Tätä palstaa lukiessa tulee olo, että täällä on paljon katkeroituneita ja elämään pettyneitä ihmisiä. Uskotko kuitenkin, että voisit tulla vielä elämässäsi onnelliseksi ja mitä sellaista ajattelet, että elämässäsi pitäisi tapahtua, että se olisi mahdollista? Minkä siis ajattelet sinun tekevän onnelliseksi? Jos olet onnellinen nyt, niin mikä on sen salaisuus?
Itse koen olevani onnellinen koska olen mielenkiintoisessa työssä, minulla on onnellinen parisuhde, taloudellisesti menee ihan mukavasti, minulla on paljon hyviä ihmissuhteita ja olen ollut elämässäsi monessa kohtaa todella onnekas, vaikka on ollut vaikeitakin vastoinkäymisiä välillä.
Itse koen olevani onnellinen koska olen mielenkiintoisessa työssä, minulla on onnellinen parisuhde, taloudellisesti menee ihan mukavasti, minulla on paljon hyviä ihmissuhteita ja olen ollut elämässäsi monessa kohtaa todella onnekas, vaikka on ollut vaikeitakin vastoinkäymisiä välillä.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Eläkkeellä alkaa onnellisuus, kun ei tarvitse enää töitä raataa, tai juosta työkkärin armoilla.
Olen työtön, ilman parisuhdetta ja seksiä ja lähestyn kovaa vauhtia 40:ttä ikävuotta. Revi siitä nyt v_ittu huuomoria. Seuraa olen yrittänyt hake netin deittipalstojen kautta huonolla menestyksellä, ravintoloista en edes ole yrittänyt, koska nissä en viihdy, enkä osaa iskeä naisia. Tuntuu, että katkeruus lisääntyy vuosi vuodelta, koska jään ilman parisuhdetta ja perhettä. Myös huonot työnäkymät laskevat mielialaa ja takaavat, etteivät naiset ole kiinnostuneita minusta työttömästä ja rahattomasta miehestä.
Kuulostaa ikävältä. Eikä tuosta varmasti ole paljon huumoria revittäväksi. Mitä ajattelet, että pitäisi tapahtua tilanteen muuttumiseksi parempaan suuntaan?
Meitä on paljon samassa tilanteessa, josko kelpuutat vanhempaa naista? Eikö 55v ala jo naisia olla enemmän kuin miehiä, ehkä tulevaisuudessa joutuvat nöyrtymään ja koittamaan onnea onnettomienkin miesten kanssa.
Ulkoisen olemukseni puolesta olen ihan kunnossa, mutta muiden asioiden tulisi muuttua. Minulla ei ole seurustelukokemusta, enkä ole ollut paljoa naisten kanssa tekemisissä, en osaa lähestyä naisia oikealla tavalla. Minulla ei ole kavereita tai sosiaalisia kontakteja, olen hieman erakkoluenteinen. Rohkeutta ja uskallusta tulisi saada lisää, jotta uskaltaisi lähestyä naisia oikealla tavalla. Työttömänä ja mitättömän elämän omaavana kuvittelen, etteivät naiset ole minusta kiinnostuneita. Itseluottamukseni on heikko, tunnen itseni tyhmäksi ja kömpelöksi. Naisillahan on tunnetusti rima korkealla, mitä tulee kumppanin hakemiseen ja tämä saa minussa aikaan pelkoa ja epävarmuutta.
Jos se sua nyt yhtään lohduttaa, niin tässä kirjottelee nainen joka on kovin samanlainen kuin sinä.
Itse olen lähes 40v mutta kylläkin töitä tehnyt aina.
Mutta olen aina ollut myös erakkoluonne, joten mulla ei ole oikein ystävättäriä, tai on kyllä tallella lapsuudenkamut jne, mutta niillä on miehet ja perheet ja ei kukaan vanhapiikaa kutsu mihinkään kinkereihin.
Juhliin kutsutaan toiset pariskunnat ja mun kanssani yhteydenpito hoidetaan sosiaalisen median kautta, tai tavataan ehkä kerran vuodessa.
Olen seurustellut vain kerran ja sitä kautta päädyin mieheni lapsuudenystävän lapsen kummiksikin, mutta eron jälkeen mieheni uusi muija sanoi ettei halua mua rasitteena uuteen suhteeseensa, joten menetin henkisesti sen kummiuden ja senki ystäväpariskunnan siinä.
En olisi itsekään uskonut, että nainen voi päätyä näin yksinäiseksi kuin mitä minä olen.
Toisaalta olen tässä vuosien aikana oppinut nauttimaan erakkoelämästäni, joten katson olevani kyllä onnellinen ihminen kuitenkin.
Joskus vaan palaan miettimään, miten pienistä ja itsekkäistä asioista lopulta on kiinni, että jotkut ihmiset jätetään yksin vaikka ei olisi mitään pahaa tehnyt kenellekään.
Ja jos oikein katkeraksi haluaa heittäytyä, voin ihmetellä miten ihan kamalilla ja pahoillakin ihmisillä on kuitenkin puolisot.
Millä perusteilla olet sitten torjunut miesten lähestymisiä tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana?
Tietty voi olla, ettei niitä paljoa ole tullut. Mutta niin tai näin, taatusti on ollut miehiä, jotka ovat sinusta olleet kiinnostuneita.
Mikä heissä on ollut vikana?
50 naiset ovat mieluummin yksin kuin huonon miehen kanssa. He matkustelevat, harrastavat kulttuuria, liikkuvat, tekevät vapaaehtoistöitä, hoitavat lastenlapsia, käyvät naisporukalla ravintoloissa jne. Ei tuon ikäisellä naisella ole mitään tarvetta parisuhteelle.
En usko tulevani onnelliseksi. Tulisin onnelliseksi sillä, että minulla olisi mielekäs työ, ihana nainen ja pieni samanhenkinen kaveripiiri, jossa katsotaan leffoja, pelataan lautapelejä ja käydään vaeltamassa.
Pelkkä työ ja ihana nainenkin auttaisi kyllä todella pitkälle.
Säästyttepä parisuhde väkivallalta, kun saatte yksinolla.
Jep. Joka suhteessa nyrkit ja puukot heiluu.
Mä tulen tyydyttyneeksi havaitessani itsessäni täydellisen mustan aukon, josta ja jonka olemassaolosta en ollut tiennyt mitään. Tällainen tilanne, jossa jokin tuntematon asia hahmottuu yllättäin eteeni, saa yleensä kaiken huomioni. Katson sitä niin kauan, että sen jokainen piirre polttaa mieleen lähtemättömän jäljen, jotta sen muistaisin.
Olin unohtanut, kuinka valtava on ihmisen himo.
(naurua)
En tiedä.
Hautasin rakkaimpani jonkin aikaa sitten.
Minulla on hyviä ihmisiä ympärilläni ja elämä on noin ulkoisesti ihan kunnossa, olen vain perustavanlaatuisesti rikki.
Tarvitsisin lobotomian tai paremmat lääkkeet. :D
Joka tapauksessa pyrin onnellisuuteen. Pidän ystävät ja perheen likellä. Osallistun, poistun asunnosta, hoidan opinnot. Lenkkeilen ja liikkun.
Ehkä rakastun jälleen, ehkä en. Ja ehkä jossain kaiken tekemisen välissä alan tuntea taas itseni onnelliseksi. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!
naisettomuus on onnellisuutta.
Joo, mutta jos kattoo pornoa niin katkeroituu....
Tyytyväiseksi, kyllä, olen jo.
Onnelliseksi sanan varsinaisessa merkityksessä? En.
Se on ihan totaalista hevonpaskaa ja satua jos minun elämääni suhteiden valossa kattelee.
Valitettavasti näitä asioita ei saa sanoa ääneen koska muuten on "katkera".
Nykyaikana pitää nimenomaan olla hymy poskessa koko ajan ja teeskennellä että kaikki on vitun hyvin vaikka ei olisikaan.
Ja jos et mainosta miten pirun positiivinen ja luottelias olet asioiden suhteen niin olet tosiaan tuota edellämainittua sekä pessimisti että myös asennevammainen joka ei tule löytämään ketään sen takia koska hänen pitää ensin oppia olemaan onnellinen yksin (tai jotain muuta blah-blah) ennen kuin voi olla toisen kanssa.
Sitten jos miehenä sanot nuo ääneen niin sinua pidetään jonkinlaisena neitsytsääliluuserina joka vihaa naisia ja joka ei ole sosiaalinen tai ei osaa olla ihmisten kanssa tekemisissä yms.
Koska muuten jollakin naisella varsinkin voi mennä pissit housuun kun joku mies toteaa että suurin osa nykynaisista on pelkkää kuonaa joiden kanssa suhde olisi joka tapauksessa helvetin esikartanossa olemista tai sitten tylsän talon taavina elelemistä.
Helpompi siis yksin ja tyytyväisenä. Onnellisuudesta en tiedä mitään enkä ole koskaan tiennyt mitään.
Onnellisuus sanan merkitys onkin varmasti aikalailla yksilöllinen kaikille. Itse ajattelen asiaa niin, että onnellisuus on tyytyväisyyttä yleisesti elämään, eikä tarkoita jotain koko ajan jatkuvaa yltiöonnellisuuden tilaa. En minä ainakaan kaipaa mitään siloiteltua pullamössö elämää, vaan sitä että voi nauttia elämästään kaikkineen puolineen ja välillä se ei ole niin kivaa kuin suurimman osan aikaa.
Eikä tietenkään tarkoituksena ollut mitenkään kerskailla onnella. Sehän olisi typerää. Kerron vain, mitä itsekin välillä hämmästyneenä huomaa: Minähän oln ihan onnellinen.
Ei minua haittaa vaikka hieman kerskailisitkin onnellasi.
Koska ihmiskohtaloita on monia ja ihmisen vain pitää lopulta tottua siihen ajatukseen että monella tavoin voi käydä.
Onnellisuudella tarkoitan sitä tilaa että tulevaisuutta voi suunnitella huoletta ja kun tässä oli kumppanista kaiketi kysymys osittain ainakin niin toisen ihmisen kanssa.
En usko sellaiseen omassa elämässäni ja nykyisyys kuten aina on tietynlaista tyytyväisyyttä. En kuvailisi sitä onnellisuudeksi koska olen nähnyt miltä onnellinen ihminen näyttää. Minä en ole koskaan ollut päivää kauempaa onnellinen.
Ok. Oli kiva kuulla ajatuksistasi. Mahdollisimman onnellista päivää ja viikonlopppua sinulle.
Samoin, kaikkea hyvää.
En. Ja varsinaiset ihmissuhteet ovat siinä kokonaisuudessa lopulta melko pieni osa. Junttiuden ja itsekkyyden yhteisvaikutus tässä maailmassa on vain liian massiivinen. Ja liian moni perustaa oman hyvinvointinsa jollekin, joka on varastettu joltain toiselta ja jota ylläpidetään yhä useamman pahoinvoinnilla.
Minusta onnellisuus on harha. Luulen, että mitä kiivaammin sitä tavoittelee, sitä kauemmas se pakenee, koska tavoittelusta tulee helposti suorittamista. En siis oikein usko onnellisuuteen sellaisella yleisellä tasolla.
Uskon kylläkin onnen hetkiin. Mutta ne tulevat ja menevät ilman että pystyn niitä kovinkaan hyvin kontrolloimaan. Minulla on elämässä hyviä juttuja ja huonoja juttuja. Joskus hyvät jutut triggeroivat onnen hetken, joskus onnen tunne läikähtää
kun huono juttu ei piinaa minua yhtä paljon kuin tavanomaisena päivänä. Joskus onni yllättää ihan randomisti.
Resepti on periaatteessa yksinkertainen: ylläpidän ja lisään hyviä juttuja ja yritän vähentää huonoja juttuja. Mutta vaikka ne hyvät elementit (usein mainitut parisuhde, työ, terveys) olisivat suht kohdillaan, nekään eivät takaa onnellisuutta. Vaikeaa, tai ainakin vaikeaselkoista.
En ole onnellinen, enkä masentunut vaan enemmänkin tyhjä. Vaikka työttömänä, suvuttomana, melkein kaverittomana olisikin ehkä aihetta masennukseen. Päivät menevät melkeinpä tekemättä mitään, eikä tuo osaa enää edes ottaa päähän.
Ehkä nainen voisi onnellisuutta lisätä, tai sitten ei koska aikaisemminkin olen ryssinyt parisuhteen tällä luonteellani.
Olen yleisesti ottaen aika onnellinen.
Elämästäni puuttuu monia onnellisuuden elementtejä, mutta tiedän, että asiat tulevat muuttumaan parempaan suuntaan. Eli usko paremmasta luo onnellisuutta :)
En usko tulevani onnelliseksi koskaan. Pieniä onnen hetkiä voi olla ja onkin mutta minkäänlaista perus onnentunnetta elämässäni ei tule olemaan.
Minulle riittäisi jos voisin olla tyytyväinen elämääni, silloin olisin varmimmin myös onnellinen.
Joo, itsellä sama juttu. Onnen hetket ovat niin lyhyitä, vaikka kaikki on kohtuu hyvin. Jotenkin tuntuu, että aina jokin on pielessä, joten en pysty olemaan onnellinen. Olen yrittänyt päästä pessimismistä eroon, mutta se on todella vaikeaa.
Sen olen itse huomannut, että tietokoneella olo tekee minut onnettomaksi, mutta jotenkin olen jollain tavalla koukussa tähän.
En usko että olen yksin koskaan onnellinen. Ainahan se parisuhde on tavoitteena ollut. Mutta oon löytänyt tasapainon kun sain perinnön ja rahaa niin muut asiat oon menneet paremmin, ei tarvii stressata toimeentulosta. Töitä mä haluaiain mutta sekään ei ole enää niin tärkeää koska perinnön turvin voin elää eikä tarvii stressata että voiko maksaa seuraava sähkölaskua. Mutta yksin minä en haluaisi elää vaikkakin se on todennäköistä. Tapailin kahta naista mutta heti kävi selväksi että ne kiinnostui minusta vain sen takia koska minulla oli uusi auto ja rahaa. Vaikeaa löytää naista joka haluaa tutustua minuun oikeesti.
Suoraan sanottuna en. En myöskään keksi mitään mikä tekisi onnelliseksi. Kaikki vähänkin mielenkiintoinen tuntuu vain väliaikaiselta.
Onnellisuus tarkoittaa hyväksyntää ja siitä syntyvää läheisyyttä. En saa niitä, koska olen liian heikko pystyäkseni tasapainoiseen suhteeseen. Voin syyttää vain itseäni. Toisin kuin monet täällä kirjoittavat, olen sentään tavannut rohkeita naisia, jotka olisivat halunneet yrittää.
Koen hetkittäin onnea, kun olen olen toisille hyödyllinen. Niin käy vain töissä, ja sielläkin kiitosta tulee joskus harvoin asiakkailta ja alaisilta. Muuten olen pelkästään menestyjien tiellä.
En näe että asia on joko tai. Tuskin koskaan onnellisuusindeksini on nolla tai maksimissa. En koe olevani kovin onnellinen. Suhteellisen onnellinen parisuhde olisi ehdottomasti se tärkein juttu ja toisi sivutuotteena muitakin hyviä asioita.