minua ottaa aivoon. Kaikki juontaa juurensa viime kevääseen, jolloin poikaystäväni halusi laittaa 3-vuotta kestäneen seurustelusuhteemme poikki. Syynä olivat hänen "mikään ei jaksa kiinnostaa-kautensa", "minun väärät elämänkatsomustapani" jne..kyllästyminen.Näin siis kävi.Erottiin.
Kesän lopulla poika alkoikin ruinata minua takaisin. Ja minä repsahdin ottamaan hänet takaisin.Alku oli ihanaa,poika vannoi, ettei tästä lähde enää koskaan. mutta viimeisen viikon aikana hän on alkanut puhua siitä, kuinka ei olekaan aivan varma haluaako olla kanssani. Syynä samat asiat kuin keväällä. Tämän lisäksi hän on muuttunut käsittämättömän mustasukkaiseksi minulle. Johtuukohan tämä hänen epäilynsä siitä, että hän pohjimmiltaan pelkää niin paljon menettää minua, että katsoo itse aiheuttamansa menettämisen olevan kaiken varuilta parempi? vai kuinka? Minua itseäni ahdistaa olla epävarmana omasta asemastani, ja olen alkanut itse miettiä sitä, jos lähtisin tästä. Mielestäni olen arvokas ihminen, ja minun ei tarvitse kestää toisen jatkuvaa epäilyä. Kertokaa minulle neuvoja, KIITOS!
Kesän lopulla poika alkoikin ruinata minua takaisin. Ja minä repsahdin ottamaan hänet takaisin.Alku oli ihanaa,poika vannoi, ettei tästä lähde enää koskaan. mutta viimeisen viikon aikana hän on alkanut puhua siitä, kuinka ei olekaan aivan varma haluaako olla kanssani. Syynä samat asiat kuin keväällä. Tämän lisäksi hän on muuttunut käsittämättömän mustasukkaiseksi minulle. Johtuukohan tämä hänen epäilynsä siitä, että hän pohjimmiltaan pelkää niin paljon menettää minua, että katsoo itse aiheuttamansa menettämisen olevan kaiken varuilta parempi? vai kuinka? Minua itseäni ahdistaa olla epävarmana omasta asemastani, ja olen alkanut itse miettiä sitä, jos lähtisin tästä. Mielestäni olen arvokas ihminen, ja minun ei tarvitse kestää toisen jatkuvaa epäilyä. Kertokaa minulle neuvoja, KIITOS!
Vastaukset 2
Vanhimmat
ei kannata. Olin itse moisessa avoliitossa. Mies ei oikeen osannut päättää aina, että ollakko vai eikö olla. Kun tämä vaihe alkoi lähestyä, hän vetäytyi hiljaiseksi, epäileväksi ja etäiseksi. Sitten tuli viikon tai kahden sisällä jättäminen. N. kuukauden päästä hän sitten aina tahtoi mut takaisin ja mie menin. Loputla se meni siihen, että odotin koko ajan koska se seuraava "vaihe" taas tulee ja kun kolmannen kerran se tuli, en enää menny takaisin, enkä ole katunut. Ystäviä ollaan edelleen, mutta en tuolloin jatkanut enää sitä kissa-hiiri-leikkiä..
Samassa tilanteessa on tullut monta kertaa oltua ja ollenkin tällä hetkellä. En jaksa enää tällaista epävarmuudentunnettu,ollaanko vai ei?
hermoja stressaavaa ja väsyttävää. miksei se voisi olla yksinkertaisempaa, joko erotaan lopullisesti tai sitten päätetään tehdä jotain suhteen parantamiseksi ja että saataisiin se toimivammaksi..ukko vaan kun tuon älyäisi, vaikka sen olen hänelle kertonutkin, muttei ole asiaan vaikuttanut.