Tässä puhutaan uuden liiton aikakaudesta:

Kristuksen toinen tulemus:

Silloin tulee tehdä oikeutta ja pysyä vanhurskaudessa. Profeetta näkee pyhien pitävän sapattia edelleenkin. Jes. sanoo "Autuas e ihminen, joka pitää sapatin"

Sapatti muistuttaa ihmistä Jumalasta myöskin Luojana.

Johannes sanoo. Rakkaus Jumalaan on se tottelevaisuun jolla pidämme Hänen käskynsä:

"Rakkaus Jumalaan on SE, että pidämme hänen käskynsä".

Prohfeetta Jesaja: 56: 1- 6

Uusi seurakunta, johon muukalaiset liittyvät.

1 "Näin sanoo Herra: Noudattakaa oikeutta ja tehkää vanhurskaus, sillä minun autuuteni on lähellä ja minun vanhurskauteni ilmestyy.

2 Autuas se ihminen, joka tämän tekee, se ihmislapsi, joka tässä pysyy, joka pitää sapatin eikä sitä riko, joka varoo kätensä tekemästä mitään pahaa!

3 Älköön sanoko muukalainen, joka on liittynyt Herraan: Herra erottaa minut peräti kansastansa, älköönkä kuohittu sanoko: Minä olen kuiva puu.

4 Sillä näin sanoo Herra: Kuohituille, jotka pitävät minun sapattini ja valitsevat sen, mikä minulle otollista on, ja pysyvät minun liitossani,

5 heille minä annan huoneessani ja muurieni sisällä muistomerkin ja nimen, joka on poikia ja tyttäriä parempi; minä annan heille iankaikkisen nimen, joka ei häviä.

6 Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani."
1784
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Sirkka-Iita ! Minä lisäisin vielä tähän tämän Jes 56 lukuun tämän 7 jakeen joka täsmentää mitä tässä puhutaan...

ELI NÄIN Jes 56:7 "he kaikki ("muukalaiset") saavat tulla pyhälle vuorelleni. Minä täytän heidät riemulla, kun he rukoilevat siellä. Minä hyväksyn polttouhrit ja teurasuhrit, jotka he tuovat alttarilleni. Ja minun temppelistäni tulee huone, jossa kaikki kansat saavat rukoilla."

Siis Juutalaisuuteen liittyneet "MUUKALAISET" ja heidän "polttouhrinsa ja teurasuhrinsa" Jumala hyväksyy kun he sapattisin käyvät rukoilemassa Synagogassa !

MUTTA MIKÄ OLENNAISTA tässä puhutaan VANHAN LIITON AJASTA !
EI VIELÄ UUDESTA LIITOSTA KRISTUKSESSA JOLLOIN UHRAUS PÄÄTTYY JA LOPULLISESTI JUUTALAISILLAKIN JERUSALEMIN TEMPPELIN HÄVITYKSESSÄ !

VRT. Didakhe Luku 14.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Didakhe

"Mutta Herran päivänä, sen jälkeen, kun olette kokoontuneet yhteen, murtakaa leipää ja kiittäkää, lisäksi tunnustettuanne syntinne, että uhrinne olisi puhdas.
Mutta älköön kukaan, jolla on riitaa ystävänsä kanssa, liittykö teihin, ennen kuin he ovat sopineet, ettei uhrinne tulisi saastutetuksi,
sillä siitä on Herra puhunut. Joka paikassa ja kaikkina aikoina uhratkaa minulle puhdas uhri, sillä minä olen suuri kuningas, sanoo Herra, ja minun nimeni on ihmeellinen pakanoiden keskuudessa. "

Monet tutkijat ja tutkimukset kuitenkin sanovat, että se on kirjoitettu noin vuosien 50-160 välisenä aikana ja että Didakhe on todennäköisesti ensimmäinen kirjoitettu katekismus.
Eli Didakhe oli käytössä jo hyvin selvästi ennen kuin sunnuntain vietto virallistettiin lepopäiväksi Konstantinuksen toimesta Roomassa v. 364 !
Ja myöhemmin kun asiasta päätettiin Laodikean kirkollis­kokouksissa 400-luvulla.

Tässä Didakheen luvussa 11 on mielenkiintoinen kohta, joka tavallaan osoittaisi, että Apostolit eli opetuslapset ja Paavali olisivat vielä hengissä tässä vaiheessa ja että “Evankeliumit” tai joku niistä olisivat kirjoitettuna jossain...

" 3.Mutta liittyen apostoleihin ja profeettoihin, tehkää näin, evankeliumin opetuksen mukaan.
4.Ottakaa jokainen luoksenne tuleva apostoli vastaan kuin Herra."

ELI TÄMÄN MUKAAN VOISI OLLA KIRJOITETTU JO PALJON ENNEN
100 LUKUA JKR !

http://www.apokryfikirjat.com/didakhe.htm

Äänestä
  • Niin tuohon ei se pelkästää sapatin pitäminen riitä. Kyllä se edellyttää kaikille hyväksi maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi, Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi riittävää Hänen apostolista seurakuntaa ja seurakuntiaan / sitä Jumalan valtakunta yhteyden / yhtenäisyyden JOKAISTA jäsentään myöden mahdollistavaa Krits. vaihtoehtoa YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ pitävästi, Totuudessa YKSI mielisesti, keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä elävästi ja toimivasta / vaikuttavasti rakentamaan alkamista ja saumattomaan yhteis työhön yhdistymistä / paikkakunnittain ja alueittan kansakuntieen laajuiseksi Hänen jsenistö verkostoksi järjestäytymisen.

    Tähän lähetemisen ja yhdistymisen / järjestäytymisen tielle lähtemiseen / yhditymiseen, jokaista Häneen uskovaa, niilä kaikille hyväksi, Hänen, = Raamatun UT, mukaisilla, Lain / Laillisuuden täyttymyksen, = Krist. Rakakus, joka ei ole kenellekään pahaksi, mukaisilla ehdoilla yhdistymiseen kehoittaen.

    Äänestä

  • Eli Sirkka-Iita katso tarkemmin !

    Jes 56:7 " Minä hyväksyn polttouhrit ja teurasuhrit, jotka he (siis juutalaisiin liittyneet "muukalaiset") tuovat alttarilleni. "

    EI UUDESSA LIITOSSA OLE POLTTO / TEURASUHREJA !

    ELI Sirkka-Iita sinä erheellisesti otsakkeessasi kerrot meille väärin sanomalla, että...
    "Tässä puhutaan uuden liiton aikakaudesta: "

    Äänestä

  • kopittelija007 kirjoitti:

    Eli Sirkka-Iita katso tarkemmin !

    Jes 56:7 " Minä hyväksyn polttouhrit ja teurasuhrit, jotka he (siis juutalaisiin liittyneet "muukalaiset") tuovat alttarilleni. "

    EI UUDESSA LIITOSSA OLE POLTTO / TEURASUHREJA !

    ELI Sirkka-Iita sinä erheellisesti otsakkeessasi kerrot meille väärin sanomalla, että...
    "Tässä puhutaan uuden liiton aikakaudesta: "

    Kyllä tässä puhutaan myöskin uudenliiton aikakaudesta, sillä profeettaa näkee senkin miten seurakunnan tilan tulee olla vielä Jeesuksen tulemuksessakin. Profeetta näkee pyhien pitävän vielä silloinkin sapattia Jumalan kunniaksi Kristuksessa.

    Uusi seurakunta, johon muukalaiset liittyvät: Jes. 56: 1-2

    1 "Näin sanoo Herra: Noudattakaa oikeutta ja tehkää vanhurskaus, sillä minun autuuteni on lähellä ja minun vanhurskauteni ilmestyy.

    2 Autuas se ihminen, joka tämän tekee, se ihmislapsi, joka tässä pysyy, joka pitää sapatin eikä sitä riko, joka varoo kätensä tekemästä mitään pahaa!

    Ustestamentillinen apostoli Johannes sinetöi tämän, sanomalla:

    "Rakkaus Jumalaan on se, että pidämme Hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaat." SIIS "RAKKAUS JUMALAAN"

    "Rakasta Jumalaa ylikaiken, ja lähimäistäsi niinkuin itseäsi." Tämä on suurin käsky. ja rakkaus Jumalaan on se että me Häntä kunnioitamme tekemällä elämässämme oikeudenmukaisuuden, niin Jumalaa kuin ihmisiäkin kohtaan. Ei mitään senkummempaa.

    Äänestä

  • Sirkka Iita kirjoitti:

    Tämä on sinulta vain asiayhteydestään irrotettua "korvasyyhyteologiaa", jolla vain yrität pönkittää sapattia mutta Uuteen Liittoon ei kuulu poltto- ja teurasuhrit kun meillä on jo teurastettu Jumalan Karitsa !

