Ihanan lihava nainen

Mies 163 cm

Tässä lähellä missä asun on eräs paikka, jossa pitää käydä lähes päivittäin ostoksilla. Kassalla on niin jumalaisen kaunis lihava nainen. Hänen kasvot on todella upeat ja eroottiset. Hänen katseensa on niin viettelevä ja valtavat rinnat on aina niin kauniisti pakattu kasaan paidan alle, mikä näyttää tosi hyvälle.

Joskus mietin, että mitä sieltä pullahtaisikaan esille jos kaikki tissejä tukevat liivit ja tiukat paidat saisi riisua pois. Valahtaako ne navalle asti, vai voiko ne olla niin terhakkaat ilman tukirakenteitakin.

Sitten myös mietin miltä hänen pillu mahtaa näyttää. Onko se yhtä hyvin hoidettu kuin kasvot. Hänen pimppahan on kuitenkin jatkuvassa valtavien reisien ja pakaroiden puristuksessa. Onko se siellä kävellessä tapahtuvan hiertämisen, kiertämisen ja väännön takia punoittava ja ahdistuneen oloinen pimppa, vai olisko siellä kaunis ja kiimainen etuhieno.

Lihavuus on eroottista jos omistaja osaa kantaa kilojaan eroottisesti. Eräänä päivänä yritän päästä näkemään hänet alasti ”pöydälläni” ja nauttia siitä kun viimeisetkin ennakkoluuloni lihavia naisia kohtaan rapisee.

Itse asiassa pyöreä nainen on paljon eroottisempi, kuin paljaat kylkiluut silikonitissien alla :)

Jonain päivänä haluan kaksi lihavaa naista yhdessä kylään ja he saavat sitoa mut pöydälle ja käyttää hyväkseen koko vuorokauden, jos vaan saan välillä kulauksen Pirkkaa. Sitä ratsastamista pelkään eniten, koska pienenä miehenä epäilen tukehtuvani, jos toinen ratsastaa sadalla kilolla kaluni päällä ja toinen sata kiloa istuu kasvoillani.

Haluan kuitenkin kokea sen, sillä kuolemakin tuossa tilanteessa maistusi oikeasti kuolemiselta, eikä kitumiselta.

Oli miten oli, niin tällä hetkellä haluan rakastella lihavien ja ihanien naisten kanssa :)


Vinkki: Te miehet jotka juoksette luurankojen perässä, herätkää ;-)

4

403

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lopullinen totuus

      lihava nainen ei ole ihana

    • Olet .....

      ...perverssi!

    • ei pätkille

      Genio.mente- Lyhyenä miehenä sinulla ei ole muihin mahdollisuuttakaan.

    • Ikisinkku M

      Olen samaa mieltä. Lihava nainen saa elimeni sykkimään ja hekuman heräämään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Häiriköinti

      Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as
      Ähtäri
      59
      3166
    2. Askanmäessä Huippu esitys

      Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna
      Puolanka
      23
      2964
    3. rakastan sinua!

      Tule ja ota, kasvetaan yhdessä paremmiksi ❤️❤️❤️❤️ kaikki anteeksi ❤️❤️❤️
      Ikävä
      51
      2852
    4. Näin lähellä

      Se on näin 🤏 lähellä että heitän hanskat tiskiin sun kanssasi.
      Ikävä
      56
      2658
    5. Mä sanon tän suoraan.

      Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.
      Ikävä
      58
      2548
    6. Kerro jotakin hauskaa. :)

      Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)
      Ikävä
      48
      2530
    7. On olemassa tiettyjä sääntöjä!

      Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle
      Ikävä
      53
      2301
    8. Pohdinttavaksi

      No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      78
      2188
    9. Mulla ei oo anteeksi pyydettävää

      Muista se! Mieheltä yhdelle naisellE
      Ikävä
      69
      2078
    10. Siis hetkonen

      Rakastetaankohan me kummatkin toisiamme, ja aletaan tajuamaan se pikkuhiljaa 🤯
      Ikävä
      45
      2072
    Aihe