Mikä vaikuttaa vallan määrään suhteessa ja miten valtaa voi kasvattaa?
Minkälaisia kokemuksia teillä on siitä jos toinen alkaa menettää kiinnostustaan niin voiko tilanteeseen vaikuttaa ja miten?
Minkälaisia kokemuksia teiltä löytyy?
Minkälaisia kokemuksia teillä on siitä jos toinen alkaa menettää kiinnostustaan niin voiko tilanteeseen vaikuttaa ja miten?
Minkälaisia kokemuksia teiltä löytyy?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vallan määrä suhteessa?
Jos "toinen alkaa menettää kiinnostustaan" niin tilanteeseen ei voi ainakaan vallankäytöllä vaikuttaa. Tai voi, mutta se vie vähäisenkin kiinnostuksen, jos sitä sattuu olemaan ja lopettaa suhteen kuin suhteen ikävällä tavalla.
Tarkoittanet vallalla parisuhteessa sitä määräämisoikeutta toisen asioihin, jota vallankin miesten historia on pullollaan ja jolla he ovat päteneet suhteissaan ja pitäneet ne otteessaan eli vaimon nyrkin ja hellan välissä.
Sinä voit kasvattaa valtaasi tai olematonta sellaista, mutta kaiken muun menetät samalla. Ainoa oikea tapa aikuisten välisessä oikeudenmukaisessa ja tasapuolisessa suhteessa on antaa toiselle vapautta ja tilaa olla oma itsensä, se ihminen, johon sinä olet joskus (ehkä) ihastunut.
Vai haitko sinä vain jotakuta, jota voit vallallasi alistaa? Toivottavasti hän ymmärtää ottaa satasen aidat ja hävitä valtasi vaikutuspiiristä.
Kokemuksia on siitä, että kun mies alkaa kahlitsemaan ja sitomaan, menen kauemmaksi. Kauemmaksi menemisellä ja kiinnostuksen hiipumisella on ollut vielä vahvempi vaikutus mieheen, että on alkanut sitomaan ja vahtimaan vielä enemmän ja on vielä yrittänyt alkaa pelaamaan tunteillani.
Tuota sirkusta on tullut nähtyä sellaiset parikymmentä vuotta, eikä tätä mimmiä enää saa sitomalla suhteeseen millään peleillä. Se on kuules ap ikuiset heipat, jos yrität jotain valtapelejä pelailla.
Kiinnostusta joko on tai ei, toista et voi ohjailla ja manipuloida olemaan sinusta kiinnostunut. Paitsi jonkun heikkoitsetuntoisen läheisriippuvan kyllä, mutta onkohan sellaisen kanssa itselläsi kivaa suhteessa..
Minä olen aina uskonut, että mitä enemmän annan tilaa, sitä lähemmäs minua tullaan. Tosin poikkeus vahvistaa säännön. Joku on sitten halunnut "vahvan miehen", joka ns. asettaa rajat. Mustasukkaisuuden puute on tulkittu välittämisen puutteeksi. Sitten on kokeiltu rajojani ja minä olen ennemminkin antanut vauhtia kun pitänyt kiinni.
Luulen, että kumppanilla on valtaa juuri sen verran, kun sille annetaan. Sitä ei voi varsinaisesti ottaa tai kasvattaa.
Mitä enemmän toista yrittää käskyttää, määräillä, sitoa, peluuttaa ja manipuloida, sitä huonompi suhteesta tulee. Ja jos toinen osapuoli on mieleltään terve, niin hän ennen pitkää kyllästyy tuollaiseen. Toiselle ei pidä antaa valtaa omasta elämästä, vaan omasta elämästä pitää aina kantaa itse vastuu ollakseen onnellinen, näin ajattelen, ja siksi en olekaan ollut koskaan tuollaisessa suhteessa. Rakkaus kukoistaa vapaudessa ja vastuun kantamisessa.
Voi olla termeillä kikkailua mutta minusta "valta" käsitteenä ei sovi toimivaan parisuhteeseen.
