Moi.
Oon niin hajalla, niin rikki. On niin avuton olo.
Seurusteltiin neljä vuotta. Nyt viikonloppuna kun olin vanhempien luona, poikakaverini, jonka kanssa olen asunut viimeiset kaksi vuotta, soitti ettei hän jaksa enää. Hän ei jaksa edes yrittää enää. En kuulemma muutu tästä miksikään, hän tuntee minut niin hyvin.
Meillä on ollut joo vaikeeta, mutta silti.. Miten voi vaan jättää näin? Vaikka on riidelty, on ollut erimielisyyksiä niin miten yhtäkkiä voi päättää erota? En tajua. Oon niin yksin. Rakastan häntä enemmän kuin mitään maailmassa. Kertokaa, miten kaikki voi loppua yhtäkkiä?
Oon niin hajalla, niin rikki. On niin avuton olo.
Seurusteltiin neljä vuotta. Nyt viikonloppuna kun olin vanhempien luona, poikakaverini, jonka kanssa olen asunut viimeiset kaksi vuotta, soitti ettei hän jaksa enää. Hän ei jaksa edes yrittää enää. En kuulemma muutu tästä miksikään, hän tuntee minut niin hyvin.
Meillä on ollut joo vaikeeta, mutta silti.. Miten voi vaan jättää näin? Vaikka on riidelty, on ollut erimielisyyksiä niin miten yhtäkkiä voi päättää erota? En tajua. Oon niin yksin. Rakastan häntä enemmän kuin mitään maailmassa. Kertokaa, miten kaikki voi loppua yhtäkkiä?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Näin minullekin kävi -2 vuotta seurusteltiin ja toinen päätti lähteä. Ei tässä auta muu kuin antaa ajan kulua vaikka tosi vaikeaa on ollutkin. Sitä vaan miettii kaikkea mitä on ollut hänen kanssaan mutta ei mitään voi. Pakko vaan miettiä niitä pahoja asioita hänessä niin ikävä helpottaa ainakin vähäksi aikaa, huono asia vaan on että tulee mietittyä liikaa hyviä asioita.. pakko se vaan on koittaa keskittyä uusiin naisiin vaikkei heti mieli teekään. Jaksamista sulle... muista että on muitakin ja monta joilla sama tilanne. :/
Maailma on täynnä miehiä nuori nainen. siinä menee noin vuosi kun alkaa elää uutta elämää, parempaa kuin entinen. Sinun ikäisesi nuoren naisen pitää olla vapaa, kaunis ja haluttu. Maailma on kämmenelläsi, sinun ei tarvitse muuta kuin otta se. Ole hyvä!
Terv. vanhempi ja kokeneempi nainen. Pettymyksen jälkeen seuraa vain parempaa.
Semmosta se on..julmaa.
Itsekin eronnu poikaystävästä, hän halusi yrittää sitten uudestaan, mutta ei siitä tullu mitään. Hän ei antanu mulle edes mahollisuutta näyttää että olin muuttunu...ei uskonu siihen tai jotain. Ei se sinunkaan poikaystäväs ole yhtäkkiä erosta päättäny...on ihan taatusti miettiny sitä jo kauemman aikaa, ei vain ole sanonu sulle mitään. Katos poika on olettanu että hoksaat itse jonku olevan pielessä. Mäki sain vastaanottaa ihan erilaisia eleitä ja sanoja, mitä mun poikaystävä oikeasti ajatteli.
Eli kyllä se siitä...muista että jos pidit poikaystävääs täydellisenä niin älä kuiten tyydy yhtään vähempään ko olet valmis katteleen muita miehiä..eikä miesten vuoksi muututa..noh, ellei se sitten ole oikeasti joku tosi namu :)
Niin. Mutta. Kun rakastaa toista niin sitä yrittää kaikkensa sen eteen. Sen piti olla mun tulevaisuus. Ja oli se hyvännäkönenkin. Vika oli mussa. Mä tiedän sen. Mua ei oo opetettu puhumaan ongelmista. Meillä ei ollu isoja ongelmia, mutta kun en osannu puhua niistä pienistäkään. Sitten ne kasautui ja kasasta tuli liian suuri. Tajuan sen nyt mutta liian myöhään..=( Elämä on julmaa.
