Miksi vaimo ihastui toiseen mieheen?

Arcg

Vaimoni 40 v. ihastui varattuun työkaveriinsa ja tapailivat autossa tms. Tätä jatkui kuukausia, epäilin jotain ja kun kysyin suoraan, vaimo kertoi kaiken. Sivusuhde jäi, vaikkakin vaivoin. Vaimo oli ollut ihastunut/rakastunut, mutta varsinaista seksiä ei ollut, lukuunottamatta koskettelua ja suudelmia. Tämä on totta, tiedän sen, en luule.

Olihan se paha, mietiskelyn paikka. Jos kyse olisi ollut siitä, että vaimoa olisi panettanut ja hän olisi tarpeensa vuoksi käynyt vieraissa, niin se olisi ollut helpompi sulattaa ja ymmärtää. Vaikka kuinka mietin, en tiedä mikä meidän suhteessa oli vinossa. Luulin, että olimme onnellisia. Vaimo sanoo edelleen olevan onnellinen juuri minun kanssa. Pää on vähän sekaisin.

Varsinkin naiset, voisitteko kertoa mistä silloin on kyse, kun vaimo näin ihastuu toiseen mieheen liitossa, joka tuntuu onnelliselta?

22

1632

    Vastaukset 22

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuuluu ikään

      Kai se on sitä ihailluksi ja halutuksi tulemisen tarvetta. Sama vaiva tuntuu iskevän miehiin viimeistään viiskymppisinä. Omalle olemiselle tarvitaan vahvistusta ulkopuolisilta. Ollaan kiinnostuttu siitä, että olisiko vielä "menekkiä" vapailla markkinoilla. Uskoisin, että tuo menee ohi. Pitää vain itse pitää pää kylmänä, eikä lähtee toisen haihatuksiin mukaan. Lopulta se vastapuolikin kiittää sua, että pidit jalat maassa, kun toisella meni vähän liian lujaa.

      • beentheredonethat99

        Joo, ja muista sitten viiskymppisenä kun suutelet kolmikymppisiä mimmejä, kertoa myös vaimolle ettei ne johtaneet seksiin ja haluat olla rehellinen kun kerrot.

        Puolitotuutta pitää omantunnonkin puhtaana.


    • Oulu?

      Oulussako tapahtui ja mies myös avioliitossa ?

      • Argc (AP)

        Tapahtui etelässä ja mies myös aviossa. "Kuuluu ikään" on varmaankin oikeassa, koska vaimoni oli ehkä ihastunut siihen, että ulkopuolinen mies oli huomioinut hänet kauniina naisena. Omat kehuni eivät tainneet riittää, koska ne tulkittiin oman edun tavoitteluksi.


    • eräs n

      Onko vaimo oikeasti valinnut sut vai selittelikö vaan paniikissa tunteista? Mistä olet varma etteivät jatka? Musta tuntuu että heillä olisi ollut seksiä, miehet eivät juuri ole ilman sitä missään suhteessa. Tai en ole kohdannut. Ehkä siinä miehessä oli jotain komeaa, pätevää, siistiä, älykästä, romanssi, erotiikka, muu joka vetosi. Vaimo halusi seikkailuun elämässä? Vai oliko sitten tunne sinuun hiipunut vuosien saatossa? Miten suhdet nyt voi.

    • maru.

      Ihastuksensa kohteessa on jotain mitä vaimosi tarvitsee, mitä sinulla ei ole. Tai sitten toisessa on jotain ekstraa. Tai vaimosi kaipaa piristystä, jännitystä, seikkailua.

      Ehkäpä sinun pitäisi enemmän lirkutella vaimollesi, huomioida häntä enemmän -etenkin rakastajattaren roolissa, ei niinkään vaimon/kumppanin/ystävän.

    • Arcg ap

      Niin, jotankin minussa pitäisi olla, mitä ei ole. Kun vain tietäisi mitä. Lirkuttelu ei kuulosta hyvältä, mutta ehkä rakastajatterena huomioimisessa on ideaa.

      • jospa toimisi

        Tai sitten ihastuksen kohteessa on jotain jota hän kaipaa itsessään. Jostain parisuhdesivulta tällaisen luin että jos ihminen ihastuu suhteen ulkopuoliseen ihmiseen hän usein tarvitseekin muutosta itsessään siihen suuntaan millainen ihastuksen kohde on. Minulla tämä piti paikkansa koska ihastuin muusikkoon ja haluan tosissani tehdä musiikkia. Jos vaimosi suostuu tarkistelemaan mitkä piirteet saivat ihastumaan ehkä hän silloin voikin muuttaa itseään eikä tarvitse heijastaa muutoksen tarpeitaan toiseen ihmiseen.


    • I'm fine

      Kyllä voi olla "salasuhteessa" ilman varsinaista seksiä. Ihastuin vieraaseen, koska meillä meni parisuhteessa huonosti, mieheni ei sitä edes huomannut (siinähän se syy), hän ei välittänyt enää yhteisestä kodista, seksi ei tuntunut miltään mieheni kanssa, en tuntenut itseäni kauniiksi, haluttavaksi, naiseksi. OIen aina ollut naisena miesten ihailun kohteena, joten en täysin usko että pelkkä vieraan miehen huomion saaminen olisi ollut syynä siihen että minä häneen niin ihastuin. Uskon hölmösti siihen, että meille kaikille on täällä useampi vastapari, joiden kanssa on käsittämätön kemia, seksuaalinen vetovoima jne. ja kun tällaisen vastaparin tapaa, niin se on menoa. Niin voi käydä minun miehellenikin, enkä minä voi sille yhtään mitään. Rakastan miestäni, asiat ovat paremmin, mutta eivät hyvin. Olen edelleen "ihastunut" tähän ulkopuoliseen mieheen, haluan häntä niin kovin.
      Joskus elämä vaan on tällaista. Odotan sitä hetkeä kun kaikki ns. järjestyy.

      • oikeinlaista kemiaa

        lä syyllistä miestäsi siitä, että olet ajautumassa pettämään. Se ei ole hänen syy eikä seuraus mistään. Onhan sullakin omalta osaltasi vastuu teidän liittonne onnellisuudesta. Ei miehesi sentään selvinnäkijä ole jos et suutasi uskalla avata. Eikö niin?

        Olen sun kanssa samaa mieltä siitä, että kaikille on täällä useampi vastapari, joiden kanssa kemia ja seksuaalinen vetovoima on vastustamatonta. Jotkut ihmiset vaan kunnioittaa puolisoaan eivätkä mene viettiensä varassa vieraisiin. Kumpaan joukkoon sä kuulut, niihin jotka aidosta haluavat voittaa viettelyksen vai niihin, jotka eivät ajattele muita kuin itseään ja toimivat viettiensä varassa? Veikkaan että jälkimmäiseen.

        Mä olin kerran sä. Ja annoin vieteilleni vallan. Syyttelin miestäni juuri samoin kuina sinä, että kun huonosti meni, niin oli oikeus ihastua vieraaseen. Se ei ole totta. Mä tein sen, koska himoitsin vierasta miestä. Omaani kohtaan en tuntenut yksinkertaisesti mitään. Ei ollu mieheni syy, että mä petin. Oma valinta. Josta pitää sitten pystyä seuraukset kantamaan.


    • Marjaanax

      I´m fine, pitäisikö sinun kuitenkin antaa ihastuksellesi? Näin saisit tietää enemmän hänestä, itsestäsi ja avioliitostasi?

      • I'm fine

        Joo olen pikkuhiljaa antanut periksi jo ajatukselle. Mutta ei sekään nyt näytä oikein onnistuvan. Helvetin karma! :P


      • pahempi toistaan
        I'm fine kirjoitti:

        Joo olen pikkuhiljaa antanut periksi jo ajatukselle. Mutta ei sekään nyt näytä oikein onnistuvan. Helvetin karma! :P

        Taitaa olla ihastuksesikin varattu? Saattaa tulla rumaa jälkeä kahdessa perheessä jos sänkyyn päädytte. Kannattaako? Kun varatuilla on suhde keskenään, niin aika harvoin taitaa se varattu mies perheensä jättää. Varatun naisen mies harvoin antaa anteeksi pettämisen ja ero tulee.


    • beentheretoo

      Ihmiset ovat erilaisia, mutta kuulostaa ihan sitä, että tässä suhteessa on puhuttu. (myönnetty heti kun kysytty, kuten minäkin aikanani) Silloin sanoisin, että syyt selviävät puhumalla, eivät illassa, eikä kahdessa, voi vaatia ulkopuolistakin apua. Usein ei ole yhtä syytä, vaan pieniä puhumattomia asioita, joista muodostuu painolastia, kunnes jotain tapahtuu..

    • Facepalm.

      On se kumma kun vaimo pettää, niin suhteessa on jotain vikaa, vaimo ei tunne itseään halutuksi, mies on tehnyt jotain väärin, vaimo kaipaa muutosta elämäänsä tai ainakin itseensä, se ihastuksen kohde eli "kakkosmies" on jotenkin parempi kuin aviopuoliso, vaimoa jopa kehotetaan "kokeilemaan" millaista seksi olisi tuon upean uroksen kanssa...

      Kun mies pettää on vaimo viaton rassukka, avioliitto onnellinen, mutta mies paska, "kakkosnainen" nyt ainakin on paska, ruma, tyhmä, huora, lähiölehmä, huonompi kuin vaimo, vei miehen väkisin...

      http://media.tumblr.com/60bff63cf38365a6e99e849beadcf3a3/tumblr_mz3t9l6Kcm1s8zzzfo7_500.jpg

      • Naapuripeliä

        Luulen noiden seksiin yllyttäjien olevan juuri kakkosnaisia! Heillä on mielleyhtymä, että kun vaimo kärähtää niin mies vapautuu heille " rehellisemmin".
        Olen muutenkin ihmetellyt, kun ns. ykköstyneet puolustavat suhdettaan sillä, että miehen mukaan vaimo petti ensin.
        On niitä pettäviä vaimojakin sitten paljon!


      • Bitter sweet
        Naapuripeliä kirjoitti:

        Luulen noiden seksiin yllyttäjien olevan juuri kakkosnaisia! Heillä on mielleyhtymä, että kun vaimo kärähtää niin mies vapautuu heille " rehellisemmin".
        Olen muutenkin ihmetellyt, kun ns. ykköstyneet puolustavat suhdettaan sillä, että miehen mukaan vaimo petti ensin.
        On niitä pettäviä vaimojakin sitten paljon!

        Ei välttämättä. Sehän on vaan surullista että rakastuu varattuna varattuun. Se vie pohjan tulevaisuudelta yhdessä, koska luottamusta on niin vaikea rakentaa epärehellisyyden päälle.


      • I'm fine

        Älä nyt viitti. Mä en toivoisin kenellekään yhtä vittumaista tilannetta kuin itselleni on sattunut. Ihan yhtälailla niitä on miehiä jotka kokevat samaa, sitten on myös miehiä niin kuin naisiakin jotka pettävät ihan vaan pettämisen ilosta. Liha on heikko. Tuomitaan tapauskohtaisesti.


      • tota noin
        I'm fine kirjoitti:

        Älä nyt viitti. Mä en toivoisin kenellekään yhtä vittumaista tilannetta kuin itselleni on sattunut. Ihan yhtälailla niitä on miehiä jotka kokevat samaa, sitten on myös miehiä niin kuin naisiakin jotka pettävät ihan vaan pettämisen ilosta. Liha on heikko. Tuomitaan tapauskohtaisesti.

        Naiset selittää pettämisensä juuri noin niinkuin facepalm. kertoo. Säkin teet niin. Ihastuit vieraaseen koska teillä meni parisuhteessa huonosti. Niinhän sä kerrot.


      • I'm fine
        tota noin kirjoitti:

        Naiset selittää pettämisensä juuri noin niinkuin facepalm. kertoo. Säkin teet niin. Ihastuit vieraaseen koska teillä meni parisuhteessa huonosti. Niinhän sä kerrot.

        Mitä näitä nyt on lukenut, niin ihan yhtälailla täällä on miehiä samaa selittelemässä. Aloittaja kysyi, miksi hänen vaimonsa ihastui toiseen. Emmehän me sitä voi tietää, siksi vastaukset ovat omakohtaisia kokemuksia. Mä näen asian juuri yhtä kauas kuin mun oma katseluvinkkeli antaa kuvan, ihan niin kuin sinäkin tai "facepalm".
        En mä oikein toimi, tiedän sen.


    • Turkunainen

      Hih, semmosta se on ;)

      • Arcg (Aloittaja)

        I'm Fine, tämä palsta on lähinnä pettämisen tuskaa purkaville. Tällä palstalla pettäjä saa aina vihat päälleen. Sinä olet kuitenkin ketjun fiksuin ihminen.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1682
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      107
      869
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      634
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      608
    6. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      90
      606
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      536
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      520
    Aihe