luennot" eivät keskeydy edes jos menen vessaan vaan mies seuraa sinne perässä jatkaen puhumista. Automatkatkin menevät aina samaa kaavaa noudattaen eli mies puhuu ja minä kuuntelen. On mahdotonta edes saada sanaa väliin, joten on pakko olla hiljaa.
Hän on myös hyvin herkkänahkainen ja kun olen yrittänyt ottaa esille sitä, että voitaisiinko jutella jostain muusta aiheesta välillä, hän loukkaantuu. Kärsin siis tästä negatiivisuudesta. Voisinko tehdä jotain asian hyväksi?
Vastaukset 40
Vanhimmat
Älä ole hänen kanssaan.
Eipä tuossa muuta voi kuin yrittää keskustella, että tiedät että asiat on huonosti mutta et halua niistä kokoajan jauhettavan koska se saa sinut jatkuvasti entistä masentuneeksi? tai vastaavaa. Ehkä, jos mies on järkevä hemmo, niin voi olla että hän edes yrittää vähentää kitinäänsä, mutta jos on yhtä katkeroitunut tyyppi kuin oma isäni on niin se on niin jumissa päässä se vitutus että sitä voi olla mahdoton olla purkamatta...
Luulen että osa omaan pessimistisyyteeni ja masennukseeni on juuri se, kun lapsesta asti aina joutui kuuntelemaan isältä kuinka kaikki on päin peetä ja voivoi kun tekee kuolemaa ja kuolo korjaa ja pitää etsiä köyttä kaulaan, kohtahan tämä elämä on jo takana...niitä samoja mantroja kun aina vaan jauhaa samoista asioista niin ei sellaisen ihmisen kanssa jaksa mitenkään pidemmän päälle viettää vapaaehtoisesti aikaansa, kun harvoin osaa mistään posiyiivisesti puhua.
Yritä vielä keskustella hänen kanssaan. Kerro miltä sinusta tuntuu ja että liika negatiivisuus ja pessimismi vaan hajottavat. Pitäisi yrittää edes nähdä ne hyvät puolet elämässä. Niitä varmasti on! Ammattiauttaja/terapeutti voisi auttaa tilannetta paljon. Voisi siellä käydä puhumassa. Sitä varten he ovat. Mutta jos ei hän suostu puhumaan sinun kanssasi, ehkä ei myöskään suostu menemään ammattiauttajalle. Se voisi kuitenkin olla suhteenne pelastus.
Jos ei tuo elämänasenne ja puhetyyli muutu, niin pahoin pelkään, että tuo myrkyttää sinunkin ajatusmaailmasi ennen pitkää. Kärsit siitä jo nyt. Mieti miten on 5-10 vuoden päästä! Sinun välittämisesi ei pysty korjaamaan häntä, vain hänen oma halunsa.
Jos ei muutosta tule, pitää sinun tehdä päätös. Uskallatko jäädä tuohon oman elämäsi menettämisen uhalla.
