Olen eroamassa miehestäni 32 avioliittovuoden jälkeen.Kasvoimme erilleen ja olin aina yksin.Miehellä kun oli vapaata niin joi aika rankasti.Mitään riitaa ei edes ollut , minä vain kyllästyin olemaan aina yksin.
Lapset aikuisia ja omat kuviot.Kolme lastenlastakin on.Omaisuutta jonkin verran ja miehellä rahaa hyvinkin.
Olen nyt kaksi kuukautta asunut omissa oloissani ja huomaan että koko entinen perheeni on jättänyt minut!Lastenlapsia kun yritän päästä tapaamaan niin aina on esteitä.Omat lapset eivät ole edes käyneet uudessa asunnossani eivätkä juuri soittele.Entiset ystävät (pariskunta)parjaavat minua miehelleni ja vaikuttavat melkoisesti siellä taustalla.
Olen tutustunut myös aivan ihanaan mieheen jonka kanssa vietän paljon aikaa ja tämä asia on kaikkien tiedossa koska mitään salattavaa ei ole.
Olenko minä nyt spitaalinen kun lähdin yksinäisestä avioliitosta ja vietän aikaa tämän uuden suhteen kanssa?Lapsetkin monta kertaa näkivät mikä oli viikonloppuna tilanne kun kävivät ja isä oli aina kännissä...nyt ei vaan hyväksytä tilannetta.
Tuntuu todella pahalta ja en tiedä mitä tehdä.Annanko vain ajan kulua?
Olen tässä uudessa suhteessa löytänyt sen ihmisen jota olen aina etsinyt ja päivä päivältä kiinnyn yhä enemmän.Tunteissani olen myöskin varma että olen tehnyt juuri oikean ratkaisun.
Enkä ole mielestäni tehnyt ketään kohtaan väärin kun aloitin tämän suhteen vasta muutettuani yksin asumaan.Ihmiset vain luulevat että meillä oli suhde jo aiemmin kun eivät tienneet minun muutostani.
Exän kanssa menee aika mukavasti.Olemme ihan sovussa jakaneet tavaroita ja talo jää vielä jakamatta kevääseen.Olen valmis joustamaan kaikissa asioissa mutta tätä käytöstä lasten taholta en ymmärrä, enkä entisten ystävien pahansuopuutta.Minun elämästänihän tässä on kyse, vai onko?
Lapset aikuisia ja omat kuviot.Kolme lastenlastakin on.Omaisuutta jonkin verran ja miehellä rahaa hyvinkin.
Olen nyt kaksi kuukautta asunut omissa oloissani ja huomaan että koko entinen perheeni on jättänyt minut!Lastenlapsia kun yritän päästä tapaamaan niin aina on esteitä.Omat lapset eivät ole edes käyneet uudessa asunnossani eivätkä juuri soittele.Entiset ystävät (pariskunta)parjaavat minua miehelleni ja vaikuttavat melkoisesti siellä taustalla.
Olen tutustunut myös aivan ihanaan mieheen jonka kanssa vietän paljon aikaa ja tämä asia on kaikkien tiedossa koska mitään salattavaa ei ole.
Olenko minä nyt spitaalinen kun lähdin yksinäisestä avioliitosta ja vietän aikaa tämän uuden suhteen kanssa?Lapsetkin monta kertaa näkivät mikä oli viikonloppuna tilanne kun kävivät ja isä oli aina kännissä...nyt ei vaan hyväksytä tilannetta.
Tuntuu todella pahalta ja en tiedä mitä tehdä.Annanko vain ajan kulua?
Olen tässä uudessa suhteessa löytänyt sen ihmisen jota olen aina etsinyt ja päivä päivältä kiinnyn yhä enemmän.Tunteissani olen myöskin varma että olen tehnyt juuri oikean ratkaisun.
Enkä ole mielestäni tehnyt ketään kohtaan väärin kun aloitin tämän suhteen vasta muutettuani yksin asumaan.Ihmiset vain luulevat että meillä oli suhde jo aiemmin kun eivät tienneet minun muutostani.
Exän kanssa menee aika mukavasti.Olemme ihan sovussa jakaneet tavaroita ja talo jää vielä jakamatta kevääseen.Olen valmis joustamaan kaikissa asioissa mutta tätä käytöstä lasten taholta en ymmärrä, enkä entisten ystävien pahansuopuutta.Minun elämästänihän tässä on kyse, vai onko?
Vastaukset 14
Vanhimmat
päätös mitä sinä teet.. kummallista käytöstä kyllä lastesi ja tuttaviesi puolelta mutta kai se ajan kuluminen korjaa nekin erheet mitä he luultavasti olettavat.
itse en unohtaisi omia vanhempiani missään nimessä vaikka hekin eroaisivat. koska siinnäkin on alkoholi taustalla. jos jompikumpi päättäisi että nytten riitti ja hankkisi uuden asunnon ja kumppanin itse pyrkisin ainankin sen ymmärtämään. vaikka monet ovat varmaan tottuneet että olette yhdessä. kun 32v on kuitenkin aika pitkä aika. joten anna ajan kulua.
ja sinä ajattele kerrankin sitten itseäsi kun sen olet jo aloittanut ja aivan varmasti myös ansainnut:) jaksamisia.
Kiitos sinulle sanoistasi.
Minä olen elänyt perheelleni koko elämäni joten varmasti on minun oma aikani nyt.Olin vain 17v kun mentiin yhteen ja siitä asti oltu yhdessä.
Enkä tunne olevani rikollinen rakastuessani uuteen ihmiseen joka todella näyttää välittävän minusta.
Ihmisten asenteissa vaan vikaa....koetetaan kestää vaikka rankaa onkin.
ihmiset on joskus suvaitsemattomia eikä ymmärrä että ihminen tarvitsee yksilönä erillaisia asioita elämässään. mutta hienoa että olet itse löytänyt ihmisen joka sinusta välittää:)
mutta tosiaankin omatkin vanhempani ovat olleet aviossa 30v ja ihmettelen jos sinun lapsesi tai tuttavat tuomitsevat sinut noin jyrkästi.. nimittäin itsekkin olen nähnyt mitä se on kun toinen ottaa paljon viinaa.
enkä yhtään todellakaan ihmettelisi vaikka toinen joku päivä löytäisi todellakin onnensa muualta tai muusta ihmisestä nimittäin jokainen tekee oman valintansa eikä kenenkään tarvitse toisia siitä tuomita.
toivottavasti muut todellakin ymmärtää sen nimittäin itse ainankin ymmärtäisin:)
avioliitossa jossa puoliso jättää toisen yksin ja elää vaan omaa elämää.Mitä järkeä siinä on itseään enää kiduttaa ja kaiken usein toinen halveksii.Minusta vain masokisti pitää sellaisesta.
Anna ajan kulua. Kyllä ne lapset siitä viisastuvat, ja jos eivät oma häpeänsä. Ja ystävien kohdalla ajattele asiaa niin, että tosi ystävät ovat ne jotka edelleen ystäviä ovat. Anna muiden jäädä... Mukavaa loppuelämää sinulle !
Kiitos kauniista sanoistasi.Minäkin uskon siihen että aito ystävyys säilyy ja jyvät erottuvat akanoista.On vain kovaa pettyä niin ystäviin.Mutta eihän he olleetkaan ystäviä.
Exällä kun on rahaa niin se tietty houkuttaa juuri tällaisia ihmisiä jotka haluavat hyötyä siitä.Oikein tulee paha maku suuhun kun ajattelen heitä....toivottavasti paha saa palkkansa!
sanoit olleesi jo 2 kk omillasi, ja samantien kerrot tavanneesi ihanan miehen...riskit 30 vuoden avioliiton jälkeen, uuden kanssa? tuliko edes mieleen olla hetken yksi`n? Tiedän, olet riippuvainen läheisyydestä, kaipaat tukevaa olkapäätä johon nojata, jotain joka on puolellasi. Siihen meitä miehiä tässä maailmassa riittää.
Mieti nyt kuitenkin vielä, oliko ratkaisusi kohtuullinen kaikille osapuolille? Mitä saat tästä enemmän pitkällä aikavälillä kuin entisessä elämässä? Et mitään, tulet sen huomaamaan!
Minulla oli joskus ihan sama tilanne ja usko pois on vaikeaa olla "riippuvainen läheisyydestä" kun mies on aina poissa ja sä oot aina yksin. Eron jälkeen olin heti valmis ja halusin tietää mitä läheisyys ja rakkaus tarkoittavat ...
>Mieti nyt kuitenkin vielä, oliko ratkaisusi >kohtuullinen kaikille osapuolille? Mitä saat tästä >enemmän pitkällä aikavälillä kuin entisessä >elämässä? Et mitään, tulet sen huomaamaan!
Uskon, että tämä nainen saa elää rauhassa ilman alkoholismia! Ja hyvää niin, se on iso saavutus.
