Mie en halua uskoa, etteikö meille maalaisillekin olis paras mahollinen esittely kaivosalalla huomisilla messuilla. Kyllähän muita aloja löytyy muualtakin, mutta että kovin oli hankalaa etes päästä mukkaan elikä saaha ruokaakaan. Eikä vieläkään tiiä, että joutuuko ottaan hiilihytraatti- ja sokerihumalan torikioskilla.
Kaikki kiitos Sodankylän lukiolle, missä homma pelaa! Sen lisäksi meitä kiinnostaisi juurikin kaivosala, koska sitä ei ole muualla.
Kaikki kiitos Sodankylän lukiolle, missä homma pelaa! Sen lisäksi meitä kiinnostaisi juurikin kaivosala, koska sitä ei ole muualla.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tännään ko mie kävin kattomassa paikan, niin totesin, että kyllä mie tarviin oman kuskin, jotta löyetään paikalle. Pyyän siis entistä Soankylän ammattikoululaista mukkaan.
Jo aikoja sitten päätettiin, että meille esittellee lukiota entinen Pelekosenniemen oppilas.
Edelleenkin TEIÄN muitten tulis ottaa kantaa siihen, että miten kaivosallaa rekrytoiaan! Eihän nää on esim. mun vuokraisännän tai mun lapsia!
Täähän ois kans yks pohittava juttu. Ko nyt meikäläinen ei muutenkaa oo millään tipattomalla, niin hyvä on tuo kuski olemassa.
Mutta siis, onko teillä mittään hyvvää sanomista kaivosalasta? Tai Sodankylästä?
Ja voitte olla varmoja, että miun pojat ja tyttö on tekeviä ja ossaavia! Siinon jottain kummallista, että kukkaan ei alunperinkään oo ollut tulemassa tänne.
Mikä täällä mättää?
Odotan huomiselta päivältä paljon: Sampo Kaulanen tulee avaamaan messut. Hänellä on elämänkokemusta yllin ja kyllin. Hän on some-ilmiö, mutta mikään ei voita face-to-face -esitystä. Sain olla tällaisessa paikalla Heikki Lakkalan koulussa v. 2008, kun paikallinen Mikko-kauppias oli siellä puhumassa yrittäjyydestä.
Kaikki oli hienoa, älkääkö ymmärtäkö väärin: Minä haluan putkieläkkeelle lähimmäisteni luokse. Voitte estää sen ainoastaan äänestämällä putkieläkettä vastaan!
Oletteko huomanneet, että poromiehet pieree aivan uskomattoman paljon, ja pierut TODELLA haisee! Ehkä paikalliset on tottuneet niihin, mutta turisti tai junantuoma kyllä ikävästi haistaa nämä poromiehet. Osasyynä voi olla se, että kalsareita ei vaihdeta kovinkaan usein, ja niin on pinttynyt melkoset jarruraidat.