Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 41 vuotta ja omasta mielestäni avioliittomme on ollut hyvä. Olemme olleet ystäviä ja itse hyvin avoin suhteessamme, tosin miehelläni
on vahva uskonnollinen näkemys ja hän on kuulunut helluntaiseurakuntaan jo pitkään. Itselläni taas on täysin erilainene ideologia ja näistä asioista olemme kyllä ottaneet useasti yhteen. Mitään isompaa kriisiä ei liitossamme ole ollut, olen kyllä kokenut, ettei hän ole ollut koskaan läsnä niin lastemme kuin oman perheemme asioissa eikä hän ole meitä auttanut mitenkään kotiamme tai muissa taloudellisissa asioissa. Uskonto on vienyt hänet täysin mennessään ja hän on ollut työttömänäkin
jo lähes 10 vuotta, koska hän on halunnut omistautua henkiseen työhön. Tämä on
käytännössä tarkoittanut sitä, että hän on jatkuvasti ollut poissa kotoa, auttanut ns.
maailman murjomia ihmisiä ja silloin kun on ollut kotona, nukkunut väsymystään pois. Emme ole siis paljon keskustelleet, koska hän vetäytyy omaan maailmaansa niin totaalisesti. Mitään apua en ole saanut kuin pyytämällä ja pyytämällä ja sen vuoksi hänen mielestään minä olen ollut nalkuttava akka.
Hänen ajatusmaailmansa mukaan minun pitäisi olla rakastava vaimo ja antaa
seksiä hänelle aina kun hän sitä tarvitsee. Olen itse luonteeltani periksiantamaton eikä minua seksi ole kiinnostanut lähes kymmeneen vuoteen, hänen kanssaan se on ollut joskus hyvääkin, mutta olen niin monta kertaa joutunut hänen kanssaan raiskatuksi, että en ole pystynyt siitä nauttimaan. Kipua ja kärsimystä ja verenvuotoa ollut aina sen jälkeen monta päivää. Hänen mielestään minä valehtelen ja minulla on muita miehiä. Hän on myös kärsinyt burnoutista, mitä hän ei itse myönnä ja masennuksesta, mutta ei ole suostunut hakemaan apua lääkäreiltä, koska he eivät ole uskovia. Olen itse pyytänyt häntä hakemaan apua itselleen, mutta hänen mielestään minä olen sairas ja petturi eikä hän.
Nyt hän on päättänyt jättää minut, koska minä olen perheen konna ja rakastan
lapsiani enemmän kuin häntä enkä ole uskovainen. Lapseni ja lapsenlapseni
ovat minulle kyllä tosi tärkeitä ja olen yrittänyt olla heille tukena, koska mieheni ei'ole heitä tukenut tai auttanut. Miehelläni on tosi näiden asioiden lisäksi kummallisia piirteitä, jos olen lainannut hänen autoaan, olen joutunut maksamaan hänelle niistä kilometrikorvauksia. Hän on myös erittäin epäsiisti, yksi epäsiisteimmistä ihmisistä, joita tiedän ja joudun aina siivoamaan hänen jälkiään mm. hänen paskojaan sängystä yms., uskovaisille ystävilleen hän esittää siistiä ja hän koreilee vaatteilla, joita hän ostelee itselleen. Monella miehellä, joka ei käy töissä ei ole niin paljon edes varaa ostella vaatteita kuin hänellä.
Nyt tämä muutto meidän kodistamme on tapahtunut niin, että hän on salaa vuokrannut tai ostanut (mitä en tarkkaan tiedä) asunnon ja pikkuhiljaa kuskannut omia tavaroitaan sinne. Hän luuli, etten ole huomannut mitään, mutta en ole puhunut hänelle asiasta, koska odotin, että milloin hän kertoo sen. Hän ei ole ottanut asiaa puheeksi, mutta olen antanut hänen nyt ymmärtää, että tiedän asiasta ja pakannut hänen loput tavaransa. Hän on pelkuri minun mielestäni, koska ei avoimesti ole uskaltanut sitä minulle sanoa ja halunnut välttää konfiklia kanssani.
Mietin nyt itse, että olenko ollut maailman tyhmin ihminen, kun ole viettänyt yli 40 vuotta ihmisen kanssa, jolle en ole ollut tärkeä. Mitä keksin loppuelämäkseni?