Tällä viikolla kun olin lähdössä työmatkalle, sain kuulla ettei nyt kaikki ole hyvin ja että rakas kihlattuni, elämäni prinsessa, ei enää tunne tarpeeksi minua kohtaan. Sanoin tietysti että puhutaan asiasta heti kun seuraavana iltana palaan, mutta kun palasin, oli tavarat hävinneet. Sormus pöydällä, kuten myös kaikki ostamani lahjat, kultakorut, timanttisormus ja kello, nurkassa lojuu ostamani nahkasalkku, kaikki alkuperäisissä lahjapaketeissaan kauniisti paketoituna... miksi pitää satuttaa niin kovaa? Siksi että se olisi helpompaa itselleen?
Suhteemme oli varsin erikoinen, emme koskaan korottaneet ääntamme, emme koskaan riidelleet, olimme päätöksiä vaativissa asioissa samaa mieltä. Olimme tai ainakin hänkin niin sanoi, maailman tärkeimmät ihmiset toisillemme. Olimme hyvin onnellisia, tai niin ainakin luulin, emme ilmeisesti loppujen lopuksi olleetkaan.
Olen todella rikki, hajalla ja pahoivoiva. Tiedän että pitäisi miettiä huonoja puolia tehdäkseen olonsa paremmaksi, mutta ei käsiin hakeutuu vain valokuvia ensimmäisestä yhteisestä asunnosta, lomamatkoilta ja yhdessäolosta.
Tiedän vallan hyvin että kyllä tämä tästä selkenee ja ajan mittaan paranee, tiedän sen kokemuksesta, se toipuminen vaan on niin kivuliasta. Tätä tietysti pahentaa se, että asun paikassa jossa minulla ei ole edes ystäviäni tukemassa.
Toivon todella jaksamista ja kaikkea hyvää sinulle, kaikkihan sitä ikivanhaa fraasia jaksaa hokea että maailma on täynnä naisia ja miehiä, mutta ne sanat eivät todellisuudessa auta lainkaan kun oikeasti sattuu. Joka tapauksessa, sinun on vain elettävä tämä aika, se on pitkä ja kivulias, mutta ei siihen kuole, eipä tässä muitakaan vaihtoehtoja ole. Kyllähän sekin pitäisi muistaa, että sinä itse olet oman elämäsi päähenkilö, mutta eipä sekään paljon auta kun illalla viereesi ei tulekaan oma rakkaasi, sinun puolikkaasi, vaan pyörit saamatta unta siinä kylmyydessä joka täyttää tyhjiön.
Voi se ratkaisu todellakin tulla yhtäkkiä. Oma suhteeni päättyi kahdeksan vuoden jälkeen. Ongelmia oli toki ollut ja niistä puhuttu. Jäin vain siihen luuloon, että ne voidaan ajan kanssa ratkaista. Mies oli itsekseen asiaa miettinyt ja päättänyt, että ei enää halua jatkaa. Niin kiire sitten tuli, että piti kesken työpäivän lähettää tekstari, jossa kertoi haluavansa keskustella lopettamisesta. Ei voinut edes odottaa, että olisin töistä kerinnyt kotiin ja kertoa asiasta päin naamaa.
Kävisipä mullekkin noin... että naiseni jättäis mut. Koskan sillonhan mä olisin seurustellut ainakin kerran elämässäni...
Kiitos kaikille teille jotka vastasitte.. Ei ole helppoa kellään. Uuden elämän aloittaminen on todella vaikeaa kun rakastaa vieläkin. Hän nyt ilmeisesti ei rakasta minua, sillä eilen hän oli kaupassa uuden tytön kanssa. Ei vaan voi hyväksyä sitä ettei toinen välitä. Kuka sitten välittää jos ei hän, jonka kanssa piti viettää loppuelämä vielä muutama päivä sitten? Kävin tänään terveyskeskuksessa puhumassa ja sain apua. Suosittelen muillekin kääntymään ammattiapuun jos omat voimat eivät riitä. Minun siipeni eivät nyt jaksa kantaa.
"Älä murehdi menneisyyttä, sillä siihen et voi enää vaikuttaa...
...keskity nykyhetkeen, sillä nyt on sen parantamisen aika..."
"Ketään ei voi omistaa eikä kahlehtia...voi vain rakastaa omakseen...mutta jos se ei riitä, niin sitten ei voi mitään..."
Voimia ja jaksamista sinulle...aika parantaa haavat; jos ei nyt aivan kokonaan, mutta kuitenkin...jos tässä elämässä ei olisi välillä pahaakin, niin sitten ei osaisi arvostaa hyvääkään...näin se vain tämä elämä menee...
moikka!
jaksamista sulle, kyllä se elämä vielä voittaa. Minulle on itselläni ero takana aika tarkalleen vuosi sitten, ja siinä vaiheessa oli turvauduttava myöskin ammattiapuun. Erovaiheessa tuntui että pää leviä ja koko elämä menee päin helvettiä. Ahdistus oli aika suuri koska asuin kaukana perheestä ja vanhoista luottoystävistä. Ammatti-ihmiset auttoivat laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen ja uuden elämän alkuun. Lopputulos erosta oli se että muutin ja sain uuden työpaikan ja uusia kuviota elämään. Syksyllä aloitin koulun työn ohessa ja tulevaisuus näyttää sille että pääsen unelma-ammattiin vielä joku päivä. Olo on miljoona kertaa parempi kuin mitä se oli seurustelun aikaan, koska ei tarvitse jatkuvasti riidellä ja saa kulkea omien päätösten mukaan. Olihan se välillä yksinäistä puurtamista mutta päivääkään en ole katunut eroa. Nyt vihdoinkin vuoden jälkeen olen pystynyt aloittamaan uuden miehen tapailun ja ollaan lähdetty liikenteeseen hiljalleen, ilman mitään paineita sitoutumisesta. Ainakin minun tapauksessa ero oli yksi parhaista jutuista mitä minun elämässäni on tapahtunut. Ex-mies haluaa olla edelleen palata yhteen mutta olen itsekäs enkä halua palata entiseen, en nyt kun minulla itselläni on kaikki tasapainossa...
Niin, elämän pitäisi voittaa mutta.. Minä olen se jätetty, se jolle kerrottiin etten tee häntä onnelliseksi, se joka rakastaa, se joka haluaa takaisin yhteen, se joka kärsii.. Hän ei kärsi, hänellä on uudet harrastukset, uusi naispuolinen tyttökaveri jonka kanssa käy leffassa, harrastaa, ajelee ym... Eli en näe yhtäkään syytä miten voisin tulla onnelliseksi.. Tyttö vei paikkani yhdessä illassa. Miten siinä voi käydä niin? En käsitä.
Se, että on jätetty tai hyljätty osapuoli ei tarkoita, että olisi se jossa on vikaa..
Eroihin on miljoonia syitä joista yksikään
ei ole hyvä..
Klise lohdutuksista voi olla enemmän
haittaa kuin hyötyä..
Näkeminen ja muistaminen vain satuttavat enemmän..
Mutta.. Puhuminen helpottaa vähän..
Ja uusien iloisten asioiden etsiminen..
Aloittaa uuden harrastuksen josta pitää..
Menee klubille tanssimaan..
Jotakin mikä tyhjentää mielen..
Älä mieti "miksi näin kävi?"
Vaan
"tyhmä tyyppi kun ei hyvän päälle tajunnut,
eikä taistellut suhteemme takia.."
Kyllä tulevaisuus tuo sen "oikean" joka todella rakastaa.. Sitten joskus.. Siihen asti pitää elää itseä varten.. Se on mahdollista.. Kai.. :/
Koita pärjäillä.. Kyllä se elämä siitä taas paremmaksi muuttuu.. =)
Kiitos sinulle.. Tiedän että uuden elämän aloittaminen on mahdollista mutta kun sitä ei millään haluaisi.. Välillä tulee hetkiä jolloin ajattelen että hän ei ollutkaan minulle se oikea vaikka hyvin läheltä liippasikin.. Mutta ei hän voinut olla jos kerran muu elämä kiinnosti enemmän kuin minä. Olen myös päättänyt pitää nyt vain itsestäni huolta, keskittyä itsekkäästi itseeni ja viettää aikaa ystävien kanssa. Ja toivon todella että joskus löytäisin ihmisen joka rakastaisi minua sellaisena kuin olen.
Tää maailma on vaan kauhee paikka. Itsellä päättyi viiden vuoden seurustelu yllättäen ilman mitään ongelmia. Miehelläni taisi olla jotain juttuja joista ei vain osannut jutella.
Kuitenkin tällä kaikella on PAKKO olla jokin tarkoitus...
voimia! Ja tiedän kuinka vittumaista on kun joku sanoo että kyllä se siitä,mutta toivottavasti pääset toteamaan jonain päivänä ettei enää tunnukkaan niin pahalle kuin eilen. Se on mahdollista vaikka ei sitä itse tällä hetkellä voisikaan kuvitella.