vanhempien kunnioitus

Jollain on mennyt heikki palstalla :D

Olet aloittaja ihan tismalleen oikeassa. Minulla myös sellaiset vanhemmat että itse eivät kyllä ole viitsineet vaivautua millään tavoin osoittamaan kunnioitusta meitä lapsia kohtaan sen paremmin silloin kun olimme lapsia kuin nytkään kun olemme jo keski-iässä. Kuitenkin ovat aina olleet vaatimassa sitä ja tätä ja tuota ja haukkuneet ihan sumeilematta ja törkeästi kaikista elämänvalinnoista.

Niinpä

Ei vanhempia tarvitse kunnioittaa vaan heidän on ansaittava se kunnioitus.

Tässä viimeisessä lauseessa olet varsin oikeassa. Kunnioitus on todella ansaittava. Vanhempienkin.
Omassa lapsuudessa hoettiin jatkuvasti, >kunnioita isääsi ja äitiäsi< Mutta tosiasia oli siitä kummallinen, että vanhemmat itse eivät osanneet käyttääntyä *oppiensa* mukaisesti. Aiheettomien *pieksämisien* ja pahoinpitelyjen ja haukkumisien jälkeen odotettiin lapselta pelonsekaista KUNNIOITUSTA ja piti nöyrästi osata pyytää anteeksi sitä, kun on niin PAHA. Vaikka ei olisi tehnyt yhtään mitään.

Edelleen vanhempani loukkaa minua hyvin rumasti. Hän valehtelee ja mustamaalaa minua ihmisille. Puhuu mitä hurjimpia juttuja *pahuudestani*. Kostaa, koska en käyttäänny hänen tahtonsa mukaisesti ja mene mukaan hänen *hullutuksiinsa.* Joskus oijon noita valheita, kun kohdalle sattuu. Tämän hän tekee, muka vanhemman etuoikeudella. Ja odottaa minulta kunnioitusta itseään kohtaan.

Olen jo sen ikäinen ihminen, että minulla itsellä on aikuiset lapset. En koskaan ole vaatinut heiltä kunnioittamaan itseäni. Ja tiedän, että he kunnioittavat minua, äitinä ja ihmisenä. Ja uskon ansaineeni sen *kunnioituksen* omalla käytöksellä heitä kohtaan.

Kyllä sen ns. kunnioituksen pitää olla molemminpuolista. Itse kahden lapsen äitinä tiedän kyllä, että minunkin on arvostettava lapsiani, eikä minun tekemisiäni tarvitse aina arvostaa, kukaan ei ole täydellinen. Pyydän anteeksi, jos olen töksäyttänyt jotain ja odotan, sitä myös lapsiltani, joskaan en vaadi...osaavat sen kyllä ihan itsekin. Tiedän rajani, missä on lasten yksityiselämä, enkä utele liikoja, mutta olen kiinnostunut, tottakai heidänkin elämästään. Tuo sana kunnioitus on aika outo ilmaisu. Minusta ihmisten arvostaminen riittää, ei ketään tarvitse nyt kunnioittaa.

Joo, kyllä vanhempiaan pitää kunnioittaa, mutta minä kunnioitin vain äitiäni koska hän oli hyvä ihminen. Isääni minä en kunnioittanut pätkääkään häntä minä vihasin ja tulen aina vihaamaan vaikka hän on jo kuollut. Nimittäin minun isäni oli pedofiili joka käytti minua lapsena hyväkseen ja sen takia sain niin pahat traumat, että nyt aikuisena se vaikuttaa kaikkiin ihmissuhteisiini.

totta vitussa vanhempia pitää kunnioittaa eikä vanhempien pidä sen erityisemmin sitä ansaita. mutten tarkoita että vanhemmat voivat olla ihan kusipäitä. itsellä kolme poikaa ja miniää sekä neljä lastenlasta, tuntuu tyhmältä ajatella jos rakastaa kaikkia näitä perheenjäseniä tuleehan kaikki kunnioitus arvostus ja muu luonnostaan.

Minulla oli vainoharhainen ja hyvin väkivaltainen äiti, joka pulttasi aivan mistä tahansa ja hakkasi sitten lapsia,kunnes raivo hiipui. Isä jätti näissä tilanteissa meidän äidin hakkaamisten keskelle yksin ja katosi aina. Isä oli tyttärelle seksuaalinen hyväksikäyttäjä jo yhdeksän ikäsistä lähtien. Tuohon lisäksi äidin jatkuva lasten lyttääminen ja haukkuminen kuinka huonoja olimme. Erityisesti tyttö sai kaiken paskan päälleen. Veli nousi siskoa puolustamaan äitiä vastaan jo 13vuotiaana. Hellyyttä ei meidän perheessä ollut, vain vihaa ja tuomitsemista.Äidin viha tyttäreen tuli yhä pahemmaksi, kun isän insesti alkoi. Äiti väitti ettei hän tiennyt isästä. Kyllä hän tiesi, ja vihasi tytärtään vain enemmän kun insesti alkoi, kun järjetöntä kyllä koki tyttären kilpailijaksi itselleen. Kun tytär viimein koko perheellen kertoi isän tekemät asiat 15 vuotiaana, vanhemmat erosivat ja tyttö joutui itseään vihaavan äidin luo (poika jäi isälle ettei kummallekaan tule elatusmaksuja), josta äiti sitten heitti tytön kadulle. Kun äiti sitten joutui myöntämään pitkään jatkuneen insestin, hän sai alistetun tyttärensä siihen uskoon ettei isän insestistä tule koskaan puhua, että vain tytär saa siitä kärsiä. Raamatun neljännen käskyn vuoksi erosin kirkosta.Tuollaisia vanhempia ei mitenkään voi rakastaa eikä kunnioittaa.

Mulla oli varmaan sitten maailman paras ja ihanin isä.
Vaikka välillä meillä olikin vähän erimielisyyksiä, niin loppujen lopuksi täytyy sanoa, että hyvä isä minulla on ollut, kuten myös äitikin.
Äitini kuoli vaan liian aikaisin, kun olin 17.
Isä ei ole koskaan ajanut pois kotoa, vaikka en ole ollut mitenkään erityisen esimerkillinen ihminen eli oma perhe, työ ja ura.
Aina on ollut turvallinen koti, ruokaa ja mitä elämässä tarvitsee.

Isäni kuoli äskettäin ja suuri on se kaipaus ja suru, kun isä on poissa.
Isän kuoleman jälkeen vasta tajuaa, kuinka tärkeä ja arvokas ihminen on isä ollut, kun häntä ei enää ole.
Sitä enemmän kyyneitä, kaipuuta ja surua, mitä rakkaampi ja tärkeämpi poisnukkunut ihminen on sinulle ollut.

Toinen minun vanhemmistani on narsisti ja siis oikeasti >>>elää<<< siitä muiden kunnioituksesta ja huomiosta. Jokainen narskuista tietävä on perillä siitä, että narskut vaativat kunnioitusta oikein olan takaa.

Ja sitähän se on meilläkin ollut: narsku-vanhemman harrastuksia, töitä ja ideoita pitäisi kehua ja mielistellä ja ihailla jatkuvasti - ja ellei näin tee, on tyhmä kusipää, joka ei ole oppinut, että "vanhempia tulee kunnioittaa!!" Hän kohtelee kaikkia tapaamiaan ihmisiä huonosti (hyvin kohdellaan niin kauan, kun ihmisestä on hyötyä, mutta kun hyöty saatu irti, alkaa nöyryyttäminen, epäoikeudenmukaisuus ja vittuilu), kehuu itseään ja vaatii muitakin kehumaan häntä. Koska itse olen suht. korkean moraalin ihminen, en voi sietää sellaista muiden huonoa kohtelua ja tahallista nöyryytystä, ja tästä ollaan sitten törmäyskurssilla vähän väliä, sillä en tosiaan suostu kunnioittamaan sellaista ihmistä, niin vanhempani kuin hän onkin. :(

Kyllä kunnioitus, kohdistui se kehen hyvänsä, on sellainen asia, että se ANSAITAAN. Sitä ei "vain ole", vaan se tehdään itse omilla teoilla.. Aika outoa, että vanhemmat vain sanovat lapsele "kunnioita minua, koska olen vanhempasi!", kun oikeammin se lapsi oppii ihan itse kunnioittamaan äitiä/isää, jos vanhempi käyttäytyy ihailtavasti.

Täsmälleen samaa mieltä aloittajan kanssa. Ihmissuhteessa rakkaus ja arvostus puolin ja toisin tulee luonnostaan. Tai ei tule. P*skamaisia ihmisiä on vaikea kunnioittaa. Toisaalta, on helkkarin helppo olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa jotka
a) haluavat olla tekemisissä ja näkeminen tulee arjen kautta luonnostaan
b) tuottavat hyvää mieltä ja välit on välittömät, avoimet ja läheiset
c) eivät vaadi vaan miettivät mitä itse voisivat tehdä toisen päivän piristämiseksi

Kaikkia ihmisiä tulee kohdella kunnioittavasti, kunnes he käytöksellään osoittavat, etteivät ole sen arvoisia. Eli ei tarvitse kunnioittaa vanhempiaan, jos he eivät sitä ansaitse.

MUA IHMETYTTÄÄ LIIKA VANHEMPIEN KUNNIOITUS PAASAUS... TOIVON VAAN ET ISÄNI JA ÄITINI TULISIVAT NORSUNLUUTORNISTA ALAS JA SANOISIVAT ME KUUNNELLAN SUA JA SANO NYT MITÄ VOIDAAN TEHDÄ

Minusta näin :
Vanhempia tulee lähtökohtaisesti kunnioittaa. Jos kunnioitus menee pois, se johtuu vanhemmasta itsestään. Oikeaa kunnioitusta ei voi olla kellään ihmisellä, jos hän ei ole kunnioituksen arvoinen. Samoin on myös toisinpäin. Lasta ei tule kunnioittaa jos hän ei ole kunnioituksen arvoinen. Vanhempien kuuleminen voi olla joskus hankalaa ja silloin täytyy ottaa etäisyyttä, eikä väkisin yrittää mitään suhdetta pitää. Käytöstavat ovat yksi kunnioituksen edellytys. Käytöstavat pääsääntöisesti liittyvät toisen kunnioittamiseen ja siihen, että toisella on hyvä olla, eikä vaivautunut mieli tai olo. Kun on vaikea kunnioittaa, on parempi pitää aikalisää, eikä olla tekemisissä siihen asti, kunnes kunnioitus löytyy. Jos sitä ei löydy enää, ei sitä ole. Olkaa itsellenne armollisia ja älkää pakottako itseänne muiden mielen mukaiseksi. Kunnioitus seuraa käsi kädessä ihmistä, joka on oma itsensä ja lopettaa sairaalloiset kunnioitusvaatimukset.
Huomaan että kirjoittajilla on samoja tuntemuksia, kun minullakin. Se johtuu usein vain siitä, että aikuistuminenkin on vaikeaa. Silloin pitää ottaa itse omat ohjakset ja miettiä omaa parasta, eikä alistua kuuntelemaan tai tekemään sellaista mitä toinen sanoo. Jos alistuu, kärsii kaikki suhteet. Jos ei alistu, lopulta kaikki kiittävät.