Olen todella pulassa...
En tiedä rakastaako mieheni minua enää?
Ehkä joku teistä voisi auttaa, jos on kokemusta ym.
Alussa meillä meni todella hyvin. Helliteltiin sanoilla ja teoilla päivittäin... sitten parisuhde arkeentui, niinkuin käykin, eikä se minua haitannut.. MUTTA se haittasi, että en ole enää kuullut niitä sanoja, että "rakastan sinua". Muita nimiä saan kyllä kuulla,kuten "hunaja" ja "prinsessa". Mutta silti olen äärettömän epävarma ja olen myös itse sulkenut suuni. Miehelleni on myös äärettömän tärkeää olla kavereitten kanssa.
Ja olla hyvä työssä ja urheilussa.. ja ne kaikki menee edelle. Minä tulen vasta niitten jälkeen. Enkä kestä sitä!!
Mitä voisin tehdä?
En tiedä rakastaako mieheni minua enää?
Ehkä joku teistä voisi auttaa, jos on kokemusta ym.
Alussa meillä meni todella hyvin. Helliteltiin sanoilla ja teoilla päivittäin... sitten parisuhde arkeentui, niinkuin käykin, eikä se minua haitannut.. MUTTA se haittasi, että en ole enää kuullut niitä sanoja, että "rakastan sinua". Muita nimiä saan kyllä kuulla,kuten "hunaja" ja "prinsessa". Mutta silti olen äärettömän epävarma ja olen myös itse sulkenut suuni. Miehelleni on myös äärettömän tärkeää olla kavereitten kanssa.
Ja olla hyvä työssä ja urheilussa.. ja ne kaikki menee edelle. Minä tulen vasta niitten jälkeen. Enkä kestä sitä!!
Mitä voisin tehdä?
Vastaukset 21
Vanhimmat
itse sanottua, että rakastat??
Ei ole mukavaa hokea rakkauttaan, jos ei saa siihen mitään vastakaikua!
Kokemusta on!
Moi Koo!
En kyllä enää itsekkään sitä koskaan sano. Jotenkin en kestä sitä pettymyksen tunnetta, jos sanon sen eikä toinen sano sitten mitään takaisin. Vähän aikaa sitten jaksoin vielä sanoa "kulta" tai jotain mutta nyt en enää sano niitäkään...
Enkä halua anella toista sanomaan mitään... mun mielestä sen pitäis tulla luonnostaan??
Olenkin ajatellut, että jos sanois vaikka että ROSKIS, niin ehkä kuulis, kuunnellanko mua ollenkaan.
Kalle:)
Me naiset varmaan syyllistytään just siihen, että kuullaan vain se, mitä halutaan kuulla!!
Ja mun ongelma onkin se, että kuulen mutten kuuntele.
Sanooko miehet suoraan, jos tunteet ovat muuttuneet tai yleensäkin suoraan kaikista asioista vai onko ne samanlaisia kuin naiset, et annetaan vihjeitä ja odotetaan hermostuneena että toinen tajuais?
"Olet Roskis" on varmasti seuraava mitä kokeilen. Pakko yrittää säilyttää edes huumori:)
tuli mieleen,että tuosta minunkin mies aina valittaa,että täytyy sanoa suoraan,hän ei ymmärrä mun huenovaraisia vihjauksiana! eikö ole kumma,että miehet on niin suoraviivaisia,ei mielikuvitusta! ;-))
Minusta tuo teidän tilanne kuulostaa ihan normaalilta. Tuollaistahan se arki on. Kas, elämässähän on muutakin kuin vain se rakas puoliso.
Miehesi elämä tuntuu olevan ihan hyvin raiteillaan. On työtä, harrastuksia ja rakastava (?) vaimo.
Ainakin minä miehenä arvostan ihan tavallista arkista elämää ja siihen kuuluu perheen lisäksi työ ja kaveritkin. Ja kyllä suomalaisen miehen luonteeseen kuuluu se, että työ hoidetaan kunnolla. Aikaa kun kuluu ja työkin "arkistuu" niin sitten on taas enemmän aikaa suhteen hoitamiseenkin.
