Hyvin tienaava, vakituisessa työpaikassa oleva avomieheni jonka kanssa asumme yhteisessä tasokkaassa vuokra-asunnossa, josta maksan puolet vuokrasta ja kaikista muistakin kuluista puolet tasavertaisesti (sähkölaskut, vakuutukset, ruoat jne). ei voi ajatella tulevaisuutta kanssani (kihlaus, naimisiinmeno, lapset, oman kodin hankinta ja matkustelu yms.), kun en ole työssä, mutta olen maksanut tähän asti kaiken puoliksi pienestä päivärahastani. Pätkätöitä olen tehnyt, mutta kaikki ovat olleet tähän asti määräaikaisia ja valitettavasti pidempiaikaista työpaikkaa ei ole löytynyt. Nyt jälleen 5 kk työttömänä. Työttömyyteni siis rajoittaa kuulemma matkustelua, auton vaihtoa, talon hankintaa, lasten hankintaa ja avioliittoa. Olemme 30 v. pariskunta.
Onko oikein "rangaista" puolisoaan tällaisella asialla? Tunnen usein suurta syyllisyyttä siitä, että en ole töissä ja näin suhde ei ole edennyt minun takianiko?
Kuuluisiko näiden oikeasti rajoittaa elämässä eteenpäin menemistä näin paljon?
Onko oikein "rangaista" puolisoaan tällaisella asialla? Tunnen usein suurta syyllisyyttä siitä, että en ole töissä ja näin suhde ei ole edennyt minun takianiko?
Kuuluisiko näiden oikeasti rajoittaa elämässä eteenpäin menemistä näin paljon?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei kuuluisi. Jos toista rakastaa tarpeeksi, ei toisen työttömyys ole mikään syy. Itsekin teen määräaikaisia hommia, kun ei muita ole tarjolla ja ollaan oltu jo pitkään avokin kanssa yhdessä.
Avomiehesi saa päättää kriteereistään vapaasti, ja ihan perusteltujahan nuo hänen vaatimuksensa ovat. Hyvä, että hän ottaa ne esiin heti alkajaisiksi, koska perhettä ei pidä rakentaa pelkästään tunteille.
Sinulla on samat vapaudet. Jos yhteiselo tämän miehen kanssa ei ole mahdollista, parempi erota.
Miksi miehesi jatkaa kanssasi yhteiseloa?
Jos materia on hänelle noin tärkeää niin miksi hän ei etsi vaatimuksiaan vastaavaa naista kumppanikseen?
Koska itse edustan täysin päivastaista asennemaailmaa niin tilanteenne on minulle käsittämätön ja siksi olen kykynemätön sanomaan mitään rakentavaa.
45:n avioliittovuoden aikana emme ole havainneet vähäisintäkään haittaa siitä, että avioituessamme tulojemme suhde oli noin 5 : 1 ja sen jälkeen oli vaimollani useita 0-vuosia.
Ilman syyllisyyden tuntoa on vaimoni käyttänyt kontrollitta yhteisiä varojamme kaikki nämä vuodet. Silloinkin kun niitä oli äärimmäisen vähän.
Tietenkin jotain aineellista jäi hankkimatta mutta emme ole kokeneet sitä minään puutteena vaan luonnollisena osana elämäämme.
Miehesi vaikuttaa hyvin pinnalliselta eikä tilanteenne vakuuta kestävyydellään.
Ei varmaan jatka kanssasi kauaa. Eivät naisetkaan katsele kotona hiippailevaa työtöntä miestä pitkäänm kyllä näitä on nähty. Ensin sanotaan että eihän se haittaa mutta pian muuttuu ääni kellossa ja äijä heitetään pellolle oli lapsia tai ei.
Siedätyshoito taisi tepsiä vaimooni. Totutteli ensin minun hiljalleen piteneviin työttömyysjaksoihini ja siinä vaiheessa kun jäin pitkäaikaistyöttömäksi niin hän oli jo tottunut tilanteeseen.
