Kokemuksia palkanmaksun ulkoistamisesta?

Onko työnantajanne ulkoistanut palkanmaksunne? Miten on palkanmaksu onnistunut, onko summat olleet oikein ja onko veroprosentit pidätetty oikein?
8892
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

1. On ulkoistanut 4 vuotta sitten.

2. Pääosin palkat ovat olleet oikein, muutamia tallennusvirheitä. En ole itsekään täydellinen, teen työssäni virheitä, joten ymmärrän myös, että palkanlaskijallekin sattuu virheitä.

3. Ennakonpidätys on mennyt oikein, eikä ole tuottanut yllätyksiä, koska käytän B-verokorttia. A-verokortin (palkkakausikohtainen tuloraja) käyttäjät valittavat aina, kun jotain ylimääräistä on maksussa - palkkakauden tuloraja on ylittynyt ja ylittävältä osalta menee ennakonpidätystä lisäprosentilla. Käyttäkää B-korttia, palkanlaskijalle on turha huutaa omasta henkilökohtaisesta valinnastanne.

Äänestä
  • Eikö ärsytä se periaatteellinen asia että työnantaja ei ole enää se joka maksaa sulle palkkaa vaan joku ulkopuolinen firma joka ei varmasti ilmaiseksi sitä suostu tekemään? Elikkä sen sijaan että työnantaja olisi käyttänyt ilmeisen ylimääräisen rahan työntekijöiden palkankorotukseen, se käyttääkin sen jonkin välistävetäjän palkkioihin joka sitten suorittaa sen palkanmaksun sulle jos suorittaa.
    Tällainen välistävetäjäfirmahan puolustaa pikemminkin maksajan etuja kuin työntekijöiden etuja joten riitatilanteessa sen tietää miten huono työntekijän asema on. Työnantaja sanoo että asia ei kuulu heille koska ei suoriteta sitä palkanmaksua ja palkan maksava firma väittää tietysti että emme voi tehdä mitään, palkkaperusteet ovat työnantajan asia, v1ttu tällaiseen 8aatanan vastuun pompotteluun on törmätty jo vaikka kuinka monta kertaa joka asiassa nykyään!!

    Minusta palkanmaksun ulkoistaminen on jälleen yksi lisälyönti vasten työntekijöiden kasvoja!

    Äänestä

  • ketjun aloittaja kirjoitti:

    Eikö ärsytä se periaatteellinen asia että työnantaja ei ole enää se joka maksaa sulle palkkaa vaan joku ulkopuolinen firma joka ei varmasti ilmaiseksi sitä suostu tekemään? Elikkä sen sijaan että työnantaja olisi käyttänyt ilmeisen ylimääräisen rahan työntekijöiden palkankorotukseen, se käyttääkin sen jonkin välistävetäjän palkkioihin joka sitten suorittaa sen palkanmaksun sulle jos suorittaa.

    No kerropa nyt esimerkki siitä, että miten nämä sinun sanojesi mukaan välistävetäjäfirmat voivat suosia maksajaa ja riitatilanteessa häviäjä on työntekijä? Miten ulkoistuspalveluyritys voi laistaa noudattamasta lakeja ja asetuksia?

    Äänestä

  • kerro faktat kirjoitti:

    No kerropa nyt esimerkki siitä, että miten nämä sinun sanojesi mukaan välistävetäjäfirmat voivat suosia maksajaa ja riitatilanteessa häviäjä on työntekijä? Miten ulkoistuspalveluyritys voi laistaa noudattamasta lakeja ja asetuksia?

    Lakihan on niinkuin se luetaan ja umpikierot lakimiehet kyllä tietävät konstit huijata tavallista työntekijää kun tiedetään miten kallista on lähteä oikeuteen peräämään oikeuksiaan. Juristit luottavat siihen että tavan duunarilla ei ole varaa lähteä oikeuteen joten kyllä vääryydet vaan menevät läpi!

    Äänestä

  • ketjun aloittaja kirjoitti:

    Eikö ärsytä se periaatteellinen asia että työnantaja ei ole enää se joka maksaa sulle palkkaa vaan joku ulkopuolinen firma joka ei varmasti ilmaiseksi sitä suostu tekemään? Elikkä sen sijaan että työnantaja olisi käyttänyt ilmeisen ylimääräisen rahan työntekijöiden palkankorotukseen, se käyttääkin sen jonkin välistävetäjän palkkioihin joka sitten suorittaa sen palkanmaksun sulle jos suorittaa.
    Tällainen välistävetäjäfirmahan puolustaa pikemminkin maksajan etuja kuin työntekijöiden etuja joten riitatilanteessa sen tietää miten huono työntekijän asema on. Työnantaja sanoo että asia ei kuulu heille koska ei suoriteta sitä palkanmaksua ja palkan maksava firma väittää tietysti että emme voi tehdä mitään, palkkaperusteet ovat työnantajan asia, v1ttu tällaiseen 8aatanan vastuun pompotteluun on törmätty jo vaikka kuinka monta kertaa joka asiassa nykyään!!