Eikä se, ettei miehesi kerro sinulle ääneen rakastavansa sinua, tarkoita sitä, etteikö hän rakastaisi. Maapallokin on jokseenkin pyöreä, vaikka emme sitä jatkuvasti toisellemme vakuuttele. Ja kyllä nuo muut hellittelysanat kertovat paljon...
Tokihan, jos asia mieltäsi kovin painaa niin siitä kannattaa keskustella jonain sopivana, rauhallisena hetkenä.
Kiitos miehisestä kannanotosta!!
Se tosiaan avasi kyllä silmiäni...
Taidan osittain vaatia mieheltäni liikaa.
Minun pitäisi olla se, joka tukee, vaikka töissä tai muualla menisi joskus huonostikin!
Ehkä tämä arjen tuleminen on vain vaikeaa minulle ja vaatii totuttelua. Toivottavasti totun siihen?
Rakastan miestäni valtavasti ja sen takia haluaisin, että olen hänelle maailman tärkein..
Mutta maapallo on pyöreä ja rakkaus kova. Siihen kai pitää vain luottaa.
Mutta mistä sitten tietää, jos rakkaus on todellakin loppunut?
Aiheesta en kyllä uskalla keskustella, sillä en kestä sitä pettymystä ja nöyryytystä...
Tämä saattaa kuulostaa vähän oudolta, mutta minä olen aikoinaan sanonut omalle kullalleni rakastavani häntä toistaiseksi ja samalla lupasin ilmoittaa, jos tilanne muuksi muuttuu.
Nykyään tulee sitten toisinaan muistutettua, että: "Tilanne ei ole muuttunut!" Herättää muuten mukavasti hilpeyttä molemmissa:-)
Yleensä osoitan tunteitani ihan pienillä arkisilla asioilla. Ruokaa pöytään, eukon auto kuntoon jne. Sitä semmosta tavallista touhuilua ja TURVALLISTA yhdessä elämistä.
Mielestäni on muuten niinkin, että rakkauden tunnustukset kärsivät inflaation, jos niitä liian kanssa hokee. Amerikkalaisethan rakastavat sitä ja tätä ja tuota - ylipäätään ihan kaikkea ja kaikkia. Jotenkin yliampuvaa se niiden meininki...
Mukavaa viikonloppua toivottelen :-)
Sinulla todellakin on meneillään kriisi. Olette eläneet niin hekumaisessa suhteessa että arkiintuminen tuntuu ahdistavalta.
Noin kävi minullekkin. Ajattelin juuri samoja asioita, sitten jopa epäilin omaakin rakkauttani. Kerran kuitenkin ratkesin ja itkien kerroin miehelleni mitä kriisiä ja tunnekuohuja olen sisälläni käynyt.. Oli todella pelottavaa kohdata arki, varsinkin ajatellen: Tähänkö tää nyt loppu? Tai, ei meidän suhteen pitänyt näin mennä yms.
Tämä on kuitenkin veikkaus, sillä en tunne sinua kuitenkaan enkä siten osaa sen enempää sanoa.
Puhu tai kirjoita kuitenkin miehellesi!
Moi Äm!
Minäkin olen alkanut jo välillä epäilemään omiakin
tunteitani.. Ja ajattelen, että oliko kaikki tämä
vain harhaa? Toivottavasti ei...
Miten sinulle/teille sitten kävi?
Olen miettinyt että miten saisin sellaisen
keskustelun aikaan, ettei se menisi mihinkään
syytös-puolustelu kannalle, vaan olisi kahden
aikuisen ihmisen järkevää keskustelua.
Haluan nimittäin tietää, miten asiat ovat, että
voin sitten tehdä tarvittavat päätöksen jatkon
suhteen...
Pelottaa kyllä vähäsen aloittaa keskustelu, jos
mun "pelot" osoittautuu todeksi?
Tämä kriisi tapahtui puolentoistavuoden seurustelun jälkeen, jolloin muutimme yhteen. Selvisimme siitä. Olemme olleet jo 7 vuotta yhdessä erittäin onnellisina. Puolisentoista vuotta ollaan oltu jo naimisissakin.
Hän oli se oikea. Meissä molemmissa vain tapahtui muutoksia ja huomasimme uusia puolia jotka ainakin minua pelotti.