Ja tulee huomaamaan ettei kaikki miehet juo. Vai oletko eri mieltä?
Kyllä minä olen valmis läheisyyteen tämän uuden ihmisen kanssa.Olenhan ollut yksin jo vuosia!Ja läheisyys oikean ihmisen kanssa tuntuu mahtavalta.En minä silti ole menossa hänen kanssaan naimisiin välittömästi!Tuntuu vain mukavalta kun on sellainen ihminen joka välittää ja jopa näyttää tunteitaan, teoissakin!Olen onnellinen tästä suhteesta ja näistä tunteista.Onneton perheeni takia.
En minä ymmärrä mitä tarkoitat kohtuudella joka osapuolelle? Olenhan ollut yksin jo vuosia, enkä nytkään aloittanut suhdetta niin kauan kun avioliittoa jatkettiin.Vasta kun yksin asuin annoin tälle tunteelle mahdollisuuden.Annoin ihmiselle mahdollisuuden rakastaa jos haluaa....
En toki ole menossa naimisiin saman tien mutta en myöskään halua olla ilman tätä ihmistä.Kyllä minä kuule osaan olla yksin...kysy vaan kuinka paljon.Se on vain kovempaa olla kaksin yksin kuin yksin yksin.Minä sen tiedän...
Olen täysin samaa mieltä tuosta " on rankempaa olla kaksin yksin..jne" sä osasit sen tosi hienosti ilmaista! Jännää että ihmiset on heti arvostelemassa vaikkei ole aavistustakaan, millaista toisella on voinut olla ja mitä on joutunut kärsimään..Ettei eronneella voisi olla oikeutta onneen? Mullakin tuntuu kaverit ja ystävät kaikonneen eron jälkeen totaalisesti..eikö ketään todellakaan enää kiinnosta, miten mulla menee vai pelätäänkö "taudin tarttuvan" ei tiedetä mitä sanoa vai ovatko he kaikki noin nurjamielisiä kuin osa tämänkin keskustelupalstan kirjoittajista eli ei ymmärrystä riitä..jokaisen oma asia kuitenkin mitä elämällään tekee, ja jos kaikenlisäksi suht sovussa onnistuu eroamaan mitä se kellekään muille kuuluu. Sattuu hirveästi joka tapauksessa ja kauan oli uutta kultaa tilalle tai ei..
Olen kuullut näistä tapauksista että lapset hylkäävät kun vanhemmat eroavat. Pelkäsin myös itselleni käyvän samoin mutta ei ollenkaan. Jokainen lapsi on hyväksynyt tilanteen mutta tietysti toivovat että menemme joskus vielä yhteen. Olemme miehenkin kanssa paremmissa väleissä kuin ennen.
Olen ollut erossa nyt puoli vuotta, mutta minun kohdalleni ei ole eksynyt yhtään varteenotettavaa miesystävää. Olin avioliitossani tosi yksinäinen mutta lapsista olen ollut taivaallisen onnellinen. Uskon että minulle ei tässä elämässä muuta onnea riitäkään.
Toivon että vielä saisin kokea sellaista että joku minusta joskus välittäisi.
Hei haloo! Jos muilla ei ole senvertaa arvostelukykyä ja jättävät sinut aivan perusteettomasti ja ilman painavaa syytä, niin he eivät ansaitse sinua eikä seuraasi! Ole nyt onnellinen uuden miehen kanssa ja pitä häntä pystyssä. Et ole kenellekään mitään velkaa.
Kaunis kiitos kaikille lohdutuksen sanoista ja kannustuksesta.Ihanaa että löytyy aitoja ihmisiä joilla on tunteet.
Olen todellakin ollut jo vuosia yksin ja antanut kaikkeni perheelleni.En itse ainakaan tunne tekeväni väärin jos nautin tästä uudesta ihmissuhteesta joka on päivä päivältä parempaa.Minähän olen tehnyt kaiken selväksi entiselleni enkä mielestäni loukkaa ketään.Lapset toivottavasti aikanaan ymmärtävät ja hyväksyvät tilanteen.Toivon että haluavat tutustua tähän uuteen ihmiseen vilpittömästi, silloin tulevat huomaamaan että hän on vain hyväksi minulle ja todella välittää minusta ja minä hänestä.
Tätä suhdetta on helppo vaalia kun molemmat olemme jo kovia kokeneet ja tiedämme mitä ei pidä tehdä.Virheistään voi oppia jos kulkee mieli avoimena!