Mitä olivatkaan ne Perussuomalaisten savvutukset?

Tyhmä_äänestäjä

Voisiko joku kertoa äänestäjälle asiallisesti, mitkä ovat Perussuomalaisten saavutukset tällä vaalikaudella?

45

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SitähänSääMulta

      Tätähän olet uskollisesti toistellut palstalla, se sulle on moneen kertaan kerrottu, millainen pelinhenki on Suomen politiikassa, jossa on hallituspuolueet ja oppositio. Oppositio ei ihan hirveästi tee, ja saa niitä "saavutuksia", vaan ne perustuvat enemmänkin hallituksen tekemisiin ja pyrkimykseen ohjata niitä. Kuten huomataan, kun hallitus häärää omiin nimiinsä välittämättä oppositiosta, jälki on tällaista. Oppositio siis pyrkii jarruttelemeen ja ohjailemaan hallituksen toimintaa, jota ei näiden parin viimehallituksen kanssa ole paljoa voinut toteuttaa, koska ovat vaan omapäisesti vain hölmöilleet.
      Voidaan siis kysyä, mitkä ovat muiden puolueiden "saavutuksia"?.

      • Eli vastaus kysymykseen kysymyksellä. Ei näin.


      • ollaankoihmisiksi

        "Oppositio ei ihan hirveästi tee, ja saa niitä "saavutuksia"

        Miksi mennään vapaaehtoisesti oppositioon jos tilanne on tuo? PS on ainoa puolue joka valtavan voiton jälkeen vapaaehtosiesti meni oppositioon. Katainen yriutti saada Soinin kokoomusvetoiseen hallitukseen, ja Urpilainen yritti saada Soinin demarivetoiseen, mutta Soini tiesi ettei hän millään jaksaisia ja että pulue on täynnä untuvikkoja. Siksi hän jäi pois - toki kerksien ihan toisen tekosyyn.

        Mutta oppositiossakin voi saavutta tuloksia. Sen on Keskusta useaan otteeseen osoittanut. Ehkä selkeimmin junailessaan sabotoidessaan kuntareformin ja junailessaan sote-mallin täysin omien ehdotuksiensa mukaan.

        PS on Keskustaa suurempana puoleen tehatillut turhia hallituskysymyksiä saavtuuttamatta ensimmäisessäkään pienintäkään muutosta hallituksen esityksiin. Ei se edes koskaan ole mitään jörjellistä edes esittänyt. Hallituskysmykset ovat olleet valtion rahiottamia vaalitempauksiua Soinille.


      • spåjtihg

        Mitenköhän olisi jos, soinin poppoo pääsisi pois oppositiosta jopa hallitusvastuuteen ja soini joutuisi jopa pääministeriksi, miten persut sen jälkeen suhtautuisivat oppositioon, pystyiskö uskottavasti vastaamaan niin moniin välikysymyksiin joita on surkealla menestyksellä tehneet nykyiselle hallitukselle. Ei taida ylensyöneen tyypin sutkautukset riittää??


      • Shoguna
        ollaankoihmisiksi kirjoitti:

        "Oppositio ei ihan hirveästi tee, ja saa niitä "saavutuksia"

        Miksi mennään vapaaehtoisesti oppositioon jos tilanne on tuo? PS on ainoa puolue joka valtavan voiton jälkeen vapaaehtosiesti meni oppositioon. Katainen yriutti saada Soinin kokoomusvetoiseen hallitukseen, ja Urpilainen yritti saada Soinin demarivetoiseen, mutta Soini tiesi ettei hän millään jaksaisia ja että pulue on täynnä untuvikkoja. Siksi hän jäi pois - toki kerksien ihan toisen tekosyyn.

        Mutta oppositiossakin voi saavutta tuloksia. Sen on Keskusta useaan otteeseen osoittanut. Ehkä selkeimmin junailessaan sabotoidessaan kuntareformin ja junailessaan sote-mallin täysin omien ehdotuksiensa mukaan.

        PS on Keskustaa suurempana puoleen tehatillut turhia hallituskysymyksiä saavtuuttamatta ensimmäisessäkään pienintäkään muutosta hallituksen esityksiin. Ei se edes koskaan ole mitään jörjellistä edes esittänyt. Hallituskysmykset ovat olleet valtion rahiottamia vaalitempauksiua Soinille.