On asioita jotka toinen osapuoli hallitsee paremmin ja tietenkin myös toisin päin.
Sama koskee myös asioiden tärkeyksiä.
Miksi ryhtyisin kinaamaan minulle toisarvoisesta asiasta joka on vaimolleni tärkeä ja jonka hän hallitsee paremmin?
Ja tietenkin myös toisin päin.
Parisuhde ei ole demokratia jossa äänestetään vaan suhde jonka toimivuus perustuu konsensukseen.
Jossa arvostetaan toisen tunteita ja tietämystä.
Olen perivanhoillinen siinä mielessä, että olen kokenut olevani yksin vastuussa perheeni turvallisuudesta ja hyvinvoinnista mutta vastuu ei ole antanut minulle diktaattorin valtuuksia.
Toisaalta, olen saanut täyden luottamuksen ja lluottanut myös vaimooni kaikissa asioissa ml. perheen varojen käyttö, lasten kasvatus, lomien suunnittelu jne. jotka nekin ovat olleet konsensuksen tuloksia.
Ei toimi valtajutut ei. Ekassa suhteessa minä dominoin. Toisessa suhteessa mies dominoi ja minä en ollut mitään. Nyt on suhde jossa kumpikin on oma itsensä ja ei yritä alistaa toista koska tiedämme että kumpikin olemme luonteeltamme alistajia. Nykyinen mies on tottunut että nainen on hiljaa ja hän on mies ja minä otin edellisestä suhteesta opikseni ja annan monoa jos hyppii silmille. Päädyimme lempeään toisiamme kunnioittavaan suhteeseen jossa puhutaan asiat selviksi.
Taitaa teillä olla sitä kauhun tasapainoa? Yhden seurustelukumppanin kanssa tiedettiin toistemme olevan hyviä mököttämään. Niin pahasti, ettei siitä kaivosta hevin pääse ylös. Tiedostettiin vaarat ja kertaakaan vajaa kahden vuoden aikana ei kumpikaan osoittanut mieltään murjottamalla.
Ja sitten varsinaiseen asiaan. Nuorena aikuisena minä olin aina se, joka määräsi. Toisen tahdolla ei ollut väliä. Mittasin pillin mukaan hyppäämisellä sitä, kuinka paljon minusta välitetään. Sitten perustin perheen miehen kanssa, joka oli sitä mieltä, että kymmenen vuotta vanhempana hänellä on enemmän elämänkokemusta ja hän kyllä tietää, miten pitää olla ja toimia perustelematta ratkaisuja - isoja ja pieniä - tosiasioilla. Minä olin silloin jo yli kolmekymppinen, joten valtataisteluhan siitä tuli ja todella pahaa jälkeä. Kun vihdoin yli kymmenen vuoden jälkeen pääsin hänestä eroon, olin muuttunut. Kovasti piti elämän opettaa. Nyt minulle on tärkeää, että toinen saa olla oma itsensä (no, voi sanoa, että voisitko vaihtaa haisevat sukkasi). Ajatuksen ja ilmaisun vapautta, vapautta tehdä omia juttujaan, koskaan ei komentelua, että et lähde pelireissulle vaan olet nyt minun kanssani tms. Tämä siis seurustelusuhteessa, yhteistä kotia ei toistaiseksi ole ollut kenenkään kanssa. Jos komentelisin, mistä tietäisin, kenen kanssa olisin parisuhteessa? Jos kumppani ei saisi ilmaista vapaasti ajatuksiaan, mistä tietäisin hänen ajatusmaailmastaan? Jos pakottaisin olemaan kanssani, en tietäisi, miten paljon hän minun seuraani haluaa. Nyt en edes halua, että kumppani tulee luokseni vastentahtoisesti. Silloin kun tulee, tiedän, että hän aidosti haluaa olla kanssani. En istu odotamassa eikä ole kovin hyvä idea tulla luokseni ilmoittamatta, elän omaa elämääni ja tapaamisista sovitaan. On ollut mahtavaa kuulla kumppaneilta kysymättä, että he tuntevat voivansa olla omana itsenään.