Yhden yön juttu kaverin poikaystävän kanssa

rtuue

Tapahtuipa melkoisen jäätävä juttu viime viikonloppuna. Olin tyttöporukalla baarissa ja tuli sitten vietyä kotiin eräs jätkä, jonka kanssa yön vietin. Seuraavana päivänä ystäväni ehdottaa, että näkisimme ja voisin tavata myös hänen uuden poikaystävänsä.

Ja kuinkas ollakaan. Molemmat jäädyttiin ihan täysin, kun jätkän kanssa nähtiin. Viitisen tuntia aikaisemmin tyyppi oli lähtenyt asunnoltani ja ilmeisesti melko suorilla mennyt tapaamaan uutta tyttöystäväänsä, eli minun ystävääni. Ystäväni ei epäillyt mitään vaan nauroi että ilmeisesti krapulassa molemmat ollaan kun niin kalvenneita oltiin. Kuulin, että he ovat olleet yhdessä pari kuukautta.

Kun ystäväni meni vessaan, jätkä aneli etten kertoisi mitään. Tunnen oloni niin likaiseksi, mutta samalla tunnen niin suurta inhoa tuota jätkää kohtaan. Minä en tiennyt, että hän oli varattu (varsinkaan ystävälleni), mutta sitten varattu jätkä tulee iskemään baarissa ja pettää heti tilaisuuden tullen? Mitä hittoa nyt oikeasti.

Minusta tuntuu, että minun pitäisi kertoa, mutta en halua ystäväni suuttuvan minulle. En myöskään halua, että tuollainen niljake seurustelee niin mukavan ihmisen kanssa ja pettää häntä. Mikä helvetti miehiä vaivaa?

8

1326

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Twainffs

      Ventovieras vastaan kaveri... Aika helppo ratkaisu omasta mielestä. Tietenkin kaikki tämä vitkuttelu mahdollistaa että kaverikin pettyy sinuun. Karma is a bitch

    • gjhkl.,gf

      Puutteessa petit ystävääsi, hän varmaan ilahtuu.

      • jemppaaa

        Aloittaja selkeästi kertoo, ettei tiennyt miehen seurustelevan ystävänsä kanssa, joten pettämisestä ei ole kyse kenenkään muun kohdalla kuin miehen.

        Aloittaja: kerro ystävällesi totuus. Hänen ei kuulu olla tuollaisen pettävän pukin kanssa ja ystävyytenne on paljon arvokkaampaa!


    • 21342

      Todennäköisesti on kaverisi seurassa vain viettääkseen aikaansa sinun kanssasi mahdollisimman paljon. Ei välitä kaveristasi vaan on kiinnostunut sinusta.

    • fhnngndgndngdndg

      Keksitty juttu ilmiselvästi, mut toki tollanen vois tapahtua. Siin tapaukses ei kai pitäis olla epäilystäkään mitä tehdä....?

      • hdtvf

        Kerro kaverille


    • Jätä se!

      Vähän, tai no oikeastaan aika paljonkin keksityltä jutulta kuulostaa, mutta vastaanpa silti.

      Jos ystäväsi on sinulle tärkeä kerrot tietenkin asiasta hänelle välittömästi. Ystäväsi kyllä ymmärtää ettet sitä tahallasi tehnyt kun et ollut edes tavannut miestä ennen tuota. Ystäväsi potkii miehen pihalle ja se siitä, parit itkukännit ystäväsi kanssa ja elämä jatkuu.

      Jos taas et kerro asiasta ystävällesi, niin todennäköisesti mies jatkaa pettämistään ja jää siitä jossain vaiheessa kiinni ja sitten kertoo ystävällesi myös sen että on pannut sinunkin kanssa ja sen jälkeen ystävyytenne voi kärsiä hyvinkin paljon.

    • Anskattoojoo

      Kerro ystävällesi, että mies lähtikin sinun matkaan ja anna ystäväsi vetää johtopäätöksensä itse. Jos hän sinulle suuttuu, jätä koko ystävä. Jos jollekin ilmaisee pitävänsä tästä harrastamalla seksiä, niin silloin tulis myös seurustella, sillä miksi ei voisi? Miksei voi seurustella sinun kanssasi, jos kerran seksiäkin oikein harrastaa? Itse en harrasta omasta aloitteestani yhdenillanjuttuja, sillä kaikki panot tapahtuu vain tarkoituksena seurustelu. Jos ei kelpaa, siirryn eteenpäin ja turha tulla takaisin kyselemään. Seurustella ei voi kuin seurustelemalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      274
      3497
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      139
      1911
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      301
      1641
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      88
      1524
    5. 80
      1499
    6. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      53
      1186
    7. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1150
    8. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      72
      1081
    9. Uudessa testamentissa on kaksi ristiriidassa olevaa kastekäskyä

      Uusi testamentti käskee kastamaan kahdella eri tavalla. Näinhän ei voi olla. Ilmiselvään ristiriitaan on löytynyt selity
      Kaste
      288
      1050
    10. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      1031
    Aihe