Mieleen palaa kuvat siitä kuinka Hän, unelmieni mies, hellästi kädellään nosti leuastani ja painoi huulensa huulilleni. Suutelu ei ole tuntunut yhtä hyvältä kenenkään muun kanssa. Hänen kanssaan sitä olisi voinut jakaa illasta aamuun ja aamusta iltaan.
Aamulla, kun hänellä olisi ollut kiire, hän vain oli vierelläni, katseli minua, hellästi kosketti ja sanoi: "vierestäsi ei vaan voi lähteä pois"... Mikään muu ei ole tuntunut koskaan niin aidolta kuin Hänen tekemisensä ja sanomisensa.
Suhde ei ehtinyt alkua pidemmälle kun Hän sai töitä muualta ja halusi paneutua työhön sanoi sitten joskus myöhemmin haluavansa paneutua parisuhteeseen ja perustaa perheen. Niin tuli loppu meidän yhteisille hetkille. Meidän suhteelle.
Tästä on aikaa jo puolitoista vuotta, olemme olleet vieläkin sähköpostitse yhteydessä, mutta mitään tunteisiin liittyvää ei ole kirjoiteltu. Ei Hän ole sellainen, että avoimesti kertoisi. Tai oikeastaan tiedän, että ei Hän edes ajattele tunteita, Hän tekee nyt vain töitä kierrellen ympäri maailmaa.
Minulla oli jokin aika sitten pieni suhde, mutta ei siitä tullut mitään. Kun suhteessa olisi pitänyt ottaa askel eteenpäin, minä otin askeleen taaksepäin. Ei ollut mielestäni reilua, että minä ajattelin toista, kun tapailin toista. Ajatukset kääntyi takaisin aikasempaan. Jos minulla olisi mahdollistuutta myöhemmin, jos eteen tulisi päivä jolloin minulla olisi mahdollisuus kohdata taas ne katsseet, kosketutkset, huulet ja sanat. Ei tunnu hyvältäajatella , että olisin jonkun toisen oma silloin kun mahdollisesti tämä työmies joskus kirjoittaisi mailissaan, että haluaisi tavat, tehdä elämässään muutakin kuin töitä, seurustella, sitoutua ja perustaa perheen.
Pieni seurustelu toisen kanssa avasi sulkleutuneet tunteeni, en ole edes ymmärtänyt miten paljon Hänestä pidin ja miten paljon jäin Häntä kaipaamaan. Olen masentunut, elämä ei tunnu miltään. Olen voimaton ja tallustan vain paikallaan. En uskalla/voi aloittaa elämistä, etsiä uusia suhteita, koska ajattelen vain Häntä. Unelmamiestä. Mutta kuinka jaksasisin elää vuosia yksin, ilman kumppania.
Toisaalta olisiko suhde unelmamiehen kanssa vain tavallista, ilotonta arkea, perheen pyöritystä, säästämistä ja kaikkea niin kovin tavallista. Ilman haasteita, seikkailua, intoa...
Kertokaa kokemuksianne! Tarvitsen ajatuksia muiltakin, oma pää tuntuu jo niin voimattomalta miettimään tätä yhtä ja samaa päivästä toiseen. Olen ajatellut myös että kertoisin tunteeni Hänelle, mutta en voi, en haluaisi tyrkyttää itseäni Hänelle.. Ei Hän kuuitenkaan ole minua halunnut kokonaan hylätä ja unohtaa, koska kuitenkin sähköpostiliikenne pelaa...
Aamulla, kun hänellä olisi ollut kiire, hän vain oli vierelläni, katseli minua, hellästi kosketti ja sanoi: "vierestäsi ei vaan voi lähteä pois"... Mikään muu ei ole tuntunut koskaan niin aidolta kuin Hänen tekemisensä ja sanomisensa.
