Olen 30 nainen. Elmään on mahtunut seurusteluita ja pinnalisempia suhteita muutama. Koskaan en ole ajatellut edes seuusteluni johtavan nk. pitkäaikaiseen parisuhteeseen. Olen elänyt päivän kerrallaan periaatteella "ihmiset ovat kuin kiertotähtiä elämässä; tulevat ja menevät".
Nyt olen sitten törmännyt kahteen mukavaan mieheen, jotka molemmat ovat sanoneet etsivänsä sitä oikeaa ja olevansa valmiita perustamaan oikean perheen (ikää molemilla hiukka alle 40); toisella on jopa vauva kuume ;).
Minulle on nyt sitten tullut ahdistunut olo. Ajatus parisuhteesta on kyllä ihan ok ja toki sitä olisi mukava saada rinnalle kumppani, mutta mutta..
Mikä on oikeastaan parisuhde nykypäivänä? Valitettavan usein tuntuu siltä, että alkuhuumassa kaksi amatöörinäyttelijää antaa molemmat itsestään mitä parhaimman kuvan ja sitten voidaan muutaman vuoden perusteella otta rinnakkaissuhde, kun oma puoliso on jo niin arkinen. Minun ajatusmaailmani ei tätä hyväksy. Haluaisin edes vaaleanpunaisissa päiväunissani uskoa parisuhteessa olevan enemmän inhimillisyyttä kuin individualistisen yksilön omien tarpeiden ja etujen tavoittelemista.
Siis liian erilainen parisuhteeseen?
Niin, ja sitten on tuo perheenperustaminen.. Siihen kai kuuluu lapsia..? Entä kun on sairaus, eikä voi koskaan saada lapsia? Olen monta seurustelua jättänyt aloittamatta, koska olen miehen tiennyt haaveilevan lapsista. Pitäisikö joskus uskaltaa sanoa miehelle "jättämisen" syy: se, että en voi saada lapsia?
Niinpä niin.. Vai sitten sinkkuna koko elämä..?
Nyt olen sitten törmännyt kahteen mukavaan mieheen, jotka molemmat ovat sanoneet etsivänsä sitä oikeaa ja olevansa valmiita perustamaan oikean perheen (ikää molemilla hiukka alle 40); toisella on jopa vauva kuume ;).
Minulle on nyt sitten tullut ahdistunut olo. Ajatus parisuhteesta on kyllä ihan ok ja toki sitä olisi mukava saada rinnalle kumppani, mutta mutta..
Mikä on oikeastaan parisuhde nykypäivänä? Valitettavan usein tuntuu siltä, että alkuhuumassa kaksi amatöörinäyttelijää antaa molemmat itsestään mitä parhaimman kuvan ja sitten voidaan muutaman vuoden perusteella otta rinnakkaissuhde, kun oma puoliso on jo niin arkinen. Minun ajatusmaailmani ei tätä hyväksy. Haluaisin edes vaaleanpunaisissa päiväunissani uskoa parisuhteessa olevan enemmän inhimillisyyttä kuin individualistisen yksilön omien tarpeiden ja etujen tavoittelemista.
Siis liian erilainen parisuhteeseen?
Niin, ja sitten on tuo perheenperustaminen.. Siihen kai kuuluu lapsia..? Entä kun on sairaus, eikä voi koskaan saada lapsia? Olen monta seurustelua jättänyt aloittamatta, koska olen miehen tiennyt haaveilevan lapsista. Pitäisikö joskus uskaltaa sanoa miehelle "jättämisen" syy: se, että en voi saada lapsia?
Niinpä niin.. Vai sitten sinkkuna koko elämä..?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aika vaikea kysymys. Jos meinaat aloittaa pysyvän suhteen niin ensimmäiseksi kannattaa unohtaa kuvitelmat täydellisestä liitosta. Jokaisessa meissä on omat vikamme ja jos ne jäävät kohtuullisen pieniksi (eli siis ei väkivaltaisuutta, alkoholismia, vieraita naisia, sairalloista mustasukkaisuutta, kummallisia neurooseja jne.) niin miehessä voi olla potentiaalia. Sen tietää varmasti vasta muutaman kuukauden yhdessäasumisen jälkeen.
Seurusteluaika kieltämättä muistuttaa usein kahden amatöörinäyttelijän puuhastelua. Jos aiot tehdä lapsia niin parisuhteen laadulle kannattaa antaa painoa. Kaikista vaikeuksista huolimatta en vaihtaisi perhettäni pois. Mitä vanhemmaksi tulee niin sitä tärkeämmäksi omat lapset ja toimiva parisuhde muodostuvat. Vaikeuksia ei kannata pelätä koska ne on tehty voitettaviksi. Siinä sitä sitten sitkeys ja sisu punnitaan.
Toisaalta jos olet kangistunut omiin kaavoihisi ja tottunut toimimaan mielesi mukaan niin vaikeuksia on luvassa. Perheellinen joutuu aina ottamaan puolison ja lapset huomioon. Narsismi elämäntapana ei ole kovin kestävää laatua. Kaikkea ei voi saada. Asioilla on puolensa.
Jos olet tulisesti rakastunut, aloita suhde, jos miehet vain ovat mukavia, unohda... ei kestä.
saada lapsia, se ei estä sinua ryhtymästä äidiksi. Maailma on täynnä lapsia, jotka kaipaavat äitiä ja isää. Jotkut heistä vasta syntyneitä. Adoptiokustannuksiin voi nykyään saada tukea.
Pisti vain silmään.. Luuletko, että rinnakkaissuhde on oman edun tavoittelua? Sitä se ei ole vaan juuri päinvastoin; siitä menee koko oma elämä sekaisin. Täytyy tehdä kaikkensa, ettei myös kumppanin elämä menisi ja saisi omansakin järjestykseen.
Ei voi sanoa millainen on parisuhde tänäpäivänä. Jokainen ihminen on erilainen ja niin myös väistämättä kahden erilaisen ihmisen muodostama parisuhde. Sekin riippuu ihan itsestä ajatteleeko kumppanisi sinut arkipäiväiseksi... toisaalta joku kaipaa juuri sitä arkipäiväisyyttä enemmän kuin mitään muuta.