Totesimme poikaystäväni kanssa että ei tämä toimi. Rakastan häntä todella paljon yhä, silti tuntuu että olin ainoa joka suhdetta koossa piti. Hän ei tehnyt yhtään mitään, oli vaan.
Nyt olen yksin, ja se pelottaa. Nyt minulla ei ole ketään jolle kertoisin miltä minusta oikeasti tuntuu, hän oli ainoa jolle pystyin kertomaan kaikki. On minulla kaksi suht. hyvää ystävää, mutten voi heillekkään kaikkea sanoa. En kehtaa, tai pysty. En pysty puhumaan asioista joiden ajatteleminenkin saa itkemään. Poikaystävälleni pystyin puhumaan ja oli helpottavaa kun joku lohdutti.
Aina kun näen häntä muistuu mieleeni kaikki valheet ja välinpitämättömyys. Aina kun en näe, muistan vain hyvät puolet hänestä ja ihanat muistot mitä yhdessä on kerätty.
Teinkö oikein kun jätin? Entä jos asiat silti olisivat jatkuneet samaa rataa:hän valehtelee, ei osoita kiintymystään(sanoi kyllä rakastavansa mutta olisi ollut kiva jos sen olisi jotenkin edes näyttänytkin)..... Tää on ihan hirveetä.
Pelkäänkö vain olla yksin..? Kun ei ole ketään jolle kertoa todella mieltä painavat asiat, ei ole ketään kenen syliin mennä kun maailma potkii vyötärön alapuolelle. Välillä tuntuu että hän oli juuri Se Oikea. Enkö minä ollut hänelle?
Milloin tämä paska olo menee ohi? Inhoan tällaista, kukapa ei.
Oli pakko saada purkaa pahaa oloa(ei kyllä paljon auttanut mutta...), kun ei ole enää sitä kenelle pahasta olostani kertoisin. Nyt olen yksin.
Nyt olen yksin, ja se pelottaa. Nyt minulla ei ole ketään jolle kertoisin miltä minusta oikeasti tuntuu, hän oli ainoa jolle pystyin kertomaan kaikki. On minulla kaksi suht. hyvää ystävää, mutten voi heillekkään kaikkea sanoa. En kehtaa, tai pysty. En pysty puhumaan asioista joiden ajatteleminenkin saa itkemään. Poikaystävälleni pystyin puhumaan ja oli helpottavaa kun joku lohdutti.
Aina kun näen häntä muistuu mieleeni kaikki valheet ja välinpitämättömyys. Aina kun en näe, muistan vain hyvät puolet hänestä ja ihanat muistot mitä yhdessä on kerätty.
Teinkö oikein kun jätin? Entä jos asiat silti olisivat jatkuneet samaa rataa:hän valehtelee, ei osoita kiintymystään(sanoi kyllä rakastavansa mutta olisi ollut kiva jos sen olisi jotenkin edes näyttänytkin)..... Tää on ihan hirveetä.
Pelkäänkö vain olla yksin..? Kun ei ole ketään jolle kertoa todella mieltä painavat asiat, ei ole ketään kenen syliin mennä kun maailma potkii vyötärön alapuolelle. Välillä tuntuu että hän oli juuri Se Oikea. Enkö minä ollut hänelle?
Milloin tämä paska olo menee ohi? Inhoan tällaista, kukapa ei.
Oli pakko saada purkaa pahaa oloa(ei kyllä paljon auttanut mutta...), kun ei ole enää sitä kenelle pahasta olostani kertoisin. Nyt olen yksin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mekin poikaystäväni kanssa päätettiin erota. Eka viikko meni hyvin en juuri ajatellut häntä koska en varmaan ymmärtänyt että se on nyt lopullisesti poikki. Tänä toisena viikkona olen ollut aika hajalla miettinyt miten voin elää ilman häntä ja löydänkö ikinä enää ketään muuta. Rakastan häntä ja luulin hänen olevan se oikea. mutta ei vissiin ollut. Pelkään että tuli tehtyä virhe erotessamme että olisin voinut käyttäytyä toisella tavalla. Suunnitelimme jo tulevaisuutta ja lapsien nimiä. ja se kaikki on ohi nyt. Otin pari päivä sitten yhteyttä ex:ni niin hän ei ollu enää tuntevinaan minua juttu oli kuin vieraan suusta vaikka olimme hiljattain eronneet. Hän kuulosti tosi onnelliselta ilman miinu ja tavallaan se tuntui pahalta mut oli kiva kuulla hänet iloisena pitkään aikaan. Hän ei ole ollut noin iloinen pitkään aikaan. Kaipaan häntä niin vietävästi ehkäpä juuri siksi että han oli ensi rakkauteni. Tuntuu kuin tässä maailmassa ei olisi enää mitään kun ei ole häntä tässä vieressä kyhnäämässä. Toivoin kai tavallaan että voisimme vielä palata yhteen mutta hänen viestiensä perusteella se on lopullisesti ohi ja en kai voi sille mitää. Haluaisin hänet takaisin ja tekisin kaikki asiat eritavalla mutta en varmaan enää pysty/kehtaa pyytää häntä takaisin. Ja hän tuskin edes huolisi. Anteeksi kirjoitus virheistäni :(
Itselläni on ollut samantapaisia ajatuksia. Tuntui toivottomalta kun ajattelin tulevaisuuttani ilman omaa rakastani.
Oli todella ärsyttävää kun joku sanoi että kyllä se siitä helpottaa kun itse tunsi ettei elämä enää jatku. Viiden vuoden seurustelun jälkeen kolmen kuukauden päästä alkoi helpottaa... Kriisi terapiaa suosittelen lämpimästi, on ollut suuri apu ainakin minulle. Ammattilainen osaa auttaa silloin kun ystävien ymmärrys ei riitä.
Koettakaa kestää..
Joo..mulla itelläni noi erot on ollu lähinnä suuria helpotuksia, ehkä pari päivää on vähän hajottanut mutta sitten on tuntunut paremmalta että teki oikein. Lähinnä se toisen suhtautuminen asiaan on murehdittanut.
Kun ei mitään rakkautta ole koskaan ollut, enkä nyt kuiteskaan ole mikään yhden illan juttujen ystävä, niin ihmispolona sitä on joskus pakko ollu tällasiin "pitkitettyihin iltoihin" sortua.
Mulla on lähinnä sellanen ajoittain ilmenevä riutuminen kun ei ole kunnon suhdetta, mutta hyvä puoli siinä on se ettei ole riskiä joutua tollasen todellisen hajotuksen uhriksi. Rakastaminen kun tarkoittaa myös suurta haavoittuvuutta. Tekee varmaan kipeää.
Itseasiassa odottelin salaa (pakko se on myötää itselleen) että eräs ihminen eroaisi suhteestaan, jotta voisin toimia ns. pelastavana enkelini. Tiedän kyllä tämän mahdottomaksi, jos toinen osapuoli on edes jollain lailla järjen ystävä ja tunteva ihminen. Typerää fiktiota vain josta sain jotain lohtua. Pitää unohtaa tollaset. Vain hyveelliset voittavat loppupeleissä, oli tilanne mikä tahansa nyt.
Koittakaa pärjätä ja tappakaa aikaa. Jutelkaa ihmisille älkääkä vaipuko epätoivoon että se oli juuri se, eikä muita ole. Kyllä on. Vaikea niitä on vaan löytää. Mutta jos sulkeutuu kuoreensa niin mahottomaksi se menee viimeistään silloin. Kyllä se siitä. Voitte ehkä jonain päivänä kiittää luojaa että näin piti käydä. Tai sitten ette. Mielenkiintoiseksi menee. Olkaa uteliaita.
Kun suhde loppuu se vaatii tietyn ajan surutyötä oli se päättynyt suhde ollut onnellinen tai onneton on hyvin tarpeellista antaa itselleen se tietty määrittelemätön aika asian puimiselle mielessään,siinä käydään lävitse monia vaiheita ensin asian kieltää ja muistaa toisesta ja suhteesta ne hyvät asiat,sitten tulee viha jolloin ei muista mitään hyvää,sitten tulee suru ja kaiho,sitten jo huomaakin että ensin ei ajattele toista ja suhdetta enää kaikenaikaa ja lopulta huomaa ettei ole ajatellut asiaa aikoihin.