Suhde ei ehtinyt alkua pidemmälle kun Hän sai töitä muualta ja halusi paneutua työhön sanoi sitten joskus myöhemmin haluavansa paneutua parisuhteeseen ja perustaa perheen. Niin tuli loppu meidän yhteisille hetkille. Meidän suhteelle.
Tästä on aikaa jo puolitoista vuotta, olemme olleet vieläkin sähköpostitse yhteydessä, mutta mitään tunteisiin liittyvää ei ole kirjoiteltu. Ei Hän ole sellainen, että avoimesti kertoisi. Tai oikeastaan tiedän, että ei Hän edes ajattele tunteita, Hän tekee nyt vain töitä kierrellen ympäri maailmaa.
Minulla oli jokin aika sitten pieni suhde, mutta ei siitä tullut mitään. Kun suhteessa olisi pitänyt ottaa askel eteenpäin, minä otin askeleen taaksepäin. Ei ollut mielestäni reilua, että minä ajattelin toista, kun tapailin toista. Ajatukset kääntyi takaisin aikasempaan. Jos minulla olisi mahdollistuutta myöhemmin, jos eteen tulisi päivä jolloin minulla olisi mahdollisuus kohdata taas ne katsseet, kosketutkset, huulet ja sanat. Ei tunnu hyvältäajatella , että olisin jonkun toisen oma silloin kun mahdollisesti tämä työmies joskus kirjoittaisi mailissaan, että haluaisi tavat, tehdä elämässään muutakin kuin töitä, seurustella, sitoutua ja perustaa perheen.
Pieni seurustelu toisen kanssa avasi sulkleutuneet tunteeni, en ole edes ymmärtänyt miten paljon Hänestä pidin ja miten paljon jäin Häntä kaipaamaan. Olen masentunut, elämä ei tunnu miltään. Olen voimaton ja tallustan vain paikallaan. En uskalla/voi aloittaa elämistä, etsiä uusia suhteita, koska ajattelen vain Häntä. Unelmamiestä. Mutta kuinka jaksasisin elää vuosia yksin, ilman kumppania.
Toisaalta olisiko suhde unelmamiehen kanssa vain tavallista, ilotonta arkea, perheen pyöritystä, säästämistä ja kaikkea niin kovin tavallista. Ilman haasteita, seikkailua, intoa...
Kertokaa kokemuksianne! Tarvitsen ajatuksia muiltakin, oma pää tuntuu jo niin voimattomalta miettimään tätä yhtä ja samaa päivästä toiseen. Olen ajatellut myös että kertoisin tunteeni Hänelle, mutta en voi, en haluaisi tyrkyttää itseäni Hänelle.. Ei Hän kuuitenkaan ole minua halunnut kokonaan hylätä ja unohtaa, koska kuitenkin sähköpostiliikenne pelaa...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eikö olisi parasta tehdä asian laita selväksi tämän unelmien miehen kanssa? Luultavaahan on, että hän ei ehkä sitten syystä tai toisesta halua suhdetta sinun kanssa.
Minusta tuntuu, että et uskalla tai halua kohdata totuutta. Mutta loppujen lopuksi sinun on se tehtävä päästäksesi eteenpäin. Irrottauduttava, ja eheydyttävä. Sitten pystyt osoittamaan tunteese muös jollekin toisella. Joka voi olla paljon ihanampi mies!
mitä ajattelet.vain siten voit saada aidon vastauksen.et pysty muuten jatkamaan eteenpäin, koska mietit entä jos entä jos..tämän miehen olisi pitänyt jo silloin alunperin tehdä ´tilit selvemmin selväksi kanssasi koska sinä jäit pyörittelemään mahdollisuuksia yhteisestä tulevaisuudesta.tämä ei ollut mielestäni kovin reilua häneltä sinua kohtaan, sillä nyt sinä joudut kärsimään.
kysy.se joka kysyy on tyhmä vain hetken, joka ei on koko elämänsä.tiedät sen itsekin!hyvä nainen, toimi jo...
Niina, en tiedä oletko jo tehnyt asian eteen jotakin ? Ja onko jo myöhäistä ? No kirjoitan nyt kuitenkin.
