Olen suvustani ainoa joka ei ole seurustellut

Tai edes harrastanut seksiä. Kaikilla muilla on ollut pitkäaikaisia suhteita tai on yhä mutta minulla ei ole ensimmäistäkään. Veljeni on aina seurustellut vaikka on täys rapa juoppo ollut viimeiset 10 vuotta. On saanut kaksi lastakin vaikka on todella laiska ja lihonut 120 kiloiseksi. Serkullani on ollut parikin miestä ja vieläpä jännämiehiä. kaikilla muillakin on ollut suhteita ja olenkin alkanut karttamaan sukulaisiani.
274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ATM dippainssikaverini on ihan samassa jamassa. Hänen pikkusiskonsa ovat olleet parisuhteessa vuosia ja asuvat yhdessä miestensä kanssa, toinen 7 nuorempi ja toinen 10 v nuorempi tuota isoveljeään. Vanhempansakin menivät naimisiin jo 20 vuotiaina ja nykyään kumpikin on toisella kierroksella.

Äänestä

lol

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ätmi. kirjoitti:

Tai edes harrastanut seksiä. Kaikilla muilla on ollut pitkäaikaisia suhteita tai on yhä mutta minulla ei ole ensimmäistäkään. Veljeni on aina seurustellut vaikka on täys rapa juoppo ollut viimeiset 10 vuotta. On saanut kaksi lastakin vaikka on todella laiska ja lihonut 120 kiloiseksi. Serkullani on ollut parikin miestä ja vieläpä jännämiehiä. kaikilla muillakin on ollut suhteita ja olenkin alkanut karttamaan sukulaisiani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu