Olen asunut avopuolisoni kanssa kohta kaksi vuotta, ja suhteessa olemme olleet n. 3vuotta. Olin aivan liian nuori kun otin niin ison askeleen, avoliittoon. Nyt pitkän seurustelun jälkeen olen suhteessamme se osapuoli joka haluaisi erota, poikaystäväni ei. Tämä on kauhea tilanne! Haluan tavata muita ihmisiä ja kokea uutta, avopuolisoni on hyvin ujo, ja kaipaisin hieman itsevarmuutta mieheltä.
Toinen asia on avopuolisoni perhe ja omani, miten he suhtautuvat asiaan? Mutta eikö ihmisen pitäisi tehdä niinkun sydän sanoo? Itse olen sitä mieltä. En haluaisi edes ajatella muita vaan tehdä niinkun parhaaksi katson.
Toinen ongelma tässä on se,että olen suunnattomasti ihastunut avopuolisoni kaveriin, ja hänkin ilmeisesti minuun. Hän on miehekäs ja juuri sitä mitä mieheltä toivon. Hän olisi valmis jopa aloittamaan elämän minun kanssa. Mitä teen? Onko teillä kokemuksia näin monimutkaisesta asiasta? Kaipaisin niin neuvoja. Haluan elämän joka tekee minut onnelliseksi! Auttakaa minua jos vain yhtään pysytte!
Toinen asia on avopuolisoni perhe ja omani, miten he suhtautuvat asiaan? Mutta eikö ihmisen pitäisi tehdä niinkun sydän sanoo? Itse olen sitä mieltä. En haluaisi edes ajatella muita vaan tehdä niinkun parhaaksi katson.
Toinen ongelma tässä on se,että olen suunnattomasti ihastunut avopuolisoni kaveriin, ja hänkin ilmeisesti minuun. Hän on miehekäs ja juuri sitä mitä mieheltä toivon. Hän olisi valmis jopa aloittamaan elämän minun kanssa. Mitä teen? Onko teillä kokemuksia näin monimutkaisesta asiasta? Kaipaisin niin neuvoja. Haluan elämän joka tekee minut onnelliseksi! Auttakaa minua jos vain yhtään pysytte!
Vastaukset 11
Vanhimmat
"Toinen ongelma tässä on se,että olen suunnattomasti ihastunut avopuolisoni kaveriin, ja hänkin ilmeisesti minuun"
Vai että avopuolisosi kaveriin??? (heh heh)
Sinun olisi korkea aika alkaa TV:n saippuasarjojen katsomisen lisäksi lukemaan jotain parhaimpia parisuhdeoppaita, ettei ihan kaikkea tarvitsisi jatkossa opetella kantapään kautta, eli kärsimyksen kautta.
Mutta kyllähän se Siperiakin opettaa...
"Vai että avopuolisosi kaveriin??? (heh heh)"
Tuo "heh heh" oli kyllä karmean luokan moraalinen pohjanoteeraus, vaikka kyseessä
olikin lipsahdus ja annoin mielestäni järkeviä neuvoja heti perään.
Pyydän syvästi nöyränä anteeksi!
Mutta ihmisiä me kaikki vaan olemme, sekä Sinä että minä. Anteeksi vielä kerran.
Vaikea tilanne.Toisaalta et ole sidottu nykyiseen poikaystävääsi.Kuten sanoit,olet nuori ja sinulla pitäisi olla oikeus elää ikäistäsi elämää.Et varmaankaan haluaisi loukata poikaystävääsi,mutta joskus on tehtävä ratkaisuja,jotka saattavat satuttaa.Kerro hänelle,miltä sinusta tuntuu.Sitten se sinun ihastumisesi.Ymmärrän,että olet sekaisin tunteittesi kanssa.Mutta jos olet vakavissasi sen toisen kaverin suhteen,lopeta nykyinen suhteesi ensin.Luulempa,että et halua pettää nykyistäsi.Joten,asia kerrallaan.Toivottavasti saat järjestettyä elämäsi ja tulet onnelliseksi!
Just joo. Annahan kun arvaan....tämä ihastuksesi on varmaan sinua noin 15 v. vanhempi??
Miksi sitä aina luulaan että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella !!??
Minullakin on vähän sellainen olo että on tullut tehtyä ihan väärä ratkaisu naimisiinmenon suhteen. Seurustelimme kyllä monta vuotta ennen sitä, mutta syitä on kenties monia siihen, että asiat ovat ajautuneet sellaiselle tolalle, että tuntuu mahdottomalta jatkaa. En ole ihastunut toiseen, mutta toivoisin joskus löytäväni ihmisen, jonka kanssa ei olisi näin raskasta elää. Olen aika yksin tässä avioliitossa, ainakin henkisesti ihan eri aaltopituudella. Mies ei tietenkään "huomaa" mitään ja syy kaikkeen on minussa, erosta on turha edes puhua ellei halua saada ryöpytystä niskoilleen. En vähättele omaa osuuttani asioihin, mutta kun puuttuu kokonaan sellainen keskusteluyhteys, että otettaisiin toisenkin mielipiteet ja tunteet huomioon, niin ei tätä enää jaksa kovin kauaa katsella.
Minulla on sellainen tunne etten kaikesta huolimatta olisi heti valmis uuteen suhteeseen kaiken kokemani jälkeen, haluaisin oppia tuntemaan tulevan kumppanini perusteelliesti ennen vakavampaa seurustelua. Ystävyyssuhteet on tietysti asia erikseen. Mutta kantapään kautta sitä oppii elämässä, siihen ei valitettavasti oikopolkuja ole.
Ällistyttävän samankaltainen tilanne Beritillä ja minulla. Nyt 2 vuotta avioliitossa olleena huomaan ettei tämä juttu toimi. Meillä lisäksi seksiongelmia johtuen "herran hydrauliikkaongelmista". Enään en suostu vain päästämään silloin tällöin höyryjä pihalle ja jatkamaan samaa rataa. Itseänikään säästämättä olen nyt parin viikon aikana setvinyt ongelmiamme ja sanonut miehelleni että nyt käydään kaikki läpi ja sitten katsotaan mitä tehdään. Edellytän että hän hakee ammattiapua myös henk.koht. juttuunsa. Kommunikointi on myös hankalaa kun mies ei osaa puhua ja ei ole yhteydessä tunteisiinsa, just joo kuinka tyypillistä. Olemme valinneet keskustelumuodoksi sähköpostiviestittelyn kun kuulemma helpompi kirjoittaa. Silti minä olen se joka useimmiten laitan ensimmäisen viestin eteenpäin. Huoh.
Mulla oli tasan vuosi sitten täysin sama tilanne, olin 18 ja asuin poikaystävän (nyt siis exän) kanssa yhdessä, oltiin seurusteltu 3v. Halusin erota. Syynä oli kuitenkin se, että exä oli koko ajan tietokoneella eikä huomioinut mua yhtään. Ei mitään yhteistä tekemistä. Ajattelin, että mielummin yksin kuin huonossa suhteessa.
Exä olisi vielä halunnut yrittää, mutta mä pysyin päätöksessäni. En ajatellut yhtään, että mitä exän vanhemmat ajattelisivat, mitä se niille kuului. Äitini tuki mua tosi paljon päätöksessäni ja muutinkin erilleen exästä. Olin 9kk sinkkuna ja löysin uuden, aivan ihanan poikaystävän =)
Siinä mun tarina.. Haluan sanoa sulle sen, että tee niinku sydän sanoo, mutta muista ottaa järkikin mukaan. On täysin ok jos haluat poikaystäväsi eroon, mutta tuo, että aloittaisit "uuden elämän" poikaystäväsi kaverin kanssa ei kuulosta ehkä kauhean hyvältä. Ole yksin vähän aikaa ja mieti mitä ihan oikeasti haluat äläkä heti ryntää uuteen suhteeseen. Arvaa vaan, miltä poikaystävästäsi tuntuisi, jos suinpäin muuttaisit hänen kaverinsa kanssa asumaan!
olen ollut vastaavassa tilanteessa kuin sinä. siitä kyllä on jo monta vuotta aikaa, olin silloin ikäisesi ja muutin toisesta kaupungista poikaystäväni kanssa yhteen, mikä oli tietenkin virhe. olisi pitänyt asua yksin ja katsoa mitä seurustelu tuo tullessaan. olin itse silloin innokas bailaaja, poikaystäväni ei. kävi sitten niin, että ihastuin toiseen poikaan, joka oli ex:ni ystävä.. meillä meni poikki enkä kadu yhtään sitä. miksi roikkua toisen kansa, jos suhde ei ole sitä mitä toivoisi?! olet vielä nuori ja nuorena pitää elää ja kokea, miehiä tulee ja menee, miksi juuttua yhteen jos homma ei toimi? tee tunteittesi mukaan, mutta muista että se kehen olet ihastunut, se suhde ei välttämättä kestäkään! siinä vaiheessa ei enää voi palata takaisin ex:än luo!
Itselläni sama homma, paitsi että olen itse se toinen mies, enkä ole enää ollenkaan varma onko se nainen/tyttö enää ihastunut minuun. Ajattelen silti häntä joka päivä...
Itse seurustelin ensin 4 vuotta exän kanssa ja sitten asuimme 2 vuotta yhdessä, eli yhdessä olimme 6 vuotta.
Ihastuin toiseen ja itse en kadu lähtöäni koska olen nyt löytänyt jonkinlaisen sielunkumppanin jos joku sellaiseen vielä uskoo :)
Hänkin oli silloin varattu.
Exäni kanssa olen ihan ok väleissä hänen perhettään en ole eron jälkeen tavannut, muuta kuin hänen siskoaan ja serkkuaan ja he ovat ainakin edelleen hyviä ystäviä. Mutta oma perheeni ja sukuni on vieläkin kauhuissaan kun erosta on nyt yli puolivuotta. En ymmärtänyt pitää taukoa siinä kun kerroin uudestä miehestä.
En silti toisaalta ihmettele, muutos oli melkoinen, exä kun oli pieni ja herttaisen näköinen ja nykyinen on 2m tatuoitu pitkätukkahevari :D
Olisin kyllä todella kaivannut tukea perheeltä ja muulta suvulta, mutta he eivät ole kuin kerran suostuneet tapaaman tätä nykyistä miestäni..Minähän sen kanssa elän eivätkä he, olisivat onnellisia minun puolestani.