Kaksi edellistä vastaajaa ovat ihan oikeassa, mutta minusta se on vasta äärimmäinen vaihtoehto. Ehdoton selkä seinää vastaan tilanne saattaa tuntua henkilöstä liian painostavalta ja se aiheuttaa todennäköisesti kielteisen tuomion. Käyttäisin sitä vasta viimeisenä vaihtoehtona.
Mielestäni sulla on loistava tilanne. Se ei tosin takaa, että te alkaisitte seurustelemaan, mutta pidätte keskenänne säännöllisesti yhteyttä. Tällöin jatkaisin sinuna kirjoittelua ja yrittäisin järjestää jotakin yhteistä jossa tapaisitte. Harmittomalla tapaamisella yrittäisin lukea ystäväsi, voisiko teidän välillenne syttyä jotakin. Vaikka ekalla kerralla ei syntyisikään mitään, niin jatkaisin edelleen kirjoittelua ja yrittäisin taas tavata joskus myöhemmin uudelleen. Mikä kiire tässä valmiissa maailmassa ?
Järjestin kesällä kavereilleni mökkibileet, johon kutsuin myös erään tytön. Nähtiin taas uudemman kerran syksyllä, mutta kyllä mun oli valitettavasti hyväksyttävä, että meidän välille ei kemiaa synny. Ollaan vain hyviä ystäviä. Ironista – siinä tytössä löytyy kaikki mitä mies vain voi naiseltaan toivoa. Tietysti kukaan ei ole täydellinen, mutta kuitenkin. Sen lisäksi hän on vielä yhä sinkku. Hän ei valitettavasti ole kiinnostunut minusta, enkä minäkään kyllä ole häneen ihastunut, vaikka järjellisesti se näyttäisi oikealta ratkaisulta ja sitä niin haluaisin.
Rakkaus ei ole sokea, mutta ihastuminen ei ole oma tahdonalainen asia. Minä valitettavasti ihastun vain " mahdottomuuksiin ja varattuihin " tyttöihin - heh heh. Noh, näin joka tapauksessa on.
Ihastuin aikanaan erääseen tyttöön. Onnistuin lähestymään tyttöä hienosti. Hän kertoi olevansa varattu. En vetänyt asiasta herneitä nenääni, vaan suhtauduin asiaan aivan myönteisesti - all right. Myöhemmin elämässäni törmäsin häneen jälleen. Tilanne oli täysin neutraali, mutta hän ei pystynyt katsomaan mua silmiin. En ymmärrä miksi ? Eihän koko aikana edes ollut mitään konfliktia. Hän jotenkin koki koko tilanteen painostavaksi ja karttoi minua, vaikka olin käyttäytynyt koko asiassa esimerkillisesti. Voi kunpa aikanaan olisin saanut lähestyä häntä ihan ystäväpohjalta, ilman tuota kärjistettyä seurustelukysymystä taustalta. Olimme valitettavasti ei ympyröistä, joten en voinut tyttöä ikinä ohimennen kohdata.
On tässä ollut pieniä seurustelujuttuja ja muutamia treffejä , mutta kuitenkaan keneenkään yhtä polttavasti ihastunut. No silti elän päivän kerrallaan ketään etsimättä ja toivon, että kohtaan jonkin vastaavanlaisen tytön, joka aiheuttaa samanlaiset fiilikset.
Niina, entäs jos se mies on sielunkumppanisi ? Ja jos et yritä - niin sitten puhutaan masentavasta unelmasta.
mies vailla menn.. korjaan tyttöystävää
Ps. Niina voin tietysti kirjoitella kanssasi lisää anonyymisähköpostiosoitteella
Kiitti sinulle (ja tietysti kaikille muilekin!!) vastauksestasi ja kommentistasi =)
eipä minulla mitään menetettävääkään ole eli siis jos haluat kirjoitella niin laitahan viestiä [email protected]