Ei kannata välttämättä ottaa yksinäistä naista

-.-.-.-

Mies ei pelasta naista samalla tavalla kuin nainen pelastaa miehen. Olen lukenut paljon Yksinäisyys-palstalta naisten juttuja, että he ovat todella yksinäisiä parisuhteesta huolimatta. Naiset kaipaavat nimenomaan ystäviä naisista ja jos naisella ei sellaisia ystäviä ole, niin kannattaa harkita kaksi kertaa, että alkaako suhteeseen vai ei. Masentunut nainen tekee silloin miehenkin alakuloiseksi.

Yksi suhteessa ja raskaana oleva nainen jopa oli ihan musertunut, koska hän sanoi että hänellä ei ole ketään, kenen kanssa jakaa onni sitten kun lapset syntyvät. No miten vaikka se oma mies, haloo!?

10

233

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ehkäpä tuossa on pikemminkin kyse masentuneista naisista kuin yksinäisistä. Itsekin koen olevani vähän yksinäinen siitä syystä ettei ole mitään työyhteisöä johon voisi tuntea kuuluvansa, eikä kavereillakaan aina ole aikaa minulle, kun niillä on ne työnsä. Mutta en minä silti itseäni mitenkään erityisen masentuneeksi tunne.

      Masennus voi iskeä parisuhteelliseenkin ihmiseen, ja silloin saattaa tuntea itsensä yksinäiseksi vaikka se onkin täysin järjenvastaista. Ja eiköhän se masentunut mieskin ole terveen naisen mielestä yhtä rasittava kuin masentunut nainen terveen miehen mielestä.

    • Ikisinkku M

      Se nainen varmaan oli juoksunsa juostuaan valinnut kiltin ja kunnollisen miehen elättäjäksi eikä miksikään onnen jakajaksi, sille riittää kun mies tuo rahaa taloon ja tahtoisi ystävistellä ihan muiden kanssa.

    • 13+13

      Olen täysin samaa mieltä kanssasi siinä, että masentuneen kanssa ei kannata alkaa seurustelemaan, ellei todella ole valmis kestämään sen seurauksia. Eli jos kestät toisen alakuloa, lamaantumista, itsensä vähättelemistä jne., niin ei kun vaan.

      Jos yksinäisyyden tunnetta karkottaa keskustelut ihmisen kanssa, joka ymmärtää sinua ja ajattelee suht' samoin, ei se kaikilla tarkoita keskustelemista seurustelukumppanin kanssa.

      • 3+3

        Eii kannata alkaa seurustelemaan ihmisen kanssa, joka ei ymmärrä masennusta. Se on ohimenevä sairaus, jonka jokainen voi kohdata elämänsä aikana. Syitä on monia.
        Kannattaa ottaa vain sellainen kumppani, joka kestää masennustakin. Silloin ei jää yksin ja silloin on todennäköisesti valinnut empatiakykyisen kumppanin.


    • 13+3

      Istun pimeässä huoneessa ja olen yksinäinen.

    • 65tgy67iygvu67i

      Naisethan ovat enemmän läheisriippuvaisia kuin miehet, eivätkä useasti pariskunnan mies ja nainen ole kavereita keskenään. Mutta ihminen kyllä voi vaikuttaa toiseen niin positiivisesti kuin negatiivisestikin omalla luonteellaan, rauhallinen rauhoittaa yms..

    • 3+3

      Onpa pöljä aloitus.
      Älä yleistä.
      Tilanteita on monenlaisia vaikka ulkopuolisen silmin näyttää samalta.

      Entä jos nainen on yksinäinen ainoastaan parisuhteen puutteen takia?

      Ihminen voi olla yksinäinen, vaikka olisi 100 kaveria. Kaverit ja parisuhde ovat aivan erilaisia ihmissuhteita. Kavereista ei saa elämänkumppania, joka on useille yksinäisille se syy yksinäisyyteen. Kavereita nähdään silloin tällöin, kumppanin kanssa eletään.

      Ei ikimaailmassa kannata olla sellaisen kumppanin kanssa, jonka kanssa tuntee olonsa usein yksinäiseksi.

    • :-)

      Kuka näitä kavereita kaipaa, mitä täällä saa, heh.

    • Jii007

      Naiset nyt muutenkin on niin sekaisin, että niitä kannattaa vältellä. Ei varmaan maailmasta löydy sellaista naista, joka ihan täysillä kävisikään. Kaikki tuntemukset hallitsee naisten elämää ihan täysin, jos niitä panettaa niin ne muuttuu ihan sekaviksi, jos niitä itkettää ne muuttuu ihan sekaviksi, jos niitä naurattaa ne muuttuu ihan sekaviksi, jos ne tuntee olonsa riittämättömäksi ne muuttuu sekaviksi jne. Kaikki tunteet tuntuu naisilla olevan ihan övereitä ja voi luoja jos siihen päälle isketään vielä kuukautiset, jotka vähintään kymmenkertaistaa kaikki tunteet. Ei naisten kanssa varmaan ole sellaista päivää, että ei tarvitse lohdutella niitä, kuunnella jotain murheita tai hävetä jotain järkyttävää naurukohtausta kassajonossa.
      Väitteet perustan omiin huomioihini.

    • another gay movie

      ryhdy homoksi jos naiset ei kelpaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      167
      4949
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1519
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1411
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1153
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      967
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      925
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      151
      824
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      747
    Aihe