Haluan syrjäytyä!!

Mitä elämää luulet syrjäytyneellä olevan? Voisin kuvailla omaa tilannettani, joka nyt todennäköisesti ei ole edes pahimmasta päästä.

Ahdistus ja pelko ovat minulle jokapäiväisiä. Joko muista ihmisistä tulevia tai omien ajatusten tuottamasta paineesta johtuvia. Pelko lähes kaikkea sosiaalista kanssakäymistä kohtaan. Sosiaalisuus tuntuu usein hyvin raskaalta, tutumpienkin ihmisten kanssa tulee tunne kuin kuilua lähtisi ylittämään kun jaksaminen on niin kortilla eikä helpota vaikka mitä tekee ja kuinka yrittää, aina yhtä uuvuttavaa jo pelkästään se että saa suunsa avattua ja yrittää pysyä läsnä. Varsinkin aamuisin ulos lähteminen tuntuu siltä kuin joku tunkisi kätensä vatsastani läpi ja puristaisi sisuksiani, silloin ahdistus sattuu fyysisesti eikä rauhallinen hengittely auta. Saatan lähteä ihan tuttuun ja turvalliseen paikkaan, mutta silti sama puristus joka aamu.

Päässä jyskyttää päivittäin se ahdistava ajatus että jotainhan elämässä pitäisi saada aikaan, suurin osa elämästäni on kulunut siihen kun olen yrittänyt saada koottua itseni kasaan ja tulla edes jonkin verran toimivaksi yhteiskunnan jäseneksi, yrittänyt selvitä niistä asioista ja sietää niitä asioita, jotka muille tuntuvat olevan yksinkertaisia, suht koht helppoja tai itsestäänselviä.

En ole oikein koskaan saanut kiinni mistään asiasta, oppinut tarvittavia sosiaalisia taitoja enkä saanut kokea sitä tunnetta että kuuluisin jonnekin, olen yrittänyt sulautua johonkin ryhmittymään vain huomatakseni että hiljalleen muut tiivistyvät ja itse putoan pois tietämättä edes miksi. Jumitan jossain loputtomassa suossa kun ikätoverit ovat viilettäneet ohi jo aikoja sitten, koen olevani kaukana heidän alapuolellaan, sillä en ole vieläkään päässyt siihen pisteeseen missä he ovat tai olivat vuosia sitten. Itsetuntoni ja -arvostukseni ovat olleet niin pohjamudissa että monta vuotta en pitänyt itseäni edes ihmisenä, koin pikemminkin olevani jokin epätoivoinen kyhäelmä, joka yrittää toisiinsa sopimattomina paloina esittää ihmistä ja joka hajoaa pienestäkin tuulenpuuskasta.

Nukahdan nykyään vain lääkkeillä, ilman niitä nukkuminen on mahdotonta, sillä jo pelkkä nukkumaanmeno ahdistaa niin paljon etten pääsisi sänkyyn asti. Hereillä maatessa ajatukset ajavat paniikkikohtaukseen tai loputtomaan valvomiseen. Herätessäni olen usein aivan hiestä märkä, ja monen tunnin unienkin jälkeen saatan olla väsynyt, koska olen nähnyt vain painajaisia, ja meinaan nukahtaa suihkuun.

Tällä hetkellä olen saanut parannettua omaa tilannettani jo niin paljon että käyn terapiassa ja työpajalla (eli elän sossun rahoilla), lukiota olen yrittänyt käydä kohta jo 6 vuotta.

Tässä ei vielä ollut kaikki, mutta en jaksa enää enempää avatua.

Oletko miettinyt sitä että jollekin ihmiselle se mitä teet päivittäin, kaikki ne pienet osat, kanssakäymiset ja kulkemiset voivat jo itsessään, yksittäisinä tapahtumina vaatia mielettömiä ponnistuksia? Niin kuin esimerkiksi mainittiin tuo kaupassakäynti. Jollekin se on jo niin pelottava ja raskas sosiaalinen tilanne että kun sinne menee ja tulee jotain ostaneena pois niin voi kokea olevansa mahdollisesti jopa yhtä uupunut kuin sinä töistä tullessasi.
Joskus ajattelen siskoani, joka joutui koulussa tekemään työtä kaksi kertaa enemmän kuin muut vain pysyäkseen tahdissa johtuen motoriikka- ja hahmotushäiriöstä. Ehkä joillekin syrjäytyneille ne "normaalit" jokapäiväiset asiat vaativat kaksi kertaa enemmän ponnisteluja.

Syrjäytyminen ei kannata, vaikea päästä takaisin kiinni ja lopulta ihmisestä tulee passiivinen ja apaattinen. Ehkä tarvitset hermolomaa, mutta syrjäytyminen on kaukana siitä. Työn sijaan yrität kestää itseäsi eikä itsestä saa lomaa, jotkut ei edes nukkumalla.

