Samanlaista tunnelmaa kuin ketjussa "yksinäisyys avioliitossa". Olen tosi yksinäinen vaikka minulla on lapsia. Tai en ole tietenkään yksinäinen sanan varsinaisessa muodossa...minulla on kädet täynnä töitä ja koti on täynnä elämää...mutta...Kaipaan mieheni seuraa. Haluaisin, että hän joskus istuisi kanssani sohvalla tai nauraisi kanssani tai kuuntelisi juttujani...olisi yhtään kiinnostunut elämästäni. Mutta jos yritän jutella hänelle jostain minua kiinnostavasta jutusta, niin hän aina sanoo, että enkö näe, että hän kuuntelee netistä jotain tärkeää juttua tai katselee netistä elokuvaa. Jos pyydän häntä viettämään aikaa kanssani, niin hän tokaisee, että pitääkö meidän muka olla yhdessä 24/7. Hänelle on aina tärkeämpää rukoilla jumalaansa kuin yhtään kiinnittää huomiota siihen, osoittaako hän rakkautta vaimoansa kohtaan. Vaimoa hän saa moittia ja sättiä...mutta jumalalleen hän on aina mielin kielin :(. Kuulostan varmaan siltä, että olen kateellinen. Mutta nytkin kun ajattelen häntä, niin kyyneleet valuvat silmistä. Mutta en minä hänelle niistä kerro. Hän vihaa kyyneleitäni. Ne saavat hänet suuttumaan ja vihaamaan minua. Silti rakastan häntä enkä tiedä mitä tehdä. Ei elämän ja avioliiton tulisi olla näin surullista. Olen ratkaissut tilannetta sillä, että en enää oikeastaan juttele hänelle enkä soittele hänelle, koska hän vihasi sitä, että "seuraan" häntä. Mutta hän on pitkät ajat poissa kotoa...eilenkin vapaalla kahdeksan tuntia putkeen, ehkä enemmänkin.
yksinäinen minäkin
avioliittoko
492
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuo on jo alistamista. Mies on ilmeisesti ulkomaalaistaustainen?
Kulttuurierot ovat suuret ja se, miten nainen liitossa nähdään. En sano, että suomalainen mies olisi jotenkin parempi, mutta kyllä tuo, miten hän sinua kohtelee on törkeää. Kestät sitä, kosla kuvittelet hänen vieläjiku päivä muuttuvan.
EI HÄN MUUTU. Ei hän herää joku päivä ajatellen, että nyt pitää alkaa hoivaamaan vaimoa eri tavalla.
Joko kestät tuon tai eroat.
Yksinäisyys yksin on erilaista kuin yksinäisyys parisuhteessa. Kun on valinnut olevansa yksin, on sitä helpompi kestää.
Olet tietysti itse tehnyt tietoisen valinnan naida erikulttuurinen ihminen, varmasti tiesit sen tehdessäsi, että se on hankalampaa kuin normi suomiliitto.
Voi miten ymmärränkään sinua. Yksin olen minäkin tässä avioliitossa...
Kovin tutulta kuulostaa - ja ihan suomalaisen miehen kanssa olen naimisissa. Jos mies on kotona, hän on liimautuneena tv:n / netin viereen katsomaan urheilua tai jotakin sarjaa, jotka pitää kaikki ehdottomasti katsoa. Illat mies viettää kavereineen punttisalilla - treenaamisesta ei valitettavasti voi puhua - ei sieltä hikisiä vaatteita kotiin tule. Kyse on miesporukassa pyörimisestä. Sieltä sitten baarin kautta kotia.
Kesäloma alkoi nyt- viime viikolla minulta lopulta paloi pinna siihen, että mitään yhteisiä lomasuunnitelmia ei taaskaan ole. Ja onneksi paloi - sain suoran vastauksen: "ei minua voi pakottaa tykkäämään yhteisistä lomamatkoista" Miesporukalla riittää kyllä kisamatkoja joka kuukausi, joten mistään kotikissasta ei todellakaan ole kyse. Mutta hän haluaa kyllä, että "teillä" eli minulla ja lapsilla on mukavaa - itseään hän ei tunnu oikein perheeseemme laskevan.
Läheisriippuvaisena en itseäni pidä, mutta haluaisin, että meillä olisi yhteistä aikaa. Haluaisin yhteisiä tuttavaperheitä. Nykyään minulla on omat ystäväni, joita on valitettavan vähän koska naisten aika tuntuu vaan menevän perheen ja kodin kanssa. Miehellä on taas oma porukkansa - heistä tunnen ehkä 10%. Asumme mieheni syntymäkunnassa - hän tuntee täällä lähes kaikki. Itse en ole oikein kotiutunut.
Parhaimmillaan mieheni on oikein mukava ja sanoo rakastavansa ja osallistuu kotitöihinkin, mutta kuinka paljon te miehet oikein sitten tarvitsette sitä omaa aikaa? Tuntuu että minä ja lapset olemme jonkinlainen välttämätön paha ja velvollisuus. Vähän niinkuin eräänlainen kotityö.
Arki periaatteessa sujuu, ja meillä on hauskaakin yhdessä (tosin viime aikoina on tämä tilanne on purkautunut riitaan pienestäkin asiasta) ja seksikin sujuu.... mutta yksinpä tätä nytkin tässä kirjoittelen - mies lähti poikien kanssa käymään terassilla. Eikä siinä mitään - oli tuo pari viime yötä töissä, joten ihan ansaitusti. Välillä vaan tuntuu, että ihan sama vaikka olisi eronnut - tuskin tämä juuri tästä yksinäisemmäksi muuttuisi.
Noita miehiä kyllä Suomen maassakin riittää enemmän kuin moni tietää. Olisiko kasvatuksen ja erakoitumisen tulos. Joskus omaa aikaa on hyvä ottaa mutta kun on naimisiin menty, olisi toinen huomioitava. Jos toisen hyvästä olosta ja seurasta ei välitä, seuran etsii muualta jos siihen on tarvetta.