...todennäköisesti tuo terapeutti on väärentänyt pätevyys- tai tutkintotodistuksensa ulkomaisen opinahjon nimissä joten eihän se voi olla pätevä eli varas se vaan on ja kallis varas onkin ja vie vaan ihmisiltä rahat kyllä meillä on surkea terveydenhuoltosysteemi kun siellä on valehoitajia ja lääkäreitä jotka varastavat potilaiden rahat laiminlyövät tehtäviänsä ja pahimmillaan jopa tappavat myrkyllä salaa ja väärentävät testamentteja että varmasti en lähde minnekään valeterapeuteille kiikuttamaaan rahojani muuten on vielä vittumoisempi olo kuin ei siellä parannu ja rahatkin on menneet ja on ihan persaukinen tai vaikka sattuisi olemaan päteväkin niin taatusti on hoitolassa hometta seinissä kun tää nykyrakentaminen on paskaa työtä rakenteet homehtuu ennen kuin mökki on saatu kasaan ja ihmiset saa kaikenlaisia allergioita että menee työkyky ja loppuelämä on täysin siis pilalla kun joutuu kaikenlaisia mömmöjä syömään ja käymään siedätyshoidossa niissä hometaloissa ja taas on perse auki ja armoton vitutus tätä elämänkurjuutta kohtaan eikä rahaa saa vaikka auton myis kun ne autokauppiaat on koijareita ja polkee hinnat ettei käytetystä autostakaan saa kun viikon ruokarahat ja se on siinä linnaan pitäis kaikki autokauppiaat vaan heittää mutta kun sinnekään ei mahdu kun vankeinhoitojärjestelmä on pilattu ettei riitä vankilatkaan päinvastoin murhamiehet päästetään vapaalle jalalle ja pedofiilit ja ei aikaakaan kun ne syyllistyy taas johonkin tyhmään rikokseen tässä kohta uskalla ulkonakaan liikkua etenkään pimeässä ja eihän siellä mitään katuvalojakaan nykyään pala yöaikaan kun vittu kaikessa säästetään jonkun ekolokian tai semmosen takia että saa rosvot pimeässä touhuta että ei vittu sanon minä että kyllä nyt taas alko vituttaa kun joutuu tämmösiä miettimään aikuinen mies kyllä yhteiskunta on ihan perseestä eli en mene minnekään puoskarile kusetettavaksi piste ainiin ja sitte tuli mieleen että...
Viittauksena 4xJussin viestiin, jos vastaus on tuota luokkaa niin kannattaa miettiä mihin muuttaa.
Mulla oli aikanaan juuri samanlainen mies, josta tuli ikävä kyllä aviomieskin. Koko suhteen ajan, yli 20v hän valitti, aiheet vain vaihtelivat. Huomasin että hänen äitinsä oli juuri samanlainen, ja rakkautta ei kotona ollut. Väsyin itse ja huomasin pikkuhiljaa muuttuvani samanlaiseksi, kun menin töistä kotiin huokailin jo valmiiksi kun tiesin että kotona on raskasta. Mies muuttui pikkuhiljaa myös aggressiiviseksi, ehdotin monet kerrat terapiaa, mutta kuuroille korville meni. Ero tuli ja nyt muistelen lähes epäuskoisena mistä kaikesta ihminen voi valittaa. Ihmisen perusluonne ei valitettavasti muutu!
Ikävää että olet kärsinyt suhteessasi. Ihmisen perusluonne kuitenkin voi muuttua, itse olen siitä elävä todiste. Elin myös tuollaisessa valittajien kodissa, jossa ei rakkautta hirveästi ilmaistu. Muutettuani omilleni ja seurusteltuani ihanan ja myönteisen miehen kanssa, opin itsekin ajattelemaan itsestäni ja elämästäni uudella tapaa. =)
Miehesi valitsi rakkaudettoman liitonkin siis, missä häntä ei kuunneltu, huomioitu eikä autettu. Aivan kuten hänen kotonaankin.
Mutta koska kenestäkään ei vaan "tule" aviomiestä vaan sinultakin oikein kysyttiin "tahdotko" ja sinä ihan itse vastasit että tahdot, oletko miettinyt, millainen sinä olit kun sen suhteen valitsit ja miksi? Syytät häntä siitä että sinä muutuit, huokailet itsekin ja olet ollut negatiivinen jo kotiin menosta, ja kuitenkin ihmettelet miksi hänestä muuttui aggressiivinen.
On hyvä muistaa miksi erosi, että ei jää roikkumaan vanhaan suolaan, koska se on turhaa. Olisi hyvä muistaa jotain muutakin... Kun ihmisen perusluonne kerran ei muutu ja se sinun oma perusluonteesi oli valita valittava ihminen jolla ei ole ollut rakkautta, muuttua toisen mukana ja valua mielummin hänen mukanaan ja kanssaan alas, eikä suinkaan vetää teitä molempia ylös, niin mikä se sinun perusluonteesi on? Lisäksi perusluonteeseesi näyttää kuuluvan oman vastuun kiistäminen jopa silloin kun on oikein varaamalla varattu vihkiaika ja erikseen kysytty tahdotko: miten siitä sillee ikävästi tuosta vaan tulikin aviomies...
