Kolmekymppiset naiset on kulahtaneita

Rypyt naamassa on inhottavia. Naisen kukoistuskausi on niin kovin lyhyt.
8143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kyllä minulle ihan mieluusti vaikkapa Jenni Haukio kelpaisi. Vaihtaisi vaan tyylin vähemmän tätimäiseksi, mutta kyllähän sen tyylin toisaalta ymmärtää häneltä. Valtion päämiehen nainen ei saa näyttää kiihottavalta.

Äänestä

Riippuu täysin naisesta, kolmekymppinen voi olla vielä kaunis ja timmi.
Anne Kukkohovi on jo nelikymppinen mutta aika hyvännäköinen vieläkin.
Toki poikkeustapauksia nämä.

Äänestä

Urbaani legenda.

Asia on niin, että jos vastapäässä on yhtään lehteä jäljellä, niin kaikki ykkosellä tai kakkosella alkava ei tule rulettamaan tosielämässä. Katsos kun kuvat elämästä ja elämä kuvista ovat täysin eri raiteilla, ja liike vastakkaista.

(naurua)

Äänestä

Sitten ei tarvitse katsella niitä kolmekymppisiä kun niin inhottaa. Aina on tarjolla tuoreempaa

Äänestä

jep, kolmikymppinen kalkkuna on jo niin "so last season". niillä on rupinen pilluvärkki armottomasta jakamisesta, jäätävät allit sekä yleensä niillä ei ole enään edes kaulaa, vaan siinä roikkuu sellainen epämääräinen heltta. joka jo itsessään on ihan pirun ärsyttävä, kun yrittää keskustella tuollaisen kalkkunan kanssa niin kokoajan huomio vain kiinnittyy siihen hytkyvään helttaan kun se kalkkuna aukoo suutaan. josta se automaattisesti olettaa että vahtaa muka sen tissejä, ihan niinkuin niitä ryppyisiä ja maksaläiskäisiä kärpäslätkiä kovin mielellään katselisi. itse asiassa silmiä särkee niin pirusti kun joutuu näkemään niitä, sipulin kuorintakin helppo nakki siihen verrattuna tai hitsata 7 kg mig-lankarulla ilman maskia.

mutta poikkeuksiakin on, esim. hauki-jenni saisi kyllä tulla viekkuun milloin vain.

Äänestä
  • Naiset rumenevat vanhetessaan, hyvä Sherlock. Haluaako aloittaja vielä valistaa tietämättömiä?

    Äänestä

Niin se on. Useimmilla naisilla ei ole sen 30v rajan ohittuessa teiniaikojen kauneudesta enää paljon jäljellä. Harva missi on reilusti yli 20-vuotias. Ja toinen asia on sitten se käyttöaste, joka 30-vuotiaalla on yleensä jo aivan järkyttävä ja saattaa vielä olla jotain inhottavia äpäriä lisäksi.

Äänestä
  • Samaa mieltä.

    Ei se yksinään se ulkonäkö koska osa 30 naisista on ihan ok viehättäviä, mutta kun niitä on poljettu jo vuosia kuin kylän yleisiä polkupyöriä ja siihen lisänä vielä tosiaan se mahdollisuus siihen lahkeissa pyöriviin mankuviin äpäröihin.

    Yritä nyt tosissaan ottaa sellaisia eukkoja jos olet parina edellisenä viikonloppuna keskustellut 20 naisten kanssa baarissa ja tehnyt hieman muutakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuoret kiinnostavat kirjoitti:

Rypyt naamassa on inhottavia. Naisen kukoistuskausi on niin kovin lyhyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu