Olemme olleet yhdessä kohta viisi vuotta, meillä on kaksi lasta. Nyt viimeisen vuoden aikana ongelmat on lisääntyneet ja kaikki huipentui siihen kun mieheni jäi kiinni pettämisestä. Kyse oli yhdenillan jutusta, vaikka numeroitakin olivat vaihtaneet.
Nyt on kolmas päivä menossa tuosta kiinni jäämisestä ja tuskani on valtava. En tiedä, mitä teen. Ajatukset ovat ihan sekaisin.. mies on pyytänyt anteeksi ja sanoo että halauaa jatkaa kanssamme, että rakastaa ja ettei tiedä miksi petti..ei kuulemma ole mitään tunteita tätä toista kohtaan, poisti kännykästään sen toisen numeron. Mies sanoo että haluaa tehdä niinkuin minulle on parasta. Jos haluan erota, se on ok.
En tiedä..kaikki on niin vaikeaa. Rakastan miestäni ihan hirveästi, mutta en pysty koskaan unohtamaan hänen tekoaan ja mikään ei ole enää suhteessamme kuten ennen. Mieskin sen tietää ja on niin sanonut. Jotenkin kuitenkin olisin halunnut mieheltäni enemmän "anelua" ja osoitusta siitä että hän ei halua menettää meitä. Onhan hän sen sanonut, mutta.. Ja jotenkin se, että hän on valmis eroamaan jos minä niin haluan, tuntuu kuitenkin pahalta.
En ymmärrä mitenkään, miten voi pettää jos kerran rakastaa kumppaniaan? Minä en siihen pystyisi.. Mieheni sanoi että hän ei tee enää koskaan minulle näin.. silti sanoo että jos jatkamme yhdessä, hän haluaa kuitenkin käydä baareissa ja juoda. Mieheni on vielä nuori, 22v, joten pitäsikö ajatella niin että hänellä on nyt se "nuoruuden menovaihe" päällä, joka on jäänyt kokematta? Vai pitäisikö ajatella niin, ettei hän oikeasti sittenkään rakasta (vaikka muuta väittää) jos kerran ei ole valmis luopumaan viikonloppujen juhlinnasta?
Mitä pitäis tehdä? Lasten takia haluaisin toisaalta jatkaa, mutta pelottaa vain se, ettei mieheni rakasta ja hän pettää minua taas..
Auttakaa!!
Nyt on kolmas päivä menossa tuosta kiinni jäämisestä ja tuskani on valtava. En tiedä, mitä teen. Ajatukset ovat ihan sekaisin.. mies on pyytänyt anteeksi ja sanoo että halauaa jatkaa kanssamme, että rakastaa ja ettei tiedä miksi petti..ei kuulemma ole mitään tunteita tätä toista kohtaan, poisti kännykästään sen toisen numeron. Mies sanoo että haluaa tehdä niinkuin minulle on parasta. Jos haluan erota, se on ok.
En tiedä..kaikki on niin vaikeaa. Rakastan miestäni ihan hirveästi, mutta en pysty koskaan unohtamaan hänen tekoaan ja mikään ei ole enää suhteessamme kuten ennen. Mieskin sen tietää ja on niin sanonut. Jotenkin kuitenkin olisin halunnut mieheltäni enemmän "anelua" ja osoitusta siitä että hän ei halua menettää meitä. Onhan hän sen sanonut, mutta.. Ja jotenkin se, että hän on valmis eroamaan jos minä niin haluan, tuntuu kuitenkin pahalta.
En ymmärrä mitenkään, miten voi pettää jos kerran rakastaa kumppaniaan? Minä en siihen pystyisi.. Mieheni sanoi että hän ei tee enää koskaan minulle näin.. silti sanoo että jos jatkamme yhdessä, hän haluaa kuitenkin käydä baareissa ja juoda. Mieheni on vielä nuori, 22v, joten pitäsikö ajatella niin että hänellä on nyt se "nuoruuden menovaihe" päällä, joka on jäänyt kokematta? Vai pitäisikö ajatella niin, ettei hän oikeasti sittenkään rakasta (vaikka muuta väittää) jos kerran ei ole valmis luopumaan viikonloppujen juhlinnasta?
Mitä pitäis tehdä? Lasten takia haluaisin toisaalta jatkaa, mutta pelottaa vain se, ettei mieheni rakasta ja hän pettää minua taas..
Auttakaa!!
Vastaukset 28
Vanhimmat
Ei yhden hairahduksen takia kannata lopettaa. Ei se niin vaarallista ole, paitsi jos se on systemaattista, suunniteltua. Ihmismieli on heikko.
että miten kummassa voi olla toisen kanssa jos kuitenkin rakastaa omaansa?! Ei mee jakeluun, ei. jos joku vois valaista..
Aplle kovasti voimia. Toivottavasti asiat järjestyy!
Nimittäin rakastaminen ja rakasteleminen on kaksi
eri asiaa.
Naiset kokee yleensä kaikki asiat hyvin laajasti ja kokonaisvaltaisesti. Myös rakkauden ja onnen suhteen. Onnellinen rakas kiiteä ydinperhe, jos sitä ei ole, nainen lähtee suhteesta/perheestä lapsineen ja etsii kokonaisvaltaisen onnen toisaalta. Rakastelu ei tunnu mahdolliselle ilman rakkautta monellekaan naiselle (poikkeuksiakin tietysti on).
Miehet ovat kapealaisempia yleensäkin. He tyytyvät onneen joka rakentuu palasista: hyvästä uskollisest rakkaasta vaimosta lapsineen ja kiihkeästä seksikkäästä rakastajasta (tietysti miehissäkin on poikkeuksia). Miehet ovat usien rakkauden suhteen uskollisia, mutta ei rakastelun suhteen. Miesten on usein helppo erotella nuo kaksi asiaa ihan omikseen.
Onhan tieteellisestikin osoitettu naisten ja miesten ajattelun ja asioiden kokemisen poikkeavan juuri laaja-alaisuuden suhteen.
Ja toisaalta kun ajatellaan edellä kuvattujen miestyyppien elämää, niin onhan se tavallaan hyväksi tälle petetylle vaimollekin, että miehellään on rakastaja, sillä silloin mies on onnellisempi myös oman varmasti rakkaan perheensä kanssa.
Voihan joku olla naivi ja väittää, että ei pitäisi perustaa perhettä tai olla suhteessa sellaisten ihmisten, jotka eivät voi olla uskollisia. Siinä tapauksessa ihminen olisi jo kuollut sukupuuttoon. Kautta aikojen on uskottomuutta ollut ja tulee olemaan. Ihminen on miljoonia vuosia vanha olento ja uskonto on vain vähän yli 2000 vuotta vanhaa, johon uskollisuus ihmisten keksimänä ihanteena perustuu, se aika on armottoman lyhyt olennon kehityksessä.
Tämä on minun pohdiskelun tulos...
"Miehet ovat usien rakkauden suhteen uskollisia, mutta ei rakastelun suhteen." No mikä sitten on sitä uskollisuutta? Kyllä ei ole kaksinen sellainen suhde, jossa juostaan vieraissa, ei varmasti tee hyvää kenenkään itsetunnolle. Varmaan sinäkin sen opit, kun kokemusta tulee lisää. Kannattaa ehkä jatkaa sitä pohdiskelua vähän syvemmältä.
Kuka meistä on kenellekään sanomaan, millainen suhde jollekin toiselle on hyvä???
Jokainen tietää, millaisen itse haluaa, mutta ei toisen puolesta ei edes sen oman rakkaan puolison puolesta - se on totuus.
Minulla on kokemusta pitkästä (yli 20 v) onnellisesta ja uskollisesta avioliitosta sekä muunlaisista suhteista ei avioliiton aikaan. Väitän, että kokemusta ja avarakatseisuutta sekä suvaitsevuutta kanssa ihmisiä kohtaan omaan.
Kysyt, mikä sitten on uskollisuutta?
Voiko siihenkään kukaan yksiselitteisesti vastata. Sen enempää kuin mikä on oikein tai väärin maailmassa tai edes omassa elämässä.
Jollekin uskollisuus on juuri sitä, että ei mene sänkyyn toisen kanssa tai suutele tosita. Jollekin toiselle se on sitä, että ei edes katso toisten naisten/miesten perään. Kolmannelle se on sitä, että pettävä puoliso ei hylkää perhettään jos ei saa riittävää tyydytystä puolisoltaan vaan palaa oman rakkaan perheensä luo aina ja huolehtii perheestään tärkeimpänä asiana maailmassa.
Nämä asiat ei todellakaan ole mustavalkoisia.
Tunnen useampia puolisoita, jotka ovat menneet onnellisesti aikoinaan naimisiin, perustaneet perheen ja ollet uskollisia, kunnes puolison tarpeet ovatkin vähentyneet tai omat lisääntyneet niin että elää aina puutteessa. Aikansa sitäkin kestää, mutta jokainen tekee oman ratkaisunsa, kuka pettää, kuka jättää, kuka elää onnettomana...
Jos olisimme suvaitsevaisempia puolisoitamme kohtaan, niin uskottomuutta olisi paljon vähemmän!!! Moni ei edes uskalla puhua puolisolleen jos elää puutteessa tai jos kotiseksi ei muuten miellytä (esim. kaipaa anaaliseksiä ja toinen ei suostu, eikä tietenkään kenenkään tarvitse sellaiseen suostua, mitä ei halua), sillä, varsinkin miesten mielestä on perheessä parempi laiha sopu kuin lihava riita...
Kyllä meillä naisilla olisi todella ajattelemisen aihetta...
"Ja toisaalta kun ajatellaan edellä kuvattujen miestyyppien elämää, niin onhan se tavallaan hyväksi tälle petetylle vaimollekin, että miehellään on rakastaja, sillä silloin mies on onnellisempi myös oman varmasti rakkaan perheensä kanssa"
Vaatii todella laaja-alaista ajattelua petetyltä vaimolta valheiden jäkeen ajatella kirjoittamallasi tavalla!
Että kaikki onkin loppujen lopuksi petetyn vaimon hyväksi tehty.
Hohhoijaa sun kanssas!
Olisinkin mies/nainen, joka voisin keskustella puolisoni kanssa avoimesti ja rehellisesti jo ennen kuin kukaan on pettänyt ketään. Hyväksyisi puolisolleen itsensä tyydyttämisen toisaalla, jos en itse olisi riittävä toiselle....
Totuus on, että kyllä pettävälle puolisolle, varsinkin miehille, se oma perhe on rakkain ja tärkein asia maailmassa.
Jos on koskaan elänyt aikuisen ihmisen kanssa, joka on seksuaalisesti viriili, niin tietää, että surulliseksi tai onnettomaksi tai vihaiseksi ihminen muuttuu, jos elää puutteessa (joillekin jo muutaman päivän puute on liikaa). Puoliso ei ole koskaan oma itsensä surullisena tai onnettomana tai vihaisena, sen kai meistä jokainen tietää, joka on toisen kanssa elänyt.
Ja satun tietämään, että mies on onnellisempi myös oman varmasti rakkaan perheensä kanssa kun hänellä on rakastaja, jos kotiseksi ei tyydytä häntä. Onni lisää onnea, niin se vaan on.
Nämä asiat todella vaatii suurta ymmärrystä ja hyväksyntää toinen toistaan kohtaan. Että hoh hoijaa vaan sullekin...