    Äänestä

  • kopittelija007 kirjoitti:

    Tämä on sinulta vain asiayhteydestään irrotettua "korvasyyhyteologiaa", jolla vain yrität pönkittää sapattia mutta Uuteen Liittoon ei kuulu poltto- ja teurasuhrit kun meillä on jo teurastettu Jumalan Karitsa !

    Profeetta näkee aina lopunaikaan saaka Kristuksen pyhittämien uskollisten pitävän sapattia. Ja niinhän me teemme vielä edelleenkin:

    Jes: " Autuas se ihminen, joka tämän tekee, se ihmislapsi, joka tässä pysyy, joka pitää sapatin eikä sitä riko, joka varoo kätensä tekemästä mitään pahaa!"

    Kautta aikojen sapatti muistuttaa ihmistä Jumalasta Luojana.

    "Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, KAIKKI, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani.

    " Muukalalaiset" tässä paikkaa tarkoittaa muita, kuin israelilaisia. Siis kautta aikojen, myöskin heitä, joita ei uhrilaki enää koske, koska he ovat uudestisyntymässä puhdistetut Kristuksessa kerta uhrilla, Kristuksen verellä.

    Jumala näkee sydämeen ja tietää KAIKKI.

    Sirkka-Iita " " Muukalalaiset" tässä paikkaa tarkoittaa muita, kuin israelilaisia. Siis kautta aikojen, myöskin heitä, joita ei uhrilaki enää koske, koska he ovat uudestisyntymässä puhdistetut Kristuksessa kerta uhrilla, Kristuksen verellä"
    ________________________________

    Vrt. Jes 56:3 "muukalaisen poika, joka on liittynyt Herran palvelijoiden joukkoon"
    56:4 " Myös eunukit, jotka pyhittävät minun sapattini, jotka tahtovat noudattaa minun mieltäni ja pysyvät minun liitossani"
    56:7 Minä hyväksyn polttouhrit ja teurasuhrit, jotka he tuovat alttarilleni

    Kyllä tässä puhutaan juuri Vanhan liiton ihmisistä muukalaisista ja eunukeista, jotka ovat liittyneet Israelin kansan sekaan ja myös eunukeista sillä poikkeuksella että heitä ei aiemmin
    hyväksytty Herran kansaa mutta saa nyt poikkeuksellisesti liittyä...
    Vrt. 5Moos. 23:1 "Älköön kukaan, joka on kuohittu musertamalla tai leikkaamalla, pääskö Herran seurakuntaan."

    Kristuksen verellä puhdistetuista tässä ei mainita vaan tämä on edelleen "korvasyyhyteologiaa" !
    "valejuutalaisten höpinöitä" Että pääsisi sapatilla pätemään ja tuomitsemaan toisia !

    Vrt Gal 5:3 Vakuutan vielä kerran jokaiselle, joka antaa ympärileikata itsensä, että hän on velvollinen noudattamaan lain kaikkia määräyksiä.
    5:4 Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle.

    5:12 Saisivat KUOHITA ITSENSÄ, nuo teidän yllyttäjänne!

    5:13 Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne.
    5:14 Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."

    Room 10:1 Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.

    10:2 Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;

    10:3 sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.

    10:4 Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.

    Äänestä

Sellaisille ei siitä sapatista ole mitään hyötyä, jotka ei elä ja toimi kaikille hyväksi, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävää, "Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja munniaksi" käskynsä kaikilta osin pitävästi ja täyttävästi / ne Oikean, Raamatun UT mukaisen Kristillisyyden tunnusmerkit ilmentävästi ja täyttävästi / käytännössä osoittavasti, apostolista seurakuntaansa ja seurakuntiaan jokaista jäsenää myöden YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ pitävästi, Totuudessa YKSI mielisesti, keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä elävästi ja toimivasti / vaikuttavasti rakentavasti.

Ei ole vielä tähän päivään mennessä, sitten apostolisen alkuseurakuntien jälkeen, löytynyt.

"Löytäneekö uskoa" Raamatun UT mukaista, tällaiseen Raamatun UT mukaiseen Kristillisyyteen, Hänen apostolista seurakuntaa ja seurakuntiaan rakekentavaan lähtemiseksi / yhteistyöhön niillä Hänen, kaikille hyväksi ehdoilla, yhdistymiseksi, Hänen nimessään etsivä?

Äänestä

Kristus uhrikuolemallaan lopetti seremonialain ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme, sen Hän otti meidän tietämme pois ja naulitsi ristiin.Kol.2:14 Tässä yhteytessä sanotaan myöskin Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai sapatin johdosta.

Täässä mainitun sapatin kuulee usein rinnastettavan kymmenen käskyn sapattiin, mutta ymmärtäväinen jukija huomaa kyllä ettei tässä puhuta mitään setsemännen päivän sapatista.
Kysymys on pelkästään Juudan kansalle annetuista juhla säädöksistä,jotka olivat vain tulevaisten varjo. Noina juhlapäivinä ja sapattina uhrattiin uhreja, jotka esikuvasivat Kristusta.

Juutalais kristityt, joka vielä noudattivat näitä vuotuisia paasto ja juhlapäiviä, tuomitsivat pakanakristittyjä jotka eivät seuraneet niitä. Näistä Paavali sanoi ettei tullut kiistellä ja toisiansa tuomita. Senvuoksi Paavali sanoo: Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä, kukin olkoon omassa mielessään varma.
Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden, ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa.Room.14:5,6..

Nyt meillä ei ole enää houkutusta seremonia lain pitämiseen, mutta nyt on tärkeää korostaa etteivät usko ja armo tee tyhjäksi kuuliaisuutta Jumalan antamille kymmenelle käskylle. Laki ja evankeliumii käyvät käsi kädessä, toinen osoittaa synnin ja ihmisen kadotetun tilan, toinen ilmaisee pelastuskeinon. Rakkaus Jumalaan ja lähimmäiseen on taivaan ikuisen lain runkona, mikä velvoittaa kaikkien aikojen kristittyjä.

Äänestä
  • Matt 22:34 "Mutta kun fariseukset kuulivat, että hän oli tukkinut saddukeuksilta suun, kokoontuivat he yhteen;
    22:35 ja eräs heistä, joka oli lainoppinut, kysyi häneltä kiusaten:
    22:36 "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"
    22:37 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.
    22:38 Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
    22:39 Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.
    22:40 Näissä kahdessa käskyssä riippuu KAIKKI laki ja profeetat."

    JEESUS EI PUHU ADVENTISTIEN SUURIMMASTA KÄSKYSTÄ ELI SAPATISTA JOLLA PYRITÄÄN TUOMITSEMAAN MUUT KRISTITYT NIIN YHTÄÄN MITÄÄN !

    JA VERTAA... KYMMENEN KÄSKYÄ

    1.Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.
    2. Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä
    3. Pyhitä lepopäivä.
    4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
    5. Älä tapa.
    6. Älä tee aviorikosta.
    7. Älä varasta.
    8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
    9. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.
    10. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.

    ELI NÄMÄ JO AMMOIN MOOSEKSELLE ANNETUT KÄSKYT JA NIISTÄ ENSIMMÄISET
    JEESUS RAJASI KOHDISTUVAN JUMALAAN

    JA KAIKKI JÄLKIMMÄISET KOSKEMAAN SAMAA ASIAA ELI
    "RAKASTA LÄHIMMÄISTÄSI NIIN KUIN ITSEÄSI " !

    ELI KAIKKI LAKI JA PROFEETAT ON LUETTAVISSA
    KAHTEEN KÄSKYYN !

    JA HUOMAA MYÖS: "Rakasta LÄHIMMÄISTÄSI niin kuin itseäsi !" on periaatteessa aivan sama asia kuin myös ns. "KULTAINEN SÄÄNTÖ":
    "Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille" - Matteus 7:12

    ja vielä kertaan

    1) ENSIMMÄINEN KÄSKY:

    5 Moos 6:5 "Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi."

    http://biblehub.com/lexicon/deuteronomy/6-5.htm

    JA

    2) TOINEN KÄSKY:
    Matt 22:39 Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'. !

    JEESUS SIIS TÄYDENSI KYMMENEN KÄSKYÄ RAJATEN NE KAHTEEN !

    KUN SINÄ SIIS RAKASTAT LÄHIMMÄISTÄSI NIIN SILLOIN SINÄ TÄYTÄT
    NÄMÄ LOPUTKIN KÄSKYT...ET VELVOITTEESTA... VAAN RAKKAUDESTA ! ♥
    Kunnioitat isääsi ja äitiäsi.
    Et tapa.
    Et tee aviorikosta.
    Et varasta.
    Et lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
    Et tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.
    Et tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.

    Jokainen joka siis rakastaa lähimmäistään ei halua näitä edellä
    mainittuja asioita tehdä... eikä myöskään että hänelle tehtäisiin näin ! ♥

    "NÄISSÄ KAHDESSA KÄSKYSSÄ RIIPPUU KAIKKI LAKI JA PROFEETAT" !

    Vrt. Paavali Gal 5:14 " Lain KAIKKI käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."

    Äänestä

  • kopittelija007 kirjoitti:

    Matt 22:34 "Mutta kun fariseukset kuulivat, että hän oli tukkinut saddukeuksilta suun, kokoontuivat he yhteen;

    Hyvin kirjoitat!

    Tämän pohjalta eri kirkkokunnat sitten määrittelevät, miten tämä Jumalan rakastaminen yli kaiken toteutuu.

    Ei adventistien sapatti täytä Mooseksen lain ehtoja. Liikkuminenkin oli kovin rajoitettua.

    Äänestä

  • >>Kristus uhrikuolemallaan lopetti seremonialain ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme, sen Hän otti meidän tietämme pois ja naulitsi ristiin.Kol.2:1>>

    Tuommoinen seremonialain käsite taitaa olla adventistien omaa keksintöä.. Kyllä VT:n laki on yksi eikä jaettavissa mihoinkään seremonia- ja moraalilakiin.

    Äänestä

  • yhteinen usko kirjoitti:

    Hyvin kirjoitat!

    Tämän pohjalta eri kirkkokunnat sitten määrittelevät, miten tämä Jumalan rakastaminen yli kaiken toteutuu.

    Ei adventistien sapatti täytä Mooseksen lain ehtoja. Liikkuminenkin oli kovin rajoitettua.

    Apostoli Johanes sanoi että:

    "Rakkaus Jumalaan on se, että pidämme Hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaat:"

    Miksiköhän tuota asiaa on niin vaikea uskoa muidenkin, kuin adventistien, että jokainen Jumalankäsky perustuu rakkauteen?

    Kolme ensimäistä käskyistä pitää sisällään rakkauden ja kunnioituksen Jumalaa kohtaan. Ja loput seitsemän käsittelee sitä oikeudenmukaisuutta, miten meidän tulisi elää lähimäisiimme nähden.

    Äänestä

  • old_profile_39785 kirjoitti:

    Joh 13:34 Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut-että tekin niin rakastatte toisianne.

    13:35 Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus."

    Ps. Sirkka-Iita pystytkö täyttämään kymmenen käskyn lain ?
    Minun tietääkseni vain Jeesus on siihen pystynyt ! Ei muut ! :O

    Äänestä

Aivan oikein Kopittelija kirjoitit tuossa kirjoituksessasi kymmestä käskystä.
Sillä lain suuri periaate onkin Rakkaus. Kun Jeesukselta kysyttiin: Mikä on suurin käsky laissa? niin hän sanoi Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämmestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.

Toinen tämän vertainen on: Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.
Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat. Matt.22:36-40.

Lain pääsisältö on Rakkaus Room.13:8-10. Laki on Jumalan luonteen kuvastin ja ikuisesti muuttumaton.

Äänestä

Juuri näin "ann-elina3"

Näin Jumalan Sana Jeesus meille opettaa:

Tähän sanon vain: Aamen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sirkka-Iita kirjoitti:

Kristuksen toinen tulemus:

Silloin tulee tehdä oikeutta ja pysyä vanhurskaudessa. Profeetta näkee pyhien pitävän sapattia edelleenkin. Jes. sanoo "Autuas e ihminen, joka pitää sapatin"

Sapatti muistuttaa ihmistä Jumalasta myöskin Luojana.

Johannes sanoo. Rakkaus Jumalaan on se tottelevaisuun jolla pidämme Hänen käskynsä:

"Rakkaus Jumalaan on SE, että pidämme hänen käskynsä".

Prohfeetta Jesaja: 56: 1- 6

Uusi seurakunta, johon muukalaiset liittyvät.

1 "Näin sanoo Herra: Noudattakaa oikeutta ja tehkää vanhurskaus, sillä minun autuuteni on lähellä ja minun vanhurskauteni ilmestyy.

2 Autuas se ihminen, joka tämän tekee, se ihmislapsi, joka tässä pysyy, joka pitää sapatin eikä sitä riko, joka varoo kätensä tekemästä mitään pahaa!

3 Älköön sanoko muukalainen, joka on liittynyt Herraan: Herra erottaa minut peräti kansastansa, älköönkä kuohittu sanoko: Minä olen kuiva puu.

4 Sillä näin sanoo Herra: Kuohituille, jotka pitävät minun sapattini ja valitsevat sen, mikä minulle otollista on, ja pysyvät minun liitossani,

5 heille minä annan huoneessani ja muurieni sisällä muistomerkin ja nimen, joka on poikia ja tyttäriä parempi; minä annan heille iankaikkisen nimen, joka ei häviä.

6 Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu