Hei,
olemme perhe miettimassa au pairia parin vuoden paasta. Asumme QLD:ssa Australiassa ja meilla on kaksi vilkasta poikaa (3 4v). Rupesin miettimaan, kun pohdin millaisen au pairin ME haluaisimme, etta mitenkohan au pair itse ajattelee tulevasta perheestaan?
Mitka kriteerit tayttaa hyvan perheen mukaanlukien hyvan kokemuksen au pairina?
Kiitos vastauksista. :)
Millainen on hyva/huono perhe au pairin nakokulmasta?
2
212
Vastaukset 2
- Aupparix2
Hyviä perheitä on monenlaisia - niin kuin on au pairejakin. Yhtä ainoaa "hyvän" muottia ei siis ole olemassakaan. Olen ollut kaksi kertaa au pairina(10kk 6kk) ja kerron tässä sekä omia että kavereiden kautta saatuja kokemuksia ja mielipiteitä. Useimpiin kohtiin olen laittanut "Ei näin" -esimerkin, joka toivottavasti havainnollistaa hieman paremmin, mitä tarkoitan.
Mielestäni hyvässä hostperheessä:
- jo hakuvaiheessa perheen ja asuinpaikan kuvauksen tulisi olla totuudenmukainen. Kaikkea ei tarvitse ensiesittelyyn laittaa, mutta kun viestittelette auppariehdokkaiden kanssa, vastausten pitäisi olla totta. Minusta olisi esim. ollut hyvä tietää jo etukäteen, että yhdellä lapsista on epilepsia. Minusta on myös väärin sanoa au pairille "Asumme 15minuutin ajomatkan päässä keskustasta", jos auppari ei voi käyttää autoa ja bussilla matkaan menee 45 minuuttia ja viikonloppuisin bussi kulkee vain pari kertaa päivässä.
- au pair autetaan alkuun esim. puhelinliittymä, pankkitili, mistä löytyy mitäkin, miten julkinen liikenne toimii, tietoa kielikursseista yms. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse au pairille maksaa, vaan tärkeintä on auttaa asioiden hoitamisessa.
- työajoista pidetään kiinni. Esimerkiksi jos sovitte au pairin työajaksi 8-16, ei sitä voi alkaa venyttää 8-18. Myös, jos jostain syystä vanhemmat tulevat myöhässä kotiin, on aupparille hyvä ilmoittaa. Ei ole kiva sanoa lapsille klo 16, että äiti on kohta kotona ja sitten äiti tuleekin vasta kahden tunnin päästä, koska jos tätä tapahtuu tarpeeksi usein, alkavat lapset luulla, että auppari valehtelee, eikä enää meinaa luottaa tähän.
- työajoissa joustoa tarvitaan joskus molemmin puolin. On hyvä ilmoittaa aupparille mahdollisista ilta- ja viikonloppumenoista(siis babysittingeistä) mahdollisimman aikaisin, jotta auppari osaa varata aikaa, eikä tee omia vapaa-ajansuunnitelmia.
- au pairin huone on ns. "yksityisaluetta". Ei ole mukavaa, jos au pairin huoneessa rampataan jatkuvasti tai tavaroita siirrellään tai tongitaan, varsinkaan, jos au pairilta itseltään ei pyydetä lupaa. Au pair on kuitenkin vieraassa ympäristössä jonkun muun kotona, joten jonkinlainen oma "turva"- ja rauhoittumispaikka on tarpeen. Myös lasten kanssa vietetyn päivän jälkeen auppari voi tarvita pienen hengähdyshetken.
- lapsilla on samat säännöt sekä omien vanhempien että au pairin kanssa. Esimerkiksi vaikka karkit ja keksit. Jos vanhemmat ovat sanoneet aupparille, että lapset eivät saa syödä keksejä ennen ruokaa, ei heidän itsensäkään tulisi niitä lapsille antaa. Se nimittäin syö aika paljon lapsen kunniotusta aupparin sääntöjä kohtaan, jos auppari ensin kieltää ja sitten äiti/isä antaa.
- au pairin vapaa-aika on vapaa-aikaa. Toki omat jäljet pitää siivota, eikä perheelle saa aiheuttaa ylimääräistä häiriötä(esim. melu), mutta jos auppari on esim. vapaalla viikonlopun, ei hänen kuulu siivota perheen jälkiä, eikä hänen voi automaattisesti olettaa vahtivan lapsia sen aikaa, jos "käväisette pikaisesti" jossain.
- pitää pystyä keskustelemaan asioista. Monesta asiasta selviää keskustelemalla. Ei kannata jäädä odottamaan, että kärpäsestä tulee härkänen, jos jokin asia on pielessä tai ei toimi tai toivoisit muuten vain jotain muutosta tilanteeseen. Myös sellainen pieni sana kuin "kiitos" on aupparista oikein mukava :)
Sitten vähän tällainen off-topic huomio. Jos olette tilanneet jonkin korjaajan tai asentajan tai teille on tulossa esim. paketti, infotkaa aupparia siitä! Auppari osaa varautua ja/tai olla tarvittaessa kotona ovenavaajana. On varsin mielenkiintoista yrittää tavoittaa hosteja kesken työpäivän, kun korjaaja seisoo oven takana ja hostit ovat edellisellä viikolla sanoneet, ettei tuntemattomia saa päästää sisään, koska alueella on liikkunut varkaita... :D
Minulla oli todella hyvät aupparikokemukset, vaikka toki molemmista perheistä löytyi myös "vikoja", mutta eipä täällä kukaan ole täydellinen. Voisin hyvin lähteä taas uudestaan! :) Älä ota turhaa stressiä, löydätte varmasti sopivan aupparin. Kannattaa luottaa omaan fiilikseen :) - Selah
Kiitos tosi paljon noin pitkasta tekstista :)
Kaikissa kohdissa olen samaa mielta ja toivonkin, etta tulevan au pairin kanssa kommunikaatio olisi suurempi kuin mikaan vastaantuleva ongelma enka oleta etta kukaan ole taydellinen varsinkaan mina. Mutta olisi se kylla ihanaa saada hoitaja joka puhuisi lapsille koko ajan suomea.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen431990- 791341
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841331Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m151214Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291095Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.941009- 75990
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok158832Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast56782Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää61738Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13719Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86717Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27688- 43675
- 147671
Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa24651Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.96643Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93642- 28638
- 51637