Viitaten erään sanomalehden kirjoittamaan erään kirjailijan antamaan kommenttiin, joka kuuluu seuraavasti: "Mozart oli luonnonlahjakkuus, jonka täytyi rahan takia vähän venyttää nerouttaan ja säveltää tilausteoksia".
Tätä lausumaa voisi kommentoida seuraavasti: Millä ihmeen poppakonstilla hän sitten olisi elättänyt itsensä kuin säveltämällä tilausteoksia varsinkin Wienissä 1790-luvulla, jolloin hänellä ei enää ollut mahdollisuutta järjestää omaa akatemiaa, jos hän vain olisi saanut tilauksia maineensa menettäneenä miehenä niinkin paljon, että olisi pystynyt maksamaan edes velkansa. Itse asiassa hän sai tilauslistaansa vähemmän nimiä kuin mitä Ala-saksin kaikkein tuntemattomin konzertmeister olisi saanut v. 1787, jolloin hän oli taiteeellisen luomistyönsä huipulla. Tuskin ainakaan pianotunteja antamalla.
Se miksi mozartin kenties täytyi venyttää niin sanoaksemme hieman nerouttaan, johtui siitä, että hänen oli wienin uransa alkutaipaleella pakko miellyttää näitä leivän isiä ja myötäillä aikakautensa yläluokan ja turmeltuneen sivistyneistön musiikillisia makutottumuksia, jota varten hänen oli tietoisesti sopeutettava sanontansa ja aloitettava varovasti wieniläisten suosion tavittelu ja sydämien valloittaminen ilman suuria tyylillisiä hyppäyksiä aikakautensa suosimasta, J. C. Bachia mukailevasta, sirosta galanttiudesta väkevän persoonalliseen synteesiin barokkimestareilta ja Haydnilta perittyjen vaikutteiden kypsyttäminä suurissa pianokonsertoissaan, joita hän ennakoi jo yhtenäisessä tematiikassaan ja äänenkuljetuksen yksilköllisyydessä, poianokonsertoissaan, KV 413, 414 ja 415, jotka hän sävelsi omasta taskustaan maksamiaan akatemioita varten, jossa keisarikin usein oli läsnä ja saattoi huutaa; Bravo Mozart ja heiluttaa innostuneena hattuaan kädessään.
Suuret oopperat sen sijaan olivat poikkeuksetta tilausteoksia milloin minkäkin kaupungin oopperanäyttämöä varten, Münchenistä Wienin kautta Prahaan. Ei näitä mestariteoksia olisi syntynyt ilman niiden sävellystyötä edellyttävää tilausta, eikä Mozart milloinkaan muutoinkaan säveltänyt koskaan pöytälaatikkoon tai varastoon pahojen päivien varalle, vaan hän kuului pikemminkin niihin, joita kiire palveli positiivisesti luomistyötä kiihdyttävänä moottorina.
Salzburgissa taas hänen virkaansa kuului galantin musiikin tuottaminen, ja hän toivokin oopperatilauksen toivossa pääsevänsä pois tästä helvetistä. Myöhemmin Wienissä keisarillisena kamarimuusikkona hänen virkaansa kuului tanssien säveltäminen, joista maksettu korvaus oli varsin vaatimatonta luokkaa.
Ja mikäli mozart olisi ollut vain luonnonlahjakkuus, jolaisia kaikki muusikot ja säveltäjät, jotka eivät edusta kakkein korkeinta arvoluokitusta, muut olisivat saaneet hänen etumatkansa kiinni ennen pitkää. Mutta koska hän oli nero niin lapsena kuin aikuisiässäänkin, hän säilytti ratkaisevan etumatkansaa kaikkiin muihin lahjakkuuksiin nähden koko elämänsä ajan, jotka saivat arvostusta todellista neroa nopeammin.
Tätä lausumaa voisi kommentoida seuraavasti: Millä ihmeen poppakonstilla hän sitten olisi elättänyt itsensä kuin säveltämällä tilausteoksia varsinkin Wienissä 1790-luvulla, jolloin hänellä ei enää ollut mahdollisuutta järjestää omaa akatemiaa, jos hän vain olisi saanut tilauksia maineensa menettäneenä miehenä niinkin paljon, että olisi pystynyt maksamaan edes velkansa. Itse asiassa hän sai tilauslistaansa vähemmän nimiä kuin mitä Ala-saksin kaikkein tuntemattomin konzertmeister olisi saanut v. 1787, jolloin hän oli taiteeellisen luomistyönsä huipulla. Tuskin ainakaan pianotunteja antamalla.
