Olen tällä viikolla viettänyt pari yötä sängyssä pyörien yrittäen selvittää parisuhdeongelmaa, joka saattaa johtaa nykyisen avioliiton päättymiseen. Homma alkaa turhauttaa siinä määrin, että ajattelin heittää tämän tänne kaiken kansan ihmeteltäväksi ja kommentoitavaksi. Pyrkimys on saada uutta perspektiiviä ja ajatuksia, joiden avulla tuota ongelmaa voisi lähteä ratkomaan eteenpäin. Minulla on yksi naispuolinen ystävä, jonka kanssa voin myös keskustella tästä asiasta ja olen myös pohtinut parisuhdeterapiaa vaihtoehtona. Asialla ei ole hirveä kiire, mutta haluaisin ratkaista tämän ongelman kesään mennessä tavalla tai toisella.
Olemme kummatkin uraorientoituneita ihmisiä, jotka menestyvät hyvin työelämässä. Ei lapsia (ei kiinnosta), ei lemmikkieläimiä (allergioita). Kummallakin on omat harrastuksensa, mutta yhteistä aikaa ja tekemistä järjestetään silti säännölliseen tahtiin. Yhteisiä harrastuksia on sitten enemmän kesäisin ja syksyisin, kun on enemmän aikaa olla yhdessä. Vaikkei se kenties tästä tekstistä niin hirveästi välity minä olen se tunteikkaampi, sosiaalisempi ja herkempi osapuoli tässä avioliitossa.
Minusta on alkanut tuntumaan, että yli kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen tämä suhde ei ole enää hyväksi minun jatkuvalle henkiselle hyvinvoinnilleni. Tämä ei ole missään nimessä ensimmäinen kerta, kun parisuhteessamme on ollut ongelmia. Puolisollani on harmillinen tapa tehdä päätöksiä ja asioita, joilla on vaikutusta meihin kumpaankin, mutta hän ei aina tule ajatelleeksi asioita loppuun asti. Se suurempi ongelma on vuodesta toiseen lisääntyvä passiivis-aggressiivinen käyttäytyminen, joka on alkanut häiritsemään minua yhä enemmän.
Nykyinen ongelma johtaa juurensa usean vuoden taakse, jolloin silloinen seurustelukumppanini (nykyinen vaimoni) sai poikkeuksellisen hyvän työtarjouksen kaupungista, jossa nykyään asumme. Ongelmana oli, että hän koki muuttamisen uuteen kaupunkiin ilman minua henkisesti liian raskaana, eikä työpaikasta kieltäytyminen ollut vaihtoehto. Minun on hyvin vaikeaa, ehkä mahdotonta, kieltäytyä tukemasta vaimoani tällaisissa tilanteissa. Ennen muuttamista kumppanini ehdotti avioliittoa parisuhteemme takuuksi, jonka turvin hän voisi hyvillä mielin muuttaa etukäteen uuteen kaupunkiin. Minä muuttaisin perässä muutamaa kuukautta myöhemmin saatuani ensin asiat järjesteltyä edellisessä työpaikassa. Tämä haiskahti minusta hieman liikaa epätoivoiselta ja hätiköidyltä päätökseltä, joten en suostunut avioliittoon tuolloin. Tein kuitenkin muuten niin kuin kumppanini halusi, ja muutin muutamaa kuukautta myöhemmin uuteen kaupunkiin.
Tällä hetkellä minulle on avautumassa uusia mahdollisuuksia, jotka tarkoittavat muuttamista toiseen kaupunkiin. Nykyisen tilanteeni tekee haastavaksi vaimoni ilmiselvä haluttomuus samanlaiseen kompromissiin, johon olen jo itse kerran suostunut. Kummallakaan meistä ei ole hyviä kokemuksia kaukosuhteista, joten tästä aiheesta on hankala keskustella. Minua häiritsevät eniten seuraavat neljä ajatusta: 1) Vaimoni käytti minua hyväksi saavuttaakseen elämäntilanteen, jossa hänen on erittäin hyvä olla. 2) Hän tasan tarkkaan tiesi, etten voisi kieltäytyä, kun kyseessä on vaimoni jatkuva hyvinvointi. 3) Meille kummallekin voisi olla parempi, jos olisimme vähän aikaa toisistamme erossa. 4) En itse viihdy erityisen hyvin nykyisessä kaupungissa.
Olemme kummatkin uraorientoituneita ihmisiä, jotka menestyvät hyvin työelämässä. Ei lapsia (ei kiinnosta), ei lemmikkieläimiä (allergioita). Kummallakin on omat harrastuksensa, mutta yhteistä aikaa ja tekemistä järjestetään silti säännölliseen tahtiin. Yhteisiä harrastuksia on sitten enemmän kesäisin ja syksyisin, kun on enemmän aikaa olla yhdessä. Vaikkei se kenties tästä tekstistä niin hirveästi välity minä olen se tunteikkaampi, sosiaalisempi ja herkempi osapuoli tässä avioliitossa.
Minusta on alkanut tuntumaan, että yli kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen tämä suhde ei ole enää hyväksi minun jatkuvalle henkiselle hyvinvoinnilleni. Tämä ei ole missään nimessä ensimmäinen kerta, kun parisuhteessamme on ollut ongelmia. Puolisollani on harmillinen tapa tehdä päätöksiä ja asioita, joilla on vaikutusta meihin kumpaankin, mutta hän ei aina tule ajatelleeksi asioita loppuun asti. Se suurempi ongelma on vuodesta toiseen lisääntyvä passiivis-aggressiivinen käyttäytyminen, joka on alkanut häiritsemään minua yhä enemmän.
Nykyinen ongelma johtaa juurensa usean vuoden taakse, jolloin silloinen seurustelukumppanini (nykyinen vaimoni) sai poikkeuksellisen hyvän työtarjouksen kaupungista, jossa nykyään asumme. Ongelmana oli, että hän koki muuttamisen uuteen kaupunkiin ilman minua henkisesti liian raskaana, eikä työpaikasta kieltäytyminen ollut vaihtoehto. Minun on hyvin vaikeaa, ehkä mahdotonta, kieltäytyä tukemasta vaimoani tällaisissa tilanteissa. Ennen muuttamista kumppanini ehdotti avioliittoa parisuhteemme takuuksi, jonka turvin hän voisi hyvillä mielin muuttaa etukäteen uuteen kaupunkiin. Minä muuttaisin perässä muutamaa kuukautta myöhemmin saatuani ensin asiat järjesteltyä edellisessä työpaikassa. Tämä haiskahti minusta hieman liikaa epätoivoiselta ja hätiköidyltä päätökseltä, joten en suostunut avioliittoon tuolloin. Tein kuitenkin muuten niin kuin kumppanini halusi, ja muutin muutamaa kuukautta myöhemmin uuteen kaupunkiin.
Tällä hetkellä minulle on avautumassa uusia mahdollisuuksia, jotka tarkoittavat muuttamista toiseen kaupunkiin. Nykyisen tilanteeni tekee haastavaksi vaimoni ilmiselvä haluttomuus samanlaiseen kompromissiin, johon olen jo itse kerran suostunut. Kummallakaan meistä ei ole hyviä kokemuksia kaukosuhteista, joten tästä aiheesta on hankala keskustella. Minua häiritsevät eniten seuraavat neljä ajatusta: 1) Vaimoni käytti minua hyväksi saavuttaakseen elämäntilanteen, jossa hänen on erittäin hyvä olla. 2) Hän tasan tarkkaan tiesi, etten voisi kieltäytyä, kun kyseessä on vaimoni jatkuva hyvinvointi. 3) Meille kummallekin voisi olla parempi, jos olisimme vähän aikaa toisistamme erossa. 4) En itse viihdy erityisen hyvin nykyisessä kaupungissa.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Minusta asuinpaikan valinnat eivät voi olla kompromissejä. Ensin sinä annoit periksi ja nyt vaimosi pitäisi antaa.
Tunnut syyttävän vaimoasi valinnasta, jonka kerran itse teit. Onko se mielestäsi reiluia, että panet oman silloisen valintasi hänen syykseen (teit sen hänen vuokseen). Sanot jopa, että hän käytti sinua hyväkseen, mikä on aika rankasti sanottu. Minusta on väärin syyttää toista omista valinnoista ja käydä sillä tavalla asialla kauppaa. Silloin oli silloin ja nyt on nyt. Tulevaisuushan ratkaisee valinnat tänä päivänä. Ihan kuin välillänne olisi jonkinlaista valtataistelua, joten varmaan se parisuhdeterapia olisi hyvä juttu. Varsinkin, kun kerrot, että mielestäsi olisi parempi olla erossa jonkin aikaa. NÄhtävästi et ole varma onko teillä yhteistä tulevaisuutta asutte sitten missä kaupungissa hyvänsä?
Siinä tapauksessa, etten olisi suostunut muuttamaan uudelle paikkakunnalle vaimoni ei todennäköisesti olisi voinut ottaa uutta työpaikkaansa vastaan. Minun ei ole mitenkään vaikeaa kuvitella, että hän syyttäisi tässä tapauksessa minua menetetystä mahdollisuudesta. Vaikka kyseessä oli lopulta oma valintani minusta silti tuntuu siltä, että vaimoni käytti luonteeseeni kuuluvia piirteitä hyväkseen saadakseen tahtonsa läpi. Jälleen: minun on hyvin hankala sanoa "ei", jos kyse on toisen hyvinvoinnista.
Tuosta tekstistäni on ehkä hankala hahmottaa, että meidän välillämme on hyvin luja luottamussuhde, jossa on kaikenlaisia ehtoja ja asetuksia toisen hyvinvoinnista. Hyvin paljon yksinkertaistaen minusta tuntuu, että vaimoni on rikkomassa tätä sopimusta toimimalla itsekkäästi. Ymmärrän kyllä miksi, mutta se ei paljoa auta tunteiden kanssa.
Kerroit, että olet suhteeseen tyytymätön, joten vaimon muuttaminen toiseen kaupunkiin olisi hänen kannaltaan melko hölmöä, kun uumoilet koko suhteen päättymistä. Työpaikkoja ei ole kovin helppo nykyisin löytää, joten hänen painostamisensa sen perusteella, mitä aiemmin itse vapaaehtoisesti päätit, ei mielestäni ole kovin reilua. Ei vaimosi vika ole se, että sinun on vaikea sanoa ei asioille, joita et oikeasti ole halunnut.
Minusta on henkilökohtaisesti suuri ongelma, jos kumppani ei osaa sanoa ei asioihin, joita ei oikeasti halua. En toivoisi kenenkään uhrautuvan puolestani ja sitten vetoavan siihen eri tilanteissa. Nuo sopimukset joista kerroit eivät minun mielestäni kovin kivalta kuulosta myöskään. Eihän parisuhde ole mitään kaupantekoa ja sopimusrikkoja, peräti oudolta toiminnalta kuulostaa.
Olet kenties miettimässä mitä elämältä haluat ja haluat muuttaa jotain, joten edelleenkin minusta olisi hyvä idea mennä sinne pariterapiaan. Asiantuntija osaa kysyä hyviä kysymyksiä.
Jos vaihtoehtoina on, että muutat toiselle paikkakunnalle ja siksi eroatte, tai että muutat toiselle paikkakunnalle ja kokeilette etäsuhdetta, niin mitä häviäisitte kokeilemalla ensin, miten etäsuhde toimisi.
En tiedä kuinka pitkästä välimatkasta olisi kysymys, Suomen sisällä molemmat ilmeisesti edelleen kuitenkin asuisivat, ja työssäkäyvinä ihmisinä voisitte todennäköisesti halutessanne tavata vaikka joka viikonloppu ja lomilla, vaikka se edellyttäisi lentomatkustamistakin. Ehkä jommankumman tai molempien töistä järjestyisi myös etäpäiviä silloin tällöin, mikäli se tuntuisi tarpeelliselta.
Puhumme noin 400 kilometristä tai kuudesta tunnista junalla, mikä nyt ei ole mikään mahdoton etäisyys. Olemme lyhyesti puhuneet sellaisesta vaihtoehdosta, että viettäisimme viikonloput yhdessä, mutta tämä ei tunnu miellyttävän valtavasti vaimoani. Mieleeni tuli juuri, että yksi syy vaimoni kasvavaan passiivis-aggressiiviseen käytökseen on muutoksen uhka nykytilaan. Hän haluaa, että pysyn paikallani ja jatkan hänen tukemistaan samalla tavalla kuin aikaisemminkin.
Tässä on se ongelma, että minulla on kova tarve etsiä uusia haasteita, jotta voin kehittyä omalla urallani. Olen tässä suhteessa ihan samanlainen kuin vaimoni, joten en voi syyttää häntä nykyisen työsuhteen vastaanottamisesta. Hänen pitäisi kuitenkin minun mielestäni olla yhtä ymmärtäväinen.
Kenenkään ei pidä mitään suhteessa, mitä toinen odottaa. Vaimollasi on täysi oikeus olla ymmärtämätön, juuri tuollainen toisen tunteiden ja ajatusten jyrääminen ajaa naisesi sinusta kauemmaksi.
Aloituksesta huomaa, että vaimosikin voi pahoin suhteessanne ja kanssasi. Varmaan parempikin, että muutat hänestä kauemmaksi ettei hänen enää tarvitse olla kiusattavanasi.
Valitettavasti olet saanut aivan asiattomia vastauksia. Minusta vastauksistasi huokuu, että olet alkanut kyseenalaistaa rooliasi miehenä, jonka on vaikea sanoa ei, ja se pelottaa vaimoasi. Valtapelien takana on usein pelko, jota ei osata muulla tavalla käsitellä kuin esittämällä vaatimuksia ja yrittämällä manipuloida toista sen sijaan että keskusteltaisiin omista ajatuksista, tunteista ja kokemuksista ihan rauhassa. Kumppanihan on tärkeä apu siinä, että ihminen muuttuu koko ajan, keskustelun avulla voi peilata omia ajatuksia, tarpeita ja tunteita. Jos tuollainen keskustelu ei onnistu, niin siitä koituu ongelmia ja etääntymistä.
Teidän suhteenne on saanut sinut pohtimaan taipumustasi sanoa kyllä, vaikka et oikeasti halua. Tavallaan se on hänen ansiotaan ;) Vaimollesi taipumuksesi on sopinut hyvin, hänhän on saanut tukeasi ja olet ollut mukautuva, joten totta kai hän haluaisi sen jatkuvan. Näkisin, että ongelma on sinulla siinä mielessä, että sinun täytyisi tehdä nyt ihan oma päätös asiasta. Mutta siihen ei voi vedota, mitä olet joskus tehnyt vastoin tahtoasi. Ehkä sinuakin pelottaa muutos ja siksi olet ajatutunut vaatimusten ja kaupateon tielle?
Jos muuten sovitte toisillenne, niin etäsuhde voisi olla juuri sellaista itsenäistymistä, mitä tähänastiset roolinne kaipaavat. Jos et tavoittele työtä, jonka haluaisit, niin siitä voi jäädä iso taakka suhteeseenne vaimosi kannettavaksi niin kuin tuntuu käyneen hänen työpaikkansa takia uhrautumisen suhteen.
Kukin näkee tavallaan, itse en näe yhtäkään asiatonta vastausta.
Suurin osa vastauksista on asiallisia. Tarkoitin viestiä, jossa nimiteltiin verenimijöiksi yms.
[Disclaimer]10 tunnin työpäivän jälkeen en pysty syvälliseen ajatteluun.[/Disclaimer]
Tässä on monta ajatusta, joita en ole pohtinut vielä. Juuri nyt minua väsyttää niin paljon, etten jaksa kuin laittaa muutaman ranskalaisen viivan paperille myöhempää ihmettelemistä varten.
Jotkut sanovat mielipiteensä suoraan niin kuin ne näkee ja ajattelee. Kirjoituksissa on tyylieroja, kaikki eivät hyssyttele ja hyysää aloittajaa.
Joidenkin viestien asiattomaksi nimitteleminen voidaan myös katsoa asiattomaksi.
Kaikkea ei saa ja onko tuo nyt todella niin tärkeä pointti, että tuhlaat kaiken sen eteen. Kyse lienee rahasta.
Syytät aika rankasti puolisoasi, en edes näe siihen syytä.
Jäisikö vaimosi muuttaessaan aivan tyhjän päälle, sekin on aika rankkaa, ei näitä ostoksia tehdä tällä tavoin.
Ymmärtääkseni sinulla on työpaikka nyt olemassa olevassa paikassa, mitä niin hyvää tuo uusi toisi.
entäs jos sekään paikkaunta ei sinua miellytä, entäs sitten työpaikka, jospa se ei vastaakaan sitä mitä haet.
Toisaalta maa on täynnä esimerkkejä, joissa toinen puoliso (yleensä vaimo) on "uhrautunut" ja vaikka hoitanut lapsia ja odottanut vuoroaan opiskella ja luoda uraa ja sitten toinen puoliso (yleensä mies) onkin halunnut päättää suhteen kun on löytänyt uuden.. Eli mitään lopullisia sopimuksia uhrausten takaisin saamisesta ei voi tehdä tai niihin ei kannata uskoa.
Ihmisen olis tehtävä semmosia valintoja, joiden kanssa voi elää, eikä myöhemmin katkeroidu. Elämä on tässä ja nyt. Aloittajan kannattaa vaan tehdä halunsa mukaan ja uudelle paikkakunnalle, kun lapsiakaan ei ole. Oma ura ja omat meriitit jää kuitenkin itselle, kävi ihmissuhteissa miten kävi. Ei voi olla niin että vain toinen joustaa. Suomi on pieni maa ja välimatkat mahdollistavat etäsuhteen kuitenkin. Rahakaan teidän tapauksessa tuskin on matkustamisen este ja ilmeisesti vaimokaan ei mitenkään tyhjän päälle jää taloudellisesti. Hänenkin pitäisi tukea ja olla iloinen aloittajan mahdollisuuksista omalla urallaan. Muu on itsekästä, kun on kyse aikuisista, omillaan toimeentulevista ihmisistä.
Vaimo ei saisi estää sinua tekemästä niin kuin sen parhaimmaksi kokonaisuutta ajatellen näet. Avioliitossakin ollaan kuitenkin itsenäisiä yksilöitä, toinen ei ole toisen "apulainen, tai turvantuoja" ja noita asioita tehdä tehdä etäsuhteesssakin. Vaimosi vaikuttaa hieman itsekkäältä, etäsuhde tuo haasteita arkielämään.
Kun ei lapsia ole niin ratkaisut aina helpompia.
Kohtalon vaakakuppi ei valitettavasti aina ole tasapuolinen.
Varsinkaan sen, jonka kuppiin jäi vähemmän, on ymmärrettävästi heittänyt kuppiinsa aiheellista katkeruutta lisämausteeksi.
Se jolla on enemmän tuossa kupissaan ei luonnollisestikaan anna ottaa sieltä mitään pois, varsinkaan jos perusluonteessa on mukavuuden halua, sellaista, joka ei uhraisi murustakaan omista eduistaan.
Vaakakupin tasaaminen tapauksessanne edellyttäisi kompromissia. Ei liikaa, ei liian vähän, vaimo kupin etuuksista miehen kuppiin.
Suhteenne on tullut nyt mittauspaikalle, eikä ihme, että siinä ihmissielu valvoo yön pimeinä hetkinä miettien ratkaisua.
Jos vaimo ei suostu passiivis-aggressiivisesti mietintöihin, on miehen otettava reippaasti ohjat käsiinsä oman elämänsä ja uransa suhteen.
Miehen maskuliiniseen olemukseen kuuluu tietty rohkeus, riskinotto, reippaus ja huolettomuuskin määrättyyn rajaan.
Kiltteys on jalo asenne, mutta aina ja kaikkialla ei tarvitse näyttää kilteyttään, koska se kutsuu hyväksikäyttäjät paikalle... tai mitä pahinta, se kaivaa lähimmäisestä psyyken alimmista sopukoista näitä piirteitä esiin.
Kuten hieman ounaistelen näin käyneen vaimosi suhteen, hän on tottunut siihen, että hänen etunsa on ensisijainen.
Ja saakin toki olla hänelle itselleen. Hän tehköön ratkaisunsa, löytääkö hän joustavan puolen persoonastaan, lähteekö hän kasvamaan suhteen ylläpitämiseksi.
Minusta käytännöllisin ratkaisu toistaiseksi olisi tämä, että mies asuisi viikot uudella työpaikkakunnalla.
Viikonloput vietettäisiin yhdessä vuoroin toisen luona, tai sitten niin, että mies matkustaa vaimon luo nykyiselle paikkakunnalle kotiin.
Oman uran kehittymistä ei kannata kadottaa, varsinkaan kun molemmille työ on tavallaan lapsen asemassa, keskeinen asia elämässä.
On todella vahingoittavaa suhteellenne näitten taustojen perusteella, jos työurassasi tapahtuu pysähtyminen. Tilaisuuksia ei saata tulla uudestaan aivan heti, jos tämän menetät.
Se muodostuu aikamoiseksi taakaksi suhteellenne, että jouduit luopumaan oleellisesta asiasta joka koskee koko loppuelämääsi.
Mieheni on korkeasti koulutettu, minä keskitasoisesti. En ole itse uraihminen ja perhe on ollut tärkein. Olen aina kannustanut miestäni hakeutumaan tarvittaessa kauemmaksikin töihin, jos ja kun hänelle on tarjottu entistäkin mielenkiintoisempaa työtä. Ei ole kuitenkaan lähtenyt, kun minä en olisi lasten koulujen takia muuttanut muualle.
Mielestäni en voi olla esteenä kenenkään työuralle. Kaukosuhteen olisin hyväksynyt enkä olisi edes harkinnut avioeroa.
Oletteko täyspäisiä narsisteja molemmat?! Hyötykäytätte vain toinen toisianne, mitään ei anneta pyyteettömästi, velan maksun aika tulee, kun itselle on edullinen hetki alkaa vaatimaan omia etuuksia.
Todella sovitte toisillenne, samanlaisia verenimijöitä molemmat. En voi uskoa, että tiedätte sanaa rakkaus, saati miltä se tuntuu.
Minulla ei ole minkäänlaisia ongelmia kokea syyllisyyden- tai häpeäntunnetta. Olen täysin kykeneväinen myöntämään olevani väärässä asioista. Minulle on oikeastaan hyvin tyypillistä, että analysoin ja kyseenalaistan itseäni säännöllisesti. On harmillista, jos olet saanut erilaisen käsityksen minusta tai vaimostani.
Olen kylläkin samaa mieltä, että suhteessamme on todennäköisesti epäterveellisiä elementtejä, jotka viittaavat hyötö-käyttö -suhteeseen. Tämä on kuitenkin hankalampi aihe, jota täytyisi pohtia enemmän kuin juuri nyt ehdin.
Eikö nyt olisi mitä suuremmissa määrin pohtimisen paikka, jos näinkin kriittisessa vaiheessa eletään ja käsissä on toisella paikkakunnalla odottava parempi työ.
Ei pidä analysoida itseään aivan hajalle eikä kyseenalaistaa jokaisessa asiassa, joka koskee juuri itseä.
Ei toisella paikkakunnalla työskentely edes ole suuri ongelma. Mieheni työskenteli noin 25 vuoden ajan ympäri Suomea.
Kallista yhteisaikaa ei hukattu riitelyyn vaan se vietettiin intensiivisesti viikonloppuina.
Parisuhteesta tulee tällöin kullanarvoinen, koska se ei ole jokapäiväistä viljaa.
Tällainen järjestely vaatii suurta luottamusta, molempien persoonallista sekä käytännöllistä itsenäisyyttä ja yksinolemisen sietokykyä.
Läheisriippuvaisille se ei sovi eikä omistuhaluisille persoonille, joiden yhtenä päämotiivina suhteessa on alistaa ja käskyttää toista osapuolta.
Tuollainen itsensä ympärillä kieriskely ja märehtiminen on narsistista. Narsistisuus tulee juuri voimakkaasta häpeäntunteesta ja itsesyytöksistä. Narsisti mielellään myöntää kuulijoilleen olevansa väärässä, jos siitä on hänelle hyötyä.
Sanotko vaimollesi rakastavasi häntä ja tunnetko todella rakkauden sydämessäsi? Narsistit sanovat rakastavansa, kun siitä on hänelle hyötyä..
[Disclaimer]10 tunnin työpäivän jälkeen en pysty syvälliseen ajatteluun.[/Disclaimer]
En valitettavasti ymmärrä mitä yrität sanoa tässä. Selvitin päivällä mitä tuo "terveellinen narsismi" ja "narsistinen persoonallisuushäiriö" tarkoittavat, mutta en valitettavasti silti ymmärrä mitä ajat tällä takaa. Ymmärrän mitä yksittäiset sanat tarkoittavat, mutta aivoni ei pysty yhdistämään niitä toisiinsa järkeen käyvällä tavalla.
Jos yrität sanoa, että valehtelen vaimolleni omista tunteistani, niin se ei ainakaan pidä paikkaansa. Olen hyvin suorasanainen ihminen mitä tulee omiin tunteisiini, silloin kun minulla on jotain sanottavaa. Tapoihin ei kuitenkaan kuulu möläytellä mitä ensimmäisenä suuhun tulee, vaan käydä ensin läpi sisäinen dialogin tunteistani ja mielipiteistäni ennen kuin otan siihen muita osalliseksi. Minusta tässä ei ole mitään vikaa, vaan se säästää ympärilläni olevia ihmisiä kaikenlaiselta turhalta moskalta mitä päähäni aina välistä sattuu.
[Disclaimer]10 tunnin työpäivän jälkeen en pysty syvälliseen ajatteluun.[/Disclaimer]
Yritin sanoa aikaisemmalla kommentillani "minun täytyy lähteä töihin, en ehdi ajattelemaan tätä nyt". Koen kuitenkin, että parisuhteen tutkiskelu ja epäterveellisten elementtien tunnistaminen olisi hyödyllistä. En vain juuri tähän hätään saa päähäni miten sen toteuttaisi. Parisuhdeterapeutti tulee mieleen, ja se on saanut tuolla aikaisemminkin kannatusta. Täytyy selvittää tätä asiaa eteenpäin.
Minulle tuli myös mieleen, että voisin alkaa selvittämään etäsuhteisiin liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia (?) ennen kuin alan puhumaan asiasta jälleen uudelleen. Tehdä asiasta lyhytmuotoisen tutkimuksen, jonka jälkeen voin esittää ratkaisumallin tai pari aiheesta, joista voisimme ainakin lähteä keskustelemaan. Minusta ei tunnu mielekkäältä lähteä puhumaan aiheesta kylmiltään, mutta tästä on varmaan saatavilla jotain kirjallisuutta / muuta tietoa. Lyhyt vilkaisu hakukoneeseen paljasti noin sata ja yksi blogia ja keskustelua aiheesta. Ei tuottane suuria ongelmia.
Sinulla on naispuolinen ystävä jonka kanssa keskustelet parisuhdeongelmistasi!
Ei tarvitse sitten yhtään ihmetellä vaimon suhtautumista suunnitelmiisi! Olet loukannut häntä joko niin, että hän tietää tai sitten vasta epäilee...
[Disclaimer]10 tunnin työpäivän jälkeen en pysty syvälliseen ajatteluun.[/Disclaimer]
Tämä kommentti on minun mielestäni huvittava, koska: a) vaimoni tietää tästä "toisesta naisesta" (joskaan ei tunne hirveän läheisesti), b) tämän "toisen naisen" ikä eroaa huomattavasti minun ja vaimoni iästä (olemme melkein samanikäisiä), c) tämä "toinen nainen" on vakituisessa parisuhteessa.
Oma valintamme ei aiheuttanut edes neuvottelua.
Kun varteen otettavia työmahdollisuuksia ei kotipaikkakunnallamme ilmennyt otin vastaan tarjouksen joka edellytti arkiviikkojen asumista työpaikkakunnalla.
Vaimoni jäi puolustamaan linnaketta ja minä ajelin kotiin perjantai-iltaisin ja lähdin puutteen torjuntaa varhain maanantaisin klo4 - 5; tietämissä.
Ajomatkaa oli 3 tuntia.
Myöhemmin paikkakunnat vaihtuivat mutta periaate elämän rytmi pysyi samana.
Tätä kesti 14-vuotta eikä se aiheuttanut mitään säröä liittoomme.
Ainoa seuraus oli se, että löin pensselit santaan reilusti etuajassa ja vaimoni teki samoin.
Nyt, pitkän aikaperspektiivin jälkeenkään asiaa tarkastellen emme kadu silloista ratkaisuamme tippaakaan.
Tämä sopi meille. Muista en tiedä. Kukin tekee omat ratkaisunsa.
Parhaimmat ideat ja ajatukset tulevat, kun niitä ei ajattele valmiiksi. Näin on maailmassa keksitty suuret keksinnötkin, hetkellä, kun ei ajattele mitään. Monelle tulee juuri heräämisen hetkellä ongelmiin ratkaisut ja ahaa-elämykset, eli levänneenä ja "ajattelemattomalla" hetkellä.
Kuten nyt illalla useasti kommentoitkin, olet liian väsynyt ajattelemaan. Nyt kun tiedät ns. ongelmasi, olisi hyvä antaa asioiden viedä itseään eteen päin omalla painollaan. Asioilla on tapana järjestyä liikoja ajattelemattakin.
Jos painostat vaimoasi muuttamaan menneisyydellä kiristämisellä, mitä luulet sillä saavuttavasi?! Onnellisen avioliiton, nykyisellä tai uudella paikkakunnalla?!
"Puolisollani on harmillinen tapa tehdä päätöksiä ja asioita, joilla on vaikutusta meihin kumpaankin, mutta hän ei aina tule ajatelleeksi asioita loppuun asti."
Etkös aikoinasi itse tehnyt päätöstä muuttaa vaimon perässä toiselle paikkakunnalle, mutta et ajatellut asioita loppuun asti. Ihan itse teit päätöksen, tuskin aikuista ihmistä voi vasten tahtoaan pakottaa muuttamaan. Tosi naurettavaa on syyttää vaimoa sinun omasta ratkaisustasi.. vaikutat kyllä aika vietävissä olevalta tossukalta. Mutta on tuo vaimosikin melkoinen hiirulainen ja läheisriippuva, kun ei aikuisena ihmisenä voinut muuttaa toiselle paikkakunnalle roikottamatta toista mukanaan.
"välillämme on hyvin luja luottamussuhde, jossa on kaikenlaisia ehtoja ja asetuksia toisen hyvinvoinnista."
Jotenkin tuo ei nyt vaikuta intohimoisiin tunteisiin perustuvalta liitolta alkuunkaan, vaan joltain naapurimaiden väliseltä avunantosopimukselta.
Teidän ehtonne ja asetuksenne ovat tainneet mennä metsään, kun ette kumpikaan voi suhteessanne hyvin. Hyvinvointi kun lähtee aina itsestä, toinen ei voi tehdä toista onnelliseksi.
Yön aikana tapahtuva alitajunnan prosessit ovat tuttuja, joten en mielellään käytä öitäni hereillä pyörimiseen. Menee tehokasta prosessointiaikaa hukkaan.
Olen sitä mieltä, että omalla toiminnallani voi olla merkittävä vaikutus toisen hyvinvointiin. Tämä on kuitenkin hyvin yksilöllinen kokemus, joten siitä on hankala keskustella eteenpäin.
Kopioin [Disclaimer]-tagin jokaiseen illalla kirjoittamaani viestiin, koska en tiedä lukeeko joku yhden vai kaikki viestini. Näin asiasta ei jää mitään epäselvyyttä.
Kirjoitan tähän viestiketjuun ajatuksiani aika pitkälle sellaisessa muodossa kuin ne päässäni ovat. Eli, ette saa valmiiksi prosessoituja, loppuun asti analysoituja, tarkistettuja ja laatusertifioituja ajatuksia, vaan enemmän raakaa dataa, jossa on virheitä ja loogisia ongelmia. Kirjoitustyylini ei myöskään anna valtavasti tilaa taustalla jyllääville tunteille, joiden saattaminen tekstimuotoon tuntuu vähintäänkin haastavalta. Tämän koko prosessin tarkoitus on tutkiskella kirjoittamaani tekstiä ja saada muilta ihmisiltä uusia ajatuksia. Tällöin yksittäisiin lauseisiin tarttuminen on minun mielestäni ajanhukkaa, koska olen saattanut jo todeta niiden olevan epäloogisia ja sisällöltään arveluttavia.
Heitin heti kärkeen hyvin voimakkaita kommentteja siitä miltä minusta saattaa tuntua. Totuus on etten ole koskaan ihan varma omista tunteistani. Kuvittelen, että ongelmani johtuvat A:sta, mutta syy onkin oikeasti B. Käytyäni tätä keskustelua läpi olen tällä hetkellä enemmän sitä mieltä, ettei nykyiseen asuinkaupunkiini muuttamisella ole kovinkaan paljoa tekemistä nykyisten ongelmieni kanssa. Se oli teoria, joka tuntuu tällä hetkellä väärältä, joten olen hyvää vauhtia hylkäämässä sitä.
Sen sijaan olen siirtymässä ajattelemaan, että minun ja vaimoni välillä on epäterveellinen riippuvuussuhde. Minä edesautan vaimoni huonoa käytöstä, jolloin asialle täytyisi tehdä jotain. Parisuhdehistoriassani on muitakin tapauksia, joissa olen omalla käytökselläni tuonut muista ihmisistä esille negatiivisiä luonteenpiirteitä ja käyttäytymistä, joka on järkyttänyt heitä itseäänkin. Olen tällä hetkellä huolissani, että vaimolleni on tapahtumassa samoin, joten olen varovaisesti avannut keskustelua tämän ongelman ratkomiseen.
Minun täytyy myös pohtia enemmän seuraavia aiheita:
- käynkö parhaillaan valtataistelua vaimoni kanssa?
- millaisia mahdollisuuksia kaukosuhde avaisi yksilölliselle kasvulle?
- kuinka voisimme toteuttaa kaukosuhteen?
Luuletko että naisesi arvostaa sinua enemmän vai vähemmän jos luovut unelmistasi ja uusista mahdollisuuksista?
Joskus asiat vähän törmäävät, mutta ainakin minun kokemuspiirin naiset arvostavat kyllä miehiä, joilla on selkeät päämäärät, unelmat, intohimot ja elämän tarkoitus. Puolisoa kannattaa kuunnella ja kuulla kaikissa asioissa ja arvostaa hänen mielipidettä ja tunteita. Mutta ei pidä taipua puolison tahtoon asiassa, mikä vaatisi luopumista omasta itsestä.
Hmm.. Vaikutat aika rasittavalta kumppanilta, kun et ELÄ elämää kaikilla aisteilla, vaan pelkästään yrität järkeistää ja suorittaa sitä, ja elää analysointien avulla.
Analysointi on ihan paikallaan kohtuudella käytettynä. Mutta miten on, pystytkö ajattelemaan rakkausasioita ja tuntemaan rakkautta ketään kohtaan?
Intohimo on vaarassa jäädä järjen jalkoihin! Missä on parisuhderomantiikka?
Niin vaikutat sinäkin. Ai niin, mutta sinähän vain ELÄT. Tunnen ihmistyypin, en ole jaksanut yhdenkään seuraa.
Ihmeellinen kommentti, ihan kuin ottaisit itseesi jonkun toisen kirjoituksista :D Osanottoni osoitan toki, jos sinulla on jostain paha mieli.
Mitäs sä sitten teet? :DDD
No en ainakaan ota itseeni kenenkään kirjoituksista, jokainen saa kirjoittaa mitä lystää. Osoitan vain myötätuntoni, jos jollain on tullut ikäviä ajatuksia ja tuntemuksia viestien lukemisesta :)
Minulla alkaa olla aika selkeä toimintasuunnitelma nyt päässäni, jonka mukaan menen tästä eteenpäin. Tästä oli paljon enemmän apua kuin osasin odottaa. Olen hyvin positiivisesti yllättynyt asiallisten ja ajatuksella kirjoitettujen kommenttien määrästä. Ottaen huomioon aihepiirin haastavuuden väärinymmärryksiä ja minulle täysin mysteeriksi jääneitä kommentteja oli yllättävän vähän.
Kiitän kaikkia keskusteluun osallistuneita.
- OsRunIt
Kaikkea hyvää matkallesi, yhdessä tai erikseen :)
Luin tähän asti kun teki stopin:
Ennen muuttamista kumppanini ehdotti avioliittoa parisuhteemme takuuksi, jonka turvin hän voisi hyvillä mielin muuttaa etukäteen uuteen kaupunkiin.
That's it. That's all folks.
Toisen miellyttäminen vastentahtoisesti ei toimi, silti hiton monessa suhteessa juuri noin on tehtävä koska toisille meistä suhde on enemmän tai vähemmän tietoista valtataistelua - eli pohjimmiltaan aivan tajutonta itsekkyyttä.
Olen itse kokenut tuota naisten taholta, nykyiseni teki mutaman kuukauden kaukosuhteen jälkeen ehdotuksen yhteenmuutosta, jonka stoppasin. Siitä alkoi enemmän tai vähemmän paremmin orastaneen suhteen alamäki. Nyt pari vuotta myöhemmin ollaan tilanteessa, että tuota yhteenmuuttamattomuutta käytetään aika ajoin riidanaiheena. Tämän parin vuoden aikana nykyiseni myös ehti pilata yhden harvoista kaverisuhteistani, eikä se tule ikinä palaamaan ennalleen vaikka erottaisiinkin.
Pari kk sitten oli jo lähdössä kun ei mennyt eräs asia hänen mielensä mukaan (en siis saisi tehdä työasioita miten ne ovat mulle parhaaksi ja olen kaikista tyytyväisin) ja ehdin jo ajatella, että sulje vain tuo ovi jälkeesi, mutta ei perkele lähtenyt.
Kuulostaa ehkä huonommalta kuin onkaan, mutta...
Pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni tämän asian kanssa ja jatkaa yksin vaikka muuten viihdyh tajuttoman hyvin hänen seurassaan. En vain jaksa marttyyriasennetta ja valta-asetelmia. Lisäksi hän rankaisee minua aina siitä, kun olen rehellinen ja kerron asiat kuten ne ovat. Aina. Jopa parin vuoden takaisista sanomisista saadaan riita aikaan, vaikka niistä ei olisi aiemmin mitään ongelmia ollutkaan.
Eli luulen vaimosi olevan "samaa maata", aistii tai tuntee sinut jo niin hyvin, että tiesi sinun myötäilevän. En sano mitä sinun tulisi tehdä, mutta sen sanon, että ero on helvetin usein hyväksi eikä toisekseen omaa elämää pidä unohtaa toiselle mieliksi ollakseen.
Meillä on takana vastaavanlaista kahden kaupungin loukkua noin 30 vuotta. Olemme tehneet muuttojamme vähän vuoron perään ja kiukutelleet toisillemme. Emme oikeastaan ole edes uraihmisiä, mutta hyvätuloisia kuitenkin. Kuviomme on häirinnyt ainakin minun urakehitystäni ja ehkä onneksi estänyt yrittäjyysvaihtoehdot, jotka ovat tuottavia, mutta raskaita.
Meillä on kaksi aikuista lasta, joiden vauva-ajat olivat ainoat, jolloin asuimme yhdessä muutenkin kuin paperilla. Sen jälkeen meillä on ollut vähintään kaksi asuntoa.
Välimme on viilentyneet vuosikymmenien aikana, mutta eroakaan emme ole saaneet aikaiseksi. Vaikka etäsuhteiden rinnalla on helppo pitää rinnakkaissuhteita, ei sekään ole kaatanut taloudelliseksi järjestelyksi muotoutunutta avioliittoamme. Parisuhde on loppunut kauan sitten ja uuden naisen löytäminen ei olisi ongelma.
Lastemme etäsuhdekokeilut jäivät lyhyiksi. Tyttäreni vaihtoi toiseen 1 etävuoden jälkeen ja poikani 5 vuoden avoliitto päättyi 2 etävuoden jälkeen.
Nyt eläkeiän lähestyessä on mielenkiitoista nähdä, kuinka jatkamme. Veikkaan, että pk-seudun asunto menee myyntiin tai vuokralle ja vetäydymme Pohjois-Pohjanmaalta kokonaan.
En suosittele omaa kohtaloani sinulle.
Unohda reiluus, tasapuolisuus ja vaimon syyllistäminen. Teit aiemmat valintasi itse, omasta tahdostasi tai aidosta rakkaudesta. Ei sellaisesta pyydetä myöhemmin korvausta. Vaimollasi on täysi oikeus olla pettynyt, kun sinä muutat sopimusta. Parisuhteen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että sinä pystyt ottamaan vaimon tunteet vastaan etkä kyseenalaista hänen oikeuttaan niihin tunteisiin.
Useimmissa parisuhteissa toinen tekee enemmän myönnytyksiä kuin toinen. Ihmiset ja elämäntilanteet muuttuvat. Terveessä suhteessa molemmilla on myös muita tärkeitä asioista kuten työ. Kaikki tämä ei ole narsismia vaan elämää.
Minusta on iso asia että nyt tiedostat tarpeesi! Kaikki ei tosiaan tiedosta. Vielä kun tiedostat että ne sinun tarpeesi ovat niin tärkeitä sinulle että sinun on itsesi ja kasvusi vuoksi niitä kuunneltava sanoi kukaan sivullinen mitä vaan. Sitten sinun on sanottava tuo vaimollesi että minulla on nämä tarpeet joista en voi luopua parisuhteen vuoksi ja näistä tarpeista taas voin koska ne eivät ole niin tärkeitä. Hänen täytyy tehdä samanmoinen oivallus omassa päässään ja kuunneltava omia tarpeitaan. Mikäli teidän tarpeet tällä hetkellä on kovin erilaisia niin homma on selvä ei voi tehdä kompromisseja. Tarpeet muuttuvat koko ajan ja niin on nyt käynyt. Se mikä riitti eilen ei riitä tänään. Tarpeet vaatii päivityksen aina silloin tällöin eikä voi olettaa että toinen siinä vierellä pysyy stabiilina. Yleensä naisen muuttuminen on ilmeisempää kuin miehen joka on tyytyväinen vähempään ja tekee helpommin kompromisseja vain pitääkseen ilmapiirin hyvänä. Mies kiertää riitoja kun taas nainen haastaa miestä niihin. Tosi mies ei pelkää riitaa vaan pitää omista itselleen tärkeistä asioista kiinni naisen mielipiteestä välittämättä. Pitkässä juoksussa se myös tuo turvallisuutta naiselle että mies on mies.
Mitä ihmeen sukupuolisidonnaista sössöilyä?!
Ei ole sukupuolesta kiinni, miten asiat suhteessa menevät. Itsellä on kokemusta useastakin riidanhaluisesta miehestä, joilla ei ole ollut kykyä keskustella asioista, vaan räjähtävät tai pakoilevat keskustelun alkaessa.
Miksi pitäisi olla välittämättä toisen mielipiteestä?! Eihän toisen ajatusten kuunteleminen ole itseltä pois. Molemmat voivat kunnioittaa toisen ajatuksia, ei silti kaikesta tarvitse ollakaan samaa mieltä.
Minä en tarvitse mitään miestä turvallisuutta antamaan. Vahvana naisena selviän kaikesta ilman miestäkin.