On sinulla ruusuinen kuva syrjäytymisestä. Itse olin lähes parikymmentä vuotta ilman tuloja, nyt saan neljäsataa toimeentulotukea (jos sossu on ei käytä mielivaltaa ja alenna tai kiellä tukea). Paniikkihäiriön ja häpeän vuoksi en voi elää lainkaan, olen vain sisällä ja käyn muutaman kerran viikkoon pimeällä ulkoilemassa.

Työelämä on hyvin raskasta, mutta on sinulla sentään jonkin verran itsenäisyyttä elää miten haluat. Tarvitset jotain muuta muutosta kuin syrjäytymistä, jotta saisit elämäsi tasapainoon eli työn vähemmälle ja elämisen enemmälle osalle.

Monestiko olet käynyt kaupassa tänäkin vuonna? Itse kävin kaupassa viimeksi parikymmentä vuotta sitten. Kolme vuotta olen kulkenut pimeään aikaan pienen lähikaupan ohi, haluten mennä ostamaan jotain ihan vain kaupassa käymisen vuoksi, mutta en ole uskaltanut.

nooh pirpanat. 40 v. täyttäneenä josta 25 v. toukolan turhuuden touhuja harrastelleena ja työnantajien heittopussina liian kiltin luonteen omaavana urpona voin sanoa et viimeistään tähän merkkipaaluun päästyänne tulette automaattisesti syrjäytymään nyky yhteiskunnasta. kaksi tutkintoa ja todella mielettömiä vaikeuksi läpikäyneenä voin vakuuttaa että loppuelämäni on automaattisyrjäytynyt. en omasta halusta vaan puhtaasti koska yhteiskunnan mielestä olen joko jotain mitä löytyy napareijän ja ongelmajätekorin välistä. liberaali kvarttaali kokoomusyhteiskunta pitää huolen että KAIKKI yli 40 v. duunarit on jo seniileitä asennevammasia turhantouhottajia. ameriikkalainen kiihkeä kaiken tehostus sekä ahneuteen keskittyvä minä minä kulttuuri tulee pitämään huolen jotta meillä kaikilla tulee olemaan loppuelämämme epämukavaa.

Pääsin pois oravanpyörästä,ajelen nykyään pyörätuolilla.Onneks saan työkyvyttömyys eläkettä.Aikani kuluu nykyään oikein hyvin vaikka olenkin kaikilla mahdollisilla mittareilla mitattuna syrjäytynyt.Lääkärit tuputtaa mielialalääkkeitä joita en halua enkä käytä.Kolme kertaa olen joutunut psykiatrin juttusille,mutta masennusta ei vaan löydy,vaikka kuulemma pitäis olla.Sosiaalitantat ja muut kyttää jos vaikka olisin juoppo,mutta ei onnistu sekään,kun juon vähemmän kuin nämä kyttääjät.Vituttaahan niitä kun eivät saa mahtumaan mihinkään muottiin.Aion jatkaa vielä pitkään tätä yhteiskunnalle vittuilua

Ex tyntekijäLLE

Yes. Näin tulee toimia mätä yhteiskunnalle. Yrittävät sinun elämäsi pilata myrkyllisillä pillereillä. Mitä Vitt.a Lääkefirmat rehottaa ihmisten ns. sairauksilla. Olet päässyt ORAVANPYÖRÄSTÄ pois niin aletaan kaiveleen mielisairautta että saadaan sinut syömään pillereitä. kus päitä kaikki... OLEN PUOLELLASI.

Nähtävästi TE-keskun päätti että olen syrjäytynyt. Tätä ehkäisemään minun pakotettiin 8 euron päiväpalkalla tekemaan tismalleen samoja töitä jolla olen työllistänyt itseni yli 10 vuotta. Jee jee kyllä nyt hienoa tehdä ilman töitä kun työkaverit saavat lakisääteisen palkan ja minä 1 euron tunnissa noin.

Niin,seuratessani nykytyöelämää se tuntuu jatkuvalta yt.-neuvottelulta.Organisaatio muutokset ym. vastaavat ovat tätäpäivää. Monen kohdalla nyky meno johtaa sairauteen. Työttömyys taas johtaa niin sanottuun syrjäytymiseen ja moneen muuhun vaikeaan elämäntilanteeseen.
Olen saanut maistaa hieman kumpaakin, yyteetä ja hieman työttömyyttäkin. Ilmeisesti olen ollut niin paksupäinen ja periksiantamaton että olen selvinnyt näistä vaikeuksista. Nyt nautin elämästä ja eläkkeestä. Ymmärrän hyvin nimimerkkiä Työn orja, kuten myös syrjäytyneitä. Aurinko paistaa kaikille, jaksamista.