Mitä mieltä olette:
Jos on parisuhde, missä nainen on opiskelija, ja mies vakituisessa työssä, niin miten maksetaan esim vuokra? Nainen saa opintotuen, alle 400 (miehen tulojen takia ei saa ihan täyttä), ja mies saa käteen noin 1300 kuussa. Kuuluuko miehen maksaa vuokra kokonaan mielestänne? Miksi kuuluu, miksi ei? Entä muu "elatusvelvollisuus"? Pitäisikö naisen ottaa mielestänne opintolainaa jotta maksukyky olisi tasapuolisempi? Jos nainen menisi töihin, hänen opintonsa viivästyisivät. On stressittömämpää keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Näillä näkymin naisen opinnot jatkuvat vielä 3 vuotta.
Jos itse tienaisit huomattavasti enemmän kuin puolisosi, olisitko valmis maksamaan enemmän asumismenoja, ja ehkä jopa antamaan puolisollesi rahaa vaikka kenkiin tms?
Jos on parisuhde, missä nainen on opiskelija, ja mies vakituisessa työssä, niin miten maksetaan esim vuokra? Nainen saa opintotuen, alle 400 (miehen tulojen takia ei saa ihan täyttä), ja mies saa käteen noin 1300 kuussa. Kuuluuko miehen maksaa vuokra kokonaan mielestänne? Miksi kuuluu, miksi ei? Entä muu "elatusvelvollisuus"? Pitäisikö naisen ottaa mielestänne opintolainaa jotta maksukyky olisi tasapuolisempi? Jos nainen menisi töihin, hänen opintonsa viivästyisivät. On stressittömämpää keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Näillä näkymin naisen opinnot jatkuvat vielä 3 vuotta.
Jos itse tienaisit huomattavasti enemmän kuin puolisosi, olisitko valmis maksamaan enemmän asumismenoja, ja ehkä jopa antamaan puolisollesi rahaa vaikka kenkiin tms?
Vastaukset 33
Vanhimmat
Ei muuta kun 50/50. Mehän eletään TASA-ARVOSSA! Eiks naisetkin ole vuosia huutaneet kurkku suorana tasa-arvoa?!
Tämän viestin on kirjoittanut köyhä mies.
Jos nainen maksaa puolet vuokrasta, ei sille ehkä jää ku joku 100 e käteen, tai riippuu vuokrasta. meinaatko että se sillä 100 eurolla maksaa myös puolet ruuasta ja kaikesta muustakin? kyllä se väkisinkin menee siihen että mies maksaa enemmän sitten ainakin ruokaa..naisen pitäisi saada itekin se 1300 että voisi mennä 50-50...
Eli toisen osapuolen (tässä tapauksessa mies) pitäisi mielestäsi kustantaa toisenkin eläminen? Ja näin välillisesti maksaa osa toisen opiskelusta.
Mitä, jos suhde päättyy 3 vuoden päästä? Toinen on saanut "ilmaisen" elämisen ja koulutuksen ja toinen on saanut...? Ei ihme, että täältä saa aina aika ajoin lukea katkeria tilityksiä toisesta sukupuolesta.
Mitä se järki maksaisi, jos sitä olisi kaikilla?
Suhteessa ei aina VOI laittaa 50/50 rahoja. Esim. jos saa työttömyyskorvausta 100 e/kk ja puoliso palkkaa 1000 e/kk niin 500 e:n vuokraa on vähän pahempi laittaa puoliksi, eikö?
Eli siis naisen pitää ottaa opintolaina että voidaan maksaa kaikki 50-50? Sekö se on mielestäsi hyvää kumppanuutta ja toisen auttamista?
Taidat olla vellihousu koko mies. Pyh tuommoisille. Yhden truollaisen kanssa elin ja se sai olla viimeinen tuollainen tyyppi.
Jos osat olisivat toisinpäin, en minäkää vaatisi miestäni lainaa ottamaan jotta kaikki menisi varmasti tasan, inhottavaa itsekkyyttä, kertoo kyllä paljon muutakin ihmisestä.
Ihan niinkuin raha olisi tärkein juttu maailmassa. Pyh, pah ja pöh!
Lue kirjoittamasi uudelleen, tarkasti. Puhut itsesi pussiin! Oletko Sinä yksi "sellaisista" elätettävistä?
Meillä on vielä vähän aikaa se tilanne, että toinen opiskelee.
Niin kauan kuin me olemme yhdessä olleet, niin olen aina ajatellut, että yhteistä elämää rakennetaan kokonaisuudessaa yhteisesti, niin työn, opiskelun kuin vapaankin suhteen.
Itsellä on varsin selkeästi suuremmat tulot ja tulee olemaan senkin jälkeen kun opiskelut päättyvät ja on töissä.
Itse en pihtaa kukkaroa, vaan rahoitan kykyni mukaan elämää ja jos toisella tili on nollassa, niin laitan sinne rahaa ja muutenkin autan henk.koht. tavaroiden hankinnassa ym.
Asumisen maksan pääsääntöisesti kokonaan, mutta aina kun mahdollista, niin toinen haluaa osallistua aidosti myös kustannuksiin esim. käymällä ruokakaupassa ym.
Elämä on yhteistä ja minä en arvosta rahaa niin paljon, että sitä pitäisi eritellä "minun/sinun".
Meillä näin ja töissä koen käyväni siksi, että saan palkkaa ja palkan koen olevan vain väline, jolla normaali elämä pyörii jollakin tavalla. Kenen palkasta tai tuloista sitten puhutaan, niin sillä ei minulle ole mitään väliä. Rahalla voi saada paljon pahaa aikaan, mutta onnea ei rahalla osteta.
Juuri noin minäkin ajattelen. Miksi tehdä asioista turhaan vaikeita? Jos kaikki pitää jakaa tarkasti 50-50 niin mitä yhteisen elämän rakentamista se sellainen on? Tähtää vaan siihen että kun suhde loppuu niin kumpikaan ei varmasti ole jäänyt vähemmälle.
Suurituloisemman (miehen) pitäisi maksaa suurempi osa, mutta pienituloisempi(nainen) ei saisi hassata miehen rahoja omiin turhuuksiinsa tai laiskotella vaan opiskella ahkerasti. Jos meinaa olla loppuiän yhdessä, on aika hankalaa eritellä rahoja. Suuret ostokset (asunto, auto) omistussuhteet kannattaa merkata ylös avoliitossa ja avioehdon kanssa.
yhdessä sopia mikä on paras tapa juuri teille. Meillä minä elin alkuvuonna 4 kuukautta täysin tulottomana, kun kirjoitin gradua, enkä enää saanut opintotukea. Mieheni käytännöllisesti katsoen elätti minua, ja se oli meille molemmille ookoo, koska tiesimme ettei niin jatku ikuisesti. Itsestäni tuntui kyllä välillä vähän "loiselta", kun elin toisen rahoilla..
Nyt olen minäkin töissä, ja koska saan parempaa palkkaa kuin mieheni, maksan välillä isomman osan laskuista. Periaatteessa yritämme kyllä hoitaa kulut fifty-fifty.
Se on teistä molemmista kiinni, miten haluatte tilanteen hoitaa ja millainen järjestely teille sopii.
Eipä tullut nuorena aviomiehenä mieleenkään muu, kuin se rakkaus, onnellisuus ja täydellinen avoimmuus kaikessa. Myös raha- asioissa.
Yli kahdenkymmenen yhteisen vuoden aikana sinisilmäisesti annoin exän käytellä tiliäni kaikkiin menoihimme vapaasti. Olinhan ja olen vieläkin vakituisessa työsuhteessa ja rakentaessani iltaisin päivätyön jälkeen taloamme hänellä oli kaiken aikaa paremmat mahdollisuudet pyörittää arkista talouttamme ollessaan hoitovapaalla esikoistamme hoitamassa. Exä ei koulutustaan vastaavaa työtä halunnut tehdä vaan lähti opiskelemaan uutta ammattia toiselle paikkakunnalle pariksi vuodeksi.