Ja mistähän sinä simpukantytär olet saanut päähäsi että uskottomuus johtuu vain siitä "ettei kotona saa"? Kyllä niitä kuule muitakin syitä löytyy, eikä aina välttämättä siitä petetystä!!
Kyllähän useimilla meillä luterilaisilla suomalaisilla on yksiavioinen moraalikäsitys ja etiikka, jolle se uskollisuuskin perustuu. Ei kenenkään tarvitse suvaita ja hyväksyä mitään mikä mikä sotii näitä näkemyksiä vastaan. Mutta jokainen toimikoon niin kuin itse parhaaksi näkee, aika heikosti vain on asiat ellei erota oikeaa väärästä.
Mitä muuten tarkoitit sillä "Jos olisimme suvaitsevaisempia puolisoitamme kohtaan, niin uskottomuutta olisi paljon vähemmän!!!" Mitä pitäisi suvaita? Jos sallisin mieheni käyvän vieraissa ja harrastavan siellä sitä anaaliseksiä, niin sekö ei olisi uskottomuutta vai?
jaksat puollustella sitä ihanaa miestäsi... tyytyväinenhän se on kun joku pöljä kehtaa kattella ja pitää huolta hänenkinlaistaan.
On se vaan niin, että mikä on oikein toiselle ei sitä ole välttämättä toiselle ja sama koskee väärää, ei ole asioiden heikkoudesta kyse. Ajatteleepa mitä asiaa tahaansa niin se on: kun toiselle kumarrat toiselle pyllistät samanaikaisesti. No ehkä varsinaisten rikosten suhteen oikeus menee lakikirjojen mukaan, mutta niissäkin on tultintavaroja.
Jokaisella meillä on ihan ikiomanlaisemme tarpeet. Jos puolisosi esim. kaipaisi anaaliseksiä mikä tässä on nyt esimerkiksi otettu, niin kyllä hänellä on siihen oikeus. Ja jos asia olisi jo aikoinaan keskusteltu selväksi niin teistä ei olisi ehkä paria tullut tai sit hyväksyisit hänen muualla käynnin tai kenties päättäisit suostua hänen toiveeseensa koska rakastat häntä niin paljon. SIIS TÄMÄHÄN OLI NYT TÄYSIN HYPOTEETTINEN ESIMERKKI, ENKÄ VÄITÄ ETTÄ KOTONASI OLISI TÄLLÄINEN TILANNE!
Siis tarkoitan suvaistevuudella sitä, että me naiset ei aivan jyrättäisi miehiä omilla jyrkillä ajatuksillamme, oli ne millaisia hyväänsä. Vaan etsisimme tilanteeseen kompromissiä tavalla tai toisella.
Uskottomuudesta kirjoitin jo yllä, en ota kantaa mikä kenestäkin on uskottomuutta. Minusta uskottomuus on jotakin, mikä tehdään salaa ja jos asiat on yhdessä sovittu, niin kyse ei ole MINUN mielestäni uskottomuudesta.
Mitä muita syitä uskottomuudelle on kuin seksin puute?????
Jos luit tarkkaan ja ajattelit kirjoitustani, niin minun mielestä uskottomuuteen ovat aina syyllisiä molemmat, niin pettäjä kuin petettykin!!! He ovat laiminlyöneet suhteensa hoitoa yhdessä. Kolmas nainen/mies on täysin syytön tilanteeseen vaikka tietäisi toisen olevan varattu. Uskottomuus on seuraus ei syy. Ja syyn voi selvittää vain pariskunta, joista toinen on ollut uskoton.
Hyvää talven jatkoa sinullekin, toivon onnellisuutta sinullekin.
Entäpä jos minä puolustelenkin SINUN miestäsi, jonka kanssa jaamme ohikiitävät onnen ja nautinnon hetket ilman syyllisyyttä tai sitoumuksia???
Hyvää talven jatkoa sinullekin, toivon onnellisuutta sinullekin.
Samat säännöthän meitä kaikkia kuitenkin vielä koske(Suomen laki ja Raamattu), joten kai meidän pitää jokaisen tietää mikä on oikein ja mikä väärin. Toisilla vain on erilainen oikeudentaju ja omatunto...
Tietenkin meillä on oikeus haluta ihan mitä vain mieleen juolahtaa, mutta kaikkea ei voi aina saada, joskus on tyydyttävä vähempään. Tuntuu aika kamalalta, jos ihmiset nykyään opetetaan aina saamaan tahtonsa läpi ja tarpeensa tyydytettyä. Mikähän siitäkin lopulta tulee, nälkähän kasvaa syödessä... Ainakin minulle olisi suuri loukkaus, jos mieheni kävisi vieraissa, eikä se mitä kotona on tarjolla riittäisi/kelpaisi, saisi silloin juosta halujensa perässä koko mies. Rakastan itseäni niin paljon, etten antaisi kohdella itseäni miten sattuu. Toki jokainen eläköön niinkuin parhaaksi näkee, mutta kyllä toisetkin on pakko ottaa huomioon, kun ei tässä maailmassa kuitenkaan ihan yksin eletä.
Anna hieman ajan kulua. Erota ehdit myöhemminkin. Palaaminen on vain hieman vaikeampaa. Puhukaa, puhukaa ja puhukaa. Älä jätä mitään hampaankoloon. Yritä saada miehesi myös puhumaan.
Humalatila ei ole puolustus, mutta usein se tekee tepposia. Jos teitä ei ole tarkoitettu yhteen, niin se näkyy kyllä jokusen vuoden päästä. Ymmärrän, että olisit halunut enemmän kiinnipitämistä. Niin minäkin aikoinani, kun hain avioeroa. Mieheni ei pettänyt. Silloin ajattelin, että et kyllä edes halua minua, kun tämän enemmän et minusta taistele. Syyt eroon olivat ihan muualla. Enkä ole sitä katunut.
Rakkaus on vain vahva eheyttäjä liitossa, mutta ensimmäinen vuosi menee varmasti katkeruuden piikissä, voipi mennä toinenkin.
Ikuisesti sen muistaa, mutta se jättää arven. Kokemusta ei ole, mutta tuttavat ovat ainakin päässeet siitä yli.
Vuosi sitten mieheni jäi kiinni pettämisestä. Tai hän tunnusti sen, kun heitin tosiasiat peliin. Vaikka aavistin jotain, totuus teki kipeämpää kuin olisin ikinä voinut kuvitella.
Viikko ja kaksikin meni tuskaisessa sumussa. En saanut nukuttua, en syötyä. Asia oli jatkuvasti mielessä. Kuvittelin ne kaksi yhdessä ja minua oksetti. En voinut kuvitellakaan, että olisin antanut mieheni koskea minuun... Itkin, itkin ja itkin. Kysyin yhä uudestaan samoja kysymyksiä kuin tuhannet muutkin petetyt: kuinka rakastamani ihminen voi tehdä minulle näin?!!!
Mutta siitä selvittiin. Hitaasti ja varmasti. Alkuun asiasta puhuminen, yksityiskohtien jankkaaminen, motiivien selvittäminen ja tunteiden pyörittely olivat tärkeimpiä. Minulle niistä oli apua, kun sain aina tarvittaessa päästää tunteeni valloilleen, olla vihainen, katkera, itkuinen, surullinen, petetty... Mies kuunteli, puhui, yritti parhaansa mukaan selittää. Ensishokista selvittyäni opin kuuntelemaan ja ymmärtämään miestä ja hänen motiivejaan, tiedostin tilanteeseen johtaneet asiat ja kykenin näkemään tapahtuneen muutoinkin kuin henkilökohtaisena loukkauksena. Se helpotti.
Hiljalleen asia tuli mieleeni yhä harvemmin ja lopulta koitti se päivä, jolloin sovimme, ettei asiaa enää tarvitse ottaa esille. Luulin, että sinä päivänä pääsisin petoksesta kokonaan ylitse, mutta on se vieläkin minussa... Ei enää niin vahvana, ei kipuna, vain tietona siitä, että minullekin voi käydä näin. Että hyvillekin ihmisille tapahtuu pahoja asioita. Että rakastava mieskin saattaa sortua typeryyksiin. Koska alkuun puhuimme asiasta niin perusteellisesti eri näkökulmista, en koe enää tarvetta keskustella asiasta. Jossain vaiheessa vain tuli sellainen olo, että ei ole enää yhtään kysymystä, jonka vastausta en jo tietäisi. Mielestäni se on hyvä asia, sillä kaikki tunteet, ajatukset ja reaktiot tuli pohdittua hyvin perusteellisesti. Sekä miehen, että minun kannaltani. Nykyisin asiaa saatetaan sivuta epämääräisesti, mikäli se liittyy keskusteltavaan aiheeseen, mutta olen ylpeä siitä, etten pahimpien riitojenkaan aikana ole käyttänyt tapahtunutta lyömäaseena. En ole kokenut siihen tarvetta ja se on minusta terveellistä.
Asiaa helpotti suuresti myös mieheni sitoutuminen luottamukseni takaisin voittamiseen eli puoli vuotta hän eli "varpaillaan" ja varoi aiheuttamasta epäilyksiä. Panostimme suhteeseemme ja kävimme läpi pettämiseen johtaneita ongelmia. Lisäksi tietysti vaadin nämä klassiset välien katkaisut pettämiskumppaniinsa (entinen kaveri, puhelinsoitto minun läsnäollessani), ei tapaamisia, ei yhteydenottoja ja puhelin tarkkailuun. Mies suostui hyvillä mielin, sillä se oli hänelle jotain konkreettista, jolla saattoi oloani helpottaa.
Nyt kaikki on hyvin ja jopa luotan mieheeni enemmän kuin ennen pettämistä. Tunnen hänet paremmin, tiedän hänen heikkoutensa ja vahvuutensa. Enää illat yksin kotona eivät ole tuskaa ja mustasukkaisuutta, sillä tiedän että toista ei voi kahlita. Jos pettää, niin sitten pettää, enkä minä voi asialle yhtikäs mitään! Vain oma reaktioni on minun käsissäni.
Minun mieheni on myös nuori, 23 -vuotias. Ja osaksi hänen pettämisessään oli mukana myös nuoruuden kouhotusta - sitä, ettei oikein olla varmoja, mitä halutaan ja kenen kanssa. Pettämisen tultua ilmi mies teki hyvin tietoisen ja konkreettisen valinnan ja tuntui saavuttavan myös jonkinlaisen henkilökohtaisen mielenrauhan. Mutta se vaati tiukan kysymyksen (kova kovaa vastaan): Mitä sinä OIKEASTI haluat elämältäsi? Sinun miehesi kannattaisi myös selvittää nämä asiat ensisijaisesti itselleen, ennenkuin käytte teidän kahden välisien ongelmien kimppuun. Sillä ilman miehen vapaaehtoista sitoutumista se ei onnistu, vaan yhden törmäyksen jälkeen ajaudutaan vain seuraavaan...
Mutta viestini on siis se, että pettämisestä voi selvitä. Ja vieläpä voittajana; viisaampana, vahvempana, rakastavampana. Pitää vain osata käsitellä asia ensin perin pohjin ja sitten päästää siitä irti. Vaikka juuri nyt sinusta tuntuu, ette voi ikinä luottaa, mutta kyllä sinä voit! Siihen tosin kuluu aikaa ja vaivaa, monia unettomia öitä, mutta irtipäästäminen vapauttaa ensisijaisesti sinut itsesi.
Jos haluat jutella privaatisti, laita mailiosoitteesi viestiketjuun.
olis mukava jos viitsit kirjoitella, osoite on [email protected]
Kaksi nuorta ihmistä aikuisena. Tiedätkö, että teillä on mahdollisuus elää onnellisena myös vanhuus. Noin paljon panostusta suhteeseen, on epätavallista. Yleensä toinen sanoo parin viikon kuluttua, että toi on vanha juttu, mitä sä siitä enää. Rakasta ja panosta, saadaan tänne erotilastoihin muutoksia.
Kiitos kaikille kannustavista viesteistänne. Ollaan nyt mieheni kanssa puhuttu tän tapauksen jälkeen enemmän kuin puoleentoista vuoteen. Mies katuu ihan suunnattomasti tekoaan ja jaksaa kiltisti kuunnella ja vastailla kun jauhan tästä asiasta..
Jännä miten tunteet heittelee niin nopeasti. Ensin olin raivoissani, sitten surun murtama ja nyt jo pystyn olemaan jo välillä itkemättäkin. Mutta mietin sitäkin, että onko ihan normaalia tämäkään, kun tunnen nyt rakastavani miestäni enemmän kuin pitkiin aikoihin? Vihaan sitä mitä hän teki ja se satuttaa, mutta rakastan miestäni kuitenkin niin kovin paljon.
Haluaisin niin uskoa että tämän kaiken voi laittaa mieheni nuoruuden piikkiin, että kun tämä "elämätön" nuoruus on saatu käytyä läpi, ne piirteet hänessä joihin rakastuin, palaavat jälleen. jos tämä(pettäminen) olisi mieheni pysyvä luonteenpiirre niin olisin sen kai jo aiemmin huomannut?
Olen pahoillani, mutta TIEDÄN, että miehesi pettää sinua vielä toistekin....
.....
Se nyt vaan on niin että mies pettää uudemman kerran.
Olet varmasti oikeassa, että suurin osa miehistä pettää useamman kerran - minäkin tiedän sen.
Mutta on niitäkin, jotka tekevät sen vain kerran...
Ja on niitäkin jotka eivät petä yhtään kertaa...
Ei pidä katkeroitua...
Alku on pahin,mutta kyllä aika selkeyttää ajatukset,alat ajatella asioita järjellä etkä tunteella.Puhu asiasta jonkun luotettavan ihmisen kanssa tai voittehan turvautua ammattilaisen apuun.Sinne voi mennä vaikka yksinkin.Itselläni on todella hyviä kokemuksia ev.lut srk:n järjestämästä perheneuvonnasta.Siellä ei tuputeta uskontoa vaan ymmärretään ja kuunnellaan ja autetaan näkemään asiaa toiseltakin suunnalta.Voimia ja uskoa yhteiseen tulevaisuuteen!Ja tietenkin on tehtävä pettäjälle selväksi että annat vain yhden mahdollisuuden yrittää uudestaan!
http://www.vaestoliitto.fi/toimintayksikot/tampereenklinikka/sisaltosivut/uskottomuus.htm
Siinä oli paljon ajattelemisen aiheita, ja löysin siitä myös niin kovin tuttuja juttuja, kiitos vielä kerran.
Minusta tuntuu että mieheni oma, henkilökohtainen kriisi saattoi myötävaikuttaa tapahtuneeseen.En tietenkään ole varma, mutta..
Välillä iskee mieletön turhautuminen kaikkeen. Miksi minä taas yritän ymmärtää miestäni ja hänen motiivejaan, minkä ihmeen takia minä mietin miten voisin häntä kriisissään auttaa kun minulla on omakin kriisi ja paha olo päällä.Tuntuu ihan siltä kuin olisin menettämässä todellisuuden tajuni, tunteet heittelevät ja tämä asia vaivaa ihan jatkuvasti..Ajoittain jo tuntuu, että olen kyllästynyt vatvomaan koko asiaa, mutta silti en pysty olemaan miettimättä sitä ja puhumatta siitä.
Kunpa jo helpottaisi..