Niin mitä se kertoo sinun muuttumattomasta perusluonteestasi?
Ja kaikki oli vaan sen toisen vikaa.
Oliko hän siis alussa erilainen vai miten ylipäänsä jouduit tuollaiseen tilanteeseen?
Itse en usko keskusteluun vaan assertiiviseen viestintään sinun puoleltasi. Tee selväksi, että sinä et suostu enää kuuntelemaan tuollaista monologia, vaan se on ammattilaisen tehtävä. Mies todennäköisesti loukkaantuu mutta miksi hänen loukkaantumisensa olisi pahempi asia kuin sinun loukkaantumisesi? Älä ole liian kiltti, tai olet itse seuraavaksi se, joka valittaa.
Joku mainitsi tuossa tuon kulissi sanan. Kun ajatellaan elämää vain muutama vuosikymmen taaksepäin oli suomessa säätyjen välillä eroja vielä melkoisesti ja varsinkin suuremmissa ja rikkaimmissa oli silloin ja taitaa olla vieläkin tuo kulissi eläminen aika oleellinen osa.
Toisaalta sitä sanotaan myös sivistyneisyydeksi, että kaikkea ei jokaiselle ja ulospäin näytetä eikä kerrota, toisaalta se yhdisti enemmän kuin erotti.
Nyt tämä liian avonainen eläminen mielestäni juuri on perheiden surma, enää ei puhalleta yhteen hiilen, vaan mennään kailottomaan jotakin kanavaa pitkin kaikki lähes tuntemattomille ihmisille.
Minusta perheen asiat ovat aina ns. kulissien taakse kuuluvia, eikä kujilla kerrottavia, se juuri pitää perheen koossa ja samalla pysyy edes jonkinlaiset tunteet puolisoa kohtaan, kun pidetään kokonaisvaltaisesti asiat perheen piirissä.
Monille aiheuttaa suurta kateutta kuulla toisen ehkä oletetusta paremmasta asemasta esim. taloudellisesti ja siinähän onkin sitten oiva sauma lähteä sotkemaan perheen elämää, vaikka vikittelemällä toisen puolisoa eli kulissi liitoissa on hyvätkin puolensa.
Ihmisiä hekin ovat siellä kulissiin sisällä ja varmasti löytyy erilaisia ajatuksia ja riitojakin, mutta kun niitä ei ratkota kapakoissa vaan kotosalla, perhe jatkaa yhdessä ja voin sanoa, että lapsilla on ollut koti eivätkä ole joutuneet reppuselkäisiksi kulkijoiksi, silläkin on lasten elämään suuri merkitys, että on yksi koti. Yleensä myös yhteys sukuun on silloin vahvempi ja lapsilla siten enemmän tukihenkilöitä.
Kiitos vastauksista. Onpa tullut hyviä neuvoja.
Rakastan miehessä niitä hetkiä, kun hän murjaisee yllättäen jonkun vitsin ja silmiin syttyy hetkeksi ilon kipinät. Hän on myös avulias, raitis ja ei kiroile. On mahdollista, että hän on masentunut tai mieltä painaa meisyyden kokemukset.
Kulisseilla tarkoitin, että miehen vanhemmat eivät ole tulleet toimeen keskenään ja mies koki sen lapsena ahdistavana ja että vanhemmat ovat yhdessä vastentahtoisesti.
Jospa tästä selvittäisiin.
Kertokaapas mistä tai millaisella lääkityksellä sitä positiivisuutta elämään etsitään kun koetat yksin elättää perheen vaimon opiskellessa yhdeksättä vuotta ja loppua ei ole näkyvissä .
Sensijaan lomamatkoja ja omakotitalo pitäisi kyllä olla.
Raha ei riitä jos et ole kokoajan töissä ja kotiin tultua sinun odotetaan vielä osallistuvan kotitöihin.
Perheeseen kuuluu myös kaksi asperger-lasta jotka tekevät arjesta aika raskasta kun nukuttamiseen saattaa mennä tunnista kahteen illasta ja toinen heräilee tunnin välein öisin
Ei varmaan pitäisi kiristää hermoja senkään , että ennen joulua perheen toinen osapuoli kolaroi autoa ollessaan vapaaehtoistöissä jotka kiinnostavat enemmän kuin opiskelu ja nyt seuraavat kolme kuukautta meille jää elämiseen joku neljäkymppiä viikossa.
Ei pitäisi varmaan harmittaa senkään , että perheen myötä oli pakko luopua harrastuksesta ja kas kummaa eipä ole enää kavereitakaan.
Nyt sain eilen kuulla sellaisen yllärin kun minua on kustu ihan tietoisesti silmään jo pitemmän aikaa, että koetan päästä puhumaan lähiviikkoina jollekkin kallonkutistajalle kun tuntuu pää hajoaa ihan totaalisesti .
Meillä erona on se etten puhu vaimolle mitään kun muutaman kerran yrittäneenä olen huomannut ettei tajua.
Jos joku elää tuollaisessa elämäntilanteessa, niin kyllä se ammattiapu todella on tärkeää pikaisesti. Ei tuossa varmaan positiivinen ajattelu ole se avain, vaan kissan nostaminen pöydälle. Paljon vanhempien välistä keskustelua ja rehellisyyttä, eihän tuollainen tilanne voi kestää.
Hänellä on siis aika valtavan hienojakin puolia, avulias, raitis, huumorintajuinen kuitenkin. Ehkä hänellä ei ole ketään muuta joka kuuntelisi koskaan. Itselläni on vähän ystäviä ja huomaan että joskus tulee rasitettua liikaakin jotakuta, koska ei ole muita ketkä kuuntelee. Itse olen siis kyllä toiminut lepotuolina ja psykologina, mutta en koe että minua olisi kuultu, kuunneltu tai edes nähty omana itsenäni. Sitten olen kyllä opetellut myös kiittämään sitä, joka kuuntelee ja pyytänyt joskus anteeksikin, että avauduin.
Joskus sinne murheen ahjoon vaan jää ja jumittuu. Ainakin noin hyvillä puolilla kannattaa yrittää jutella ja toisaalta on ehkä helpompi kuunnella, kun tietää ettei tarvitse ratkaista mitään, olla vaan läsnä. Voi toisaalta myös joskus vaan keskeyttää sanomalla, että odota nyt, kuuntele minua hetki. Sitten vaan sanoa ettei nyt kaikki ihan noin huonosti ole, kun meillä on toisemmekin. Se saattaa auttaa. Rakkaudettomuus on pahinta, silloin koko maailma kaatuu päälle ja jos hän on sitä kokenut, hän tavallaan on oppinut synkkyyteen. Voihan siitäkin yrittää jutella.
Hän loukkaantuu kun yrität vaihtaa puheenaihetta, koska ei tajua sitä, että hänen negatiivisuutensa syö sinua, hän kokee että et halua sinäkään häntä kuunnella. Haluat hänen näkökulmastaan puhua vain omista aiheistasi ja jättää hänen aiheensa sivuun: hän ei siis ymmärrä syytä, hän vaan luulee, että sinua ei hän kiinnosta.
Todennäköisesti rakkaudettomassa perheessä hän ei ole ketään kiinnostanutkaan. Siksi hän luulee, että sinäkään et välitä. Hän ehkä kokee että torjut hänet, etkä hänen juttuaan.
Ehkä voisit siis kokeilla myös sanoa tyyliin että rakas, minä rakastan sinua ja olet ihana, mutta joskus olet niin kamalan synkkä ja negatiivinen että en oikein enää tiedä miten suhtautua. Mitä jos puhuttaisiin välillä vähän valoisammista aiheista niin se voisi sinunkin mieltäsi parantaa?
Eli kerrot, että rakastat, kuulet, haluat kyllä keskustella, mutta et vaan kestä enää pelkkää negaatiota.
Usein me otamme vastaan paljon enemmän kun tiedämme, että meitä silti itseämme rakastetaan eikä meitä itseämme siis torjuta. On käsittämätöntä miten paljon rakkaus ja hyväksyntä tekee. Selkeästi hän on henkisessä puutteessa, hän elää edelleen jotenkin sitä rakkaudettomuuden aikaa.
Jos yrität puhua hänelle hänen huonoista puolistaan kokeile ainakin sitä, että ensin kerrot kyllä rakastavasi häntä ja ymmärtäväsi että hänessä on loistavia, ihania ja hyviäkin puolia, ikäänkuin turvataksesi hänen olonsa.
Useammatkin saisivat tehdä niin. Kukapa meistä ei kaipaisi sitä että meitä aina vaan rakastetaan, juuri omana itsenämme eikä pakoteta muuttumaan ja olla hyväksymättä, vaan kannustetaan parempaan ja silti hyväksytään keskeneräisenäkin.
En sano, että kaikki välttämättä muuttuu, en minä tiedä sitä, enkä kaikille suosittele vaan aina kaikkea sietämään ja silti rakastamaan. Tuskin hän nyt ihan täysin muuttuu, ehkä kuitenkin hän itsekin kaipaa lopulta enemmän sitä valoa.
Mutta useimmiten tuntuu että ihmisten ongelma on se, että he löytävät vain vikoja ja unohtavat rakastaa. Sinä löysit jotain hyvääkin, joten sitä kautta on todennäköisesti parempi mennä: porkkanalla se sinäkin todennäköisesti enemmin palautetta vastaan otat kun kepillä.
Tuttua tekstiä. Itse olen siinä mielessä herkkä, että muiden ihmisten tunnetilat vaikuttavat minuun voimakkaasti. Sekä hyvät että huonot. Joudun itsekin taistelemaan oman myönteisyyteni nostamiseksi aika paljon ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että herkän ihmisen on valittava seuransa tarkasti. Kielteisyys myrkyttää mielen salakavalasti, ennen kuin huomaakaan, niin pelkästä myötätunnosta saattaa kokea olonsa yhtä kielteiseksi ja pessimistiseksi kuin kumppani. Kaikilla on huonoja päiviä välillä, mutta toisen niskaan ei saa kaataa omaa pahaa oloa. On löydettävä keinot käsitellä niitä ja haettava apua.
Voimia sinulle. Toivottavasti saat puhuttua asiastasi kumppanisi kanssa. Omasta kokemuksesta voin kertoa, että ulkopuolinen apu on usein välttämätöntä, jotta pääsee eteenpäin. Puhuminen on kaiken a ja o.
Myötätunto ei ole sitä että omii toisen tunteet. Myötätunto on sitä, että kuuntelee ja on läsnä. Siitä huolimatta eläen ihan itse ja omat tunteensa.
Sinä et ole (tuon kirjoituksen perusteella) myötätuntoinen vaan omit toisen tunteet ja alat sitten syyttää häntä. Sitä vartenko kumppani sitten on että vaan hyvät asiat jaetaan ja jos on jotain huonoa, etsitään terapeutti? Mitä sinullakin ystävänä ja kumppanina tekee, jos jokainen paha olo pitää käsitellä yksinään ja/tai etsiä terapeutti ettet sinä vaan omi toisen olotiloja?
Sanot että puhuminen on kaiken a ja o, niin sinun puhumisesi, että sinä sitten voit kaataa oman pahan olosi toisten niskaan, vähintään siitä, että he ovat nyt aiheuttaneet sinussa pahaa oloa. Miten voi puhua mitään jos kerran paha olo on kielletty?
Onko muuten koskaan kyse ylipäätään muista kun sinusta? On aika itsekästä aina kääntää kaikki itseensä.
Et ole pelkästään herkkä vaan itsekäs. Et pysty näkemään toisten pahaa oloa heidän kipunaan ja tuntemaan myötätuntoa vaan näät sen sitten omana tuskanasi ja alat säälimään itseäsi.
Olen myös sitä mieltä että silloin kannattaa valita seuransa tarkasti ja mielellään pidettävä suhteet rehellisesti niin pinnallisina ettei kukaan vaan luule missään kriisissä voivansa luottaa sinuun.
Kaikilla ei ole pelkästään huonoja päiviä vaan on ihan huonoja puolia, huonoja aikojakin. On pitkiäkin kriisejä ja ihan oikeasti, semmoisella ystävällä eikä kumppanilla tee yhtään mitään, joka selittelee omaa myötätunnottomuuttaan herkkyydellään ja itsekeskeisyyttään myötätunnolla.
Ulkopuolista apua ei tarvittaisi lähelläkään aina, jos meillä olisi enää nykyään mitään epäitsekkyyttä auttaa toisiamme. On aika surullista että kun me joudumme suruun, kriisiin tai pahaan paikkaan, meidän pitää maksaa avusta, tai hakeutua lääkäriin, kun ystävät, kuuntelu, huolenpito ja kosketus riittäisi. Mutta ystävämme kestävät viikon (jos sitäkään, koksa ennen sitä arvottavat surun aiheemme ja syymme oman maailmansa mukaan) ja sitten on jo aika hakea nappia naamaan, koska noin 80 vuoden elämässä se 2 kuukauttakin on jo pitkä aika kun pitää suorittaa ja olla positiivinen. Muuten on sairas. Todellisuudessä tässä mitassa kriisi saattaa kestää vuosia ja surussakin vuosi on lyhyt aika. Sitä me vaan emme kestä, kun on minäminä ja minunnapa.
Henkinen prostituutio (miksi terapia on muuttunut koska sillä ei enää haeta apua suuriin ongelmiin vaan korvataan ystävät) on ainoa keino nykyään selvitä, koska todellisen ystävän löytää vain vastaanotolta hinnalla 75 €/h.
Se kestää myötä- ja vastamäet niin kauan kun rahat riittää.
Ukkos on tehnyt susta terapeuttinsa.
Olin aiemmin itse todella herkkänahkainen mielenipahoittaja ja näin kaiken hyvin pessimistisesti. Oman lapsuuskotini negatiivinen ilmapiiri oli todellakin tarttunut minuun. Muutama vuosi sitten silloinen mieheni kuitenkin tartutti minuun osan myönteisestä ajattelustaan.
Hän toi joka keskusteluun aina positiivisen sävyn (jos ei nyt ollut mistään kuolemanvakavasta asista kyse), auttoi ikävissä tilanteissa näkemään jotain hyvää ja asetti asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Se saattoi olla hyvin pieniäkin asioita ja oivalluksia. Hänellä on taito suhtautua asioihin huumorilla ja usein vain nauroimme yhdessä kaikille päivän kommelluksille.
Pitäähän sitä kumppania kuunnella, mutta rajansa kaikella... Mietin, mikset joskus keskeyttäisi miehesi ikäviä luentoja? Voisit leikkisästi heittää säästä tai maailman tilasta jotain myönteistä? Tyyliin: "kovalla pakkasella tuulettuu ainakin petivaatteet hyvin", siis jotain ihan pientä.
En tiedä, mitä miehesi elämään kuuluu, mutta eiköhän hänenkin elämässään ole paljon hyvää? Ehkä siitä voisi muistuttaa häntä toisinaan - siis luontevasti kesksteluissa. Siirtää katse siihen, mitä hyvää hänellä ja teillä on.
En osaa oikein selittää, mutta näin eksäni toimi ja teki minustakin myönteisemmän ihmisen! :)
Pessimistinen ja negatiivinen elämänasenne on raskasta kumppanille! Minä olen itse ollut sellainen omalle kumppanilleni. Lapsuuteni oli rakkaudeton ja sisälläni oli paljon tuskaa. Kun ihminen on kokenut paljon ikävää ja pettymystä, niin sellaista ihminen alitajuisesti odottaa lisää.. koska sellaista se elämä on koko elämän tarjonnut. Minä näin uhkia kaikkialla ja kaikessa. En osannut nauttia siitä hyvästä mitä oli sillä hetkellä, vaan loin mieleni kautta jatkuvia uhkia ja ongelmia.. ja jos ei mistään muusta, niin siitä mitä muut ajattelivat minusta ja minun erilaisista tekemisistä.
Suhteemme ekat vuodet olivat yhtä draamaa. Tunteeni menivät laidasta laitaan. Sain kaikenlaisia tunnekohtauksia, joista pahimmat päätyivät tuntikausien totaaliseen itkemiseen.
Nyt on kulunut 8 vuotta ja minä olen käynyt läpi melkoisen kasvun ja ehetymisprosessin. Siinä olen käyttänyt apuna henkistä kirjallisuutta, henkistä valmennusta ja ystävien apua. Olen muuttunut suuresti. Minusta on tullut paljon huumorintajuisempi ja minua voisi nyt sanoa suorastaan positiiviseksi. Toki joskus tulee kiukkua ja itkua, mutta ne tunteet ovat hetkellisiä ja pian palaan samaa positiivisuuteen. Olen pystynyt todella suureen muutokseen. Suuri kiitos siitä kumppanilleni, joka on varmaan yksi positiivisempia ihmisiä, joita tunnen.
Positiivinen ja iloinen elämänasenne on iso voimavara itselle ja lahja kumppanille! Miettikää kaikki millainen kumppani itse olet!!
Mielensäpahoittajan n
Ma vähään aikaa sitten seurustellin samatyypisen miehen kanssa kuin sinä nyt.Niin tutulta tuntuu see tarina vaan mulla oli ulkomaalainen mies.Onko sulla tää suomalainen mies?
Tuli mieleen että autossa samat jutut kuin sinä sen kerroit ja wc kuin meneet jatkaa sama......
Mistä päin tutultatuntuun mies on? Itselläkin ulkomailta vastaava kokemus..
Kerrotaan näin mulla tutultatuntuinen mies L....a (kaupunki) oisko sama?
Kielteinen elämaasenne on yleensä ulkomalaisillä miehillä,suomalaisillä miehillä harvemmin.Tiedään ulkomaalaista kukaa on asunut Ruotsissa katulla ja nyt asuu Suomessa ja joka asiasta mies negatiivinen.Naisia naimalla hoitoo ei toimi.
Miten on mennyt negatiivisen kumppanin kanssa?Oleteko vielä yhdeydessä?
Kun mies on - 50v ei opi ikinä
Kun mies on - 35-40 opi lisää
Olet nainen ja tiedäät mikä ikäinen miesystävä sulla on.
Älä liika painosta "hermosairasta" miestä.
Tosi hyviä neuvoja olet saanut, vaan vaikea eteenpäin mennä.
Kun mies on aikuinen ja omaan tapojen orja ja jankuta vaan omia ei uskoo että auttaa.
Kyllä miehellä on ollut taustalla muutakin kuin isä ja äiti eroo.Ihan varmasti.
Negatiivisuus ja pessimistinen ajatus tarttuu, joten suositelen sinua miettimään kaksi kertaa, että jatkatko hänen kanssaan. Jos toisen mielestä kaikki on huonosti ja väärin ja hän vaan valittaa niin kyllä se rupeaa vaikuttamaan sinuunkin pidemmän päälle. Se on erittäin raskasta elää henkilön kanssa, joka on negatiivinen. Jos sinä kerrot hänelle jotain iloista asiaa niin miten hän reagoi? Pystyykö iloitsemaan kanssasi vai löytääkö hän vaan jotain valitettavaa?