        Jåå-Å, tämä on niin moneen kertaan sulle selitetty, mutta pistetään viellä lyhyeesti.

        Miten olisi ollut mahdollista, kun hallituksen kokoajana oli Katainen, jonka ajatukset ja haaveet olivat kokolailla poikkeavia persujen kanssa, että olisivat samaan hallitukseen sopineet. Noinhan se nerokas kuudenpuolueen hallitus koottiin, persut ja persujen ajatuksia välttäen, ja seuraus oli koko maan historian tuhoisin ja huonoin hallitus. Josta jopa hallituksen kasannut tollo luimasi karkuun Brysseliin, hovinsa seuraten.

        Aika turha tätä siis enää jankata, varsinkaan kun seuraukset ovat olleet lähinnä katastrofaaliset kansalle näistä hallituksista joissa haluttiin noudattaa kaikkea sitä, mitä persut eivät.


    • Kreikka_mamu

      Olisin tarkistanut asian, mutta edellinen ketju oli hävinnyt jonnekin palstan ylitehokkaan neuvostosensuroinnin takia. Mitään persuja kyseenalaistavaahan täällä ei saanut kysellä eikä kirjoittaa.
      Pitää toistaa ainoastaa mantraa: mamu-kreikka-pakkoruotsi-vihervasuri-välikysymys... Mieluiten isä-timpan äänellä.

      • Clamystoni

        Tiedoksi vaan, palstalla ei ole luotsausta käytössä palstan uudistusten keskeneräisyyden vuoksi, jonka edes jotenkin järjissään olevat ovat jo osanneet antipersun sekoilukirjoituksista osanneet päätelläkin.


      • Clamystoni kirjoitti:

        Tiedoksi vaan, palstalla ei ole luotsausta käytössä palstan uudistusten keskeneräisyyden vuoksi, jonka edes jotenkin järjissään olevat ovat jo osanneet antipersun sekoilukirjoituksista osanneet päätelläkin.

        Ei. Kyllä ne on ne persujen (kaappi)homofantasiat, jotka täällä pinnalla on.


      • Persehinen
        Clamystoni kirjoitti:

        Tiedoksi vaan, palstalla ei ole luotsausta käytössä palstan uudistusten keskeneräisyyden vuoksi, jonka edes jotenkin järjissään olevat ovat jo osanneet antipersun sekoilukirjoituksista osanneet päätelläkin.

        Taitaa von GehirnFurzia vituttaa kuin pientä stalinistia. Varmasti kuseksii kiukuissaan housuihinsa.


      • homottaako
        pepep kirjoitti:

        Ei. Kyllä ne on ne persujen (kaappi)homofantasiat, jotka täällä pinnalla on.

        miten teikäläinen homo viihtyy täällä, hyvin varmaan? homottaako? vai pelkkiä keksejä?


      • homottaako kirjoitti:

        miten teikäläinen homo viihtyy täällä, hyvin varmaan? homottaako? vai pelkkiä keksejä?

        Panen sua perseeseen!


    • TSPS

      P S PARASTA SUOMELLE.

      • tom-huom

        Ei - vaan perseestä, kuten itse isäTimo opasti.

        Eli toistan - Perseestä Suomelle = PS


      • somo.tiini

        PS= penistä suoleen.


    • annelisoini

      Suuri saavutus on puoli miljoonaa euroa kuukaudessa verorahoja piiloon Soinin säätiöön. Siinä tavoitteessa yritetään pysyä ja mahdollisesti kasvattaa sitä jos typerä kansa vain antaa sen jatkua.

      • Clamystoni

        Sinä se jaksat toistella typeryyttäsi, ja vahvistaa sitä.


      • Clamystoni kirjoitti:

        Sinä se jaksat toistella typeryyttäsi, ja vahvistaa sitä.

        Mikä tekee itsestäsi objektiivisen totuudentorven?


    • Omat_rasvat

      Persujen saavutuksetko ? Taitaa olla noi Tähtitorninmäen sessiot iltaisin ja viikonloppuisin sekä niihin liittyvät junapalvelut, jotka toimivat aina ajallaan.

      • blörbs...


    • napanöyhtä

      Yhden kansanedustajan erottaminen
      kikkelin vilautus ja
      soinin pyöristyminen tärkeimmät ja mitä muuta sitä ihminen tarvitsee

    • Halla-ahon-äänestäjä

      SOINI ON NYT PARRASVALOISSA JA MAHDOLLISESTI SOINI ON juuri nyt VALTANSA HUIPULLA EU:SSA, ISÄNNÖI KONSERVATIIVIEN KOKOUSTA ELI Englannin pääministerin DAVID CAMERONIN PUOLUEEN JA VASTAAVIEN YHTEISTYÖTÄ, Stubb ja Katainen sinipunaisina ovat vihreinä kateudesta. Britannian konservatiivipuolueen edustaja Syed Kamall (pääministeri David Cameronin puolueesta) ja Soini yhdessä
      https://www.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2015/02/ECR_014-640x320.jpg

      https://www.suomenuutiset.fi/soini-ecrn-vierailun-anti-oli-mahtava/
      Timo Soini. Hän isännöi ECR:n kolmipäiväistä seminaaria Helsingin Kalastajatorpalla.
      – Vierailu oli merkittävä, sillä yli puolet ECR:n jäsenistä tutustui paitsi Suomeen ja meidän ajankohtaisiin asioihimme taloutta ja puolustusta myöten, myös toisiinsa, koska tämä oli keväällä valitun ja suuresti kasvaneen ryhmän ensimmäinen ryhmäkokous.

      Hän muisti jälleen kehua Sampo Terhon ja Jussi Halla-ahon hyvää työtä ryhmässä: he ovat hyvissä asemissa ja heillä on vahva asema. Presidentti otti seurueen vastaan. Kokous huomioitiin myös valtakunnan korkeimmalla tasolla. – Kävimme Syed Kamallin, ECR-ryhmän puheenjohtajan kanssa tapaamassa tasavallan presidentti Sauli Niinistöä.

      Soini suorastaan kehrää:
      ""Sampo ja Jussi ovat jatkaneet kunniakkaasti Perussuomalaisten työtä Euroopan Parlamentissa"" (Soini)

      PERUSSUOMI EDUSTAA KESKEISTÄ OSAA EDISTYKSELLISESTÄ EUROOPASTA
      Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmä pitää opintopäivät Helsingissä 3. – 6.2.2015. Opintopäiviin osallistuu yli 40 ECR-meppiä, mukaan lukien ryhmän puheenjohtaja, Britannian konservatiivipuolueen Syed Kamall.

      https://www.suomenuutiset.fi/ecrn-suurkokous-alkoi-kalastajatorpalla-selva-visio-paremmasta-euroopasta/
      Europarlamentaarikko Sampo Terho avasi Helsingin Kalastajatorpalla ECR-euroryhmän opintopäivät, joihin on kerääntynyt kymmeniä ECR-euroryhmän meppejä Euroopan kaikilta laidoilta.

      http://timosoini.fi/2015/02/langet-kaulaan-2/
      Tulevalla viikolla isännöimme ECR- ryhmän Opintopäiviä. Tuo ryhmä On Euroopan Parlamentin kolmnneksi suurin ryhmä. Sampo ja Jussi ovat jatkaneet kunniakkaasti Perussuomalaisten työtä Euroopan Parlamentissa.
      Vuonna 2009 tein oikean päätöksen lähtiessäni ehdolle. Viime vuonna oli oikein jäädä Suomeen.

      https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaisten-eu-ryhma-kokoontuu-helsingissa-mukana-yli-40-meppia/
      Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmä pitää opintopäivät Helsingissä 3. – 6.2.2015. Ohjelmassa on muun muassa keskustelua EU:n talouspolitiikasta, kevään eduskuntavaaleista sekä turvallisuuskysymyksistä. Opintopäiviin osallistuu yli 40 ECR-meppiä, mukaan lukien ryhmän puheenjohtaja, Britannian konservatiivipuolueen Syed Kamall.