Mieheni ei ole ns.tunneihminen. Tai on hän, mutta puhuu tunteistaan harvemmin. Puhuttuamme rehellisesti selvisi, että myös hän oli ollut peloissaan. Sillä hetkellä me huomasimme toisistamme jälleen jotain uutta ja käyty keskustelu vain vahvisti suhdettamme ja rakkauttamme.
Näimme yhdessä myös ne arjen hyvät puolet, joista olimme jo jonkin aikaa yhdessä kerenneet nauttimaan. Elämämme muuttuikin yllättävän paljon. Arjen myötä elämäämme tuli paljon muita yhteisiä asioita ja yhteisiä tekemisiä. Silloin kun olimme vielä "hullaantuneita" oli elämämme melko huoletonta ja juhlintaa.
Kun teimme ja teemme vieläkin asioita yhdessä, huomaamme nauttivan niistä täysin siemauksin. Eli mielenkiintomme kohdistui yhteiseen tulevaisuuten ja yhteisiin puuhiin. Tämä ja yhteinen vastuunkanto elämästä vain lujitti sidettä ja sen tuntui hyvältä.
En ihan osaa tätä sanoin kuvata, olen kuitenkin niin tunteikas ihminen että päässäni pyörii paljon asioita, joita ei aina voi sanoin selittää.
Kuulehan Eerika. Tuli sellainen olo viesteistäsi, että nyt kyllä hukkaat energiaa ihan turhaan pohtimiseen. Asia on nimittäin niin, että alun jälkeen se rakkaus muuttuu toisenlaiseksi, ei se ole enää samaa, mutta ei välttämättä yhtään huonompaa kuin se pusi-pusi -vaihe. Eikä sitä kuulu koko ajan sanoilla todistella, kyllä teot ja suhtautuminen usein kertovat paljon enemmän. Itse olen tullut siihen tulokseen, että monenlaiset pienet eleet ovat paljon tärkeämpiä. Miehelläni on tapana hipaista minua hellästi esim. kun tungeksimme ahtaassa eteisessä tms. Sanoin hänelle juuri eilen, että se tuntuu sitten älyttömän hyvältä kun teet noin. Hän vaikutti oikein iloiselta. Huomiota siis molemmin puolin.
En oikein ymmärrä mitä tarkoitat sillä, että pelkäät pettymystä ja nöyryytystä, jos keskustelisitte asiasta. Onko miehesi sitten ilkeä tai töykeä? Jos ei ole, niin anna hänen vain kertoa, mitä hän rakastamisesta ajattelee, äläkä aseta mitään kummallisia odotuksia tyyliin: en voi kestää sitä, jos hän tunnustaa, ettei rakkaus enää vie jalkoja alta. Rakkaus parisuhteessa on nimittäin paljon paljon isompi asia, eikä sillä alkuvaiheen tunnekuohulla pitkälle pötkitä.
Jos teillä menee mukavasti yhdessä, jos suunnittelette asioita yhdessä ja viihdytte toistenne seurassa sen lisäksi, että kummallakin on omia kavereitaan, niin mitä sitä voi enempää toivoa?
koko tekstin ajan kuten Arkinenkin. Kyllä se on niin, että teot todistavat eivätkä sanat.
Hei!
Ja kiitos piristävästä viestistäsi!
On todella ilahduttavaa kuulla, että tuollaista rakkautta voi olla vielä kolmenkymmenen vuoden jälkeen:)
Minut on saanut takajaloilleen se, että ennen puhuimme avoimesti tunteistamme, tulevaisuudesta yms. Nykyään emme! Mieheni varmasti sai iskun siipeensä kun en halunnut muuttaa heti hänen kanssaan yhteen. Sen jälkeen hän on ollut käsijarru päällä ja se tuntuu kamalalta!
En kestäisi sitä, jos hän sanoisi ettei uskalla suunnitella enää tulevaisuutta kanssani, tai ei halua sitä...
Ei hän tahallaan töykeä ole eikä muutenkaan mutta ehkä hän ei ymmärrä että kaipaisin niitä sanoja,jos hänelle itselleen esim. teot merkitsevät enemmän?
Mutta ymmärrän kyllä että myös ylireagoin tilanteeseen, kaiken kaikkiaan meillä menee mukavasti... nyt vaan pitää uskaltautua keskustelemaan avoimesti!
