Paitsi sananvaihtoviikot jonkin aikaa englantiin päin, kyllä tätä samaa sanojen ja vähntään merkitysten vaihtoa on harrastettu ennenkin.
Yleensä niin, että jostain syystä ikävää asiaa kuvaava sana on pyritty vaihtamaan toiseen. Usein vielä moneen kertaan, kun merkitys ei ole vaihdosta parantunut.
Vaikkapa alikehittynyt maa kehitysmaaksi tai piika kotiapulaiseksi.
Yksi vaihdos, jonka suhteen itse haluaisin täyttä kierrosta, eli paluuta alkuun, on sana ruumis, joka monille suomalaisille tarkoittaa yhtä hyvin elävää kuin kuolluttakin.
Vainajan alkuperäinen nimityshän on kalmo, mutta ehkäpä se tuntui joistakin ihmisistä ikävältä, kun kuolluttakin alettiin sievistellen, elävän tavoin kutsua ruumiiksi. Kun kalmo tarkoituksellisesti hylättiin, enenpitkää alettiin kuitenkin kaivata toista sanaa kuvaamaan pelkästään elävää ruumista. Tällöin keksittiin keinotekoinen sana "keho", joka ei liity muuten kieleen mitenkään.
Nyt sitten on olemassa sekä ruumiinkulttturi että keho, joka historiansa puolesta riippuu ilmassa ilman juuria.
Olenkin sitä mieltä, että voitaisiin hyvin palauttaa kalmo kuolleelle ja ruumis elävälle ihmiselle. Ehkäpä niitä kestettäisiiin käyttää sellaisinaan.
Yleensä niin, että jostain syystä ikävää asiaa kuvaava sana on pyritty vaihtamaan toiseen. Usein vielä moneen kertaan, kun merkitys ei ole vaihdosta parantunut.
Vaikkapa alikehittynyt maa kehitysmaaksi tai piika kotiapulaiseksi.
Yksi vaihdos, jonka suhteen itse haluaisin täyttä kierrosta, eli paluuta alkuun, on sana ruumis, joka monille suomalaisille tarkoittaa yhtä hyvin elävää kuin kuolluttakin.
Vainajan alkuperäinen nimityshän on kalmo, mutta ehkäpä se tuntui joistakin ihmisistä ikävältä, kun kuolluttakin alettiin sievistellen, elävän tavoin kutsua ruumiiksi. Kun kalmo tarkoituksellisesti hylättiin, enenpitkää alettiin kuitenkin kaivata toista sanaa kuvaamaan pelkästään elävää ruumista. Tällöin keksittiin keinotekoinen sana "keho", joka ei liity muuten kieleen mitenkään.
Nyt sitten on olemassa sekä ruumiinkulttturi että keho, joka historiansa puolesta riippuu ilmassa ilman juuria.
Olenkin sitä mieltä, että voitaisiin hyvin palauttaa kalmo kuolleelle ja ruumis elävälle ihmiselle. Ehkäpä niitä kestettäisiiin käyttää sellaisinaan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Keho-sanan kehitti 1940-luvulla Kieitoimiston ensimmäiseksi sihteeriksi valittu maisteri Hannes Teppo.
Kerrotaan hänen pyytäneen yleisen saunan kylvettätärtä sanoin ”Jospa sitten pestäisiin minun kehoni!”
Vastaus: ”Kyllä mä herran kropan pesen, mutta kehonsa täällä pesee jokainen itte!”
Agricolan ajoista lähtien ruumis on kattanut sekä elävän että kuolleen ruumiin merkityksen. Vuonna 1945 heräsi lääkäripiireissä kuitenkin ajatus, että lääketieteessä olisi usein tarkoituksenmukaista erottaa nämä käsitteet toisistaan. Siksi niille alettiin tosissaan etsiä erillisiä nimityksiä. Lääketieteen sanastolautakunnan ja juuri perustetun Kielitoimiston ensimmäisen hoitajan Hannes Tepon yhteistyön tuloksena luotiin elävää ruumista merkitsemään sana keho. Aivan tyhjästä sitä ei temmattu: keho löytyy Lönnrotin sanakirjasta kehän synonyyminä, joskin merkittävämpi malli lienee tullut virosta, jossa sanalla keha on elävän ruumiin merkitys.
Viron "keha" ei ole oikeastaan aina "elävä ruumis", koska sanotaan myös "surnukeha" (= "kuolleen keho" = "laip" ).
"Keha"-sanaa käytetään yhdyssanoissa laajemmin kuin suomessa, esim. "kütekeha" (lämmitin, lämmityslaite, lämmitysyksikkö, keskuslämmityskattila, "pannu").
Vaikka tunnenkin sanan "kalmo" merkityksen, en kyllä muista sitä omana elinaikanani käytetyn normaalissa puhe- tai asiakielessä. Ehkä joissain kaunokirjallisissa yhteyksissä. Ja se elinaikani ylettyy tästä 60-luvun alkuun.
Kalmoa taidetaan pitää vanhantavana ja runollisena, vaikka se on suunnilleen yhtä nuori kuin keho. Kalma sen sijaan on vanha sana, ja kalmo luotiin tarkoittamaan kuollutta ruumista, kun kalma tarkoitti nykykielessä enemmänkin kuolemaa.
Miten nuori/vanha sana kalmisto sitten on?
"Keho" ja "kalmo" ovat todellakin uudehkoja, vasta 1940-luvulla sepitettyjä tekosanoja. "Keho" on jossain määrin tullut käyttöön, mutta eipä siitä mainittavaa hyötyä ole ollut. Kielenoppijalle on tullut lisää vaivaa, kun pitää muistaa, missä yhteyksissä sanotaan "keho" ja missä "ruumis".
http://www.kotus.fi/index.phtml?s=1112
Ainakin musiikin moniottelija, kontrabasisti ja säveltäjä Teppo Hauta-Aho (70 v.) on käyttänyt taiteilijanimeä Teemu Kalmisto jo kymmeniä vuosia.
☺
Korjauksia: Teppo Hauta-aho (ei Hauta-Aho!) on syntynyt toukokuussa 1941, joten hän on tätä kirjoitettaessa jo 73-vuotias.
Ainakin kolmatta sataa vuotta vanha, tod. näk. huomattavasti vanhempi.
»Kalmisto määritellään melko yksityiskohtaisesti jo Christfrid Gananderin käsikirjoitukseksi jääneessä suomalais-ruotsalaisessa sanakirjassa Nytt Finskt Lexicon vuodelta 1797. Teoksessa tämännimiset paikat selitetään vanhojen kirkkomaiden sekä metsissä ja saarilla sijaitsevien hautapaikkojen lisäksi ortodoksikarjalaisten hautausmaiksi, joilla järjestettyjä rituaaleja tekstissä myös kuvataan:»
”Kalmisto, begrafning plats i skogen, gammal kyrkogård, lucus sepulchralis, kalmisto (vid. karsikko & lyyli) steen ryssior wid ryska gräntsen där lijk begrafwas, dijt ock offras af all mat: på dessa begrafnings platser sörja de, sitta och äta 5. a 6 weckor efter; sedan far eller mor, bror eller syster blifwit begrafen.”
http://tinyurl.com/q6689ye
Entäpä sitten kasvin nimi "kalmojuuri"? Eikö sekin viittaa juuri vainajiin? Kasvilajit ovat melkoisen vanhoja, kuten niiden nimetkin.