Vaimo lähti 4vuoden yhdessä olon jälkeen kotoa ja muutti pienen poikamme kanssa omilleen. Syynä oli lähinnä se kun pidettiin toisiamme itsestään selvyytenä eikä huomiotu toisiamme tarpeeksi. Eli kasvoimme erillemme.
Nyt pari kuukautta erossa oltuamme, vaimo on alkanut haikailla takaisin minua ja minä häntä. Ainut mikä rajoittaa yhteen palaamista on se on että pystymmekö korjaamaan suhteen sellaseksi jossa molemmat rakastaa toisiaan ja kunnioittaa.
Vaimo pelkää sitä että pystyykö luottamaan minuun enää, lähinnä siinä että olen agressiivinen suuttuessani. Väkivaltaisuutta ei kuitenkaan ole. Minä taas en tiedä pystyisinkö luottamaan vaimooni sen takia koska hän on muutamaan otteeseen alkanut haikailla muiden miesten perään suhteemme aikana ja nyt "tauolla" oli mennyt toisen miehen kanssa sänkyyn.
Olemme puhuneet jos menisimme selvittämään asiamme jonnekkin esim.parisuhde terapeutille tms. Ja katsoisimme kuinka asiat lähtisivät rullaamaan. Molemmilla on halua tehdä töitä itsensä, toistensa ja pienen pojan takia.
Haluasimme olla taas perhe, onnellinen sellainen mutta pystymmekö siihen?
Nyt pari kuukautta erossa oltuamme, vaimo on alkanut haikailla takaisin minua ja minä häntä. Ainut mikä rajoittaa yhteen palaamista on se on että pystymmekö korjaamaan suhteen sellaseksi jossa molemmat rakastaa toisiaan ja kunnioittaa.
Vaimo pelkää sitä että pystyykö luottamaan minuun enää, lähinnä siinä että olen agressiivinen suuttuessani. Väkivaltaisuutta ei kuitenkaan ole. Minä taas en tiedä pystyisinkö luottamaan vaimooni sen takia koska hän on muutamaan otteeseen alkanut haikailla muiden miesten perään suhteemme aikana ja nyt "tauolla" oli mennyt toisen miehen kanssa sänkyyn.
Olemme puhuneet jos menisimme selvittämään asiamme jonnekkin esim.parisuhde terapeutille tms. Ja katsoisimme kuinka asiat lähtisivät rullaamaan. Molemmilla on halua tehdä töitä itsensä, toistensa ja pienen pojan takia.
Haluasimme olla taas perhe, onnellinen sellainen mutta pystymmekö siihen?
Vastaukset 7
Vanhimmat
teillä on halua ja tahtoa, niin kyllä te siihen pystytte.
Onnea teille. Se on varmaankin viisas ratkaisu.
Hae apua agressiivisuuteesi.Siitä johtuu varmasti osa ongelmistanne, se muuttaa naista. Omalla kohdallani kyllä onnistui ja suhde on todella eheä, sekä tasainen. Mutta se vaatii hitosti töitä molemmilta. keskustelkaa asioista, ei ole mikään pakko riidellä!
Minusta tuo parin kuukauden erossa olo on vähän turhan lyhyt aika suurten johtopäätösten tekemiseen. Jos vaimosi on ehtinyt sänkyynkin jo hypätä, niin eiköhän se lämmittäjä ollut jo valmiina odottamassa? Vaan eipä tainnutkaan olla unelmien prinssi, kun tuli jo katumapäälle. Pystytkö IKINÄ pääsemään tämän asian yli? Voitko antaa hänelle anteeksi? Huh, tässä on kuule nielemistä ja voi nousta kiistakapulaksi vielä vuosienkin päästä. Toisaalta tämä kokeilu saattoi avata vaimosi silmät näkemään, ettei se ruoho olekaan vihreämpää aidan toisella puolella.
Mistä näin lyhyessä ajassa tiedätte onko tunteenne aitoja vai pelkkää yksinolemisen pelkoa??? Kaipaatte molemmat tuttua ja turvallista yhteistä arkea. Ja tietysti toista ihmistä lähellenne, mutta onko se toinen ihminen juuri te kaksi yhdessä vai jonkun muun kanssa? Mitä luulet tapahtuvan jos palaatte yhteen? Sama meno jatkuu?? Tiedättehän, että muutos on edessä. Sama meno ei voi jatkua. Minkä on muututtava, jotta ette eroaisi uudelleen? Se teidän tulee tehdä selväksi ennen kuin palaatte yhteen. Jos teillä on siihen yhteinen selkeä halu, te ihan varmasti siinä myös onnistutte.