Paljon onnellisia vuosia teille eteenkinpäin ja rakkautta!!!
SINUN KANNATTAA SANOA MIEHELLESI MINÄ RAKASTAN SINUA JA SINÄ OLET MINULLE TÄRKEÄ EN HALUA MENETTÄÄ SINUA.KYLLÄ HÄN SEN SINULLE VIELÄ SANOO TÄLLÄ VIIKOLLA OLEN AIVAN VARMA.VOIT KIRJOITTAA MINULLE JOS HALUAT..
Moi!!
Mikään ei olisi kyllä ihanampaa kuin kuulla
ne sanat hänen suustaan!
Mutta tein sen päätöksen, etten aio sanoa
hänelle mitään tunteistani ennenkuin hän sanoo
minulle... Vaikka siihen menisi kuinka kauan?!
Tiedän että se on tyhmää, mutta...
Moikka!
Näyttäis siltä,etten olekaan ainoa, jolla on näitä "ongelmia". Itseäni tympii tosi paljon se, että mieheni on niin rationalisti(=järkityyppi)! Itse kyllä toitotan miehelleni aina kun siltä tuntuu että rakastan häntä. Sitten kun ei saa mitään vastakaikua...tai mieheni vastaa vain että kyllä mä sen tiiän, että rakastat. Joskus tekee mieli sanoa, että eläpäs kuvittele sitä noin itsestäänselväksi asiaksi. Mun täytyy myöntää, että oon melko vaativa tuossa suhteessa. Toisaalta ei auta olla vaativakaan, kun tulee aina siihen tulokseen, että mitä enemmän vaadin, sitä vähemmän saan rakkautta SANOILLA. Se puhuttelee mua aina vaimoksi,eukoksi tai rouvaksi. Sitten kun erehdyn kysymään et miksi en voisi joskus olla Kulta tai Rakas tai Muru...niin siihen se vastaa että "no kun sä aina vaadit niitä..niin ei oo niin helppo niitä käyttää.." No sit mä aina päätän että en koskaan enää vaadi. Puhutelkoot miten puhuttelee. Ei voi kauhalla vaatia kun on lusikalla annettu! Aina mietin samoja asioita; miksi me naiset ja miehet ollaan niin erilaisia?
Toi rouva, joka oli ollut jo 30 vuotta yhdessä.. avasi kokemuksillaan paljon. Olen ajatellut juuri sitä, että se tavallinen ja turvallinen arki, johon kuuluu 'isompi' rakkaus, on jo itsessään todella merkittävä. Ei sais eikä oikeastaan vois enempää vaatiakkaan. Mutta kun se ois joskus niin kiva, kun oma Kulta puhuttelis mua hellemmin..muulloinkin kuin vain peiton alla =)=)
parempi ku saat kehuja ees peiton alla, kaikki ei saa sillonkaan.
Näin asiantuntevalla taustallani luulen asian olevan näin: miehesi on kyllästynyt sinuun ja tekoihisi. jospa kokeilisit jotain uutta, esim. teet hyvää ruokaa, hierot häntä ja voisit ostaa vaikka uudet alusvaatteet;se voisi saada miehesi tunteet kuumiksi! en haluunnut mitenkään loukata sinua mutta näin asia on!
Taidat todella olla yhden sortin parisuhdeasiantuntija, kun latelet tommoisia typeryyksiä ja vielä itsekin uskot niihin. En yhtään ihmettele, jos sinuun on joku kyllästynyt. Kyllä kestävässä suhteessa on kyse ihan muusta kuin miehen "kuumaksi" saamisesta. Kyllähän sekin on hyvä osata, mutta eihän nainen mikään palvelujen tuottaja ole perheessä sen enempää kuin mieskään.
voi elämä, tuo kaurisukko on uskokaa tai älkää MUn oma ukko! Kerroin että kävin kirjotteleen.. ja se tietää et mun nimimerkki on leijona..=) eipä tuo mitään ainakaan huonoa tykänny..naureskeli vaan..ja vastasi niin kuivasti ku vastasi! .."oohan tyytyväinen.."
Ei voi muuta ko nauraa!