Näin mentiin ja exä toimi opiskeluaan vastaavassa uudessa ammatissa virahaltijana muutaman vuoden kunnes taas ammattiinsa ja haki sinne samaan kaupunkiin taas opiskelemaan uutta ammattia.
Siinä vaiheessa minä ehdotin että myydään talo, kun tuota rahaa meillä ei koskaan oikein ollut ollut ja tiukempaa tulisi, kun exä vielä lisää kolme vuotta halusi opiskella ja oli jo toinenkin pikku suu perheeseen putkahtanut.
Taas mentiin näin. Exä opiskeli ja asui siellä opiskelupaikkakunnallaan ja minä kävin töissä ja hoitelin kahta lastamme ja rakentelin siinä sivussa viikonloppuisin ja iltaisin lasten mentyä nukkumaan, meille uutta taloa.
Kaiken tuon ajan meillä oli yhdessä käyttöoikeus minun tililleni ja sille yhteiselle rakennustilille. En koskaan ajatellut, että minullakin voisi olla käyttöoikeus exäni tiliin. Olinhan vanhanaikaisesti vastuuntuntoinen ja edelleen exääni rakastunut.
Rahaa ainakaan minulla ei ollut koskaan kaikkina vuosina.
Exä alkoi käydä naisten kesken ruskareissuilla kerran tai useamman lapissa ja minä metsästelemässä kertavuoteen itäsuomessa.
No sitten taas exää alkoi tympiä senhetkinen ammatti ja työnantajakin antoi mahdollisuuden sellaiseen osa- aikaiseen työssäoloon ja kun exän tulotkaan eivät "paljoa" putoisi, niin hän alkoi erikoistua ja matkusteli sinne tänne suomea opiskelun merkeissä.
Tuossa vaiheessa, kun meillä oli kuitenkin vielä asuntovelkoja joltisenkin tiukalla maksutahdilla meneillään, minä huomautin että olis se kiva että molemmat tehtäisi ensin täysiaikaisesti töitä ja velat pois ja sitten katseltaisiin töiden vähentämistä ja mahdollisia opiskelutarpeita.
No, hommahan karkasi käsistä ja eukko alkoi opiskella ja minä kaappijuopoksi, kun ei ollut rahhoo eikä koskaan seuraa eukosta. Jos hän ei opiskellut, niin kulki opiskelukaverinsa kanssa ja suunitteli opiskelureissuja. Poikien kanssa vietin vapaa- aikaani myös ja samalla vieraannuimme exän kanssa.
Erohan siitä tuli ja syy oli exän kertoman mukaan: kun ei ole enää mitään yhteistä ja ei muutenkaan ole enää hänellä mitään tunteita minua kohtaan.
Erosimme sovussa, myimme kotimme ja jaoimme velkojenmaksun jälkeisen omaisuuden tasan ja annoin exälle suurimman osan irtaimesta omaisuudesta, kun en oikein tiennyt mitä elämälleni olisin tehnyt. Mikään ei kiinnostanut.
Exä muutti opiskelukaupunkiinsa ja hällä oli siellä virkamies valmiina seuraa pitämässä
Sitten pahimman painajaisen päätyttyä katselin taaksejäänyttä elämää ja totesin joutuneeni suuren kusetuksen uhriksi: Minun rahoittamani elämän saavutukset jaettiin, mutta exän opiskelemaa pääomaa ei jaettu millään tavalla.
Että tällasta saattaa olla edessä liiasta sinisilmäisyydestä.
Niin avomieheni saa opintotukea joku 250 €/kk itse tienaan reilu 1500 € kuussa käteen. Molempien "palkat" ovat molempien rahaa. Emme edes ajattele kumpi maksaa vuokran ym. rahat ovat meidä eivät minun tai hänen.
mä en tajua tuota että ptää olla jotenkin sujut sentilleen...
olet sä armas henkilö arvaten mies varma että tyttösi saa ihan yhtä monta orgasmia kuin sinä yhdynnöissänne - miten sun pitäisi toimia että se olisi aina fftyfifty- olisihan se reilua
Ja mitä sinä, arvatenkin perusnainen, kuvittelet, että lahnana makaava nainen edes tietää orgasmista? Ja jos luulet siemensyöksyn ja orgasmin tarkoittavan samaa asiaa, niin suorastaan säälin miestäsi.
Meil menee molempien palkat yhdelle tilille. Molemmat sitä samaa tiliä käyttää. Mun palkka on melkein 2x vaimon palkka. Mutta sen verran niukoilla ollaan et kaikki menee kumminkin, mitä sillä on väliä minkä tilien kautta ne rahat kulkee? Sit jos olis hirveesti ylimäärästä rahaa, niin ehkä vois tulla keskustelua siitä miten ne käytettäs.
"..ja ehkä jopa antamaan puolisollesi rahaa vaikka kenkiin tms?"
Ja ehkä, mikä peen EHKÄ? Jos toinen tarvii kengät eikä sillä oo rahaa niin pitäiskö sen ilman kenkiä kulkee. Ja jos ne kengät on huonot niin menettekö kumminkaiman häihin niin, että sulla on lakerikengät ja avokillas nuhjuiset ronttoset?
Kaikki riippuu siitä oletko ajatellut, että tämä on sinun elämääsi olla hänen kanssaan. Jos olet niin et tuollaisia mieti.
Olen ollut kahdessa avioliitossa. Rahat on olleet niin tiukalla ettei ole ollut varaa laskea kumpi mitäkin on tienannut.
Nyt kun jää jo vähän myös sukanvarteen niin eipä katsota silloinkaan. Tilit ja rahat on yhteiset. Niin myös säästöt ja hankinnat. Tienaan enemmän kuin mies.
Jos nyt jostain syystä joskus ero tulisi niin en tienaamieni rahojen ja tavaroiden perään itke.
Ei ole kuitenkaan ero edessä edes häämöttämässä.
Edellisestä avioliitossa lähdin niin, että jätin suurimman osan miehelle. Hommasin kirpputoreilta uudet huonekalut, otin lapset kainaloon ja aloitin alusta. En ole katunut hetkeäkään. Mitään.
Kun yhdessä ollaan, on yhteinen koti ja yhteinen talous, yhteiset rahat. Nykyään monet miehet ajattelee, et tasa-arvo on siinä, et nainen tienaa yhtä paljon, mut kumminkin kotityöt kuuluu naisen tehdä, siinä tasa-arvoa ei enää tunneta. Jos mies maksaa enemmän kuluja, voi nainen vastavuoroisesti tehdä enemmän kotitöitä. Itse opiskelen, mies töissä. Pahalta se tuntuu, kun mies kasvattaa säästöjään, ja huonoina hetkinä tokaisee, kuinka kalliiksi olen hänelle käynyt. Itsellä ei rahat riitä edes kaikkeen tarpeelliseen. Hoidan kodin ja teen töitä vielä vaativan opiskelun lisäksi. Olen aivan loppu. Vuosia kestänyt suhde päättyy todennäköisesti eroon. Mutten näe muuta vaihtoehtoa, kun kuukausia olen yrittänyt ratkoa erimielisyyksiämme, turhaan. Tärkeistä asioista ei voi olla eri mieltä, silloin yhteistä elämää ei voi rakentaa vakaalle pohjalle. Valmistuttuani saattaisin tienata kolminkertaisesti sen mitä mieheni, ja olisin pitänyt itsestäänselvänä, et kaikki on yhteistä... Mutta, hankin oman asunnon, en halua olla taakkana kellekään. En yksinkertaisesti jaksa enää. Annan miehelleni kaipaamansa Onnen, pitää rahansa ihan yksin ja tulla rikkaaksi...
Meillä mies aina riidan keskellä sanoo että jos minä tulisin taloudellisesti yksin toimeen, olisin jo lähtenyt..voi jeesus. Nyt minulla ei ole opintolainaa koska mies ei halua että otan, kun hän kumminkin tienaa. Jos eroaisimme, niin pakkohan mun olisi se opintolaina ottaa! eli en 300 eurolla kuussa pärjäisi todellakaan yksin. Mutta että pitää lähteä tuolle linjalle, ihan kuin olisin hänen kanssaan vain sen takia että joku elättää. Jos saan jostain rahaa, käytän sen melkein aina yhteisesti, sillä todellakin haluan kantaa myös korteni kekoon. Ja välillä kun olen marissut että mies ei siivoa ollenkaan, niin hän vetoaa, huumorilla kylläkin, että kun hän käy ansiotyössä niin eikö ole oikeus ja kohtuus että minä teen ruuan jne. Ei mua se haittaa jos vaaka hiukan kallistuu siihen suuntaan että minä sen ruuan teen, mutta se että sitä pidetään ITSESTÄÄNSELVYYTENÄ! Mies aina kyselee koska valmistun, koska valmistun, kun olettaa että musta tulee joku huippuluokan johtaja välittömästi, ja että pääsen suoraan vakituiseen duuniin. Sitten mies haluaa virkavapaata ja minä elätän häntä parisen vuotta. Suurimmaksi osaksi hän sanoo nuo vitsinä, mutta riitojen aikana tuntuisi kyllä olevan myös tosiperää..en tiedä mitä ajatella. En todellakaan halua olla kenellekään taloudellinen taakka, enkä sitä mielestäni nyttenkään ole. Kesällä paiskin töitä niska limassa ja opiskelen samalla, maksan vuokran kokonaan jne jotta vähän tasapainottuisi. Saapahan mies ainakin ryypätä omat kesälomarahansa..kyllä mullakin taitaa ero siintää kiikarissa..
Ei voi kuin sääliä. Eihän se mies ole tosissaan sun kanssa jos noin laskeskelee.
En vois olla päivääkään tollasessa suhteessa.
Ei tosissaan = oikein epävarma itsestään ja toisesta.
Viestistäsi ei tule ilmi, oletko sinä se nainen, joka opiskelee vai mies, joka naista elättää. No, itseasiassa eihän sillä ole väliä.
Meillä tilanne on sellainen, että minä (nainen) tienaan n. 1600 €/kk ja mieheni opiskelee. Koska minun ansioni vähentävät hänen asumislisäänsä, on minusta reilua, että molemmat maksamme esim. vuokraa suhteessa ansioihimme. Eli kun minä tienaan x4 enemmän, maksan minä vuokrasta 300€ ja mieheni 100 €. Ruokaostokset teen yleensä minä, toki miehenikin silloin tällöin maksaa kaupassa. Olemmekin hieman leikkimielisesti sopineet, että minä elätän miestäni nyt kun hän opiskelee, ja kun hän valmistuttuaan tienaa x2 niin paljoin kuin minä, elättää hän sitten minua. Tai siis, että sitten hän maksaa suuremman osan vuokrasta jne. Meillä tämä järjestely toimii vallan mainiosti. Tällä periaatteella siis norm. kulutusmenoista vastataan yhdessä, molemmat oman maksukykynsä mukaan ja sen lisäksi molemmille jää rahaa omaan käyttöön, jolla saa tehdä mitä lystää.
Mielestäni pennin tarkka rahojen laskeminen ei vakavassa parisuhteessa onnistu. Eihän sitä millään voi kaikkea laittaa puoliksi. Useinhan esim. mies syö huomattavasti enemmän ja silti kauppalasku jaetaan puoliksi.
Mielestäni alkuperäisen kirjoittajan kannattaisi pohtia, myös tilannetta, jossa teillä olisi lapsia. Entä jos nainen hoitaisi heitä 3-vuotiaaksi asti kotona vanhempain päivärahalla? Pitäisikö silloinkin muka laskut pistää puoliksi vaikka toinen tienaisi minimaalisen vähän siitä syystä, että hoitaa yhteistä lasta? Ja toisaalta, mistä sitä ikinä tietää vaikka joskus tilanne olisikin niin, että mies onkin työtön ja nainen töissä. Jos eletään vakavassa parisuhteessa, jossa tarkoitus on viettää loppuelämä yhdessä, niin eikö silloin kannattaisi suunnitella yhteistä rahankäyttöä hieman pidemmälle kuin muutaman vuoden opiskeluja ajatellen. Eiköhän se tilanne jossain vaiheessa tasoitu, tavalla tai toisella.
Juuri näinhän sen pitää mennä kypsässä ja vakavassa suhteessa. Tälläisella suhteella on tulevaisuutta myös sen suhteen että lapsia uskaltaa hankkia.
Ei vakavassa suhteessa voi ajatella kuin oltaisiin kämppiksia ja kaikki menisi 50/50 jos tulot ovat hyvin erisuuruiset.
Jos kyseessä on vakava suhde eli avioliittokin tulee kysymykseen sitten kun se on vaikka rahallisesti mahdolloista, niin kyllä enemmän tienaavan pitää tulla vastaan eikä kaikki voi mennä 50/50. Vai pitäisikö toisen syödä aina makaroonia ja tonnikalaa ja toinen syö kalliimpia ruokia ja jopa pihvejä? Siis jos yhdessä eletään muutenkin kuin kämppiksenä eli ollaan parisuhteessa ja jos tuloerot ovat suuret niin kyllä sen enemmän tienaavan tulee osallistua enemmän menoihin ja ruokalaskuun. Ja jos joku pälpättää jotain tasa-arvosta niin se on juuri tasa-arvoa että enemmän tienaava osallistuu enemmän menoihin ja ruokalaskuun.
Meillä minä käyn töissä ja mieheni opiskelee. Tosiaan tuet ovat miehelläni noin 400 euroa,että ei kovin paljon ja oma palkkani n.1200 euroa. Me maksamme kaikki laskut puoleksi ja tietysti vuokran. Mieheni huomasi että 400 eurolla ei pahemmin kuukautta elä ja meni viikonloppu töihin, mikä mielestäni on hyvä. Itse kun opiskelin kävin joka ilta töissä. Rankkaa se tietysti oli, mutta jostakin se leipä oli saatava. Tottakai nykyään minä saatan maksaa yksin ruokaostokset, eikä se todellakaan haittaa. ELi olen valmis maksamaan enemmän meidän taloudessa. Joskus on tiukempaa ja yhdessä siitä juttelemalla selviää. Ehdotan sulle kuitenkin niitä viikonloppu töitä jos vain mahdollista. Jos taas ei, niin kannattaa yhdessä puhua onko miehesi valmis maksamaan vuokran ja muita menoja. Opintolainaa en kannata vasta sitten kun todella on pakko, koska elämässä joutuu ottamaan lainaa(autolaina, asuntolaina)myöhemminkin. Ja viimeiseen kysymykseen jos vielä vastaisin, että jos mieheni tarvitsisi esim. uudet kengät eikä hänellä olisi varaa ja minulla olisi, niin tottakai ostaisin!!!=)
Minä opiskelija ja mies töissä. Minä maksan pienen osan vuokrasta, ruokaostokset yleensä puoliksi, mutta on niitäkin kertoja kun mies maksaa kokonaan, sähkö- ja vesilaskut puoliksi ja sitten molemmat maksaa omat puhelin yms. laskunsa. Miehelleni oli tiedossa kun muutettiin yhteen, että en pysty osallistumaan täysin kustannuksiin ja ihan onnellisia ollaan!
Riippuu tietty parisuhteen luonteesta ja ihmisistä mutta me aikanaan naimiisiin mentyämme avasimme 1 tilin johon molemmilla käyttöoikeus ja sitä on sitten käytetty kohta 30 vuotta. Kaikki tulot sinne ja sieltä maksetaan laskut jne. Tuona aikana on molemmat opiskelleet vuorollaan, kasvatettu lapsia ja eletty läpi elämän myrskyjä. Luonnollisesti tulee aikoja jolloin miehen ja naisen erilaiset tarpeet kuluttavat rahaa eri tavoin mutta keskustelemalla siitä selviää. (vaikka välillä riipii mutta se kasvattaa...)
Me olemme avopari ja meillä on yhteinen lapsi, puoliso opiskelee ja suunnittelee yksityisyrittäjän uraa. Meillä minä työssäkäyvänä maksan käytännössä kaiken mikä liittyy asumiseen. Avopuolisoni maksaa henkilökohtaiset menonsa, puhelinlaskunsa, meikit, vaatteet yms mutta minulle jää talon menot, (lainat, vedet, sähköt vakuutukset, vastikkeet, tv-luvat) sekä ruokamenot. Samoin lapseni kulut menee minun pussista, myös päivähoitomaksut ja vastaavat.
Lapsilisästä puolisoni käyttää kylläkin usein rahaa lapseni vaatettamiseen, mutta suuremmat hankinnat jää minulle. Sanomattakin selvää on, että rahaa minulla ei paljoa säästöön jää, pärjätty kuitenkin vielä on. Eniten pelottaa kokoajan se että työt loppuu, muuten menee suhkoht normaalisti. No miksi sitten näin, koska vaimoni tulot on käytännössä tällähetkellä nolla, ja se että minä rakastan vaimoani ja ennenkaikkea lastani. Voi olla, että tulevaisuudessa työtilanteemme on päinvastoin, tai sitten ei, mutta sen näkee sitten.
Esittelin tässä ketjussa ylempänä laveasti vastaavanlaista sinisilmäisyyttäni. Toivottavasti teillä on avioehto, joka sitten loppupelissä turvaa oikeudenmukaisuuden ja kohtuullistamisen jos liittonne "ennalta arvaamattomasta syystä" kariutuu. Eipähän sitten jäisi katkeruutta kummallekkaan osapuolelle.
Eihän avio/ avoliiton arjessa olekkaan mitään järkeä saatika mahdollisuuttakaan fiftyfifty- jakoon, mutta kun tämä maailma ja vuodet muuttavat ja muokkaavat meitä ihmisiä, niin olisi hyvä opetella ja miettiä jo niinä onnellisina aikoina yhteisten vuosien saatossa kertyneiden ja kertyvien pääomien ja PÄÄomien maksusuhteita. Maksellaanhan me vakuutuksiakin, vaikka ei toivota korvaustilanteiden syntyvän.
Tilanne on tämä nyt ja tulevaisuus on mikä on, mitä sitten. En voi alkaa nyt murehtia, että entä jos... Raha on vain väline jolla elän, ja jos siinä sivussa vielä elätän pari tärkeää ihmistä, niin miksipäs ei. Lapsi ei voi vanhempiaan valita, joten kyllä minä lapsestani vastaan vaikka eroaisimme.
tuo "raha on vain väline millä elän". Onneksi löytyy vielä ihmisiä jotka ajattelevat näin. Ei raha tuo onnea ja rakkautta. Kyllä menee elämä persiilleen jos jaksaa vanhempana surra sitä että menimpäs elättämään exän.
Mieheni opiskelee vielä ja minä olen töissä. Minä maksan vuokran kokonaan. Yhdessä ostamme ruuan. Hyvin menee näin.
...