Olen nyt 61 -vuotias, kaikki väittävät, että olen nuorekas, mutta onko sillä mitään merkitystä. Voinko elää loppuelämäni yksin?
on vahva uskonnollinen näkemys ja hän on kuulunut helluntaiseurakuntaan jo pitkään. Itselläni taas on täysin erilainene ideologia ja näistä asioista olemme kyllä ottaneet useasti yhteen. Mitään isompaa kriisiä ei liitossamme ole ollut, olen kyllä kokenut, ettei hän ole ollut koskaan läsnä niin lastemme kuin oman perheemme asioissa eikä hän ole meitä auttanut mitenkään kotiamme tai muissa taloudellisissa asioissa. Uskonto on vienyt hänet täysin mennessään ja hän on ollut työttömänäkin
jo lähes 10 vuotta, koska hän on halunnut omistautua henkiseen työhön. Tämä on
käytännössä tarkoittanut sitä, että hän on jatkuvasti ollut poissa kotoa, auttanut ns.
maailman murjomia ihmisiä ja silloin kun on ollut kotona, nukkunut väsymystään pois. Emme ole siis paljon keskustelleet, koska hän vetäytyy omaan maailmaansa niin totaalisesti. Mitään apua en ole saanut kuin pyytämällä ja pyytämällä ja sen vuoksi hänen mielestään minä olen ollut nalkuttava akka.
Hänen ajatusmaailmansa mukaan minun pitäisi olla rakastava vaimo ja antaa
seksiä hänelle aina kun hän sitä tarvitsee. Olen itse luonteeltani periksiantamaton eikä minua seksi ole kiinnostanut lähes kymmeneen vuoteen, hänen kanssaan se on ollut joskus hyvääkin, mutta olen niin monta kertaa joutunut hänen kanssaan raiskatuksi, että en ole pystynyt siitä nauttimaan. Kipua ja kärsimystä ja verenvuotoa ollut aina sen jälkeen monta päivää. Hänen mielestään minä valehtelen ja minulla on muita miehiä. Hän on myös kärsinyt burnoutista, mitä hän ei itse myönnä ja masennuksesta, mutta ei ole suostunut hakemaan apua lääkäreiltä, koska he eivät ole uskovia. Olen itse pyytänyt häntä hakemaan apua itselleen, mutta hänen mielestään minä olen sairas ja petturi eikä hän.
Nyt hän on päättänyt jättää minut, koska minä olen perheen konna ja rakastan
lapsiani enemmän kuin häntä enkä ole uskovainen. Lapseni ja lapsenlapseni
ovat minulle kyllä tosi tärkeitä ja olen yrittänyt olla heille tukena, koska mieheni ei'ole heitä tukenut tai auttanut. Miehelläni on tosi näiden asioiden lisäksi kummallisia piirteitä, jos olen lainannut hänen autoaan, olen joutunut maksamaan hänelle niistä kilometrikorvauksia. Hän on myös erittäin epäsiisti, yksi epäsiisteimmistä ihmisistä, joita tiedän ja joudun aina siivoamaan hänen jälkiään mm. hänen paskojaan sängystä yms., uskovaisille ystävilleen hän esittää siistiä ja hän koreilee vaatteilla, joita hän ostelee itselleen. Monella miehellä, joka ei käy töissä ei ole niin paljon edes varaa ostella vaatteita kuin hänellä.
Nyt tämä muutto meidän kodistamme on tapahtunut niin, että hän on salaa vuokrannut tai ostanut (mitä en tarkkaan tiedä) asunnon ja pikkuhiljaa kuskannut omia tavaroitaan sinne. Hän luuli, etten ole huomannut mitään, mutta en ole puhunut hänelle asiasta, koska odotin, että milloin hän kertoo sen. Hän ei ole ottanut asiaa puheeksi, mutta olen antanut hänen nyt ymmärtää, että tiedän asiasta ja pakannut hänen loput tavaransa. Hän on pelkuri minun mielestäni, koska ei avoimesti ole uskaltanut sitä minulle sanoa ja halunnut välttää konfiklia kanssani.
Mietin nyt itse, että olenko ollut maailman tyhmin ihminen, kun ole viettänyt yli 40 vuotta ihmisen kanssa, jolle en ole ollut tärkeä. Mitä keksin loppuelämäkseni?
Olen nyt 61 -vuotias, kaikki väittävät, että olen nuorekas, mutta onko sillä mitään merkitystä. Voinko elää loppuelämäni yksin?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Luojan kiitos, että pääsit eroon miehestäsi! Ihan sairaalta kuulostaa tuollainen liitto, jossa on henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Nyt sinulla on aikaa nauttia elämästä. Tee kaikkea mistä pidät. Äläkä missään tapauksessa enää aloita suhdetta väkivaltaisen miehen kanssa.
Joo pitkällä kepillä työnnä pois. Todenäköisesti miehelläsi on toinen nainen. En nyt ihan tuollaista ole kokenut mutta vähän sinnepäin. Pidä huoli taloudellisesta turvastasi, minä menetin jonkin verran.
Aika erikoinen ajatus, että hänellä olisi uusi suhde! Kuka paskakottaraisen huolisi?
Ei ainkaan kukaan normaali kuusikymppinen nainen. Voihan siellä seurakunnan piirissä olla silti ns.vanhoja piikoja joille olisi tärkeää vain kaksilahkeisuus...ei sitä millainen mies olisi tai pystyisikö enää mihinkään?
Ei tuo hänen touhunsa vaikuta tosiuskovaisen touhulta! Lapsellista enemmänkin..
Sinulla on oikeus tunteisiisi. Älä kuitenkaan putoa tunnemylläkkään, vaan alat elämään ja järjestelemään omaa elämääsi eteenpäin.
Hyvä ystävä. Tosi ikävää kun uskonto on saanut miehesi pään sekaisin ja siitä on tullut ykkönen joka asiassa. Elämäsi on muutosten kourissa, joten hyödynnä se. Jos rakastaa jotakin muuta enemmän kuin perhettää on aika tehdä pesäero. On aika sinun tehdä radikaaleja päätöksiä. Kukaan ei tee niiitä puolestasi.
Voit vielä löytää monta onnellista vuotta. Tee asioita jotka ovat sinulle tärkeitä. Luovu elämäsi riippakivestä.
Hienoa, että pääset eroon moisesta taakasta. Minusta sinun on turha murehtia tulevaa. Sinulla on lapset ja lapsenlapset. Varmasti pystyt nyt olemaan vielä parempi äiti ja mummu. Lisäksi voit vihdoin alkaa tekemään juttuja, joihin ei ole ollut mahdollisuutta, kun olet elättänyt miestäsi. Matkustella, harrastaa, tavata kenties jo unohtuneita ystäviä. Mutta älä ota päämääräksi uuden ukon etsimistä. Yksinkin voi olla tosi kivaa ja kyllä se uusi kumppani voi rinnalle löytyä ilman etsintää.
Avioliittosi ei ole ollut hyvä. Voiko tämä olla edes totta? Jos on, kunhan toivut erosta, uskon että elämä on sinulle paljon valoisampaa.
Sinun olisi pitänyt lähteä jo ajat sitten. Ei kuvaamasi elämä ole hyvää parisuhdetta. Miehesi on kohdellut sinua törkeästi. Nyt nouset omille jaloillesi ja annat arvon itsellesi.
minun jo nyt ex ajeli hienolla autolla ja minä en saanut edes kyytiin mennä, mutta auton maksajaksi kelpasin..
Selvisihän se lopulta, että oli toinen nainen ollut jo vuosia..
Minulla on nyt kuukausi kun tuli eropaperi pöydälle,en tahdo mitenkään selvitä,haluaisin vaan kuolla,mutta kun on nuo kaksi koiraa
Teillä on ollut aivan kamala liitto! Henkistä ja fyysistä väkivaltaa, mikä sen karmeampaa. Oletko koskaan miettinyt miksi ihmeessä pidät noin hirveää liittoa hyvänä??? Aivan loistojuttu, että pääset miehestä eroon.
Ei kuulosta uskottavalta tarinalta. Jos mies olisi ollut oikeasti tuollainen sika niin ei kai avioliittoasi kukaan hyvänä ja avoimena pitäisi.
Minulla avioliittoa takana 39 vuotta josta onnellinen olin ensimmäiset vuodet. Sitten tajusin , että hän on alkoholisti henkistä väkivaltaa olen sietänyt, fyysistä ei ole ollut.
Viimeiset 10 vuotta olen harkinnut eroa, mutta hän raitistui 6,5 vuotta sitten, joten taas tuntisin syyllisyyttä erosta. Meillä ei myöskään ole minkäänlaista hellyyttä jota minä kaipaan.
Tuossa tarinassa oli tosi paljon samoja piirteitä kuin meilläkin, paitsi alkoholi olu uskonnon sijalla.
Lapset olen suurenpiirtein yksin hoitanut eihän niitä. En nyt muista mitä kaikkea kirjoitit, mutta hyvin paljon samanlaista meillä on ollut
En vaan ymmärrä miks on niin vaikee tehdä lopullinen päätös. Olen kyllä tajunnut, että mun elämä on kulunut alkoholistin rinnalla. Olen hieman alle kuuskymppinen ja mietinytet mulla vois olla monta onnellista vuotta vielä jäljellä. .
Sympatiaa! Uskottava siksi, että niin on erikoinen tarina. Näissä uskonopeissa, joissa mies on kaiken perheen yläpuolella, mies voi todella käyttäytyä perheessä kuin ruhtinas vailla itse mitään velvollisuuksia.
Vanhahkolle miehelle voi tapahtua vahinkoja, sinänsä se ei ole laskettava hänen syykseen.
Raiskaukset ovat eri asia ja aivan kauhea. Verta vuotavat hankaumat voi ikääntyneiden seksissä ilman valmisteluja tulla herkästi ja siksi ikääntyneen naisen raiskaus voi olla jopa vaarallinen. Hyvä, että pääsit hänestä eroon. Muista myös, että raiskaus on avioliitossakin rikos.
OIkeasti, aloittaja, tulet huomamaan että elämäsi on parempaa ilman tuota miestä. Aikansa se vie, vuosiakin mutta tulet olemaan vielä onnellinen!
alkoholistit ovat tunnekylmiä ihmisiä, eivät muuksi muutu
Kuulostaa siltä, että miehelläsi on toinen nainen, kun pukeutuu muulloin hyvin, paitsi kotona. Etsii syitä eroonsa sinusta peittääkseen oman syylisyytensä ilmeisesti pettämisesensä vuoksi.
Et ole tyhmä ihminen. Teillä on yhteiset lapset ja lapsenlapset, Olette siis perhe. Se hyvä, että olet jaksanut. Lasten lapsilta saa aitoa rakkautta.
Loppuelmä pitää huolen itestään. Et ole yksin sinulla on lapset ja lastenlapset... Ero on raskasta, tuskallista, että, että.., mutta ketään ei väkisin pidetä, joka menee se menee.
alkoholismi on tunne-elämän sairaus ja se ei takoita, että he olisivat herkkiä ja empaattisia, vaan päinvastoin..
Anu M. Taas tällä palstalla harkitsetko vai oletko päättänyt ?
Kiitokset kannustavista kommenteista, jotka ovat olleet melko samankaltaisia. Olen usean vuoden ajan ollut itse lähdössä liitostamme, mutta kuitenkin uskonut omiin voimavaroihini ja halunnut auttaa miestäni avaamaan silmänsä, jotta hän tajuaisi miten tyhmä hänestä on tullut. Hänellä on korkeakoulututkinto ja kun hän oli työelämässä mukana hän toimi korkeapalkkaisessa ja arvostetussa työssä. Hän osaa olla erittäin uskottava ja antaa itsestään vakuuttavan kuvan ja esitti hyvää isää.Todellisuus kuitenkin oli, että kotona elämä oli erilaista, koska perhe ei kuitenkaan ollut tärkeä. Kulissit ovat olleet hyvät ja minä olen häntä aina puolustellut, koska kiltteyttäni olen aina antanut hänelle kaiken anteeksi ja luottanut, että hän muuttuisi. Olen aina ollut liian kiltti ja sopeutuvainen, kun olen uskaltanut hänelle sanoa vastaan ja puolustautua kovin sanoin, minä olen syy, miksi hän on sairastunut. Näin hän minulle sanoi, kotona hän ei kuulemma saa arvostusta. Tilanne on tällä hetkellä se, että hänellä on nyt sotkuinen kämppä ja minulla siisti koti. Nautin hiljaisuudesta ja siisteydestä, koti tuoksuukin puhtaammalta, ikävä ei ole tullut, tuskin tuleekaan, koska hän on muutenkin ollut niin paljon poissa. Monesti on mieleeni tullu, että hänellä on toinen nainen ja olen sitä kysynytkin, minkä hän kieltää, koska on minun takiani saanut naisista tarpeekseen. Keskityn tällä hetkellä vahvasti työhöni, mikä on minulle aina ollut tärkeä, mieheni tavarat on poissa. Nyt odotellaan vain miten tarina jatkuu, yritän keksiä itselleni lisää vapaa-ajan harrastuksia ja palata vanhojen harrastusten pariin, joita en ole ehtinyt harrastaa vähään aikaan.
