Vaimoni sairastaa parantumatonta tautia johon ei ole lääkkeitä. Sairaus todettu jokin vuosi sitten ja hän kuolee varmaan alle kahden vuoden sisään. Hän ei pysty osallistumaan enään kodin askareisiin. Tilanne on vaikea ja tulee vaikeutumaan edelleen ja lopulta jään kahden pienten lasten kanssa. Vastuu on siirtynyt luonnollisesti suuremmaksi osaksi jo mulle. Kodista ja kaikista asioista huolehtiminen on todella raskasta ja tulevaisuus pelottaakin. Lapset ovatkin tulleet vieläkin tärkeimmäksi ja he ovat se minkä vuoksi täytyy jaksaa vaikka hekin kärsivät jollain tavoin tilanteen vuoksi. Ammattilaistenkin taholta heitä kuitenkin seurataan tietyin väliajoin. Elämä on rankkaa eikä sitä oikeastaan enää ole niinkuin sitä joskus on ollut kun kaikki on ollut ok. Nyt vain katsotaan tämä loppuun saakka kunnes vaimoni kuolee. Mitä ja miten sitten sen jälkeen? - Aika näyttää...
Kohta leski - sairaus lopettaa
2
67
Vastaukset
- 1Saattajana
Jos kyseessä on ALS, niin otan osaa teillä on enää hetki aikaa. Alzheimerin taudissa on 6-14-vuotta aikaa hyvästellä. Omaiseni menetin en millään toivu tästä tuskasta.
Hei,
Vaikeassa elämäntilanteessa kannattaa hakea keskusteluapua auttavilta tahoilta.
Toivottomalta tuntuvan elämäntilanteen pohtiminen yksin on raskasta. Tällaisessa tilanteessa ulkopuolinen tuki on tärkeä voimavara. Asioista keskusteleminen auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja tarjoaa uusia näkökulmia, mikä usein helpottaa jaksamista.
Ohessa Suomen Mielenterveysseuran tarjoamat palvelut.
www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua
Esimerkiksi Valtakunnallinen kriisipuhelin, jonka numero on 010 195 202. Puhelin päivystää arkisin klo 9-07, viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 15-07. Puhelut maksavat vain operaattorin veloittaman puhelumaksun.
Jos haluat jutella kasvotusten, ympäri Suomea toimii kriisikeskuksia, joihin voit varata ajan ja tulla keskustelemaan paikan päälle. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät myös Suomen Mielenterveysseuran tarjoamien palveluiden joukosta.
Jos koet, että haluat kertoa olostasi lisää kirjoittamalla voit ottaa meihin yhteyttä Tukinetin kautta (www.tukinet.net ).
Ystävällisin terveisin,
SOS-kriisikeskus
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait873492Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso41584Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani51382- 261236
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es47866Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 70852Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t35822Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä47790Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60764Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve4747