Mun ex miesystävä Etelä-Karjalasta omista samat negatiiviset ja pessimistiset ajatukset.Oon kuullut että samalainen hän edelleen on.Uskon sen.Vaikea tapaus oli ei vaan jaksanut sitä kuunnella kuin itse koskaan puhevuoro ei saanut.Tai kuin halusin jotain väliin kertoo- hän suutui tai jatkoi omia.Lopetin parin kuukauden päästä koko suhdeen.
Kun sinä aloittaja et ole mielen puolen aiheiden ammattilainen, niin miksi et pyydä kaveria hakemaan ammattiauttajan apua. Sen voi sanoa suoraan, jos toisen negatiivisuus kuormittaa liiaksi sekä sinua että suhdettanne.
Olisiko sana ILONPILAAJA?
IHAN NORMAALI SUOMALAINEN PERUS-ELÄMÄNASENNE!!!
Mikään ei kannata kun ei se kummiskaan.... ja pieleen se kumminkin menee... ja aina sataa/on niin hel.etin kuuma.... ja en mä kuiten kaan osaa en viitti edes yrittää ja ja ja.......loooooputtomiin....
ja voi halavatunpakana jos joku into-positiivinen näkee tässäkin jotain hyvää! Perk.leen ilonpilaajat!!
Ja siinä ERÄS niistä syistä miksi suomalaista en huolinutkaan.
Aavistus keneestä miehestä puhutaan.En see mies muuttu mihinkään...Usko tai älä.
Suosittelen miehesi vientiä mielenterveys-palveluihin a parisuhdeterapiaa,jos aiot jatkaa suhteessa.
Olen itsekin kokenut koulukiusaamista ym. joten olen "kuivahuumorinen" pessimisti,mutta hiljainen sellainen.
Eipä siinä taida auttaa,kuin jättämnen,ellet häntä psykologille saa..
Omakin asenteeni on hieman "pessimisti ei pety" -mutta en jatkuvasti sentään osaa olla puhumatta, tai vaihtaa aihetta.
Sattuin vaan lukemaan sitä tarina.
Tutulta tuntuu ja ite seurustellut samatyypisen miehen kanssa kenellään oli kielteinen elämänasenne. Tulin lopuksi ehkä ite sairaksi kuin vaan tajusin että nyt on jotain minulla tehtävää ja tein. Vaan kävelin suhdesta pois. Ei katu pätkääkään, olen niin tyydyyväinen. Mies uudessa suhteessa ja samat ongelmat.
Luuletko että jaksaat sellaista miestä hoivatta, parempi menee sairaalaan töihin
minunkin mieheni pessimisti hän torjuu melkein kaikki ehdotukseni. haluaisin perustaa jonkin yrityksen, mutta häntä ei kiinnosta. kun ajattelee että ei se menesty. mutta en voi yksinkään perustaa mitään. eikä ystävä piirissäkään ole sellaista jota kiinnostais.
yritä vaihtaa aihe toiseen. ei ole ihme jos ihmellä on (tai tulee) negatiivinen elämänasenne jos rankkoja tapahtumia on ollut elämässä paljon.
tänään mä en jaksa. oli huono päivä ja väsymys iskee. eikö saa sanoa? on rankkaa olla yksin kin.
Niiiiiiiiiiiiiiiiin exäni kuuloista toi jatkuva negistely ja paasaaminen. Lähteäkään et saa, koska "ei suhteessa aina kuulukkaan olla kivaa". Jos olet tyytymätön johonkin, olet vain epärealistisissa harhoissa elävä tyhmä bimbo prinsessa. Eikä mitään oikeesti kannata tehdä, koska kaikki on oikeesti turhaa. Iloitse löytämästäsi kultakimpaleesta!