      Kansainvälisen tervehdyksen toi ECR:n entinen puheenjohtaja Martin Callanan. Newcastlen kasvatti istui aikanaan 10 vuotta vuodesta 1998 alkaen Euroopan konservatiivien EPP-ryhmässä = Stubb-Katainen -ryhmä, kunnes kyllästyi sen liittovaltiopolitiikkaan ja ryhtyi perustamaan uutta konservatiiviryhmää uudistamaan EU:n rakenteita. Sen jälkeen hänet nimitettiin lordiksi ja nyt hän istuu Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentin ylähuoneessa.

      https://www.suomenuutiset.fi/ecrn-entinen-puheenjohtaja-euro-ei-voi-toimia/
      – Toivoin, että ECR pääsisi kehityksessään uuteen vaiheeseen ja olette onnistuneet siinä todella hyvin: olimme ennen viidenneksi suurin ryhmä, mutta nyt nousimme kolmansiksi. Se osoittaa, kuinka hienoa työtä olette tehneet, Callanan kehui. Callanan tapasi perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin viimeksi keväällä Helsingissä, kun oli vielä suuri salaisuus, minne perussuomalaiset EU:ssa liittyvät. Salaisesti neuvoteltiin, voivatko perussuomalaiset liittyä ryhmään.

      ECR on alusta alkaen vastustanut euroa, josta Euroopan surkea talouskehitys johtuu.
      – Se ei ole ulkomaalaisvastaisuutta, vaan talouspolitiikkaa. EU:n talouspaketista jäi palikoita puuttumaan, ja kun fiskaaliunionia ei perustettu, euro ei voi toimia, Callanan totesi.

      • Tää sama viesti on toisessakin keskustelussa. Rikot homo palstan sääntöjä!


      • Huippuhomma

        Sehän on oikeassa: ihan varmasti Soini on nyt valtansa huipulla, kun on päässyt kahvinkeittäjäksi europarlamenttiryhmänsä kokoukseen, jossa jokainen ryhmään kuuluva puolue toimii vuorollaan kahvinkeittäjänä.


    • Waltsun_pudottaminen

      .

      Ärkko-Waltsun pudottaminen oli yksi komeimmista mediatapahtumista

      .

    • Sipilä

      Mitään niistä asioista millä jytkyä tehtiin ei viety yhtään eteenpäin. Siis käytännössä. Kaikki on ollut pelkkää puhetta. Keskusta vaikuttaa myös oppositiossa minkä huomasi välikysymyskeskustelussa. Keskustan kannoilla oli väliä, mutta kukaan ei välittänyt mitään persut höpötti, eikä heidän jutut vaikuta mihinkään päätöksiin koska eivät osaa tehdä yhteistyötä edes oppositiossa. Äänet persuille menee toisiaan hukkaan ellei sitten halua edesauttaa puoluetuen väärinkäytössä. Siinä persut mestareita.

    • Taasvastataan

      1. Keskustelua EU:sta ja tukipakettitoiminnasta. Kritiikki ja esitykset ovat tuoneet muutosta suomen europolitiikkaan. Samoin tämä työ poiki toisen euroedustajan europarlamenttiin.

      2. Sote uudistukseen pyydettiin myös oppositio. Tämä nytkähti heti eteenpäin kun saatiin parlamentaarinen valmisteluryhmä. Persut siis mukana.

      3. Puolustusministerin vaihto kun perut saivat Wallinin koukutettua valheista. Arvovaltatappio RKP:lle voitto persuille.

      4. Maahanmuuttokeskustelun tuominen julkisemmaksi. Esityksiä leikkauksista joka herättelee suomalaisia miettimään mihin verorahoja käytetään.

      5. Välikysymyksiä jotka ovat pistäneet hallituksen toimiin vauhtia. Vapaavuorikin taipui telakoita tukemaan vaikka aluksi kieltäytyi.

      6. Tehnyt oppositiossa politiikkaa ja selkokielellä tavalliselle kansalle tehnyt selväksi mistä puhutaan ja mitä tarkoittaa.

      7. Ollut oikeassa tukipakettipolitiikassa ja kertonut se useasti eduskunnassa.

      8. Ulkoasiainvaliokunnan ja puolustusvaliokunnan puheenjohtajuudet. Merkittäviä poliittisia paikkoja.

      9. Tämän vaalikauden menestystä täydentää hyvän ryhmän löytyminen europarlamentista. Julkisuuden ja eduskuntavaalimenestyksen siivittämänä löytyi myös kolmanneksi suurin ECR ryhmä johon persutkin haluttiin. Merkittävä paikka.

      Tämä on nyt muistaakseni neljäs kerta kun puolen vuoden sisään nämä listaan mutta kysyppä taas uudestaan parin viikon kuluttua niin vastaan jälleen.

      • Googleta

        Voisitko vastata niin, että vastauksessasi olisi tosiasioita eikä persupravdan propagandaa? Tuossa on niin paljon puppua, ettei oikein tiedä, mistä aloittaisi. No, sanotaan nyt sitten, että Soinin idea tukea konkurssikypsää ulkomaalaista telakkafirmaa ei ollut kovin hyvä, eikä Vapaavuori tai muut sille tielle lähteneetkään. Ja sote-uudistuksessa persut tulivat loppumetreillä paikalle, kun muut olivat jo homman hoitaneet. Soini ilmaantui paistattelemaan parrasvaloissa niin kuin hän olisi ollut siinä joku avaintekijä, halveksittava ele, kuten sekin, että hän vaati hallituspuolueita istumaan sivummalla ja huonommilla paikoilla kuin hän. Siitä oli tietysti se hyöty, että monet näkivät tuolloin minkälainen öykkäriääliö Soini todellisuudessa on ja persujen laari vuoti pohjastaan taas muutaman jyvän. En viitsi kuluttaa tähän enempää aikaa. Lopuista väitteistäsi voisit itse googlettaa totuuden tietoosi, persupravda kun ei ole se kaikkein totuudellisin ja puolueettomin aviisi tässä maassa...


      • taasvastataan

        Ne ovat tosiasiallisia saavutuksia. Voit toki googletella kaikki telakkajupakan uutisoinnit josta huomaat kyllä että Soini piti sitä ääntä ja taisipa tehdä välikysymyksenkin telakoiden tulevaisuudesta. STX:n tukemista vaati myös eräs Antti Rinne, onko tuttu mies? Silloinen Pron:n nokkamies. Joka tapauksessa tilaus lipsahti toisaalle ja pisti Vapaavuoren toimimaan. Nythän valtio jopa omistaa telakkaa vaikka Vapaavuori tuon alkujupakan aikana oli sitä mieltä että valtion ei pidä osallistua koko telakkabisnekseen.
        Lopuista väitteistä sinulla ei ole mitään muuta sanottavaa kuin ainainen länkytys. Eikö persuilla ole kahta meppiä? Onkohan meillä eri google? Eikö sinun persuvastainen googlesi kerro että oppositiopuolueet pyydettiin sote valmisteluun mukaan?
        Katsos kun lataisee tiskiin kymmenen toteutunutta kohtaa saavutuksista niin alkaa tuo itkuinen valitus jota harjoitat. Niin että kyseleppä kahden viikon päästä uudestaan. Niinhän sinä teet kuitenkin. Ja hanki sellainen puolueeton google ja ota persuvihan sumentamat lasit pois silmiltä.


      • Odotellaan

        Ei ole persu vielä tajunnut, että STX:n tukeminen, jota siis Soini vaati, ja luotettavan telakkateollisuuden tukeminen, jonka hallitus toteutti, ovat kaksi ihan eri asiaa. Soini voi länkyttää mitä länkyttää, mutta onneksi hän antoi vallan pois käsistään sellaisille, jotka sitä osaavat käyttää järkevästi. Persuilla voisi yhtä hyvin olla nolla tai sata meppiä, mitään he eivät ole aikaansaaneet. Oppositiopuolueet pyydettiin sote-valmisteluun mukaan, ja persut yrittivät silläkin kiristää, että hehän eivät tule, mutta kun huomasivat homman hoituvan ilman heitäkin, kiiruhtivat viime hetkellä paikalle muka suurina tekijöinä. Häpäisivät vain taas kerran itsensä, paitsi tietysti kaltaisesi soiniuskovaisen silmissä.

        Antti Rinne kannatti STX:n tukemista, mutta on sittemmin huomannut virheensä. Ihminen on erehtyväinen ja virheet voi korjata. Sdp:n kannattajilla ei ole mitään vaikeuksia kritisoida edustajiaan tai edes puolueen johtajaa, jos tarvetta on. Soini ei virheitään huomaa tai ei ainakaan myönnä. Ja hänen hännystelijänsä, kuten sinä, ovat hekin sitä mieltä, että Soini on aina oikeassa sanoipa hän mitä tahansa.

        Koska aiot "lataista tiskiin" ne kymmenen toteutunutta kohtaa persujen saavutuksista? VIelä ei ole näkynyt...


      • Jataasvastataan

        Niin missäpä se Rinteen virheen myöntäminen löytyy? Ja voihan toki olla että STX:n tukeminen olisi ollut virhe mutta Soinin vaatimus taivutti Vapaavuoren reagoimaan. Tuolla ylempänä on kyllä perujen saavutuksia listattu. Eihän se minun vikani ole että et ymmärrä lukemaasi.
        Rinnehän lupasi Urpilaista haastaessaan pistää kovan kovaa vasten, aukaista budjettineuvotteluissa sovitut asiat mutta tulikin Stubbin kaveri ja myötäilijä. Anttihan tosin on luvannut että kreikka maksaa velkansa sovitusti. Minä olen eri mieltä.
        Kysynpä vielä:
        - Osallistuiko persut Soten läpivientiin parlamentaarisen valmistelun osallisena?
        - Onko persuilla ulkoasiain- ja puolustusvaliokunnan puheenjohtajuudet?
        - Pääsivätkö persut merkittävään ryhmään europarlamentissa?
        - Onko ollut väärässä kreikan tukemisesta?
        - Onko persut lisänneet keskustelua EU:sta, tukipakettitoimista ja eurosta?


      • Murhaajat
        Googleta kirjoitti:

        Voisitko vastata niin, että vastauksessasi olisi tosiasioita eikä persupravdan propagandaa? Tuossa on niin paljon puppua, ettei oikein tiedä, mistä aloittaisi. No, sanotaan nyt sitten, että Soinin idea tukea konkurssikypsää ulkomaalaista telakkafirmaa ei ollut kovin hyvä, eikä Vapaavuori tai muut sille tielle lähteneetkään. Ja sote-uudistuksessa persut tulivat loppumetreillä paikalle, kun muut olivat jo homman hoitaneet. Soini ilmaantui paistattelemaan parrasvaloissa niin kuin hän olisi ollut siinä joku avaintekijä, halveksittava ele, kuten sekin, että hän vaati hallituspuolueita istumaan sivummalla ja huonommilla paikoilla kuin hän. Siitä oli tietysti se hyöty, että monet näkivät tuolloin minkälainen öykkäriääliö Soini todellisuudessa on ja persujen laari vuoti pohjastaan taas muutaman jyvän. En viitsi kuluttaa tähän enempää aikaa. Lopuista väitteistäsi voisit itse googlettaa totuuden tietoosi, persupravda kun ei ole se kaikkein totuudellisin ja puolueettomin aviisi tässä maassa...

        Hallituspuolueiden oikea paikka olisi istua helvetissä kärsimässä ansaitsemaansa rangaistusta.Hemmetin murhaajat.


    • kfkfkkf

      Mitkä ovatkaan savvutukset.....

    • getler

      Onhan se saavutus sinänsä saada puolimiljoonaa kuukaudessa puoluetukea ja väärinkäyttää se.

    • isatimolta

      Saavutukset nro. 1 . Paras tiedote. Persut ei myy persettään.

      • pssankkireijjät

        Voiko edes tuohon persujen lupaukseen luottaa? Missä takuut?


      • Aina_tarjolla

        Ei myy, vaan tarjoaa aina ilmaiseksi.
        PS=Peppuun Spermat


    • Onhan_tulosta_tullut

      Heps Kuk Kuu

      Teukka on opettaja. Asia on todistettu . Teukalla kun on toi viinaongelma ,häntä janottaa väärässä paikassa. No asian päätti korjata työkaveri Juha ,joka vei Teukalle raittiussanoman ja kertoi viinan kiroista. Teukka kuunteli Juhan jutut ja sai Juhan tarkistelemaan kantansa asiasta uudestaan, jonka seurauksena Juha rupesi juomaan ja pani vähän ranttaliksi Espanjassa , yritti tietty salata asian . Juttu kumminkin vuoti julkisuuteen.

      Onhan toi Teukka sentään saannut jotain aikaan kansanedustajakautenaan, nimittäin Juhan juomaan

      Tässäkö

      tulevat persu ministerimme? Hei Kelatkaa nyt vähän !

      http://images.iimg.in/c/5243e418e4eed47ca10000d9-4-500-375-1380181033/funniest-drunken-people-around-the-world-5243e4182abac.img

      Hoh Hoh Hoo repesin

      jo pelkästä ajatuksesta Teukka ja Juha ministereinä.

      Buaaaaaaaaaah Buaaaaaaaaaaah Buaaaaaaaaah

      Ärhis se vasuri

      Minusta televisiossa esitetty elokuva Juoppohullun päiväkirja kuvasi hyvin persuja ja heidän luulojaan . Alku oli jo hyvä jossa poliisit hyökkäsivät täysin ulkopuolisen afrikkalaisen kimpuun ja töissä käyvän mamun mollaaminen joka silti säilytti tyyneytensä , puhumattakaan AA-kerhon sotkeminen jeesusteluun . Ihan persu tyyliä. Kolmikko toi hyvin mieleen teukan ,juhan ja allah-noha puheet ja sekoilut

      Tässä tuleva

      ministerimme tekee kehysriihipaketin hetkessä.

      http://www.riemurasia.net/video/Heinähommissa/73890

    • Rusinoituminen_edessä

      Parhaana "saavutuksena" Perusuomalaisilla on äänestäjien haihtuminen kepuuna demareihin takaisin. Syynä sisäinen hajoaminen ja pahat riidat lähes jokaisessa vaalipiirissä. Puolueen kutistuminen pienpuolueeksi on väistämättä jälleen edessä. Soini ehtii vetämään hyvät rahat välistä ennen sitä.

    • Pahat

      En luota yhteenkään politiikkoon.He ovat perkeleen kätyreitä.

    • eskoola

      Voisitko kertoa mitkä oli muiden puolueiden saavutukset, tässä muutama, ainakin velkaantumisen lisäys, työttömyyden kasvu, ihmisten turvattomuuden kasvu, vanhusten hoidon alasajaminen, köyhyyden lisääminen,, tuloerojen kasvu, kuntien köyhdyttäminen.

      • ei_perseitä_enää

        Siinähän niitä muilta onkin, mutta persujen saavutukset eivät yllä edes tuolle tasolle. Pelkää kreikka-mamu-vakuusskeidaa. Ei ensimmäistäkään rakentavaa saavutusta, ei edes huonoa. Jatkuva seiskan sivuilla hölmöily tuksun kanssa EI ole saavutus.


    • Monta

      Mölypersut eivät kaikelta mölisemiseltään huomaa, mitä heidän ympärillään tapahtuu. Perusturvaa nostettiin 120 eurolla kuussa, ministerien palkkioita alennettiin, kansanedustajien eläkejärjestelmä kaadettiin, toimeentulotuen perusosan maksatus ollaan siirtämässä Kelalle, työmarkkinatuen sidonnaisuus puolison tuloihin poistettiin, luotiin takuueläkejärjestelmä, lastensuojelukerroin kuntien valtio-osuuksista poistettiin jne jne jne. Ai niin, persujen mielestähän nämä ovatkin persujen omia aikaansaannoksia.

    • eipersuaikinäenää

      "Vaaleissa nähdään, vaikuttavatko esimerkiksi perussuomalaisten kansanedustajan Reijo Hongiston edesottamukset äänestäjien arvioon hänestä. Hongisto tuomittiin viime vuonna maksamaan entiselle avustajalleen yhdeksän kuukauden palkka laittoman irtisanomisen takia. Taustalla oli väite avustajan ja Hongiston salasuhteesta." (Hesari 9.3.2015)

      http://www.hs.fi/kotimaa/a1425798126237

    • SaatuSamaanKuvaan

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ammuskelu Härmän häjyissä

      Onko jollain enempää tietoa?
      Seinäjoki
      356
      11689
    2. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      83
      2462
    3. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      58
      2380
    4. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      35
      1994
    5. Oho! Varmistusta odotellaan.

      Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"
      NATO
      165
      1910
    6. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      79
      1888
    7. Romaanien ammuskelu

      Romaanit vähän ammuskeli härmän häjy,osu sivullisiin,ja nyt nää romanit ihmettelee miksi heitä ei päästetä ravintoloihin
      Seinäjoki
      83
      1439
    8. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      41
      1434
    9. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      22
      1400
    10. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      58
      1394
    Aihe