Olen yrittänyt lopettaa hyvin pitkäaikaista suhdettani jo useampaan otteeseen. En vain tunnu pääsevän eroon millään. En pysty sanomaan lopullista "haluan erota". Mies alkaa itkemään tai uhkaa tehdä itselleen jotain ja lupaa kaiken muuttuvan. En usko muutokseen ja olen henkisesti aivan rikki...
en pääse eroon..
tyttö 24-v
4990
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei ihminen pysty luonteeltaan muuttumaan miksikään. Jos on kyse tahdonalaisista jutuista kuten alkoholiriippuvuudesta tai muusta vastaavasta, ihminen pystyy siihen itse vaikuttamaan. Mutta kun on kyse luonteenpiirteistä, jotka on saanut jo syntyessään, ei ne muutu lopulta miksikään. Ainahan voi vähän aikaa teeskennellä muuttuneensa, mutta sitten kun ei jaksa enää teeskennellä, jatkaa samaa vanhaa linjaa. Tämän kun kaikki entisen luokse palaavat tajuaisivat.
Mitä jos kertoisit näistä tuntemuksistasi? Auttaisiko se? Kerro, että sinuunkin sattuu, että et haluaisi satuttaa häntä, mutta et usko muutokseen, ja olet ihan rikki. Kerro, että sinä tarvitset tätä eroa (jos asia siis on niin), ja ettet olisi halunnut näin käyvän. Tosiasiat on kuitenkin tunnustettava.
Olen yrittänyt selittää että en enöö jaksa. En usko että hän muuttuu (luonteeltaan) lopullisesti. Taas oli ns. hyvä viikonloppu. Mutta kylää viimeistään parin viikon viikon päästä alkaa taas. Viimeksi annoin tulla kaiken mikä minua ahdistaa tässä suhteessa. Ei mitään vaikutusta hän ei vain käsitä asiaa minun kannalta. En pysty eroamaan jos joudun miettimään mitä hän on mahtanut tehdä itselleen. Siispä "ratkaisuna" teeskentelen rakastunutta, teeskentelen nauttivani seksistä, teeskentelen olevani onnellinen... Lopullinen oranpyörä... Sitten hän alkaa ihmettelemään miten minulle on "yhtäkkiä" tullut tärkeäksi juoda viikonloppuina tai lähteä kavereiden kanssa baariin. Tämäkään ei ole mitenkään "yhtäkkiä" en kestä enää olla selvin päin. Olen aivan rikki henkisesti. Hän ei tajua sítä. En jaksa enää ja siksi juon itseni humalaan. Siksi teeskentelen olevani onnellinen. Tätä on jatkunut jo liian pitkään!
Hän on taas onnensa kukkuloilla. Kaikki on nyt "hyvin". Hän muistuttaa minua vuosien takasista jutuista ihan niinkuin ne muuttaisivat mitään. "muistatko kun me laitettiin jouluvalot yhdessä ensimmäisen kerran" "muistatko kun me tehtiin sitä ja tätä"... En muista eikä niillä ole enä väliä!
Olen yrittänyt kaikkeni ja antanut paljon anteeksi. Vasta vähän aika sitten hän tunnusti (itkien) käyneensä thai hieronnassa, jossa nainen oli ottanut käteenvedon. Tuolloin olin liian järkyttynyt jättääkseni hänet. Olin kertonut selvästi aikaisemmin mit' mieltä thai hieroinnoista olen.
Nyt pitäisi uskoa ettei hän enää koskaan halua vastaavaa tai edes ajattele sitä...