Se miksi mozartin kenties täytyi venyttää niin sanoaksemme hieman nerouttaan, johtui siitä, että hänen oli wienin uransa alkutaipaleella pakko miellyttää näitä leivän isiä ja myötäillä aikakautensa yläluokan ja turmeltuneen sivistyneistön musiikillisia makutottumuksia, jota varten hänen oli tietoisesti sopeutettava sanontansa ja aloitettava varovasti wieniläisten suosion tavittelu ja sydämien valloittaminen ilman suuria tyylillisiä hyppäyksiä aikakautensa suosimasta, J. C. Bachia mukailevasta, sirosta galanttiudesta väkevän persoonalliseen synteesiin barokkimestareilta ja Haydnilta perittyjen vaikutteiden kypsyttäminä suurissa pianokonsertoissaan, joita hän ennakoi jo yhtenäisessä tematiikassaan ja äänenkuljetuksen yksilköllisyydessä, poianokonsertoissaan, KV 413, 414 ja 415, jotka hän sävelsi omasta taskustaan maksamiaan akatemioita varten, jossa keisarikin usein oli läsnä ja saattoi huutaa; Bravo Mozart ja heiluttaa innostuneena hattuaan kädessään.
Suuret oopperat sen sijaan olivat poikkeuksetta tilausteoksia milloin minkäkin kaupungin oopperanäyttämöä varten, Münchenistä Wienin kautta Prahaan. Ei näitä mestariteoksia olisi syntynyt ilman niiden sävellystyötä edellyttävää tilausta, eikä Mozart milloinkaan muutoinkaan säveltänyt koskaan pöytälaatikkoon tai varastoon pahojen päivien varalle, vaan hän kuului pikemminkin niihin, joita kiire palveli positiivisesti luomistyötä kiihdyttävänä moottorina.
Salzburgissa taas hänen virkaansa kuului galantin musiikin tuottaminen, ja hän toivokin oopperatilauksen toivossa pääsevänsä pois tästä helvetistä. Myöhemmin Wienissä keisarillisena kamarimuusikkona hänen virkaansa kuului tanssien säveltäminen, joista maksettu korvaus oli varsin vaatimatonta luokkaa.
Ja mikäli mozart olisi ollut vain luonnonlahjakkuus, jolaisia kaikki muusikot ja säveltäjät, jotka eivät edusta kakkein korkeinta arvoluokitusta, muut olisivat saaneet hänen etumatkansa kiinni ennen pitkää. Mutta koska hän oli nero niin lapsena kuin aikuisiässäänkin, hän säilytti ratkaisevan etumatkansaa kaikkiin muihin lahjakkuuksiin nähden koko elämänsä ajan, jotka saivat arvostusta todellista neroa nopeammin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sitaatti: "Mozart oli luonnonlahjakkuus, jonka täytyi rahan takia vähän venyttää nerouttaan ja säveltää tilausteoksia".
Kommentti: olen lukenut puolen tusinaa Mozart-elämänkertoja, ja sittenkin jää hämäräksi, mihin Mozartin rahat katosivat. Uhkapeliä, biljardin pelaamista rahasta tms., pidetään yhtenä vaihtoehtona. Nimittäin Mozart ansaitsi sentään kohtuullisen hyvin, ja vaikutelma Mozartin köyhyydestä on liioittelua. Viimeisenä kesänäkin hänellä oli oma ratsuhevonen. Constanze maksoi pois Mozartin velat pelkillä rojaltituloilla ja alkuperäisnuottien myynnillä.
Sitaatti: ”Itse asiassa hän sai tilauslistaansa vähemmän nimiä kuin mitä Ala-saksin kaikkein tuntemattomin konzertmeister olisi saanut v. 1787, jolloin hän oli taiteellisen luomistyönsä huipulla. Tuskin ainakaan pianotunteja antamalla.”
Kommentti: Tilauskonserttien rahavirta, joka ensimmäisinä Wienin-vuosina oli merkittävä, kuivui lähinnä siihen, että aateliset hylkäsivät Mozartin Figaron häiden vuoksi. Toinen syy on hovin tilausten väheneminen keisarin Turkin-sotaretken vuoksi, jolla retkellä saamaansa tautiin Joosef kakkonen sitten kuolikin.
Sitaatti: ”Suuret oopperat sen sijaan olivat poikkeuksetta tilausteoksia ... eikä Mozart milloinkaan muutoinkaan säveltänyt koskaan pöytälaatikkoon tai varastoon pahojen päivien varalle.”
Kommentti: Pitää paikkansa. Ainoana merkittävänä poikkeuksena mainittakoon Zaïde, jonka Mozart sävelsi (mutta ei viimeistellyt) eräänlaiseksi työnäytteeksi ennen Wieniin muuttoaan.
Figaron häiden vallankumouksellinen aihe ei ollut ainoa syy hänen hylkäämiseensä Wienin aateliston silmissä, sillä olihan Beumarchaisin näytelmän pohjalta da Ponten toimesta laadittu libretto käynyt läpi ankaran sensuurin, ja vapauden sijaan vaadittiin oikeutta rakkauteen ja niin poispäin. Yleisökään ei ollut tottunut mozartin suvereeniin tapaan käyttää orkesteria, josta se oli yleensä tottnut olemaan välittämättä. Kai kateelliset kilpailijat ja juonittelijat, jotka yrittivät sysätä Mozartin syrjään siinä täysin onnistumatta, oli eräs syy, hänen vapaamuurariutensa ehkä vielä suurempi, koska keisarin kuotrua hänen paikkansa saanut leopåold II?, oli vähemmän suvaitsevainen vapaamuurareita kohtaan kuin edeltäjänsä, ja siksi da Pontekin erotettiin virastaan, eikä Mozartille herunut enää oopperatilauksia, kun ooppratalot Cosin hyvön menestyksen jälkeen sulkjettiin Franz Joosefin? kuoltua. Tärkeä pointti oli myös sillä, että Mozartin kamarimusiikkiteokset eivät olleet ylläpitäviä keskinkertaisesti esitettynä, joten hän ei sanut niitä juurikaan myytyä. Ne eivät osoittautuneet kustannuskohtaeiksi. liian vaikeita, ja siksi mahdottomia myydä. Näin kävi kahdella syvälliselle pianokvartetille KV 478 ja 493, jonka joku kustantaja Artaria? sitten myöhemmin kuitenkin osti. Samoin kävi jousikvintetoille KV 515 ja 516 sekä sovitukselle puhalli9nmserenadista KV 388. Mutta ensimmäiseksi tappioksi osoittautui kuitenkin Haydnille omistettujan 6 kvarteton saama huonoi kritiikki, joissa kysyttiin, ovatko ne tarkoitettu lauklettavaksi, ovatko ne vokaalimusiikkia, tai, että liian voimakkaasti maustettuja, kenenpä kitalaki sellaista kauaa kestäisi. Tosin Haydnin kvartetot kuultuaan julisti Mozartin isälle, että tämä on suurin säveltäjä, jonka tunnen ulkonäöltä ja nimeltä, Hänellä on makua ja sitä paitsi mitä suurimmat tiedot säveltämisesä. Samaa mieltä olivat varmasti myös Vanhal ja herrat von Tintit jotka olivat kuuntelemassa yksityisesitystäö, ja edellinensoitti selloako.
paitsi hämärän peittoon jää, 3 viimeisen suuren sinfonian syntyhistoria, kun mitään tilausta ei ole voitu todentaa olleen niiden synnyn motiivina.
Loppujen lopuksi todettakoon, että Mozart oli ajalleen liian nerokas säveltäjä, niikuin tuo aika hänen teoksissaan idealisoituna heijastuukin. Prahassa ja muualla hänen oopperansa sen sijaan menivät kuin kuumille kiville, mutta sen ajan talouskäytännön mukaan hän ei saanut esityksistä penniäkään. Wien veti häntä puoleensa kuin suuri musta aukko, luultavasti huonojen kiinnitysten takia, ja heikenyneen motivaationsa ja terveytensä takia hän joutui kieltäyymään Lontoon matkasta konserttikiertueineen jota hänele tarjottiin Haydnin tapaan. Murhanäytelmän sääntöihin lisäki kuuluu, että hän ei saanut tietää pelastumisestaan, hollantilaisten ja unkarilaisten aatelisten tarjoamasta vuotuisesta rahalahjasta.
Siksi toiekseen mozartin saama keisarillisen kuninkaallisen kamarimuusikon vakanssi oli palkkansa takia sikälikin riittämätön, että summa vähennettiin puoleen mitä Gluck oli saanut samassa virassa.
ja on todettu, että lopullinen niitti mozartin terveydelle oli hänen kreivi Lobkowitzin nostama kanne maksamattomien velkojen vuoksi.
Mozartin aikana konserteissa osoitettiin suosiota spontaanisti kesken esityksen.Tämän vuoksi Mozart venytti nerouttaan hyvän kohdan jälkeen, eihän sitä kukaan olisi kuullutkaan.
pariisilaisessa sinfoniassa tästä onkin hyvä esimerkki mozartin laskelmoidessa tarkalleen koska yleisö osoittaisi suosiotaan, vaikakaan tuota kohtaa ei aivan yksiselitteisesti ole voitu toteen näyttää.
meitsi venytti neurouttani niin vitusti,että soitin lopulta ambulanssin!