Suoraan asiaan; en ole itsekään varma enää ajatuksistani tai mitä ajattelen itsestäni. Syynä on ihan täysin perhe. Onko muita joilla tulee HUONO OLO oman perheensä TAPAAMISESTA?! Minusta se on uskomatonta. Olen jo 25v nainen ja minun lisäkseni perheeseen kuuluu muutama lapsi. Olen ainoa joka on raivannut tiensä yliopistoon ja on ns. "päässyt pisimmälle". Olen myös nuorin. SIlti minulta tulee perheen suunnalta RIITTÄMÄTTÖMYYDEN TUNNE, joka kalvaaa minua!
Yksi pahin itsetunnon musertava voima on ULKONÄKÖ. Olen aina ollut hiljainen ja pitänyt itseäni rumana. kun aikuistuin minusta kuoriutui kuitenki nainen, joka on saanut miehiltä ja naisilta molemmilta kehuja ja olen alkanut uskoa että olen ihan OK naiseksi. Tämän kaiken olen rakentanut itse, perhe ei auta yhtään, koska tuntuu että se lyö vaan alas.
Joulu avasi taas silmäni ja repi rikki peilikuvani. En tiedä enää miltä näytän muiden silmissä ja tunnen itseni rumaksi. Perhe ei ole koskaan kehunut minua (perhe on myös vaativa haluamattaan ettei koskaan riitä ja mikään ei ole hyvä, kaikki on negatiivista! arrrr, vihaan sitä.) minua vain katsotaan aina ylös-alas ja heitetään ihme kommentteja aina tilanteen tullen ja sanattomalla viestinnällä annetaan sellainen ahdistava olo. Kuulostanee oudolta. Olenhan jo 25 ja pitäisi olla jo selkeä kuva itsestä ja perhe ei saisi vaikuttaa, mutta kyllä se vaikuttaa!! :(
Esim. jo minusta sattuu olemaan yksikin hyvä kuva niin vanhemmat saattavat kommentoida etten näytä itseltäni, aamuisin kun herää tukka pystyssä niin katsotaan ylös alas kieroon ja tätä en viitsisi sanoa mutta äiti _häpeää_ pukeutumistani. Vaikka pukeudun ihan normaalisti ja _vieraiden ihmisten mielestä_ kivasti. Minulla on liian isot rinnat ja kaikin puolin olen häpeällinen. (olen 160cm ja painan 58kg. eli normia?)
Tahtoisin vain kuulla että onko muilla oikeasti perheitä jotka voi lyödä aikuisen ihmisen näin ALAS ja vääristää oman PEILIKUVAN?! Olen ihan epätoivoinen… ei ihme että on huono itsetunto ja uskonut olevansa vastenmielinen kun perhe ruokkii sellaisat ajatusta tärkeissä kehityksenvaiheissa………. en tiedä. Pakko oli purkautua.. kiitos. x_X
Yksi pahin itsetunnon musertava voima on ULKONÄKÖ. Olen aina ollut hiljainen ja pitänyt itseäni rumana. kun aikuistuin minusta kuoriutui kuitenki nainen, joka on saanut miehiltä ja naisilta molemmilta kehuja ja olen alkanut uskoa että olen ihan OK naiseksi. Tämän kaiken olen rakentanut itse, perhe ei auta yhtään, koska tuntuu että se lyö vaan alas.
Joulu avasi taas silmäni ja repi rikki peilikuvani. En tiedä enää miltä näytän muiden silmissä ja tunnen itseni rumaksi. Perhe ei ole koskaan kehunut minua (perhe on myös vaativa haluamattaan ettei koskaan riitä ja mikään ei ole hyvä, kaikki on negatiivista! arrrr, vihaan sitä.) minua vain katsotaan aina ylös-alas ja heitetään ihme kommentteja aina tilanteen tullen ja sanattomalla viestinnällä annetaan sellainen ahdistava olo. Kuulostanee oudolta. Olenhan jo 25 ja pitäisi olla jo selkeä kuva itsestä ja perhe ei saisi vaikuttaa, mutta kyllä se vaikuttaa!! :(
Esim. jo minusta sattuu olemaan yksikin hyvä kuva niin vanhemmat saattavat kommentoida etten näytä itseltäni, aamuisin kun herää tukka pystyssä niin katsotaan ylös alas kieroon ja tätä en viitsisi sanoa mutta äiti _häpeää_ pukeutumistani. Vaikka pukeudun ihan normaalisti ja _vieraiden ihmisten mielestä_ kivasti. Minulla on liian isot rinnat ja kaikin puolin olen häpeällinen. (olen 160cm ja painan 58kg. eli normia?)