Olet nyt aloittamassa elämässäsi uutta vaihetta ilman sitä tuttua ja turvallista toisaalta ilman myös sitä pettymyksen tuskaa jota suhteessasi koit.
1.Puhu puhu niin paljon asiasta kun voit kaikille joille voit puhua myös ammatiihmiseen turvautuminen on hyväksi silloin voi asiasta puhua tuntematta että rasittaa ystäviään,mutta puhu niin paljon asiasta että se alkaa jo kyllästyttää sinua itseäsikin.
2.Älä pelästy tunteitasi jotka saattavat yllättää sinut missä ja milloin tahansa,itke,naura,ole surullinen....
3. HYVÄKSY että elämäsi on muuttunut aluksi tämä kaikki vaikuttaa työkykyysi,ystävyyssuhteisiisi ja arkisiin rutiineihinkin....
4. Pidä huolta elämäsi tärkeimmästä ihmisestä ITSESTÄSI huolehdi psyykkisestä ja fyysisestä kunnostasi,kävele ulkona luonnossa anna ajatustesi harhailla nauti kauniista ympärilläsi,yritä syödä ja levätä riittävästi mutta älä sorru loputtomaan mässäilyyn tai paastoon ,älä yritä nukkua asian ylitse se ei onnistu.
5. ÄLÄ VETÄYDY YKSINÄISYYTEEN lähde ulos vaikka leffaan,taidenäyttelyyn vaikkapa vain kaupungille kävelemään muiden ihmisten sekaan sillä yksinäisyydessä alkavat ajatukset kiertää kehää ja siitä tulee paha olo.
6. Tee ja - lista eli laita kaksi saraketta joihin plussaan laitat kaikki ne asiat jotka suhteessa/ihmisessä oli hyvää ja toiseen miinus sarakkeeseen kaikki ne asiat jotka eivät hyviä olleet ja lue sitten lista ajatuksella voit yllättyä huomattuasi että se miinus puoli voi olla paljon pidempi kuin plussa....??!!!
Yksinäisyys voi olla ja onkin pelottava asia mutta siitäkin voi löytää positiivisia asioita,iästäsi en tiedä mutta luulenpa että olet nuori.....on tosin samantekevää oletko nuori tai vanha aina elämä yllättää löytyy uusia ihmisiä joista voi tulla tärkeitä elämässäsi usko pois et menettänyt mitään suhteen loputtua se kasvatti sinua ja osaat nyt arvostaa uutta ja parempaa eritavoin.......usko minua elämä voittaa !!!
Tämän asian tiedän koska elämässäni olen eronnut kerran jäänyt leskeksi kerran ja nyt olen lopettamassa suhdetta jonka piti olla se loppuelämän juttu mutta ei todella ollutkaan en olee nuori mutta en vielä vanhakaan uskon että joskus jossain vaikkapa sitten vanhainkodin käytävällä minua vastaan kävelee se IHAN OIKEA IHMINEN vielä kerran.... lämmin halaus sinulle ja voimia!
Erosta on nyt jo 5kk (oho, niin kauan!) ja itsepä olin se, joka lähti, mutta.. Silti vaan on niin kamalan vaikeeta tää elämä nyt. Mulle ei tullu missään vaiheessa sitä helpotuksen tunnetta, jota odottelin. Olis tienny tehneensä oikeen päätöksen. Tuntuu ihan älyttömältä kaivata, kun oli niin paljon kaikkee sittiä suhteessa. Vaikeeks tekee asian myös se, että ei ikinä puhuttu erosta (ennen tai) sen jälkeen kun ilmotin lähteväni. Ei ikinä puhuttu mistään niin miks sitten erostakaan. Ikinä multa ei kysytty että miksi. Ikinä ei sanottu että älä mee. Silti ollaan ihan hyvissä väleissä nyt. Paremmissa kun aikoihin. Itken monta kertaa vieläkin, en tiedä miks, alkaa jo väsyttää moinen parkuminen. En saa elämästä kiinni. Ystäviä ei juuri ole. Pitäs keksiä varmaan joku harrastus missä tapais uusia ihmisiä, mutta ei jaksa.
Mutta.. jos olisin jääny niin miettisin varmasti vieläkin, että pitäiskö erota :)
Että kaippa tää tästä, pikkuhiljaa..
Kun vaan vois olla ajattelematta sitä toista ihmistä.
Olen itse hieman samassa tilanteessa. Oli vuosia kestänyt suhde mikä kaatui siihen, että kumppani ei enää kunnolla rakastanut ja välittänyt. Halusin pois suhteesta. Samantien rakkaus heräsi uudelleen eloon myös kumppanilla, mutta hän ei enää usko meihin ja minä uskon. Eli rakastaa mutta tahtoo erota.
Kysynkin nyt, että oikeasti jos rakastaa toisiaan niin voiko silloin silti haluta erota vaikka ei olisi mitään isoa ratkaisematonta ongelmaa kuten toinen haluaa lapsia ja toinen ei. Krooniset pettämiset on eri asia, mutta tuskin siinä rakkaudesta on silloin kyse vaikka niin väittäisikin.
Olen käsittänyt että jos oikeasti todella rakastaa, haluaa tehdä työtä suhteen eteen ja saada sen toimimaan yhdessä ja silloin tulee myös se usko siihen suhteeseen tai ainakin halu yrittää. Siksi epäilen kumppaniani (ex siis nyt) että kuinka hän ei halua enää yrittää vaan mieluummin haluaa erota vaikka todella sanoo rakastavansa.
Se on vain tollasta. Sille ei vain voi mitään.
Me kummatkin ollaan "exän" kanssa ihan sekasin
ja ravataan baarissa päivittäin ja aina välillä
jos ei ole muita "ihmisiä" seurassa käyttäydytään
humalassa kuin pariskunta ja päädytään jomman-
kumman luo "rakastelemaan". On hirveetä kummankin
mielestä kun ois niin paljon asiaa ja tekis mie-
li avautua ja muuta muttakun..nyt ollaan riidoissa
koska kummatkin meni puhumaan "liikaa" meidän
"suhteesta" (=on/off/friends)uusille deiteille ja
ainakin musta tuntuu pahalta tää tilanne.
Luulen että totuus on se, että te olette oikeas-
taan enemmänkin ystäviä luonnostaan ja olette
vain niin kiinni toisissanne että läheisyyden-
halu tuntuu rakkaudelta ja seksuaaliselta halua-
miselta. Se on vain vaikeeta myöntää. Taistellaan
ilmeisesti molemmat tän asian hyväksymisen,
tai omaksumisen kanssa. Mä jo myönnän tän jo:
että vaikka rakastankin se ei ole "rakkautta".
Vaikka se tuntuu raastavan pahalta. Ehkä tää
on askel lähemmäksi parempaa oloa.
Ymmärrän sua paremmin kuin luuletkaan.
Sä et paini yksin tällasten juttujen kanssa.
Eli "kenelle mä nyt puran tän pashan ja saan
tuntea oloni paranevan toisen lähellä. Ois
niin paljon juteltavaa."
Ystävät - mieluiten toinen sukupuoli by the way -
saavat olon paranemaan helvetisti.
PS.Käytinpäs muuten paljon "heittomerkkejä".
No ei se "mitään".
Pitäis varmaan ruveta "koomikoksi".
Ps.
(Olen muuten dude. Eli hemmo. Eli mies. Näin
ohimennen. Jeh. Eiku katos sehän lukee jo
nickin kohdalla. My bad. Joo on mulla
persoonallinen huumorintaju, kuullu ennenkin.
Siks olenkin niin viehättävä.)
Kehusi vei maton koko jutulta.Jotkut miehet ovat vain omasta mielestään viehättäviä.Viehättävä on suuri sana pienelle miehelle.