Kuinka torjuisin hänet?

auttakaajoku

Moi! Mulla on hieman ongelmallinen tilanne. Olen siis mahdollisesti saamassa työpaikan, josta saisin lisätuloja talouteeni (kaikki pikkurahatkin ovat tällä hetkellä tervetulleita), mutta esimieheni ahdistelee minua. En haluaisi menettää työpaikkaani tai loukata/satuttaa ko. miestä, mutta en myöskään tahdo antaa hänen ahdistella itseäni. Miten minun tulisi toimia?

Kaikki lähti siitä, että ko. mies lisäsi minut facebookkiin kaverikseen, ja kysyi mua käymään hänen työpaikallaan (baari) jossain välissä. En mennyt sinä iltana, mutta joku ilta satuin kyseiseen baariin, kun olin jo unohtanut, että mies työskentelee siellä. Hän ehdotti minulle, että voisi järjestää mulle työpaikan yhdestä toisesta baarista, jossa hän myös käy töissä. Suostuin ajatukseen, ja lähdin eräänä viikonloppuna tähän toiseen baariin hänen mukanaan, ikään kuin työharjotteluun. Hän alkoi kuitenkin koskettelemaan minua ja flirttaili todella silmiinpistävästi. Hänen veljensä (joka on mun kaveri) oli kuulemma käskenyt häntä jäähdyttelemään vähän, kun tietää mun olevan parisuhteessa. Sanoin sitten yksi kerta esimiehelleni, että en halua hänen flirttailevan mulle, ja että tahdon meidän pysyvän neutraaleina/asiallisina, kun olen vielä parisuhteessakin. Ko. mes veti heti herneet nenään, ja vaahtosi mulle koko loppuillan milloin punastellen, milloin kalpeana. Ja sama lääppiminen jatkui taas ihan entisellä tavalla... Mies soitteli mulle välillä useammankin kerran päivässä, pyysi joka paikkaan, laittoi viestejä, soitti useammasta eri numerosta tavoittaakseen minut jne.

Tapasin sitten ennen joulua miehen, jonka kanssa ystävystyin, ja meille kehittyikin sitten tunteita toisiamme kohtaan. Tämä mies katsoo aika paljon mun perään, ja on huolehtivaista sorttia. Hän sanoi heti, että on ihan ilmiselvää, että esimieheni on minusta kiinnostunut. Suhteeni on nyt tulossa mahdollisesti tiensä päähän, ja saisin tilaisuuden tämän toisen miehen kanssa, ketä rakastan. Kun esimieheni sai tietää mahdollisesta eroamisesta, hän kannusti mua samantien eroamaan, ja saatuaan kuulla tästä "toisesta miehestä", hän ylireagoi heti. Hän vaati multa, että meidän pitäisi viettää enemmän aikaa yhdessä, jotta voisin kiintyä häneen, puhui kuinka haluaa pitää osan musta itsellään jne. Yhdistettynä siihen, miten hän koskettelee minua paljon joka kerta, kun tapaamme, tämä ei tunnu nyt ihan oikealta. Olen sanonut hänelle kuukauden sisällä ehkä 15 kertaa, että tarvitsen omaa tilaa, enkä voi päästää häntä lähelleni tai luottaa häneen, ja en Todellakaan ole millään tapaa antanut hänen ymmärtää, että meillä olisi mitään mahkuja. Hän laittaa mulle yhä viestejä, yksi ilta baarin jälkeen ajoi etupihalleni ja pyysi tulemaan autoonsa juttelemaan, kun "on tärkeää asiaa", ja sitten selvisikin, että hän halusi vain istua vieressäni ja kuulla kun puhun. Hän alkoi silloin puhumaan mulle kaikenlaisia juttuja, mm. kuinka mun pitäisi päästää hänet lähelleni ja kiintyä häneen, kuinka hänen eksänsä on mulle varmasti mustasukkainen (miksi? en halua sotkeutua hänen eksiensä juttuihin), kuinka hän ei halua lapsia tai avioliittoa mun kanssa, mutta haluaa musta osan itselleen jne. En osaa sanoa, tiedostaako hän itse käytöstään, vai tekeekö hän tuon kaiken tiedostamattaan. Hän sanoo haluavansa auttaa mua, mutta tosiasiassa tuntuu, kuin hän kohdistaisi minuun jonkinlaisen suuren tarpeen. En halua ajaa häntä tiehensä tai satuttaa häntä, koska hän vaikuttaa sisimmässään mukavalta ihmiseltä, mutta en halua sekaantua hänen elämäänsä, enkä halua, että hän sekaantuu minun elämääni, ja en todellakaan halua, että minuun kosketaan sormenpäälläkään, kun kosketus ahdistaa mua muutenkin.

Kuinka pakottaa tämä mies antamaan mulle tilaa ja lopettamaan koskettelemisen, kuitenkaan häntä satuttamatta tai työpaikkaa menettämättä?

3

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Been there..

      "Hieman" ongelmallinen..Auts mikä tilanne :( perk..Hae töitä muualta salaa mutta ilmaise mielipiteesi tilanteesta hänelle muiden kuullen. Jos kaverisi ei tiedä tilannetta, kerro heti! Jos/ kun saat toisen duunin, kerro työkavereille tästä miehestä. Myös läheisillesi kerro nyt heti! Äläkä enää tapaa häntä kahden kesken missään, vain niin että muita ihmisiä lähellä. Mieluummin välttele häntä.
      Voit soittaa poliisille, joitakin neuvoja saatat saada mutta lähestymiskieltoa ei tule.

    • määmy

      Noil perusteil, eti toine duuni.
      Vaihtoehtoi:
      mol.fi, monster.fi jne
      googlaat eri hakusanoil, esmes. Palkataan tarjoilija, töitä tarjoilijalle jne.

      Mä joskus annoin hiplaajil reippaat litsarit. Jos ehti alta pois, tilaisuude tulle annoin.

      Kertomukses perusteel, ky. hiplaajas e oo esimiehes. Ku hää o kahes baaris duunis.

    • Myös Esimies

      Vastenmielinen tyyppi. Mutta mielestäni sinun kannattaa käyttää tilanne hyväksesi ja lähteä hakemaan korvausta seksuaalisesta häirinnästä. Ota yhteys työsuojeluvaltuutettuun ja tee selväksi, että ahdistelun on loputtava ja rahallinen korvaus on myös selvitettävä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1847
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1543
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1243
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1141
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1139
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe