Flunssa

Nyt kun treenaan useammin, niin olen saanu pari kertaa flunssan tänä syksynä. Viime torstaina flunssa pääsi hyvin aluille ja tänään maanantaina se on jo hieman helpottunut.

Mistä tietää, että on taas valmis aloittamaan juoksuharjoittelun. Vaatiiko tämä pari viikkoa toipumista vai voiko lähteä heti ulos, kun nenä on täysin auki? Onko vaaraa sydämelle?
4857
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mielestäni tällä ei voi antaa toisille terveyteen liittyvää neuvontaa.
Viittaan terveeseen harkintaan.

Äänestä
  • Eipä taida tosiaan olla fiksua kenellekään neuvoa, jos kyse on terveydestä. Flunssa kuitenkaan tuskin vaatii kovin tarkkaa tietoa.
    Millaisia toipumisaikoja pidätte sen jälkeen, kun tunnette itsenne terveeksi?

    Äänestä

Tuossa alempana mainostetussa J.P.Roosin kirjassa oli ns, kaulasääntö.
Jos tauti on kaulan yläpuolella, eli nuhaa, voi hölkytellä, mutta jos taas kaulan alapuolella, eli yskää, niin silloin ei.

Kun räkä valuu ja pää on tukossa, ei minulla ainakaan ole mitään mielenkiintoa lähteä lenkkipolulle. Itse juoksen omien tuntemusten mukaan, pienessä nuhassa vähän rauhallisemmin.

Äänestä

Itse olen juossut aina flunssassa, mutta vähä on saanut räkiä ja niistellä enemmän.Eli ei muuta, kuin nenäpaperia mukaan ja lenkille.Muuten menee mielenkiinto koko lajiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Nyt kun treenaan useammin, niin olen saanu pari kertaa flunssan tänä syksynä. Viime torstaina flunssa pääsi hyvin aluille ja tänään maanantaina se on jo hieman helpottunut.

Mistä tietää, että on taas valmis aloittamaan juoksuharjoittelun. Vaatiiko tämä pari viikkoa toipumista vai voiko lähteä heti ulos, kun nenä on täysin auki? Onko vaaraa sydämelle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu