Tai erilleen ajautuminen. Silloin, tällöin ilmeneviä termejä kuvaten parin erilleen ajautumista.
Olen joskus miettinyt miten tuollainen oikein tapahtuu?
Onko parisuhde muodostettu vai muodostunut?
Onko se tapahtunut väärin perustein jos ajatellaan pysyvyyttä?
Onko kyse pelkästään jomman, kumman, tai molempien itsekkyydestä.
Miten sen kehittyminen olisi alkuaan ehkäistävissä?
Onko parisuhteen muodostuminen pelkkää arpomista?
Opiskelukavereistani on huomattava osa eronnut vaikka ikäluokkamme pitäisi edustaa nykyistä parempaa pysyvyyttä.
Osa ko. kavereistani on löytänyt uuden kumppanin.
Osa jatkaa yksin.
Henkilökohtaisesti tunnen vain yhden, hyvin läheisen tapauksen enkä ole arvannut kysyä keneltäkään prosessin läpi käyneeltä.
Olen joskus miettinyt miten tuollainen oikein tapahtuu?
Onko parisuhde muodostettu vai muodostunut?
Onko se tapahtunut väärin perustein jos ajatellaan pysyvyyttä?
Onko kyse pelkästään jomman, kumman, tai molempien itsekkyydestä.
Miten sen kehittyminen olisi alkuaan ehkäistävissä?
Onko parisuhteen muodostuminen pelkkää arpomista?
Opiskelukavereistani on huomattava osa eronnut vaikka ikäluokkamme pitäisi edustaa nykyistä parempaa pysyvyyttä.
Osa ko. kavereistani on löytänyt uuden kumppanin.
Osa jatkaa yksin.
Henkilökohtaisesti tunnen vain yhden, hyvin läheisen tapauksen enkä ole arvannut kysyä keneltäkään prosessin läpi käyneeltä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tässä päälle 40 alle 50 v naisen ajatuksia ja mietteitä asiasta. Vuosien myötä ihminen kasvaa, kehittyy ja muuttuu. Paras tilanne on silloin jos se pariskunnilla tapahtuisi suunnilleen samassa tahdissa ja se muuttuminen on positiivista ja myönteistä kaikin tavoin.
Toista ihmistä ei voi eikä pidäkään yrittää muuttaa, vain omia asenteitaan toista kohtaan voi muuttaa.
Saman ihmisen kanssa yli 20 v viettäneet voi ikäväkseen todeta ja huomata että olimme enemmän samalla aaltopituudella aiemmin, nyt ei vain enää toisen seura eikä läheisyys kiinnosta. Toinen nähtävästi elää edelleen sillä henkisellä tasolla missä itse silloin 20 v sitten - ikävä kyllä. On ollut itselle myös jopa järkytys huomata se, että puolisosta ei juurikaan ole ollut elämän varrella tukea ja turvaa vaikeina hetkinä ja aikoina jolloin sitä olisi tarvinnut. Myös parisuhteeseen ja erotiikkaan panostaminen on ollut aika yksipuolista, tai lähinnä siihen että se vielä 20 v jälkeenkin olisi mielekästä ja kiinnostavaa.
Erilleen kasvaminen on mielestäni sellainen asia, että itse kokisin sen hyvinkin painavana syynä eroon.
Tasatahtia tähän saakka.
Aivan viime aikoina on ollut havaittavissa tuollaista ymmärtämättömyyden suuntaan ajautumista joka johtunee puolisoni vakavamman laatuisesta verenkiertohäiriöstä.
Erotiikan muotoihin tai aktiivisuuteen eikä arkisiin asioihin se ei ole ulottunut vaan ilmenee siten, että joskus puhumme toistemme "ohi".
Joku feministi tai skeptikko on valmis tulkitsemaan muutoksen tapahtuneen minun korvieni välissä eikä täysin väärässä lienekään mutta tuo terveyteen viittaamani seikka on ilmeisessä pääroolissa.
45:n aviovuoden jälkeen tuo ei ole mitenkään ratkaisevaa mutta mielessäni käväisi mahtaneeko vastaavaa tapahtua nuoremmillakin ja ilman ilmeistä, terveydellistä aiheuttajaa?
Monikaan ei huomaa kuka sen leivän tuonut pöytään.Mutta jokainen etsii sitä parempaa,ja löytää hetkeksi. On kunkin asia kunhan muistaa ne rakkauden hedelmät. Harrastukset ja koti vaatii myös vaikka mies ei kiinnosta. Pitää muistaa vastuu ja olla aikuinen.
En tajunnut ihan täysin tuota. Meillä ainakin sen leivän pöytään tuo sekä minä että mieheni ja rahat on aina olleet yhteiset seurustelun alkupäivistä lähtien. Lapset kasvaa ja jonain päivänä lentävät pesästä, ei ne iän kaiken siinä saman katon alla asu. En myöskään koskaan ole ymmärtänyt sitä että selkeästi toisistaan erkaantuneet ja eri aaltopituudella olevat ihmiset vain lasten takia elävät ja ovat yhdessä. Millaisen parosuhdemallin ja esimerkin he lapsilleen jättävät. Itse olen tällaisen tunteettoman ja viileän parisuhteen nuorin kasvatti, monesti toivoin ja ajattelin että kumpa vanhempani olisivat eronneet. On ollut opettelemista omassa liitossa sen suhteen että on ihan normaalia jutella ääneen asiasta kuin asiasta ja näyttää hellyyttä ja suukotella. Kiitos siitä puolisolleni. Miksi tuhlata elämäänsä jos tuntuu siltä että "tämä on jo niin nähty". Varmasti parhainkin ja hienoinkin liitto voi tulla joskus tien päähän ja sitten elämä jatkuu uusilla urilla.
Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi. Sen verran lisäisin, että eriytymisen alkaessa ilmenemään ja jos pikaista muutosta ole havaittavissa, siis ei odotettavissa vaan havaittavissa, niin mahdollisimman pikainen ero.
Elämme vain kerran ja jokainen eletty päivä on menneisyyttä.
"kumpa vanhempani olisivat eronneet"
Miten se olisi parantanut asioita?
Minulle vanhempieni eroaminen olisi saattanut merkitä häiriöttömämpää aikuistumista ja ehkä tasapainoisempaa luonnetta.
Itse on mahdotonta arvioida mahdollisia vaikutuksia mutta kun penskan ensimmäisiä muistoja on ullakolla itkeminen vanhempien ottaessa nokkapokkaa niin ei se ainakaan mukavaltta tuntunut.
Riitely oli jokapäiväistä, liioittelematta. Solvaukset menivät henkilökohtaisuuksiin ja ulottuivat sekä menneisiin tekemisiin, että sukulaisiin.
Harrastimme myös ajoittaista ulkoilua joka ei katsonut vuodenaikaa.
Lukuisia kertoja sain kuulla, että minun maailmaan ilmestymiseni on syynä vanhempieni onnettomaan liittoon.
Murrosiän tietämissä ehdotin heille joskus eroa mutta en saanut selvää vastausta.
Kokemukseni olivat vaikuttamassa parini valintaan ja varsinkin lasten hankkimiseen. Pelasin "varman päälle".
Onnekseni puolisokseni valikoitui peruspositiivinen, tasapainoisesta kodista lähtöisin oleva naisihminen jonka kanssa äkkiväärä luonteeni jossakin määrin tasoittui muutamassa vuodessa.
Sii, hiivatin moni asia olisi todennäköisesti parantunut jos vanhempani olisivat eronneet ennen kuin minulle alkoi muodostumaan muistikuvia!
Ei meillä ainakaan ikinä riidellä. Ollaan täydellisessä sovussa ja keskinäisessä kunnioituksessa. Ei vaan ole mitään muuta yhteistä kuin lapset; siinä tosin onkin kyllä paljon.
Lasten kasvatus on vaikein haaste,minulle. Saada vahvoja ihmisiä vaan miten tällainen tyhmä osaa opettaa,koska se vaimokin havaitsi häipyä ja jätti vastuun minulle. Minullakin on yksi elämä elettävänä. Eiauta halut eikä himot .Vastuu vain on kannettava ei auta.