Sixpack ei näy?!

Eli olen pian 1,5 vuotta käynyt salilla ja vetänyt vuoden pituisen bulkin ja dieetin, ja rasvaprosentti on nyt noin 7% inbody mittauksen mukaan, eli hyvinkin matala.
Ongelmana on se, että en saa vatsalihaksia näkymään. Treenaan vatsoja jopa joka toinen päivä. Teen useita erilaisia liikkeitä, ilman painoja tehtäviä liikkeitä, painoilla tehtäviä liikkeitä, staattisia jne.
Ylimääräistä läskiä ei ole kuin vähän jenkkakahvoina ja mahan edessä minimaalinen määrä, joten sen puolesta palikoiden kuuluisi näkyä?
91427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

geenit.et voi vaikuttaa.

Äänestä

Vanha sanonta kuuluu "six pack tehdään keittiössä, ei salilla". Tässä piilee toki suuri totuus, mutta edellisen kirjoittajan maininta geeneistä pitää myös paikkansa. Joillakin ihmisillä vatsalihakset tulevat näkyviin kun rasvaa on kehossa 12-13% verran ja toisilla se vaatii alhaisemman rasvaprosentin.

Voisit kokeilla:

- Intervalli-treeniä (HIIT). 10-15 minuutin intervallitreeni on tehokasta ja kannattaa ainakin vaihteluna kokeilla jos on tehnyt perinteisempää cardiota ja varsinkin jos cardiota ei ole yhtään ohjelmassa. Ei kannata pelätä, että se polttaisi lihasta. Terveydenkin kannalta tämän kaltaisen treenin hyödyt ovat kiistattomat.

- Tee vatsalihastreeniä super tai tri-settinä: valitse kaksi tai kolme hyvää liikettä ja tee ne perätysten ilman lepoa. Poltteen täytyy todella tuntua keskikehossa.

Äänestä

Rasvat 7% ja jenkkakahvat ei ole fyysisesti mahdollista. Joku on pielessä.

Äänestä

Vatsalihasten rääkkäämisen määrä ei välttämättä ole tässä avainasia. Keskity laatuun ja tuntumaan. Vatsalihasten näkyvyys vaatii massaa ja rasvaprosentin suhteellista pienuutta. Keskity siis liikkeisiin, jotka kasvattavat massaa vatsapaloihin, eli tee liikkeitä jotka väsyttävät vatsalihaksesi jo ennen 10. - 15. toistoa. Tee vatsalihaksiasi monipuolisesti - tasapuolisesti ylä, ala ja keskimmäisiä vatsalihaksia, myös sivuvatsalihaksia. Keskity arjessasi ryhtiisi, se kun on niin surkea istumayhteiskunnassa.

Äänestä

Mitä liikkeitä teet?

Itse saan voimapyörää ja dragon flagia tehdessä parhaimman tuntuman ja poltteen tällä hetkellä. Kaikki muut on minulle turhia nitkutteluliikkeitä.

Äänestä

sixpäkki näkyy aina, vaikken edes tee varsinaisia vatsalihastreenejä. Riittää kun käyn silloin tällöin joogaamassa. :)

Äänestä

Oiskohan se rasvaprossa ollu kuitenki 17%....

Äänestä

Kokeileppas ettet pumppailekkaan vatsalihaksia kuin ehkä kerran viikossa ja kevyesti, esim 4x15-20 vatsarutistus kevyellä painolla, jonkin salitreenin päätteeksi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


where are you my 6pack kirjoitti:

Eli olen pian 1,5 vuotta käynyt salilla ja vetänyt vuoden pituisen bulkin ja dieetin, ja rasvaprosentti on nyt noin 7% inbody mittauksen mukaan, eli hyvinkin matala.
Ongelmana on se, että en saa vatsalihaksia näkymään. Treenaan vatsoja jopa joka toinen päivä. Teen useita erilaisia liikkeitä, ilman painoja tehtäviä liikkeitä, painoilla tehtäviä liikkeitä, staattisia jne.
Ylimääräistä läskiä ei ole kuin vähän jenkkakahvoina ja mahan edessä minimaalinen määrä, joten sen puolesta palikoiden kuuluisi näkyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu