Kävin viimeksi puntarissa muutaman kerran viime talvena, jolloin paino oli välillä 75-77kg. Nyt joulu-tammikuussa olen käynyt uudelleen jolloin paino on ollut välillä 81-82kg. Nyt etsinkin syytä tähän, ettei tarvitse huolestua. Kesällä lenkkeilin rajusti pullojen perässä, joita kannoin päivittäin säkkitolkulla useita kilometrejä. Askelia tuli päivässä 20000-30000, joskus jopa paljon tuon yli. Lepopäiviä ei juuri koskaan ollut edes. Pullosäkit painoivat välillä kuin synti, joten voimistelustahan tuon luulisi käyneen.
Olen myös syksyllä ja alkutalvesta tehnyt kävelylenkkiä ja alkanut käydä taas uimassa sekä hiihtämässä. Askelia päivässä tulee edelleen keskimäärin 20000, mikäli mittari mittaa oikein. Mielestäni vyötärönympärykseni ei ole kasvanut yhtään. Lisäksi tunnen esim. hiihtäessäni, että voimani ovat kasvaneet ja jaksan nousta mäet paremmin ylös kuin ennen. Ja myös hapenotto tuntuisi parantuneen.
Mutta, minua huolestuttaa tuo yli 80 kiloa. Olen sentään vain 180cm pitkä mies ja haluaisin painaa kuten hoikat ja huippukuntoiset urheilijat noin 70 kiloa. Onkohan tuo kertynyt paino, kuten uskon, lihasta, vai voisiko se kuitenkin olla läskiä? Olen syönyt päivittäin jonkin verran herkkuja, mutten usko kertaakaan syöneeni päivässä enempää kuin 2500 kaloria. Syön sen verran pieniä määriä kaikkea.
Paino noussut vuodessa 5 kiloa, mikä on syy?
4
161
Vastaukset
- kuunlapsi
Olet syönyt enemmän kun olen kuluttanut.
Jos se ylimääräinen paino on läskiä tai muskeleita voit varmaan nähdä kropasta, jos siinä näyttää olevan enemmän läskiä. - Mielenkiintoista.
Jokin ei täsmää. Kuvailemasi määrä askelia ja muutenkin tuo määrä liikuntaa suhteutettuna tuohon mitä uskot syöneesi on aivan hurja, ja sinusta ei pitäisi olla jäljellä enää kuin luut ja nahka. Siksi en usko ollenkaan, että mittarisi mittaa oikein tai sitten että olet syönyt niin vähän kuin mitä väität. On toki mahdollista, että olet saanut lihasta, mutta et missään nimessä 5 kiloa. Se näkyisi ja tuntuisi joka paikassa. Lihaksen mukana tulee aina myös rasvaa ja suhde on parhaimmillaankin noin 75% lihasta 25% rasvaa. Luulen, että olet saattanut saada noin 2 kiloa lihasmassaa ja 3 kiloa rasvaa.
- cuba libre
Syy on siinä, että olet syönyt hieman yli kulutuksen. Ei se asia askelmäärillö muutu, mutta välillä vosi ehkä hieman dieetata, ei bodaritkaan elä jatkuvassa bulkissa.
Vyötärön ympärys, sikspäkin näkyvyys sun muu antaa osviittaa että paljonko sitä läskiä on, mitä voisi karistella.- ap.
Näytän ulkoa samalta kuin aiemmin, jopa hieman lihaksikkaammalta jos totta puhutaan. Tosin vaalta tullessani näytän ihme kyllä läskiltä, koska paino on korkeampi kuin aiemmin ;)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745349Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011233Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy20710873Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369711Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858528Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236511Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03210Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282212- 371609
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261510