Aikuiset lapsemme olivat muuttaneet pois jo pätkimisvaiheessa.
Itse en koskettaisi tuollaisia miehiä edes pitkällä kepillä!
Miksi et hankkisi itsellesi halvempaa asuntoa, meneisi jatkokoulutukseen parantaaksesi tyonsaantimahdollisuuksiasi. Eläthan sinän nytkin penniä venyttämällä, miksi siis et venyttäisi sitä omaan pussiisi?
Sanotaan vaikka että asuisit soluasunnossa seuraavat pari, kolme vuotta koulutuksesi ajan, se on tosi lyhyt aika saada oma elämä alkuun.
Nyt sinä olet vain miehellesi ilmainen sängynlämmittäjä ja maksaja. Eikä sinun tarvitse huolehtia miehestäsi, hän valon nopeudella loytää tilallesi toisen maksajan.
Sun mies on väärässä, sinä oikeassa. Sun ei pidä tuntea syyllisyyttä eikä ottaa rangaistuksia vastaan. Mies on jumittunut päässään vääriin asioihin ja epäreiluuteen, reiluuden ja ymmärryksen sijasta. Hyvyys ja rakkaus pitäisi olla miehelläkin, ei vaatia muilta. Jos hänellä on varaa ostaa uusi talo, asunto, auto, matka - tehköön sen. Et sinä ketään jarruta. Hän voisi ottaa sut matkalle mukaan. Tuossa tilanteessa et maksa lainoja, ainoastaan puolet yhtiövastikkeesta. Myöhemmin tilanteesi voi olla parempi, koska saatat keksiä ratkaisun mitä teet -ehkä eri tavoin. Jos siltä alalta ei saa firmoista kuin armopaloja. Raha-asioista voi kerran pari keskustella, muttei saa painostaa, se voi sabotoiba onnistumista.
Olimme molemmat alle 30 v työssäkäyviä, mieheni keksi mitä ihmeellisiä tekosyitä ettei tarvinnut ajatella tulevaisuutta. Tätä jatkui monta vuotta kunnes minulle riitti.
Mikset kouluttaudu alalle, jossa riittää aina töitä?! Ja ihan varmasti töitä on tekevälle, jos vain kelpaa edes väliaikaisesti mikä vain työ.
Miehesi on aivan oikeassa. Tulojen niukkuus on ihan todellinen rajoite kaikelle tuolle, mitä miehesi on kertonut. Ajattelitko hankkia sossun rahoilla talon ja vielä matkustellakin sen lisäksi?! Hei haloo!!!
Jos taloudelliset näkökohdat ovat noin tärkeässä roolissa niin tulevaisuuden ennuste ei ole hääppöinen.
Suhteen jatkuessa ainakin rahasta tulee riitaa ja se laukaisee kaiken munkin kaunaisuuden.
En myöskään kannusta jäämään suhteeseen tuon miehen kanssa. Olisit aina "velkaa" hänelle, et tasavertainen. Vaikka menisit töihin, tuskin pystyisit tienaamaan niin paljon, että mies olisi sinuun tyytyväinen. Kyse ei ole vain rahasta vaan myös valtapelistä, jolla hän näyttää sinulle parvosi. Voin jo arvata, miten tässä käy: mies lopulta suostuu avioliittoon, mutta vaatii avioehdon, joka jättää sinut todella heikkoon asemaan. Miehelle jää päätösvalta perheen taloudesta ja vapaus erota kivuttomasti, koska haluaa. Haluatko olla hänestä niin riippuvainen?
Tavallaan mies on myös oikeassa. Nimittäin nainen, joka ei pysty elättämään itseään, jää mahdollisessa erossa tyhjän päälle. Joku ammatti on hyvä olla, vaikka mies olisi kuinka rakastava ja hyväntahtoinen.