Voiko asioille tehdä jälkikäteen enää mitään?

Oulu352

Hei,

Olin työpaikkakiusaamisen (lähinnä jatkuvan erittäin rankan solvauksen ja vähättelyn) kohteena vuosina 2010-2012. Asia on jäänyt vaivaamaan minua sen verran, että olisin kysellyt voiko asialle tehdä enää yhtään mitään lähinnä laillisin keinoin? Kyseinen työpaikka oli silloin ensimmäiseni ja en osannut / uskaltanut tehdä silloin asialle mitään koska pelkäsin työpaikkani puolesta. Kyseinen henkilö ei ollut esimieheni, vaan rivityöntekijä kuten minäkin.

5

205

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tarhatätiäkaivataan

      Lienee jo seuraava uhri putkessa, että jos häneen saisi yhteyden ja menisitte yhdessä kaikkien tahojen juttusille?

    • istuntoja

      Tuo juttusi on päässyt jo pahasti "vanhenemaan". Syynä on tähän ollut työpaikkakiusaaminen ei ole saanut kunnolla tuotua aikoinaan asiaa esille, joten siitä ei ole puhuttu ääneen ja uhri on aina syyllistetty ja syyllistetään vieläkin. Asia on kuitenkin mennyt hienosti eteenpäin tiedoissa ja nythän on Suomen tunnetuin työpaikkakiusaaminen Hilkka Ahteen tapaus Hovioikeudessa tänään esillä. Saa nähdä miten asian käy ja luetaanpa lehti ja katsotaan Tv:tä. Työpaikkakiusaaminen voi käsitellä kaikki Suomen oikeusasteet ja siinä palaa todella raha!!!

      • Samanmoinen

        Niinhän se valitettavasti on, että mitä pidemmän aikaa kiusaamisesta on kulunut, sen vaikeampi se on ottaa käsittelyyn. En tiedä, kuinka on näiden virallisten vanhenemisaikojen kanssa..Varsinkin, jos työpaikka on vaihtunut.


    • Gukka25

      En usko

    • Tympii

      Sen verran vielä tästä pitkästä ajasta, niin yksi asia, minkä itse ainakin olen omakohtaisesti huomannut, on se että porukka ainakin osittain ei usko kaikkea tai suhtautuu asioihin muuten hieman naureskellen.
      Eka tapaus mulla oli se, kun eräs naiskollega aloitti piirittämään mua jo eka viikolla, kun aloin työt nykyisessä paikassani ja tämä piirittäminen meni aika piankin ahdistelun puolelle reippaastikin. Sanoin kyllä heti erittäin selvästi, etten ole hänestä kiinnostunut, mutta eipä se mitään tehonnut.
      Tuossa nyt ei sinänsä ollut edes mulla mitään tekemistä asian kanssa, hän nyt vain oli päättänyt päästä naimisiin ja saada lapsia ja mä nyt satuin olemaan sopivin uhri hänelle. Kuitenkin velaton sinkkumies ja näin..
      Olihan se helvetin noloakin, itse ainakin koin sen niin, kun "eihän mies voi joutua ahdistelluksi" jne, joten en sen takiakaan ilennyt heti nostaa tästä mekkalaa.
      Ja vakituinen työpaikka nyt tietysti oli mulla se toinen tärkeä, mikä piti mun suuni kiinni silloin. Ajattelin tyhmästi, että mä kuitenkin saan potkut, kun alan koeajalla syyttämään vanhaa vakkaria ahdistelusta.
      Myöhemmin muuttui aika törkeäksikin kiusaamiseksi, kun tää nainen tajusi, et hän ei saa mua vaikka kuinka yrittäisi.
      Sitten, kun taas vihdoinkin uskalsin/kehtasin puhua asiasta, niin omat sukulaisetkin naureskeli vain paskaista naurua ja heitti sen ihan huumoriksi koko jutun, muista puhumattakaan. Se oli jo pari vuotta sitten ja viimeksi tänään just olin puheissa mutsin kanssa ja sanoin näistä asioista, mitä olen joutunut työpaikassani sietämään tässä vuosien aikaan, niin sama reaktio tuon ahdistelun kanssa, naureskeli vaan ja muutenkin toi ilmi että tätä taitaa poika hourailla-asennetta.
      Asioista kyllä täytyy puhua ja mielellään heti, kun ne tapahtuu, mutta tuo uhrin vähättely ja halveksiminen kyllä nostaa kynnystä puhumiseen ja mitä pitempi aika asioista kuluu, niin sitä enempi kohdellaan alentuvasti.
      Ja tosiaan, kun omat läheiset on tuota, niin mitä on nämä, joiden kuuluisi puuttua asioihin...??? Sanoin näistä kaikista eräälle kollegalle näistä asioista, mitä on ollut ja mitä vieläkin on ja sanoin että alkaa olla liiton kanssa asiointi käsillä, jos ei kiusaamiset lopu. Hän totesi vaan, että hänen kyllä kuuluu yhtenä talon vastuuhenkilönä puuttua näihin tapauksiin, mutta siihen se jäikin, ei ole mitään tapahtunut. Samanlaista haukkumista ym kiusaamista ja vittuilua tapahtuu vieläkin. Nytkin ei edes viikkoa ehtinyt kulua loman loppumisesta, kun aiheeton haukkuminen alkoi. Ja asiat on käännetty vielä niin, että mä oln hankala työkaveri ja aina kiusaamassa kaikkia. Vaikka ei mua tuolla työmaalla kiinnosta mikään muu, kuin se työ, mitä mä teen ja ne työtehtävät, mitkä mulle on määrätty. Tietysti hyvässä hengessä työt pitäisi tehdä, mutta muuten mä en tosiaankaan välitä muista enkä muiden henk.koht. asioista, joten ei mun tarvitsisikaan ketään kiusata. Mä teen työni ja lähden kotiin ja siinä se. Eli ihan tuulesta temmattuja väitteitä nämä, joilla nämä muutamat työkaverit peittelevät omaa kiusaamistaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      128
      1966
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      51
      979
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      156
      836
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      756
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      71
      684
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      606
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      593
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      120
      552
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      510
    12. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      52
      503
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      498
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      494
    15. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      488
    16. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      487
    17. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      486
    18. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      469
    19. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    20. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      451
    Aihe