Ole onnellinen, että pääsit miehestäsi eroon. Olet enemmän arvoinen.
Itse erosin pari vuotta sitten 40 vuoden avioliitosta ja tyytyväinen olen kaikin puolin ollut. Paras päätös ikinä. En vieläkään itseäni sinkuksi miellä, kun koko ikäni olen avioliiitossa ollut. Olen nauttinut itseellisestä elämästä ja omasta päätäntävallasta. En ole uutta kumppania edes ajatuksissani toivonut.
Elämää on sinulla vielä ja hyvää sellaista, kunhan sen aikaa myöten ymmärrät.
Jaksamista!
Arvostan todella kun kehoitatte eroamaan ja yleensä se on nainen. Minä miehenä ole kanssanne samaa mieltä. Koti pitää olla koti eli kohtuu siisti tehdään terveellistä kotiruokaa ja joskus pulla tuo kodikkuuden. Näitä asioita jos toinen ei arvosta,hän saa mennä. Ny kodissa leivotaan siivotaan ja tehdään edullista ja terveellistä ruokaa. Eikä tähän äiti ole osallistunut. Mutta monesti tulee mielee kavatukselliset kysymykset,yksin kaipaa tukea toiselta,mutta apua ei vaan ole.Isovnmemmat kuolleet,sukua ei ole tukena. Yhteiset ystävät ovat kadonneet lähdön jälkeen.
Elämässäni on ollut paljon surua ja menetyksiä omassa perheessäni, sen laatuista, jota ei moni ehkä koskaan voi ymmärtää eikä moni herkempi ihminen olisi ehkä kestänyt. Viime vuosi etenkin on ollut minulle hyvin raskas. Tämä ns. aviopuolisoni on ollut niistä kyllä tietoinen ja minulla on aina ollut tunne, että hän on tunteeton ja itsekeskeinen, koska sellaista tukea jota olisin kaivannut en ole saanut. Kaikki suru ja tunteet ovat patoutuneet minuun ja yksikseni olen aina itkenyt, silloin kun paha olo on tullut. Olen katsonut parhaimmaksi olla kertomatta niistä kenellekään ja nyt tämän lähtönsä tuntuu loppujen lopuksi pikkuasialta kaikkien murheitteni keskellä. Toivon vaan, ettei jossain vaiheessa pääni ja terveyteni kestää ja etten ns. romahda. Onni on ollut elämässäni hyvin harvinaista ja yritän nauttia pikkuasioista ja elän päivä kerrallaan. Yksi haaveistani on ollut joskus kirjoittaa kirja omasta elämästäni, se on nimittäin sellainen tarina, jota ei kukaan varmasti todeksi usko nykyaikana. Ero minulle ehkä tässä elämänvaiheessa antaa siihen mahdollisuuden. Uskomattomia asioita ja ihmisiä on maailma pullollaan, minäkin olen yksi niistä. Olen ollut viimeiset päivät siinä toivossa, että minulla on kuitenkin vielä uusi tilaisuus viettää loppuelämäni parhaimmalla tavalla kuin koskaan, jos vain terveyteni kestää. Onnea on todella se, että pääsin päänsä uskolla sekoittaneesta miehestä eroon. Uskoontulo on ollut todella se joka muutti miehen totaalisesti.
Nämä palstat on hyviä purkaa tuntemuksia ja saa vertaistukea, itse vuosia kävin täällä ja auttoi aina kun ahdisti.
Kyn vieläkin vaikka selvisinkin jo erosta, ja huomaan, meitä on monta samanlaista kokeneita.