Terapia on todella hyvä idea. Se varmasti auttaa selvittämään mikä on parasta. Kun teillä on lapsikin, niin kannattaa käydä mahdolliset keinot läpi ennen lopullisia päätöksiä.
Pystyn anteeksi kyllä antamaan, mutta pystynkö enää ikinä luottamaan niin paljon että yhteiselo olisi mahdollista. Vaimollahan oli muutamaan otteeseen parin vuoden sisällä jotain pientä juttua toisten miesten kanssa. Sänkyyn hän ei kenenkään kanssa koskaan mennyt. Sellaisia ihastumisia vain.
Pelkään että mitä jos minä en taas joskus riitä hänelle ja alkaa taas katselemaan vieraisiin pöytiin.
Toinen puoli minusta kaipaa häntä ja toinen ei.. En tiedä mitä mieltä olisin tai mitä haluan..
Olen lähes samanlaisessa tilanteessa kuin sinä. Tosin olimme vain kuukauden erossa ja meillä ei ole lapsia.
Se oli positiivista aikaa, sai olla yksin ja tehdä mitä halusi. Nautin tästä yksin elämisestä paljon. Kuitenkin tunteet on tallella ja tekis mieli olla yhdessä, mutta menneisyydessä on paljon asioita jotka kalvaa.
Saa nähdä, rouva muutti nyt takaisin kotiin ja sovittiin et kattellaan maailman menoo hetki ja päätetään sitten mitä tehdään. Kynnyskysymyksiä on että kun hän on luottamuksen pettänyt niin jaksanko enään nähdä sitä vaivaa sen takaisin saamiseksi. Jaksaako hän?
Ei tuollaisia asioita voi mun mielestä antaa anteeksi, niitten kans vaan oppii elämään. Oppii elämään ajattelematta niitä, ei se ole edes hirveen vaikeaa...ainakaan minulle. Sen sijaan se luottamuskysymys on aika iso...ja vaikea...ainakin minulle.
Miksi miettiä anteeksiantamista kun vaimo on TAUOLLA ollut toisen miehen kanssa? Eihän se ole pettämistä tai mitään, jos kerta on ollut tauko.. Eri asia jos on sovittu ettei seksiä harrasteta muiden kanssa.
Meillä oli myös reilu vuosi sitten tauko, ei tosin lapsia ole. Kumpikin oli vapaita tekemään mitä halusi, minä olin sängyssä toisen kanssa, mies ei. Jatkoimme yhdessä, kävimme kumpikin erikseen terapiassa selvittelemässä elämäämme. Aluksi olimme onnemme kukkuloilla, sitten ongelmat palasivat (mistä tauko alunperin johtui), mutta onneksi saimme ongelmat selvitettyä ja suhde parani huomattavasti.
Eli se on teistä itsestänne kiinni. Jos olette valmiita tekemään töitä niin saatte suhteenne toimimaan. Ei kannata liikaa tuijottaa vaimon kokeiluihin tauon aikana vaan selvittää ne ongelmat mitkä aiheutti tauon!
Nuo ongelmat aiheutuivat juuri siitä että vaimolle alkoi tulla ihastuksia suhteen aikana ja alkoi kaipaamaan muita miehiä lähelleen.
Kun aloimme seurustella olimme molemmat toisillemme "ensimmäiset" ja sitä olenkin arvostanut todella paljon että ettei meillä kummallakaan ole ollut toisia kumppaneita. Minä en ole ollut muiden kanssa, mutta se satuttaa minua paljon koska vaimoni on ollut.
Kuullostan varmaan tosi tyhmältä ja vanhanaikaiselta mutta se laittaa miettimään että pystynkö enää koskaan arvostamaan vaimoani niin paljon kuin ennen.
Asiat puhumalla terapiassa tosiaan voisi hoitaa, mutta mitä jos joskus alkaa vaivaamaan nämä asiat uudestaan, en haluaisi kuitenkaan naistani loukata ja satuttaa.. En enää ikinä koskaan..