ELY-keskuksista pois jopa 220

Iän perusteella voit jäädä eläkkeelle yleensä 63–68-vuotiaana. Kansaneläkkeen eläkeikä on 65 vuotta, kun sen sijaan työeläke voi alkaa oman harkinnan mukaan 63–68-vuotiaana

Työ- ja elinkeinoministeriö pistää ennenaikaiselle eläkkeelle.

Yt-neuvottelun lopputuloksena aletaan valmistella enintään 220 henkilön irtisanomista.

Samaa mantraa hoetaan että eläkeikää pitää nostaa ja samaan aikaan vanhempaa työvöestöä potkitaan pakkoeläkkeelle.

Henkilöstövähennykset toteutetaan isolta osin eläköitymisen kautta! HALOO!

Jos työntekijä on lainsallimaan eläkeikään päässyt ei hänen kohdalla voida puhua irtisanomisesta, mutta 60 vuotiaiden kohdalla jo voi.
273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sieltä pitäisi irtisanoa kaikki. Koko laitos on tarpeeton. Se työllistää vain itsensä ja on avuksi vain itselleen.

Äänestä

TEMppuiluministeriön korkeat virkakähmyt voisi irtisanoa järjestäin kaikki, täysin epäonnnistuneina työssään ja lopettaa TE-toimistotkin tarpeettomina.
Sääsyvillä esim. kohentaa hoiva- ja peruspalveluita, palkata porukkaa ansiotöihin vaikka tie- ja rata väylien parantamiseen ym. tarpeelliseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vanhatkyykkyyn... kirjoitti:

Iän perusteella voit jäädä eläkkeelle yleensä 63–68-vuotiaana. Kansaneläkkeen eläkeikä on 65 vuotta, kun sen sijaan työeläke voi alkaa oman harkinnan mukaan 63–68-vuotiaana

Työ- ja elinkeinoministeriö pistää ennenaikaiselle eläkkeelle.

Yt-neuvottelun lopputuloksena aletaan valmistella enintään 220 henkilön irtisanomista.

Samaa mantraa hoetaan että eläkeikää pitää nostaa ja samaan aikaan vanhempaa työvöestöä potkitaan pakkoeläkkeelle.

Henkilöstövähennykset toteutetaan isolta osin eläköitymisen kautta! HALOO!

Jos työntekijä on lainsallimaan eläkeikään päässyt ei hänen kohdalla voida puhua irtisanomisesta, mutta 60 vuotiaiden kohdalla jo voi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu