Olemme olleet 3,5 vuotta yhdessä. Nyt on se vaihe kun ympärillä olevat ystävät alkaa saada mukuloita tai sitten päättävät erota ja viettävät villejä sinkkuvuosia..Luulin että me ollaan onnellisia mutta nyt viimeiset 2 kuukautta on ollut yhtä helvettiä.
Mies syyllistää minua, minä miestä. Vaikka molemmissa on varmasti vikaa. Olen masentunut ja haluton, koska mieheni on niin saamaton, ei pidä lupauksiaan, juo liikaa, eikä välttämättä tule edes yöksi kotiin jos lähtee kännäämään. Lisäksi hän tiuskii jatkuvasti, ei halua keskustella mistään vakavasti koska pelkää sen yltyvän riidaksi.
Miehen mielestä taas minä aiheutan ongelmat koska olen masentunut ja kuin "happaman sitruunan niellyt". Tällainen pieni noidankehä..Aiemmin puhuimme siitä että alkaisimme yrittää lasta, mutta uskaltaako sitä kun nyt tuntuu niin ylitsepääsemättömältä? Mieheni olisi kyllä hyvä isä, mutta pelkään, onko minun hyvä olla. Kaipaan turvallisuutta ja sitä, etten saa vastaukseksi vähättelyä ja rumia sanoja. Mies valittaa että minä huudan. Minulla on oikeasti kova puheääni, ja olen temperamenttinen. Jos suutun, niin huudan..sille en voi mitään vaikka yritänkin. Mies vastaa tähän ettei hänkään sitten voi tehdä mitään muutoksen eteen. En voi uskoa että hänen mielestään suurin ongelma minussa olisi se että huudan jos suutun. Tekosyyltä kuulostaa.
Tänään olemme menossa ystävän tupareihin. Harmittaa lähteä näillä fiiliksillä. Varsinkin kun tietää että miehen vitutus on suoraan verrannollinen viinamäärän kanssa. Todennäköisesti saan kantaa hänet kotiin ja lopettaa oman iltani siihen kun mies sammuu. Näin on aina silloin kun menee huonosti. Ja jos häntä vituttaa minä, hän voi ihan tulla vaikka eteeni kittaamaan vodkaa suoraan pullosta koska tietää kuinka pahalta minusta se tuntuu. Oma isäni on alkoholisti..Että tällainen ongelmien vyyhti. En vain haluaisi luovuttaa, koska pelkään että luovutan sitten liian helposti. Kuinka kauan kriisiä täytyy kestää ennen kuin tajuaa sen olevan lopullista?
Mies syyllistää minua, minä miestä. Vaikka molemmissa on varmasti vikaa. Olen masentunut ja haluton, koska mieheni on niin saamaton, ei pidä lupauksiaan, juo liikaa, eikä välttämättä tule edes yöksi kotiin jos lähtee kännäämään. Lisäksi hän tiuskii jatkuvasti, ei halua keskustella mistään vakavasti koska pelkää sen yltyvän riidaksi.
Miehen mielestä taas minä aiheutan ongelmat koska olen masentunut ja kuin "happaman sitruunan niellyt". Tällainen pieni noidankehä..Aiemmin puhuimme siitä että alkaisimme yrittää lasta, mutta uskaltaako sitä kun nyt tuntuu niin ylitsepääsemättömältä? Mieheni olisi kyllä hyvä isä, mutta pelkään, onko minun hyvä olla. Kaipaan turvallisuutta ja sitä, etten saa vastaukseksi vähättelyä ja rumia sanoja. Mies valittaa että minä huudan. Minulla on oikeasti kova puheääni, ja olen temperamenttinen. Jos suutun, niin huudan..sille en voi mitään vaikka yritänkin. Mies vastaa tähän ettei hänkään sitten voi tehdä mitään muutoksen eteen. En voi uskoa että hänen mielestään suurin ongelma minussa olisi se että huudan jos suutun. Tekosyyltä kuulostaa.
Tänään olemme menossa ystävän tupareihin. Harmittaa lähteä näillä fiiliksillä. Varsinkin kun tietää että miehen vitutus on suoraan verrannollinen viinamäärän kanssa. Todennäköisesti saan kantaa hänet kotiin ja lopettaa oman iltani siihen kun mies sammuu. Näin on aina silloin kun menee huonosti. Ja jos häntä vituttaa minä, hän voi ihan tulla vaikka eteeni kittaamaan vodkaa suoraan pullosta koska tietää kuinka pahalta minusta se tuntuu. Oma isäni on alkoholisti..Että tällainen ongelmien vyyhti. En vain haluaisi luovuttaa, koska pelkään että luovutan sitten liian helposti. Kuinka kauan kriisiä täytyy kestää ennen kuin tajuaa sen olevan lopullista?
Vastaukset 2
Vanhimmat
toi sun viestis kuulosti kovin tutulta. minä olen seurustellut pian 2 vuotta ihanan mieheni kans ja saman verran asuttu yhessä.
meillä asiat aina puhutaan, hirveän riidan päätteeksi. välillä on ollut jaksoja, että hän on viikonlopunkin pois ja minä yksin kotona. ja välillä minä saan kuskata häntä ja hänen kavereitaan.ja välillä, kun mulla alkaa toi kaikki vituttaan, otan minäkin. näytän, että osaan minäkin juoda viinaa niin sanotusti kuin "miehet". eipä se oo mitään auttanut.. =/
ja välillä itsekin mietin, että kestänkö kattoa tällästä koko lopun elämääni? no, ehkä hän muuttuu. lohduttavaa tietää etten ole ainut jolla on samanlaisia tilanteita.
en osaa nauvoa sua muuten kuin, että puhu miehellesi. tee ns. uhkavaatimus, eli muuta joksikin ajaksi vaikka vanhempiesi luo tai jonkun ystävän, ole siellä jonkin aikaa, niin eiköhän ukko halua sut takaisin.. toi oli vain ehdotus.
kaikkea hyvää sulle ja voimia!
Se on nyt sellanen juttu että ton viinajutun kanssa ei kannata alkaa leikkimään!
paskasesti käy aina, haluatko olla se äiti joka on illat yksin kun mies vetää viinaa kavereiden kanssa ja sinä hyssyttelet pienessä vuokra-asunnossanne koliikkivauvaa ilman minkäänlaista tukea!
Olen itse tehnyt sen virheen, että luulin miehen olevan täydellinen, paitsi että hän joi hieman
'liikaa', ja perustimme perheen. Siinä sitten olet yksin ja kannat vastuun kun mies ei siihen pysty, ainoastaan riitely on ainut mahdollisuus kommunikoida!
lähde kävelemään vielä kun pystyt, on niitäkin miehiä jotka eivät vähättele, juo liikaa viinaa, ja ottavat vastuun suhteestaan ja mikä tärkeintä, rakastavat naistaan niin paljon että tekevät hänen puolestaan mitä vaan.