Netflir kokemuksia

kulli200

Viime vuonna sinkkuuteen kyllästyneenä päätin kokeilla nettideittailua. Joitain linkkejä pitkin jouduin Netflir-nimisen firman sivuille. Kaikki vaikutti liiankin hyvältä. Seksiseuraa tarjolla Suomessa ni tämä keski-ikäinen ukkohan innostui heti.
Valitsin itselleni kahden viikon koejäsenyyden. Ilmoitin kahden viikon sisällä niinkuin pitikin että en halua automaattista kolmen kuukauden jatkoa koska sivut olivat todella surkeat! Koko touhu oli pelkkää kusetusta ja luottokortin numeron kalastelua!!! Luulin että asia on sillä selvä. Kaikkea muuta. Sitten se ******** vasta alkoikin. Netflir oli puolestani ja vastoin tahtoani laittanut minut platinajäseneksi.
Tililtäni alkoi hävitä outoja summia rahaa. Tähän päivään mennessä yhteensä noin 200 euroa. Lähetin ko. firmaan lukuisia sähköposteja joissa ilmaisin että en halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä ja haluan rahani takaisin. Eikä auttanut .Eipä tullut postia takaisin. Välillä tuli uhkauskirjeitä että laittavat saatavat perintään. Lisäksi profiilillani oli lähetetty onnettomia viestejä luultavasti olemattomille naisille vaikka en aikoihin ollut kirjautuneena koko sivuille. Lisäksi sain "naisilta" (luultavasti kone), viestejä koska viestit noudattivat samaa kaavaa, joihin vastatakseni olisin joutunut käyttämään rahaa.
Tämän vuoden alussa tililtä lähti 120 euroa. Eli maksu kolmesta jatkokuukaudesta jonka olin peruuttanut ennen määräajan umpeutumista! Katsoin tiliotteesta varkaan nimen niin se on HQ entertainment joka toimii Itävallassa. Juurikin Netflirin emoyhtiö. Olen lähettänyt sinnekin sähköpostia tuloksetta! Opin että en enään ikinä paljasta Visani numeroa kenellekään netissä. Tilasin tänään uuden kortin ja siihen asti kun se saapuu pidän tilini tyhjänä. Tänään printtaan kaikki dokumentit ja menen poliisiasemalle tekemään rikosilmoituksen kavalluksesta.

4

239

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyllästynyt poliisi.
    • Kusetettu2

      Mulla aivan sama tapahtumainkulku! Ja rahnua ehti nyhtää jopa enemmän, ku luottokorttilaskut tsekkasin turhan huolimattomasti!

    • aivorobotti

      sama täällä. kolme kertaa sama Hq nyhti rahaa, kun en ollut useisiin kuukausiin käynyt katsomassa tiliä. Eikun pankin kautta piti mennä hoitaan uusiksi asiat. Pankin reklamaatio mahdollisuuden kautta olisi ehkä mahdollista saada vietyjä rahoja takaisin, jos joku tätä sattuu lukemaan. Siksi nyt kirjoitankin, että onko tosiaan joku saanut takasin vietyjä rahoja, koska jos pankki tai minkä kautta tutkiminen nyt meneekään, niin itse saattaa joutua maksamaan pankille takaisin jos viejä firma todetaan missään määrin lailliseksi tai toimivaksi.
      Olisi mielenkiintoista kuulla vastauksia...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      62
      6668
    2. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      77
      6248
    3. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      58
      3262
    4. Kuumat päivät

      Hyvää huomenta. 🌞🌼☕😊🙌 Sinkkukesä 2024
      Ikävä
      347
      1223
    5. Nainen, olet jollakin tavalla pelottava

      Tunne sinun suhteen on ehkä verrattavissa ruusupensaaseen, hurmaavan kaunis kukka, upea tuoksu, mutta jos yrittää lähell
      Ikävä
      58
      1212
    6. Valkeakosken surmaaja oli koeajalla edellisestä tuomiosta

      Tässä osoitus, että rangaistukset Suomessa ovat liian löysiä ja se maksoi tämän tytön hengen https://yle.fi/a/74-2009067
      Maailman menoa
      14
      1063
    7. Naiset pysyy sinkkuna ja ottavat mieluimmin koiran

      Nykynainen ei halua jakaa elämäänsä miehen kanssa, vaan elää yksin ja ottaa koiran tai koiria. Ja pikkuvähemmistö eli in
      Sinkut
      214
      991
    8. Haaveilen sinusta

      Läheisyydestäsi, kosketuksestasi. Siitä että saisin koskettaa sinua. Pitää sinua lähellä. En tiedä mistä tämä tuli. Tied
      Ikävä
      22
      883
    9. Enpä usko että olisit valmis jättämään kaiken

      Vaikka tulisin ja kosisin sinua.
      Ikävä
      48
      861
    10. Ohimenevältä

      Tilalta tämä alkaa jo vaikuttamaan. Arjen pieni piristys olimme toisillemme.
      Ikävä
      29
      833
    Aihe