    Minusta palkanmaksun ulkoistaminen on jälleen yksi lisälyönti vasten työntekijöiden kasvoja!

    ? anteeksi kuinka. Esimerkiksi laskutuspalveluyritys, tai suoranainen työnvuokrauspulju joutuu tekemään palkkion, tai palkan maksun ihan niitä pykäliä noudattaen kuin se lopullinen työn teettäjäkin, joutuisi.
    Sanktiot väärinkäytöksistä AVI:n tullessa tarkastamaan, kyllä rapsahtavat nopeasti, jos asioita ei ole hoidettu oikein. Joka johtaa taas helposti palkat maksavan tahon konkkaankin, tai ainakin isoihin vaikeuksiin.
    Vai kuvitteleeko joku että palkanmaksun ja jopa työn ulkoistaminen poistaisi vastuun pitää kirjanpito AVI:n tarkastusta varten kunnossa? Ja miten sinne kirjanpitoon voi sisällyttää jotain mitä ei ole työntekijöille suoritettu?
    Kassarahan se ulkopuolinen teettäjä tai maksaja on- ei muuta. Samanlainen juttu kuin muukin "ostohenkilöstö". Ja jos olen minäkin jonkin talon kirjoilla, olen ostettu. Enhän minä nyt mikään ilmaiskalusto-osa ole.
    Palkan maksussa ulkoistus tarkoittaa vain sitä, että yrittäjä säästyy siltä itse palkanmaksutyöltä, ja homma toimii. Mikään vastuunpakoilujuttu se EI ole. Ihan työntekijän asia ilmoittaa työnsä oikeellisesti palkanmaksuun.

    Äänestä

Juu, samalla pudotettiin kaikki palkanlisät pois perusteluja esittämättä.

Äänestä

Ongelma on siinä, että kun palkanlaskenta ulkoistetaan, olet sen jälkeen pelkkä numero ja henkilötunnus. Henkilö, joka hoitaa palkka-asioitasi ei tunne sinua, sinä et tunne häntä etkä yleensä saa edes kiinni puhelimitse. Palvelu loppuu ja koko palkanmaksu on joustamatonta.
Ohjelmat tekevät yllättävän paljon virheitä, kun yksi asia saadaan päivityksessä kuntoon, menee toinen samalla pieleen. Tämä on tietysti siitä riippumatonta kuka sitä ohjelmaa käyttää, oma palkanlaskija vai ulkoinen firma. Ero on siinä, että se oman talon palkanlaskija tuntee sinut ja tietää asiasi, huomaa kun ohjelma on tekemässä kohdallasi virheen ja saa sen vielä korjattua ennen palkan menoa pankkiin. Hän osaa myös neuvoa, esim. milloin kannattaa toimittaa uusi verokortti tai miten maksaa lisätunnit tms. Toisin sanoen auttaa sinua. Kasvoton firma ei niin tee.
Jos verotus jonakin kuukautena menee lisäprosentille jonkin ylimääräisen maksun (esim. lomarahan vuoksi), ohjelma kyllä huomioi sen ja palauttaa "liikaa" perittyä veroa mahdollisuuksien mukaan tulevina kuukausina. Lopputulos /- 0.
B taulukko kannattaa valita, jos palkka ei ole säännöllinen kk-palkka tai on vain osan vuotta töissä.

Äänestä

Pirullista kusetusta kaikkiaan, miksi tällainen tavallisen kansan aseman heikentäminen ja suoranaiset vääryydet hyväksytään, miksi ne eivät pidä kansalaisten puolia kelle se kuuluisi?
En voi ymmärtää enkä hyväksyä tällaista sortopolitiikkaa. Kaikki nämä vääryydet tulevat vielä kostautumaan tavalla tai toisella...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

bad xperience kirjoitti:

Onko työnantajanne ulkoistanut palkanmaksunne? Miten on palkanmaksu onnistunut, onko summat olleet oikein ja onko veroprosentit pidätetty oikein?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu