Ollako vai eikö olla - siinä kysymys...
Olemme mieheni kanssa pitäneet yhtä kohta neljätoista vuotta, siitä viisi vuotta naimisissa. Seitsemän vuotta sitten miehelläni oli suhde työkaverinsa kanssa. Meni aikansa ennen kuin huomasin mitään - teemme töitä aivan eri aikoihin ja oikeastaan vain viikonloput ovat yhteistä aikaa. Nostin kissan pöydälle ja sitä seurasi puolen vuoden epävarmuus siitä jatkuiko suhde vielä vai ei. Se jatkui - ainakin jonkinlaisena ja mieheni kertoi että haluaisi nähdä voiko uusi suhde kehittyä. Kärsin ja vaikenin, mutta lopulta en jaksanut enää, en halunut olla "toinen nainen" omassa kodissani.
Miksikö nöyrryin ja jatkoin yhteiseloa? Siksi että rakastin miestäni, pelkäsin jääväni yksin, ei ollut voimia järjestää oma elämä uuteen uskoon.
Suhde loppui kun lopulta olin pakkaamassa tavarani. Seurasi uudelleen rakastuminen, joka syvensi rakautta ja yhdessäolon tunnetta. Ja menimme naimisiin kun miehelläni oli todettu sairaus, joka ennen pitkää vie hänet lopullisesti.
Seitsemän maagista vuotta kului, ja viikonloppuna sain mieheni myöntämään että hänellä on "chattisuhde". Suhteen laatua hän vähätteli (chattaillessa ei tarvita kondomeja), mutta en jaksanut riidellä siitä, enkä kuulla vakuutteluja siitä että kaikki johtuu siitä että mieheni on "huono ihminen". Keskustelimme suhteestamme ja sovimme että yritämme varata enemmän aikaa toisillemme, ottaa ja antaa enemmän hellyyttä, olla suhteessa rohkeampia. Ja mieheni lupasi lopettaa rinnakkaiskuviot.
Loppu viikonlopusta oli hienoa aikaa - oli kuin olisimme taas löytäneet toisemme jollakin uudella tavalla. Minä rakastan miestäni, mutta pitäisikö minun silti lähteä tästä suhteesta? Olenko sinisilmäinen hölmö, kun uskon vakuutteluja että toinen suhde loppuu? Ja milloin se loppuu? Ja milloin tulee seuraava suhde, vai eikö sitä enää tule?
Olen hukassa ajatusteni kanssa...
Olemme mieheni kanssa pitäneet yhtä kohta neljätoista vuotta, siitä viisi vuotta naimisissa. Seitsemän vuotta sitten miehelläni oli suhde työkaverinsa kanssa. Meni aikansa ennen kuin huomasin mitään - teemme töitä aivan eri aikoihin ja oikeastaan vain viikonloput ovat yhteistä aikaa. Nostin kissan pöydälle ja sitä seurasi puolen vuoden epävarmuus siitä jatkuiko suhde vielä vai ei. Se jatkui - ainakin jonkinlaisena ja mieheni kertoi että haluaisi nähdä voiko uusi suhde kehittyä. Kärsin ja vaikenin, mutta lopulta en jaksanut enää, en halunut olla "toinen nainen" omassa kodissani.
Miksikö nöyrryin ja jatkoin yhteiseloa? Siksi että rakastin miestäni, pelkäsin jääväni yksin, ei ollut voimia järjestää oma elämä uuteen uskoon.
Suhde loppui kun lopulta olin pakkaamassa tavarani. Seurasi uudelleen rakastuminen, joka syvensi rakautta ja yhdessäolon tunnetta. Ja menimme naimisiin kun miehelläni oli todettu sairaus, joka ennen pitkää vie hänet lopullisesti.
Seitsemän maagista vuotta kului, ja viikonloppuna sain mieheni myöntämään että hänellä on "chattisuhde". Suhteen laatua hän vähätteli (chattaillessa ei tarvita kondomeja), mutta en jaksanut riidellä siitä, enkä kuulla vakuutteluja siitä että kaikki johtuu siitä että mieheni on "huono ihminen". Keskustelimme suhteestamme ja sovimme että yritämme varata enemmän aikaa toisillemme, ottaa ja antaa enemmän hellyyttä, olla suhteessa rohkeampia. Ja mieheni lupasi lopettaa rinnakkaiskuviot.
Loppu viikonlopusta oli hienoa aikaa - oli kuin olisimme taas löytäneet toisemme jollakin uudella tavalla. Minä rakastan miestäni, mutta pitäisikö minun silti lähteä tästä suhteesta? Olenko sinisilmäinen hölmö, kun uskon vakuutteluja että toinen suhde loppuu? Ja milloin se loppuu? Ja milloin tulee seuraava suhde, vai eikö sitä enää tule?
Olen hukassa ajatusteni kanssa...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei toimintasi tee sinusta sinisilmäistä hölmöä. Hmm mitä sinä itse haluat? Jos puolisosi käyttäytyminen jatkuvasti loukkaa sinua ja koet olosi epämiellyttäväksi, haluatko sellaista?
Sitten kysyisin myös, että miksi jäisit? Rakkauteen kuuluu se, että hyväksyy toisen sellaisenaan, tekoineen kaikkineen. Pystytkö rakastamaan häntä huolimatta näistä teoista, vai onko ehtona suhteeseen jäämisellesi, että hän ei enää petä sinua.
Tai jäisitkö kenties siksi, että muutos pelottaa sinua? Vaikka olisit onneton, mutta elämäntilanteesi on kuitenkin tuttu. Pelottaako mahdollinen muutos? Mitä ajattelet, onko se hyvä syy jäädä toisen rinnalle? Eron myötä menettää paljon, mutta menettää myös sen myötä, että päättää jäädä, mahdollisen uuden elämän asiat menevät sivu suun.
Vai jäätkö hänen sairautensa vuoksi? Käyttääköhän epäreilusti puolustuksenaan ja aseenaan sairauttaan? Voimme ihmissuhteissa sekoittaa rakkauden ja säälin. Sääli on sairautta. Ei kukaan sairas tai terve ihminen mene rikki siitä, että olemme rehellisiä tunteidemme kanssa, ja jos haluamme erota.
Tilanteeseesi ei ole oikeaa vastausta. Et ole mitenkään hölmö, olet tunteva ajatteleva ihminen, jonka kuuluisi ajatella, mitä sinä itse haluat.
Onnea matkaan.
Parisuhdekriiseissä yleensä jokainen keskittyy vain itseensä. Muidenkin antamat ohjeet ovat yleensä "mitä Sinä haluat". Itse siinä tärkeä henkilö onkin. Mutta, kun kyse on parisuhteesta, siinä on kaksi. Kun itse kärsii unohtaa sen toisen. Sen sijaan pitäisi muistaa myös toinen. Eli tässä tapauksessa mies. Miksi mies toimii kuten toimii? Mikä hänellä mättää? Mitä hän haluaa? Onko hän itse koskaan miettinyt toimiensa syitä?
Tiedän, on vaikeaa olla tukena kun itse on palasina, mutta kun siitä pitäisi lähteä parisuhteen ongelmia purkamaan. Jos kaksin ei jaksa apua kannattaa hakea ammattilaiselta. Niin rakastavaa tukea kuin ystäviltä ja sukulaisilta saakin, he ovat hiukan jäävejä. Sinun ystäväsi tietysti pitää sinun "puoliasi", miehen ystävät miehen "puolia". Kuka pitäisi teidän suhteenne puolia?
Osasi ei ole kadehdittava. Jos haluat ja jos jaksat, yritä saada miehesi näkemään asia teidän suhteenne kannalta, että hän näkisi sinun tuskasi, mutta sinunkin pitäisi jaksaa kestää hänen ongelmansa. Vuosia kehittynyt ongelma voi olla rankkaa purettavaa. Se voi satuttaa sinua, mutta myös miestä. Saatat kuulla miehen kokeneen myös sinun tekemisissäsi jotain, joka on saanut hänet kääntymään pois. Vaikka kyse olisikin väärinymmärryksestä, kuten usein onkin, mutta asiaa ei ole käsitelty ajallaan. Takeita suhteen jatkuvuudesta ei käsittelyn jälkeenkään ole. Mutta ellei asiaa käsitellä se jää kaivamaan molempia osapuolia enemmän tai vähemmän, sekä pahentaa tilaasi entisestään. Voin vain toivoa että jaksat, miten ikinä käykin.
Lämmin kiitos teille ajatuksistanne ja tuestanne!
Kysymyksiä on paljon ja vastauksia varmaan vieläkin enemmän - tilanteeseen ei ole "oikeaa" tai "väärää" ratkaisua. Teidän sanoillanne jaksan taas, koska uskon nyt hitusen enemmän itseeni.