Onko minäkin väkivaltainen?

Olen aina ollut rauhallinen tyttö, kaverit luonnehtivat mua usein "tasapainoiseksi" ja järkeväksi, positiiviseksi. En ole koskaan kärsinyt masennuksesta tai itsetuhoisista ajatuksista. En suutu helposti, en edes pidä julkisista kohtauksista eli esim. tunnen myötähäpeää, jos joku pariskunta riitelee avoimesti kaupungilla. Olen kärsivällinen. En ota kaikkea heti itseeni/henkilökohtaisesti ja osaan itseironian. Koko lapsuuteni ja nuoruuteni on ollut turvattu, vanhempani ovat kasvattaneet minut hyvin (toinen jopa ammattikasvattaja). En ole koskaan elämäni aikana kohdannut henkilökohtaisesti fyysistä väkivaltaa. En edes itse uskoisi itsestäni väkivaltaisia piirteitä.

Silti löin kerran entistä poikaystävääni. Suhteemme kriisiytyi ja päättyi muutenkin myöhemmin, mutta mua on vaivannut tuo kohtaus. Löin ja satutin häntä tosissaan (ei mitään bitch slapia), vaikka mä olen ehkä viimeisimpiä ihmisiä joista sen olisi uskonut. Mä muistan kuitenkin aika selkeästi sen hetken kun mulla vaan tuli ikään kuin seinä vastaan enkä kokenut enää muuta vaihtoehtoa tilanteessa. Vähän niinkun pimeni vaan. Mua hävetti, kadutti ja pelotti heti sen jälkeen, mutta jotenkin haluaisin silti kokea sen oikeutetuksi. Ai miksi? Koska en usko, että olin oma itseni siinä kohtaa. Uskon, että exälläni oli minuun jonkinlainen vaikutus. Hänellä taas nimittäin on väkivaltaista taustaa (lyönyt omaa kaveriaan, kännissä uhittelua, isänsä alkoholisoitunut lastenhakkaaja...). Hän ei koskaan lyönyt mua, mutta kävi joissain riitatilanteissa fyysiseksi, piti kiinni, työnsi/töni, seurasi perässä eikä suostunut lopettamaan/ottamaan etäisyyttä riitatilanteeseen. Monesti mua yksinkertaisesti ahdisti se iholle käyminen, vaikka olin siitä monta kertaa sanonut.

Ehkä tässä on jotain selittelyn makua, mutta voiko toinen ihminen ajaa toisen väkivaltaiseksi? Vai onko mulla aina ollut joku "piilevä" taipumus väkivaltaan? Onko mahdollista, että mä voin joskus erilaisessa tilanteessa lyödä jotain muuta ihmistä? Vai voinko mä edelleen luottaa omaan korkeaan moraaliini ja turvaudun lyömiseen vasta äärimmäisessä tilanteessa (esim.itsepuolustus)? Mua pelottaa, että saatan joskus lyödä jotain vaikkapa humalassa, varsinkin nyt kun kynnykseni saattaa olla jollain tavalla matalampi. En edes haluaisi läpsäistä, tönäistä tai kampata ketään. Jotenkin tuntuu, että se exäni muutti mua enkä voinut olla aina oma itseni hänen kanssaan.

Mielipiteitä,kokemuksia,faktoja?