Tahtoisin vain kuulla että onko muilla oikeasti perheitä jotka voi lyödä aikuisen ihmisen näin ALAS ja vääristää oman PEILIKUVAN?! Olen ihan epätoivoinen… ei ihme että on huono itsetunto ja uskonut olevansa vastenmielinen kun perhe ruokkii sellaisat ajatusta tärkeissä kehityksenvaiheissa………. en tiedä. Pakko oli purkautua.. kiitos. x_X
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tulee mieleen ihan tämmöinen käytännön neuvo, Kun sinulla on hyvä itsevarma mieli, kirjoita ylös "omia totuuksia" esim. minulla on kauniit hiukset, vartaloni on kaunis ym. mahdollisimman yksityiskohtaisesti ja perustellen miksi näin on. Ajatus ja tunne tulee itsestäsi. Kun epäilet ajatuksiasi voit palata lukemaan omia huomioitasi. Ajatukset tulevat ja menevät, niihin voi tarttua tai olla tarttumatta ja tietenkin kannattaa kasvattaa hyvien asioita, silloin negatiiviset jättäytyvät taka-alalle,, tietenkin totuudessa pysyen. Jos vaikka näkee että oma kroppa kaipaisikin vähän enemmän liikuntaa niin ei sekään ole kuin asia jolle voi tehdä jotain tai olla tekemättä..
Vanhempien kommentit on haasteellista suodattaa niin että ns. pää pysyy kylmänä. Toisaalta sitäkin voi ajatella hyvänä harjoituksena vahvemman itsetunnon rakentamiseen. Hyvä alkuhan sinulla on kun huomaat ristiriidan!
Mieti haluatko kuinka paljon olla tekemisissä perheen kanssa joka vain arvostelee ja itselläsi tulee huono fiilis kyläilyjen jälkeen.Ei sitä kaikkea tarvi sietää vaikka olis kuinka sukua,kantsii sillon ottaa vähä etäisyyttä ja elää omaa elämää.Itteensä pitää puolustaa ja takasinki saa sanoa.
Perheessäsi on vallalla negatiiviset energiat ja kaikki projektiot ym. psykologian kirjojen tuntemat huonot elämänmallit. Mitä paremmin menestyt, sitä enemmän he selkäsi takana puhuvat, ehkä jopa ns. vihaavat. Eli saat heidän hyväksyntänsä vain heittäytymällä kyyniseksi luuseriksi itsekin, jos sittenkään. Jonkinlainen syntipukin rooli on kohtalon arpana tiellesi osunut, ja saat uskoa että tämä on vasta pientä alkusoittoa vanhuuden katkeruuden ja keski-iän happamuuden ennakkonäytöksenä.
Eli mieti tarkkaan miksi ja millä tuloksella sukusi kanssa vietät aikaa. Miesystäväni katkaisi välit sukuunsa kokonaan, ja on tyytyväinen ratkaisuunsa vaikka se olisi pitänyt tehdä jo kaksikymmentä vuotta aiemmin.
Rautalangasta vääntäen: etsi aina seuraa, jossa tunnet itsesi hyväksytyksi omana itsenäsi. Sinun tulee keskittyä terveen itsenäisen itsetunnon rakentamiseen, ehkä myös elämän kaikista hienouksista nauttimiseen. Hymyile, ole reipas ja iloinen. Onnea rakkauteen sinulle!